Title: Toinen kirje joulupukille
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Characters: Nanjou Kojirou (Joe), Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: slice of life, kidfic
Rating: S
Disclaimer: SK∞ hahmoineen ei kuulu minulle millään muotoa, enkä ole saanut tämän kirjoittelusta rahaa, ihan vain itseäni (ja siinä sivussa ehkä muitakin) viihdytän.
Summary: Kojirou ei usko joululahjatoiveidensa toteutuvan, mutta Kaoru on toista mieltä.
A/N: Tää on joku pari kolme vuotta vanha idea, jota en vain ole saanut aikaisemmin kirjoitettua. Inspiraatio tähän on peräisin yhdestä lehtijutusta, jossa kerrottiin mm. milloin hahmot lakkasivat uskomasta joulupukkiin ja mitä he lapsena toivoivat (ja saivat) lahjaksi.
Tarina sijoittuu loppuvuoteen 2001, jolloin Kojirou on 7 ja Kaoru 6 (laskettuna sillä ajatuksella, että Kojirou on syntynyt 7.7.1994 ja Kaoru 27.3.1995). Ja kyllä, se on oleellista, koska sen perusteella Kamen Rider -sarja/kausikin valikoitui tähän! (Asia, jolla ei varmastikaan ole kellekään muulle mitään väliä XD mutta minulle se on tärkeää.)
Vaihtoehtoinen otsikko tälle tarinalle on ”Kaverin puolesta kysyn”. Se olis kyl ollu musta hauska (hajoilin itsekseni kun se tuli mieleen) ja ihan kuvaavakin, mutta oon kuitenkin sitä mieltä, että on se vähän liian random. Ja kun sen alkuperäinen konteksti on yleensä niin eri sävyä niin… 😅 söpöön ja viattoman kidficiin se ei ehk ois hyvä.
Toinen kirje joulupukille
Lauantain iltapäivälastenohjelmien välissä näytettiin tyypillisen tapaan lukuisia mainoksia, joista varsinkin yksi kiinnitti heti Kojiroun huomion. Vaikka hän oli nähnyt sen viimeisten kuukausien aikana lukuisia kertoja, se oli hänestä aina yhtä mielenkiintoinen ja suorastaan lumosi hänet.
”Agito ja G3! Ja Gills myös!” hän huudahti silmät tv-ruutua haltioituneina tapittaen. Mainoksessa esiteltiin sinä vuonna markkinoille ilmestyneitä uusia Kamen Rider -figuureita ja muita sarjasta tehtyjä leluja. ”Nuo ovat juuri ne, jotka minä haluan!”
”Ja katso noita vöitä ja aseita!” Kaorukin sanoi innostuneena, kun mainoksen painopiste siirtyi figuureista sarjassakin nähtyjen muodonmuutosvöiden ja aseiden leluversioihin. ”Jos meillä olisi ne, mekin voitaisiin olla Agito ja G3!”
”Joo! Minä haluan nuo kaikki!”
”Minä myös!”
”Mutta ei vanhemmat ikinä osta niitä minulle”, Kojirou huokaisi sitten ja lyyhistyi sohvalla nojaamaan päätään käsinojaan. ”Sanovat vain, että ne ovat liian kalliita.”
”Kohta on joulu”, Kaoru muistutti viisaasti. ”Pyydä joulupukilta, jos et ole vielä tehnyt niin.”
”Ei sekään kuitenkaan tuo niitä minulle”, Kojirou sanoi pettyneenä. ”Ei se tuonut viime vuonnakaan Kuugaa, vaikka minä niin kovasti toivoin.”
Se oli asia, joka mietitytti Kaorua. Miten saattoikin olla, ettei pukki ollut tuonut Kojiroulle tämän toivomaa lelua, vaikka tämä oli sitä pyytänyt? Eihän Kojirou nyt niin tuhma voinut olla? Kaoru oli joka vuosi saanut joulupukilta käytännössä kaiken, mitä oli toivonut, vaikka tiesi itsekin, ettei ollut mikään viaton enkeli. Hänhän riiteli Kojiroun kanssa ainakin viikoittain ja toisinaan myös kiersi (eli rikkoi) aikuisten asettamia sääntöjä – silloin kun nämä eivät sitä huomanneet. Mutta siltikin hän oli pukin silmissä tarpeeksi kiltti saadakseen lahjoja vaikka miten paljon. Pakkohan siis Kojirounkin oli olla!
”Jos pukki kuitenkin toisi sinulle Agiton tänä vuonna”, Kaoru ehdotti. ”Jos vaikka viime vuonna tontut eivät olleet tehneet tarpeeksi Kuuga-leluja, ettei kaikille riittänyt. Kun se oli niin suosittu. Varmasti pukki nyt tietää, että niitä tarvitaan enemmän.”
”Ehkä. Minä en toivoisi lahjaksi mitään muuta niin paljon kuin Agitoa ja muita ridereita!”
Kaoru ei vastannut ystävänsä sanoihin enää muuten kuin nyökkäämällä, sillä seuraava lastenohjelma oli juuri alkamassa.
**
Myöhemmin samana päivänä, kun Kaoru oli jo palannut kotiin ja syönyt illallisen perheensä kanssa, hän istui huoneessaan lattialla tekemässä palapeliä. Hänen ajatuksensa eivät kuitenkaan olleet hänen eteensä pala kerrallaan muodostuvassa kuvassa vaan Kojiroussa ja siinä, mitä tämä oli sanonut joulupukista ja lahjatoiveistaan. Kaorun oli edelleen vaikea uskoa, miten pukki saattoi jättää toteuttamasta Kojiroun toiveita, kun kuitenkin toi hänelle aina kaiken, mitä hän vain keksi pyytääkään.
Ja siitä Kaoru sai idean. Hän ponnisti ylös lattialta ja kiirehti istumaan kirjoituspöytänsä ääreen jättäen palapelin palat sikin sokin maahan. Sitten hän repi itselleen puhtaan paperiarkin lehtiöstään ja tarttui lyijykynään. Mustekynällä olisi ehkä saanut hienompaa jälkeä, mutta silloin hän joutuisi aina joko suttaamaan mahdolliset virheensä tai aloittamaan alusta. Sitä paitsi, ei joulupukki arvostelisi hänen kynävalintaansa. Pukille jokainen kirje oli yhtä tärkeä.
Kaoru raapusti viestiään niin kauan, että lopulta hänen äitinsä koputti huoneen oveen, astui sisään ja käski hänet kylpyyn.
”Ihan kohta, jooko?” Kaoru pyysi puristaen kynää tiukasti kädessään. Hän olisi halunnut saada kirjoitettua kirjeensä valmiiksi saman tien.
”Menehän nyt”, äiti kuitenkin komensi. ”Kylpyvesikin on jo valmiina, ja se jäähtyy.”
”Hyvä on.”
Kaoru laski kynän kädestään ja vastahakoisesti nousi ylös tuoliltaan. Häntä ei olisi huvittanut totella, mutta haaleaksi jäähtyneestä kylpyvedestä hän ei pitänyt laisinkaan. Ja kuka tiesi, ehkäpä tontut tarkkailivat häntä parastaikaa, ja siinä tapauksessa kannatti ehdottomasti tehdä niin kuin vanhemmat käskivät.
Kaoru sujahti äitinsä ohi huoneestaan ja tämä jäi katsomaan hänen peräänsä kuin varmistaen, että hän todella oli menossa kylpyyn eikä livahtanutkaan toisella puolella asuntoa sijaitsevaan olohuoneeseen. Sitten äidin katse viisti kirjoituspöytää ja osui viestiin, jota hän oli ollut kirjoittamassa. Tämä ajatteli ensin, että se oli kenties jokin koulutehtävä, jota Kaoru ei ollut muistanut aiemmin tehdä, mutta tajusi pian sen olevan ihan toisenlainen lappunen.
Kirje oli kirjoitettu käytännössä kokonaan hiraganoilla, mutta oli ekaluokkalaisen kirjoittamaksi varsin siisti ja muutamaa pikkuvirhettä lukuun ottamatta selkeä lukea. Kaorun äidin sitä silmäillessä hymy kohosi hänen punatuille huulilleen ja lämpöinen tunne levisi hänen sisällään.
Rakas Joulupukki
Tiedän kyllä, että lähetin sinulle lahja toiveeni aikaisemmin
mutta nyt minulla on sinulle toiselainen pyyntö.
Paras ystäväni Kojirou on ollut koko vuoden tosi tosi kiltti
ja hän toivoo lahjaksi agitoa ja muita Kamen Ritereita.
(Sellaisia leluhahmoja. niiden kädet ja jalat liikkuu ja
niillä on moottooripyörät myös. Varmasti tiedät.)
Toivon että tuot ne hänelle ja että tontut on tänä vuonna
tehneet niitä tarpeeksi kaikille lapsille. Kojirou ei saanut
viime jouluna Kuugaa niin olisi reilua että nyt olisi hänen
vuoro. Tai jos saan pyytää lahjoja vain itselleni niin tuo
ne minulle. Minä annan
Kirje jäi kesken, mutta Kaorun äiti pystyi helposti päättelemään, miten se vielä jatkuisi. Vaikka hän oli aina ollutkin pojastaan ylpeä, sillä hetkellä hän tunsi tätä kohtaan aivan erityistä ylpeyttä. Ei kai monikaan lapsi kirjoittanut joulupukille erillistä kirjettä toivoakseen lahjoja ystävälleen.
Kaorun äiti ei koskenutkaan pöydällä lojuvaan paperiin, saati että olisi ottanut sen mukaansa, mutta hän painoi mieleensä tarkasti, mitä siinä luki. Hänestä nimittäin tuntui siltä, että kirjeen sisällön voisi ottaa puheeksi rouva Nanjoun kanssa jo ennen kuin se ehtisi lähteä postin mukana kohti pohjoista.
