Kirjoittaja: Invisiblegirl
Ikäraja:K-11
Tyylilaji: Romance, het, hurt comfort, angst
Paritus: Draco/Luna
Beta: Jaakin
A/N: Jaakin MeNoidista heitti minua haasteella. Se kuuluu näin:
- Draco/Luna, ei muita.
- K-13, lievä R
- Romance, het, hurt comfort
- Imperfekti
- Pitää loppua söpösti.
- Täytyy olla vesisadetta
- Pakolliset sanat ja virkkeet:
-Viimeinen pakkauspäivä, Kultareunas, Saaste, Ihmiskunta, Pussilakana, Vakavamielinen, Pussailu-halailu-hommeli
-Kielletyt sanat:
-Hermione ja Rakkaus.
A/N2: Noh, tämmöinen tästä syntyi. Tuota pussailu-halailu-hommelia oli aika vaikea tunkea mukaan, eli se ei ihan sovi tuohon. Kuitenkin, tälläinen ficcimöinen.
*******
Ehkä kohtalo sittenkin piti hänestä
Luna Lovekiva istahti koulun portaille. Taivaalta alkoi tippua vesipisaroita, pilvien kultareunus oli kadonnut jo vähän aikaa sitten. Tytön likaisen vaaleat hiukset valuivat alaspäin lanteille asti,ja ne kastuivat sitä mukaan kun vettä tuli. Ja sitä tuli jo aika paljon. Luna ei jaksanut nousta, ei halunnut. Hän halusi istua siinä loppuelämänsä, yrittää unohtaa. Ei se ikinä onnistunut. Kuuma kyynel tunki silmään, vaikka tyttö sitä kovasti yritti estellä. Hän ei itkisi, ei nyt. Silti hänen mieleensä tulvahti kuvia, kuvia ihmisistä haukkumassa häntä.
"Katso, Lööperi Lovekiva!" joku huusi hänen mielessään. Tytön kaunis, vaaleansininen hame alkoi jo kastua, hän ei olisi halunnut sen menevän pilalle. Hame oli kuulunut hänen äidilleen, Luna piti sitä suuressa arvossa. Toinen kyynel tunki hänen silmäänsä ja valui pitkin poskea. Tytön tahdonvoima loppui, hän antautui nyyhkytyksille. Ehkä ei kannattanut elää jos elämä on aina tällaista. Ehkä kannattaisi kuolla ja yrittää uudestaan, jossain toisessa elämässä. Ehkä hänellä silloin olisi ystäviä ja hyvä elämä. Muuta hän ei toivonutkaan. Edes yksi ystävä, niin elämä olisi rutkasti parempi. Ginny Weasley oli kyllä ihan kiva, mutta jutteli hänen kanssaan vain säälistä. Luna halusi ystävän, joka tahtoisi olla hänen kanssaan omasta tahdostaan, ei säälistä. Tyttö niiskautti rajusti.
Poika katseli surullista hahmoa ikkunasta. Vaaleine hiuksineen hän nojasi eteenpäin ja katseli, kuinka tyttö alkoi nyyhkyttämään. Ehkä hänen pitäisi mennä sinne. Mennä tytön luo. Ylpeys ei vain antanut hevillä periksi. Hänen ylpeytensä ei ollut monta kertaa kolahtanut, eikä hän halunnut sitä nytkään. Poika oli aina pitänyt tyttöä vapaamielisenä, hieman outona, mutta silti ihan mukavana ihmisenä. Ei hän sitä julkisesti voinut osoittaa, mutta siltä hänen sydämmessään tuntui. Draco Malfoyn sydän olikin täysin eri asia kuin se, mitä hän sanoi tai väitti tuntevansa. Ylpeys sai painua taakse, kun sydän tunki edelle. Sydän sanoi hänelle, että hänen oli mentävä, sanoi mieli mitä sanoi.
Ovi kolahti. Tyttö ei viitsinyt nostaa katsettaan, hän ei halunnut tulijan nähdä kyynelistä kosteita kasvojaan, märkiä, vaaleita hiuksiaan tai likomärkää hamettaan. Hän halusi olla näkymätön. Olisipa hänellä näkymättömyysviitta, niin hän olisi onnellinen. Luna olisi onnellinen, jos hän saisi eden yhden niistä asioista, joita hän toivoi, mutta kohtalo ei näyttänyt pitävän hänestä. Ei hän koskaan saanut, mitä hän halusi. Joku istahti hänen viereensä, juhlakaapu rahisi kiviportaita vasten. Tulija oli siis poika, Luna mietti, nosti kättään hieman ja yritti kuivata kyyneliään. Ei se auttanut mitään, kun hän muisti miten häntä oli taas nöyryytetty.
"Onko tuo Lööperi?" joku huudahti. Lunan hymy haaleni hieman, mutta tyttö yritti silti näyttää iloiselta. Joku vihelsi ilkeänoloisesti. Ei hänellä ollut paria niissä tanssiasissa, mutta hän oli päättänyt silti mennä. Isä oli lähettänyt hänelle äidin hameen, eikä hän voinut vastustaa tilaisuutta käyttää sitä. Kun hän oli viime kerralla katsonut itseään peilistä, hän oli nähnyt ihan kohtalaisen näköisen tytön. Hän oli juuri sopivan kokoinen, ja hiukset olivat nätisti. Vieläkin likaisenvaaleina, mutta ei se häntä haitannut. Hän ei halunnut olla kuin muut, muut, joilla oli täydellisen vaaleat hiukset, tai täysin tummat, hän halusi omanlaisensa hiukset.
"Lööperi, kävitkö kauneusleikkauksessa?" joku huusi ilkeästi. Tyttö nielaisi, voi ei. Ei taas. Porukka alkoi nauramaan. Joku tuuppasi häntä, Luna horjahti. Hän kaatui lattialle kuin Tuhkimo konsanaan, ja lähti vielä juoksemaan ilman toista kenkäänsä. Toisin kuin Tuhkimossa, se ei ollut lasinen. Se oli tavallinen, taivaansininen korkokenkä. Tyttö nieleskeli kyyneliään. Oliko jonkun aina pakko pilata hänen onnensa? Eikö hänellä ollut oikeutta onneen? Siltä se näytti.
Luna havahtui muistelmistaan, kun joku tipautti hänen syliinsä hänen kenkänsä. Sen tavallisen taivaansinisen, joka ei mitenkään eronnut joukosta. Siksi Luna ei niistä niin paljon tykännytkään, hän halusi erottua joukosta.
"Kiitos", tyttö sanoi ja nieleskeli vieläkin kyyneliään. Luna nosti katseensa varovasti. Poika olikin Draco Malfoy ja siinä samassa tyttö pomppasi seisomaan.
"Tulitko sinäkin tänne irvailemaan? Surkea Lööperi, Lööperi, joka ei osaa edes yhtenä päivänä näyttää kauniilta? Hehheh, hauskaa! Haista p*s*a!" tyttö sivalsi raivostuneena. Ei taas yhtä idioottia, hän ei kestänyt enempää. Reilun metrin päässä pojasta hän valui istumaan märälle nurmikolle, nyyhkyttäen rajusti. Hieno hame tahrautui ruohoon, tyttö ei välittänyt. Tuntui, kuin koko ihmiskunta olisi häntä vastaan.
Draco katsoi portailta tytön purkausta avuttomana. Mitä pitäisi tehdä? Tyttö näytti luulevan, että hän tuli tänne vaan kiusamaan häntä. Hän voisi vielä paeta, voisi vielä laukoa jonkun ilkeän sanan ja lähteä sitten. Silloin hänen ei tarvitsisi pyytää anteeksi. Anteeksi oli sana, jota Draco Malfoy ei useasti käyttänyt. Ei juuri ollenkaan.
Poika käveli märällä ruoholla tytön luo. Hän tarttui tyttöä lantiolta ja nosti tämän ylös seisomaan. Poika katsoi tiukasti tytön silmiin, vaikka tyttö välttelikin hänen katsettaan rajusti ja rimpuili.
"Minä en tullut tänne irvailemaan", poika sanoi vakaasti. Tyttö pudisti päätään ja sulki silmänsä. Pian Draco sanoisi taas jotain ilkeää, eikä hän halunnut kuulla sitä. Hän oli kuullut liikaa ilkeitä sanoja, tyhmiä haukkumanimiä ja sanoja, jotka saivat hänet itkemään.
"Minä tulin pyytämään anteeksi." Draco sanoi. Luna räväytti silmänsä auki ja sylkäisi poikaa suoraan kasvoille.
"ANTEEKSI? Sinä tulit pyytämään anteeksi? Malfoy, haista p*s*a! Haista p*s*a!" tyttö huusi raivostuneena ja rimpuili ulos pojan otteesta.
"Sinä et tiedä mitä anteeksi edes tarkoittaa! Sinä et tiedä miten minuun sattuu, sinä et tiedä miltä tuntuu maata sängyllään, kerraten niitä kymmeniä haukkumasanoja joita on saanut osakseen päivän aikana! Sinä et tiedä millaista on elää tälläistä elämää! Sinä et tiedä, miltä se tuntuu, kun ei ole yhtään ystävää, ei yhtään kehen luottaa, kenelle kertoa murheensa!" Luna huusi. Poika pyyhkäisi sylkeä poskeltaan, hän ei ikinä ennen ollut nähnyt tyttöä tälläisenä. Tytön sanat kyllä sattuivat, tämä luuli, että hänellä oli ystäviä. Poika tuhahti mielessään, ei hänellä ollut ystäviä.
Draco tarttui tytön käteen ja pyöräytti tämän eteensä. Tyttö mulkoili häntä rajusti, rimpuili. Pojan ote piti. Rajulla otteella Draco ryskäisi tytön kasvot ihan kiinni omiinsa ja suuteli omistavasti, rajusti. Tyttö säpsähti rajusti, rimpuili kuin pelästynyt kauris. Tytön silmät levisivät hämmästyksestä ja vihasta. Sitten suudelma muuttui. Tyttö vastasi siihen ja siitä tulikin lempeä, pehmeä. Kuin muistaen mitä oli tekemässä, tyttö rykäisi itsensä irti. Silmät salamoiden hän katsoi poikaa.
"Mitä sinä kuvittelet tekeväsi?" tyttö kysyi.
"Suutelin sinua, etkö huomannut?" Draco vastasi. Tytön huulipunaa oli tarttunut hänen huuliinsa, ne näyttivät punoittavilta. Tyttö putosi taas polvilleen, käänsi päänsä ja nyyhkäisi.
"Tämä on jotain sinua sairasta peliäsi, eikö niin? Tai veto, saat kymmenen kaljuunaa jos suutelet Lööperiä! Kaksikymmentä jos hän suutelee takaisin!" tyttö huudahti. Ei hän jaksanut enää huutaa, tahdonvoima oli hukkunut veden mukana. Lohduttomasti itkien hän vain istui siinä ruohikolla.
Jonkun mielestä se voisi varmasti olla huvittava asetelma, vaaleahiuksinen tyttö istumassa ruohikolla lohduttomasti itkien, ja harmaasilmäinen poika neuvottomana vähän matkan päässä. Poika pörrötti hiuksiaan täysin hukassa, istui sitten siihen tytön viereen.
"Kuuntele", poika käski, Luna ynähti.
"Kuuntele minua. Minä en, en tullut irvailemaan. En tullut vedon takia, en jotta saisin jotain naurunaihetta. Minä tulin tänne koska näin sinut tuolta ikkunasta ja huomasin että itkit. Halusin tulla pyytämään anteeksi, jos se vaikka lohduttaisi sinua.”
Luna purskahti itkuun uudestaan. Hän oli nolannut itsensä täysin, miksi hänen täytyi olla niin tyhmä? Miksei hän ymmärtänyt? Poika hyssytteli ja kietoi kätensä tytön ympärille. Kevyesti keinuttaen poika hyssytteli, suukotteli häntä otsalle ja pyyhki tytön kyyneliä pois. Draco ei ikinä ollut tuntenut itseään niin vakavamieliseksi yhdenkään tytön kanssa. Ei kenenkään muun.
Kello oli jo aika paljon, kun tyttö lakkasi itkemästä. Sade oli loppunut, tyttö yritti kuivata kasvojaan läpimärällä hihallaan. Poika otti nopeasti taikasauvansa ja kuivasi Lunan. Hän muisti myös puhdistus-loitsun, jolla puhdisti tytön hameen. Tyttö kiitti laimeasti. He erkenivät, ja lähtivät kumpikin omiin suuntiinsa. Makuusalissa Luna riisui hameen varovasti pois ja korjasi pussilakanaansa.
Seuraavana aamuna poika heräsi rättiväsyneenä. Vaivoin hän sai nostettua itsensä sängystä ja raahauduttua Suuren saliin syömään. Maidon viimeinen pakkauspäivä oli mennyt aikoja sitten, Draco ei jaksanut edes ärsyyntyä siihen. Luna istui omassa pöydässään tökkimässä ruokaansa, ihmiset välttelivät häntä kuin saastetta. Se sai pojan veren kiehumaan. Tyttö lähti pöydästä, ja Draco huomasi tilaisuuden koittaneen. Nyt hän voisi toteuttaa sen pussailu-halailu-hommelin.
Luna oli juuri ohittamassa erästä siivouskoppia, kun poika sai hänet kiinni. Nopealla liikkellä poika aukaisi kopin oven ja veti tytön sisälle.
"Hei."
"Heipä hei." Luna vastasi, ja antautui pitkään suudelmaan. Ehkä kohtalo sittenkin piti hänestä.
