Ficin nimi: Tylypahkan pikajuna 1972
Fandom: Harry Potter
Kirjoittaja: Odo
Genre: draama, yleislätinä
Hahmot: Regulus Musta (Walburga Musta)
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Hahmot tai alkuperäisteos eivät ole omani. Ne kuuluvat J. K. Rowlingille.
A/N: Kirjoittelin tämän sanamäärärajaansa hipovan ficletin (496 sanaa) jo jonkun aikaa sitten. Alkuperäinen idea oli
Kaiken maailman ficlettien promptiin "alku", joten menköön nyt tämäkin siihen. Hassua kyllä, samasta asetelmasta syntyi kaksi ficciä eli jonkun ekaluokkalaisen hahmon Tylypahkan ensimmäisestä päivästä. Ihan alun perin idea oli nimenomaan King's cross ja hahmoakin pallottelin hetken, mutta päädyin aika helposti Regulukseen. King's cross toki vaihtui Tylypahkan pikajunaksi, kun tajusin tekstin tärkeimmän osion sijoittuvan junaan, eikä King's crossille enkä enää lähtenyt muokkaamaan sitä. (Nyt kyllä houkuttaisi...)
Se ensin syntynyt ficcikin löytyy Finistä:
Lajitteluseremonia 1972, S, jossa kuvataan lajittelua pian junamatkan jälkeen. Ehkä juuri se, että nämä ovat niin rinnakkaiset, epäröin Pikajunan julkaisua. Pidän kuitenkin molemmista ja uskon ehkä jo, että nämä toimivat niin yksin kuin yhdessäkin.
Huom.! Toisin kuin seuraajassaan, tähän istui luontevammin, että Regulus puhui äidistä. Lajittelussa puhutaan Walburgasta, jota olen käyttänyt ennenkin tehokeinona Reguluksen ja/tai Siriuksen suhteessa äitiinsä varsinaisen "äiti"-sanan sijaan. Mulla on itselläni ainakin ollut vahvoja headcanoneita ja ilo tutkia Regulusta kuin sipulia, mutta edelliskertaa lukuun ottamatta ollaan pitkästä aikaa taas hahmon matkassa eli tavallaan taas uusien oivalluksien äärellä!
Pidemmittä puheitta, ehkä rohkenen loppuun luvata, että 1972 vuotta tai jopa vuosikymmentä 1970 saadaan vielä lisää!
"Äidin antama taakka painoi enemmän kuin hänen täyteen ahdettu matka-arkkunsa. “Kyllä, äiti”, Regulus vastasi — "
Tylypahkan pikajuna 1972
King’s crossin laiturilla yhdeksän ja kolmeneljännestä kävi kuhina, kun oppilaat ja vanhemmat etsivät tuttujaan ja osa vanhemmista valmisteli lapsiaan lähtöön. Kaikilla oppilailla oli valtavat matka-arkut ja laiturin äänimaailma koostui niin pöllöistä, kissoista kuin ihmisten puheensorinasta. Tulipunainen Tylypahkan pikajunakin pihisi kuin olisi yhtä malttamaton lähtemään kuin suurin osa oppilaistakin. Regulus lähes vapisi jännityksestä ja vilkuili ympärilleen löytääkseen Siriuksen. Sirius oli mennyt edeltä ja sanonut, että etsi ystäviään. Regulus tiesi, keitä ne ystävät olivat. Äiti ei pitänyt heistä, mutta tämä ei ollut estellyt Siriusta. Regulus uskoi, että äiti ei halunnut Siriuksen läsnäolon tahraavan Reguluksen lähtöpäivää.
Reguluksesta tuntui ikävältä, että äiti ajatteli niin, mutta se ei ollut oikeastaan uutta. Kaikki se vilinä ja pian koittava lähtö myös syrjäyttivät helposti äidin karkean käytöksen aiheuttaman harmin. Vaikka paikallaan olo oli vaikeaa, Regulus joutui sietämään sitä ja odottamaan, että äiti lopettaisi keskustelun Druellan kanssa ennen kuin hän pääsisi seuraamaan muita jo junaan nousseita oppilaita. Druellankin tyttäret olivat jo menneet menojaan ja Reguluksesta tuntui, että hän oli ainoa, joka oli jumissa äitinsä helmoissa.
“Regulus jatkaa sukuamme luihuisessa”, äiti sanoi painokkaasti. Sanat vetivät Reguluksen harhailleen huomion pois ympäristöstä, joka hiljeni oppilaiden koko ajan vähentyessä ja osan vanhemmista valuessa kohti taikaporttia palatakseen Lontooseen. Regulus sai vaikutelman, että Druella oli maininnut Siriuksen tai ainakin oli meinannut mainita. Äidin kasvoilla oli inho, jonka Regulus tunnisti olevan osoitettu Siriukselle. Äidin ääni oli ollut niin painokas, että Reguluksen vatsaa väänsi.
“Olet kasvattanut hänet hyvin”, Druella vastasi tyynesti. Hän jatkoi: “Sinulla ei ole hätää, Walburga.”
Walburga Mustan kasvoilla oli kireä ilme. Regulus huomasi, ettei äiti aikonut enää vastata, joten oli hänen oma tilaisuutensa. Druellan sanojen jälkeen ilmaan leijumaan jäänyt katkeruus oli painavaa, eikä Reguluksella ollut muutenkaan enää aikaa odottaa. Tylypahkan pikajuna lähtisi aivan pian.
“Äiti, minä menen nyt”, Regulus sanoi ja kääntyi jo lähteäkseen hieman hermostuneena. Hänellä ei ollut varaa myöhästyä.
Kello todella oli enää vain muutamaa minuuttia vaille. “Mene ja tuo suvullesi kunniaa”, äiti sanoi ankarasti, kun Regulus oli jo kiirehtimässä junaan. “Regulus, muista, mitä odotan sinulta”, äidin sanat seurasivat Regulusta, joka ei voinut kuin kääntyä katsomaan. Äidin antama taakka painoi enemmän kuin hänen täyteen ahdettu matka-arkkunsa. “Kyllä, äiti”, Regulus vastasi ja pyrähti eteenpäin matka-arkkukärrinsä kanssa päästäkseen mahdollisimman pian junaan. Tylypahkan pikajuna vihelsi jo lähdön merkiksi.
Junassa Regulus löysi itselleen tyhjän vaunukopin. Vasta junassa Regulus antoi itselleen hetken ajatella, kuinka hän voisi toteuttaa kaikki äidin toiveet. Taakka tuntui suurelta. Hän aikoi kuitenkin yrittää parhaansa opinnoissaan. Regulus myös uskoi saavansa ystäviä luihuisesta, johon hänet väistämättä lajiteltaisiin. Äiti oli valmistellut häntä siihen oikeastaan siitä hetkestä alkaen, kun Sirius oli lajiteltu Rohkelikkoon. Äiti oli muuttunut ankarammaksi varsinkin sen jälkeen, kun Regulus sai oman kutsukirjeensä Tylypahkaan, vaikka se ei tullut kenellekään yllätyksenä. Olihan Regulus puhdasverisen Mustan suvun nuorin vesa, jolta odotettiin paljon.
Äiti oli luvannut, että Regulus kykenisi suuriin tekoihin luihuisessa. Reguluksesta tuntui kuin koko Mustan suku luottaisi häneen, mutta jokin pieni tunne hänen sisällään kapinoi. Hän ei halunnut olla vain äitinsä luomus, mutta vasta yksitoistavuotiaana Regulus ei osannut pukea kapinaansa sanoiksi tai teoiksi, sillä ajatuksistaan huolimatta, hän yhä pelkäsi.