Nimi: Katseen takana
Kirjoittaja: CheshireCat
Genre: Romance (?)
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Draco & Hermione
Summary: "Niiden silmien takana, siellä se tärkein piilee" A/N: Ensimmäinen julkaistu oma tekele ikinä ja ihan ensimmäinen dramione ficci mitä kirjotin että laatukin on hiukan sen mukaista... Kommentit on aina kivoja
Katseen takana
Miksen saa niitä silmiä pois mielestäni? Hermione mietti vaeltaessaan kohti Suurta salia eräänä aamuna. Hän oli juuri herännyt hyvin huonosti nukutun yön jälkeen. Hän oli nähnyt unta. Jotain mieluista unta, sen verran hän tiesi. Hän yritti muistella mitä siinä oli tapahtunut, mutta mitä enemmän hän muisteli, sitä kauemmas uni tuntui katoavan. Lopulta ainut asia mitä hän muisti oli silmät, jäänsiniset ja kylmät, mutta kauemmin niitä ajateltuaan ne muuttuivat hiukan lämpimämmiksi. Ei Hermione tietääkseen tuntenut ketään sellaisilla silmillä.
"Antaa olla, se oli vain uni", Hermione mutisi itsekseen, sipaisi ruskeat kiharansa pois kasvoilta ja suuntasi sitten kohti Harrya ja Ronia rohkelikkojen pöydässä. Tyttö istahti Ronin viereen, toivotti huomenet ja lappoi sitten puuroa lautaselle kuunnellen poikien puhetta, joka oli tervehdysten jälkeen jatkunut vuolaana. Huispausta, yllätys, yllätys.
Eivätkö ne koskaan muusta puhu? Hermione mietti kyllästyneenä ja siirtyi seuraamaan muiden syöjien puhetta.
".. Se kirja oli aivan loistava, niiden silmien takana..." Hermione erotti Lavenderin kertovan Ginnylle vähän matkan päässä.
Miten tuo kuulostaa tutulta? noita ihmetteli.
"Niiden silmien takana, siellä se tärkein piilee" Hermione muisti äkkiä unestaan pätkän.
Ne siniset silmät, sitten pojan ääni kuiskasi hänen nimensä. Kohta tilalle ilmestyi vihreät silmäpari ja möreä ääni möykkäsi silmien tärkeydestä.
Hämmentyneenä Hermione pudisti päätään. Hän söi puuronsa loppuun ja suunnisti sitten salista ulos, jättäen pojat huispauksen pariin. Hermione kuljeksi käytävällä ja otti sitten suunnan kohti liemien luokkaa, jossa päivän ensimmäinen tunti olisi. Luihuisten kanssa.
Voi sitä riemua, tyttö ajatteli sarkastisesti. Hermione olisi hiukan aikaisessa, ja ajatteli ettei tyrmissä olisi vielä ketään. Edelleen uneensa uppoutuneena Hermione käveli kohti luokkaa.Uni vaivasi häntä edelleen. Se tuntui jotenkin tärkeältä, aivan kuin hänen alitajuntansa yrittäisi kertoa hänelle jotain, mutta hän ei saanut päähänsä mitä. Ei hän koskaan ollut uskonut enneuniin tai unien tärkeyteen muutenkaan. Nehän olivat vain ajatuksia jotka pyrkivät pintaan nukkuessa. Mutta kaiken kokemansa jälkeen hänestä tuntui ettei voinut jättää tätä huomiotta. Ei sillä, että se olisi niin vain onnistunutkaan.
Mikä tässä muka on nyt niin ihmeellistä. Olenhan minä nähnyt outoja unia ennenkin, eikä niistä ole mitään seu- Hermionen ajatus katkesi hänen törmätessään johonkin, tai johonkuhun paremmin sanottuna.
"Voi anteeksi, en yhtään hoksan-" Hermione pyyteli anteeksi, mutta jätti lauseensa kesken nostaessaan katseensa ja kohdatessaan jäänsiniset silmät, juuri sellaiset jotka olivat pyörineet hänen päässään koko aamun. Yleensä niin sanavalmis tyttö ei osannut muodostaa ainuttakaan järkevää lausetta, antoi itsensä vain hukkua toisen silmien sineen. Pian kuitenkin todellisuus iski häntä vasten kasvoja, kun kylmä ääni tokaisi:
"Varoisit vähän, kuraverinen. Olitko muka liian kiireinen haaveilemaan rotta-Ronista ettet voinut eteesi katsoa."
Hermione jätti anteeksipyytelyt sikseen, korjasi laukkunsa asentoa olallaan ja sanoi vain: "Pää kiinni, hilleri", ennenkuin käveli nurkan taakse.
Varmistettuaan ettei Dra-
Malfoyta, Hermione korjasi mielessään, näkynyt, hän nojasi seinää vasten ja yritti tasoitaa sydäntää, jolla ei ollut mitään syytä hakata niin lujaa ja unohtaa perhoset jotka lentelivät aiheettomasti hänen vatsassaan.
Uskomatonta, että näin unta Malfoyn
silmistä, tyttö ajatteli. Nyt hän oli varma, ettei uni merkinnyt mitään.
Sitä se vain oli, uni. Ei mitään muuta. Hermione toisteli itselleen samaa koko matkan luokan ovelle asti, yrittäen unohtaa koko typerän unen ja ne typerät silmät. Siinä onnistumatta.
Ei Hermione tiennyt, että erään toisen käytävän päässä Draco yritti uskotella itselleen, että oli vain kuvitellut. Eihän
hän ollut voinut nähdä unta kuraverisen silmistä, ja vieläpä pitää niistä. Niin hän silti vain oli tehnyt.
Fin.