Ikäraja: K-11
Tyylilaji: romantiikka, fluffy
Paritus: Aapo/Ville
Sanamäärä: 1 531
Haasteet: Tavoita tunnelma IV (
Kyle Dixon & Michael Stein – Teens), Spotify Wrapped II (sama kappale) ja Originaalikiipeily (3. tähtikuvio)
A/N: Tämä on uudelleenkirjoitus vanhemmasta tekstistä. En ole varma, julkaisinko alkuperäistä ikinä Finissä. En jotenkin usko. Olen nyt kirjoitellut vähän kaikenlaisia Aapo/Ville -juttuja (AU:ita ja muita), mutta tämä on ihan canonia. Ja siten hitusen tärkeämpi kuin muut julkaisemani Aapo/Villet.
Tuo biisi on yksi ehdottomista lemppareistani. Stranger Thingsin soundtrack on mitä parhain silloin, kun yrittää virittäytyä öisiin tunnelmiin. Siksikin oli erityistä kirjoittaa tämä shotti siihen. Kannattaa siis kuunnella biisi, jos vain mahdollista.
Toivottavasti joku lukee ja tykkää!
Hetket kuin tähdet
Istuin kiikkerän puupöydän ääressä ja pelasin pasianssia. Radiosta soi kasarihittejä, joiden tahtiin jammailin. Kääntelin ja järjestelin kortteja oikeille paikoilleen. Tykkäsin, kun sain uppoutua johonkin. Olin niin omissa ajatuksissani, että multa kesti kauan tajuta Aapon ramppaavan mökistä sisään ja ulos. Kun käännyin katsomaan, mitä Aapo touhusi, kortit livahtivat sormistani ja sotkeentuivat pöydälle. Suustani pääsi ärsyyntynyt sihahdus. Vilkuilin kortteja ja sitten pihalla touhottavaa Aapoa. En nähnyt paikaltani, mitä se nyt oli saanut päähänsä. Korttien kerääminen ja uudelleen järjestely ei veisi kauaa, mutta mun uteliaisuus oli herännyt. Nousin ja menin ulos katsomaan.
Pihan ruohomättäällä oli tyynyistä ja retkipatjoista muodostettu… pesä. En keksinyt, mikä muukaan se olisi voinut olla. Nähtävästi Aapo oli raahannut mökin jokaisen pehmusteen ulos. Se taputteli tyytyväisenä viimeisimpiä tuomisiaan ja kohotti katseensa muhun. Aapon ilmeikkäillä kasvoilla oli niin riemukas hymy, että unohdin pasianssini. Sen tilalle hyökyi kaipuu, joka nyki rintaani ja tahtoi Aapon lähelle. Horjahdin mökin portailla, mutta menin lähemmäs. En voinut muutakaan. Meidän välille äkillisesti syttynyt vetovoima oli taas onnistunut yllättämään mut. Yksi tietynlainen katse Aapolta, ja muu maailma lakkasi olemasta. Se oli häkellyttävää.
”Mitä sä oikein teet?” Tuijotin tyynypesää ja yritin keksiä, miksi se oli pihalla, mutta mitään ei tullut mieleen.
”Mä mietin”, Aapo sanoi. Se katseli mua niin toiveikkaasti, että ehdin jo ajatella rietasta seksiä pihamaalla. Ajatus kiinnosti mua oikein kovasti. ”Että voitais makoilla tässä ja katsella tähtiä?”
Pettymys lässähti vatsassani, mutta toivuin nopeasti. En perustanut tähdistä, mutta Aapon kanssa makoilu kuulosti mukavalta. Ainakaan mun ei tarvitsisi ponnistella ollakseni romanttinen. Tähtitaivas hoitaisi sen puolestani.
”Joo, mikäs siinä.”
Mökistä kajastavassa valossa Aapon kasvot suorastaan säteilivät. Sydämeni ei kestänyt niin suloista ilmettä. Menin lähemmäs ja vein käteni Aapon niskalle. Aapon tanakka vartalo painautui heti mua vasten huulet raollaan. Tunsin kuumaa kihelmöintiä vatsassani.
”En arvannut sun innostuvan tähdistä näin paljon”, Aapo naurahti.
”Joo, tähdet on tosi kuumia”, myötäilin tajuamatta enää, mitä edes puhuin. Aapo ehti kohottaa oudoksuen kulmiaan ennen kuin painauduin sen huulille. Tunsin hellyyttä ja himoa sekaisin. Pidin Aapoa tiiviisti lähelläni ja suutelin sitä niin syvään ja tunteella kuin osasin. Kun vetäydyin, näin Aapon punastuneet kasvot.
”Mikä sulle tuli?” Aapo sanoi hämillään, mutta näytti myös hyvin iloiselta. Hymyilin ja silitin sen niskaa.
”Sä”, sanoin vain.
”Jaaha.” Puna Aapon poskilla syveni, mutta samoin kävi hymylle. Aapon oli vaikea ottaa kehuja vastaan, mutta silti tiesin Aapon toivovan ja tykkäävän niistä. Mä en vain oikein osannut kehua Aapoa tarpeeksi. Sanat olivat hankalia. Oli helpompi koskettaa ja katsoa silmiin. Mutta kun yritin taas suudella, Aapo vetäytyi kauemmas.
”Tähdet”, Aapo sanoi ja nyökäytti taivasta kohden. ”Mä oikeasti haluisin katsella niitä. Pystytkö sä keskittymään?”
”Katselisin kyllä mieluummin sua”, myönsin enkä kehunut turhaan. Aapo näytti oikeasti komealta rähjäisessä villapaidassa ja verkkareissa. Se oli niin teeskentelemätön ja oma itsensä. Sellainen vetosi muhun kaikista eniten. Silitin Aapon vehnänvaaleita hiuksia, jotka olivat kaiken touhuamisen jäljiltä söpösti sekaisin.
”Oho, mistäs nyt tuulee? Yritätsä saada multa munaa?” Aapo piruili.
”Mitä? En.”
Olin hämilläni. Johan Aapo oli sanonut haluavansa katsella tähtiä. En mä yrittänyt muuttaa sen mieltä. Mua harmitti. Just tän takia Aapon kehuminen oli vaikeaa. Kun kerrankin löysin sanat ja sopivan tilaisuuden, se ajatteli heti mulla olevan jotain taka-ajatuksia.
”Mm, etpä”, Aapo tuhahti ja vetäytyi sylistäni. ”Meen hakemaan täkkejä.”
Aapo katosi mökin sisään. Urahdin turhautuneena ja haroin hiuksiani. Miten mä en vieläkään osannut tällaista? Tunsin itseni huonoksi poikaystäväksi.
Tuijotin mökkiä. Mietin, oliko täkit olleet Aapolle pelkkä tekosyy päästä pois luotani. Rintaani kivisti. Ulkona ei musta ollut niin kylmä, etteikö me oltaisi pärjätty ilman täkkejäkin. Syyskuun alku oli ollut lämmin. Puissakin oli vielä lehdet ja yhä enemmän vihreää kuin keltaista. Ilma tuoksui vain aavistuksen kirpeämmältä kuin kesän lopussa. Ja jotenkin hyvin metsäiseltä. Kaipa se johtui kosteudesta.
Valot alkoivat sammua mökin huoneissa, kunnes vain eteisessä paloi lamppu. Aapo astui ulos syli täynnä peitteitä. Se hapuili valonkatkaisijaa, mutta epäröi.
”Ville, voitko auttaa näiden kanssa?” Aapo huikkasi. Sen ääni oli hiukan liian kepeä ja huoleton.
Menin heti Aapon luo ja otin siltä täkit. Aapo koetti vaivihkaa hengittää syvään ja sammutti vasta sitten valon. Tiesin Aapon yhä kamppailevan pimeän pelon kanssa. Aapo oli opetellut sietämään pimeää paremmin, mutta se ei ollut vielä voittanut pelkoaan kokonaan. Tiesin, että Aapoa hävetti pelätä pimeää. Joskus, jos Aapolla oli taakkanaan muutakin ahdistusta, se haki musta turvaa ja lohtua. Nyt tiesin kuitenkin, että oli parempi olla kuin en huomaisi mitään erikoista.
Vein täkit tyynypesän luo.
”Hei”, sanoin. Aapo katsoi mua. Tähtien valossa oli vaikea nähdä Aapon ilmettä, mutta olkapäiden asennosta arvasin sen olevan varuillaan. ”En mä oikeasti yrittänyt mitään aiemmin…”
”Jaa, se”, Aapo huokaisi ja kuulosti helpottuneelta. ”Kyllä mä uskon sua.”
”Mutta?” kysyin, koska arvasin Aapolla olevan muutakin mielessään. Mä tahdoin tietää.
Aapo kiemurteli vaivaantuneena.
”No, siinä oli vain niin paljon huomiota kerralla ja ihan tyhjästä. Joten mun eka ajatus oli se, että sua panettaa”, Aapo sanoi.
”Ahaa.” Nyökyttelin. Olin kiitollinen Aapon selityksestä, koska se kävi järkeen ja avasi tilanteen mulle sen näkökulmasta. ”Mitä mä oisin voinut tehdä paremmin?”
”Voi vittu”, Aapo ähkäisi. Se vaivaantui aina, kun pyysin konkreettisia kehitysehdotuksia meidän parisuhdetilanteista. En välittänyt. Mä tahdoin jatkossa kehua Aapoa ilman, että se luuli mun vain havittelevan seksiä. Ja äskeinen tilanne oli sujunut kehnosti, joten mä selvästi tarvitsin apua.
Olin hiljaa ja odotin. Aapo huokaisi ja mietti.
”No”, Aapo sanoi lopulta. ”Mikä sut sai tulemaan mun luo?”
”Sä olit vain niin innoissasi, ja se oli musta söpöä”, sanoin.
”Ei helvetti”, Aapo hengähti ja tiesin sen punastuneen, vaikka en nähnytkään. Mua hymyilytti. ”Öm. No, hmm. Sä voisit jatkossa vaikka sanoa jotain ennenku tuut ja suutelet mua. Sit tietäisin paremmin, millä tuulella sä oot ja mitä odottaa.”
”Okei. Kiitti. Onnistuu.” Olin tyytyväinen. Neuvo oli selkeä ja konkreettinen. Se vaatisi petraamista puhumisessa, mikä oli hankalaa, mutta kuitenkin mahdollista. Aioin ainakin yrittää.
Aapo tuli halaamaan mua.
”Sä oot niin…” Aapo puhisi korvaani ja rutisti mua tiukasti. ”Ihana.”
Nauroin yllättyneenä.
”Kiitti, kulta. Niin säkin”, supatin. Aapon suusta pääsi ilahtunut ynähdys.
Me oltiin pitkän aikaa siinä tiiviisti lähekkäin. Mulla oli hyvä ja rauhaisa olo. Aapo tuoksui hyvältä, omalta pehmeänraikkaalta itseltään ja hiukan pihkalta. Aapo tykkäsi kävellä metsissä eikä aina polkuja pitkin. Oli tavallista, että löysin sen hiuksista risuja ja neulasia.
”Kiinnostaako sua ne tähdet?” Aapo kysyi lopulta lähes ujosti.
”Joo.”
Aapo vetäytyi ja viittoili mut vaivalla kyhättyyn tyynylinnakkeeseen. Hymähdin ja asetuin makuulle. Aapo tuli viereeni ja asetti peiton meidän molempien päälle. Sen huomaavaisuus lämmitti.
Nostin katseni tummalle iltataivaalle, jossa tähdet tuikkivat. Aapo alkoi heti selittää tähtikuvioista ja osoitteli niitä mulle. Mä tunnistin vain Otavan.
”Toi w:n muotoinen, näetkö sen?”
Myönsin näkeväni.
”Se on Kassiopeia.”
”Nätti.” En tiennyt, mitä muutakaan sanoa. Olivathan tähdet kauniita, mutta en mä jaksanut kovin kauaa niitä tuijotella tylsistymättä.
”Mä voisin maata tässä tuntikausia”, Aapo huokaisi ihastuksissaan.
”Miksi?” en voinut olla ihmettelemättä. Toivottavasti Aapoa ei haittaisi, kun mä väistämättä nukahtaisin, jos joutuisin retkottamaan tässä
tuntikausia.”Tulee vaan niin hyvä ja rauhallinen olo, kun katselee tähtiä.”
”Miksi? Ne on vaan kaasupalloja tyhjiössä. Osa on varmaan jo sammunutkin.”
Aapon suusta pääsi pärskähdys. Se yritti tyrkätä mua kädellään, mutta mä nappasinkin sen itselleni. Aapo ei pannut pahakseen.
”Eikö tähdet saa sun ajatuksia yhtään liikkeelle?” Aapo kysyi.
”Eipä oikeastaan. Sulla ilmeisesti saa?”
”Joo.”
”Kerrotko mulle?”
Aapon ajatuksia ja pohdiskeluja oli aina mukava kuunnella. Se ajatteli paljon mua syvällisemmin ja monimutkaisemmin monista asioista. Aapolla oli mielikuvitusta. Mulla ei ollut. En harmitellut asiaa. Sellainen mä vain olin.
”Mietin sitä, kuinka pieniä me ollaan kaiken tuon rinnalla. Ihan mitättömiä”, Aapo sanoi ääni ihmetyksestä käheänä.
”Sekö rauhoittaa sua?” kummastelin, koska musta ajatus mitättömyydestä ei kuulostanut mukavalta.
”Jotenkin vaan”, Aapo sanoi, ”tähtien alla mun huolet vain väljähtää. Ne ei tunnu enää tärkeiltä, kun miettii asioita suuremmassa mittakaavassa.”
”Okei.” Makustelin Aapon sanoja hetken. ”Uskon tajuavani.”
Aapo hypisteli kättäni.
”Ajatteletko sä koskaan, mitä salaisuuksia avaruus kätkee itseensä?” Aapo kysyi.
”En. Eihän mun tarvitse koskaan mennä sinne.”
”Tarvitse?” Aapo puhahti. ”Sehän ois etuoikeus päästä avaruuteen!”
”Eihän siellä ole mitään.” En käsittänyt Aapon kiihkeyttä.
”Siellä on kaikki”, Aapo väitti. ”Koko universumi. Kaikki, mikä on ollut ja kaikki, mitä tulee olemaan.
”Tätä hetkeä siellä ei ole”, sanoin hiljaa.
Aapo käänsi katseensa tähdistä muhun. Se näytti hämmästyneeltä.
”Olipa syvällisesti sanottu”, Aapo sanoi täysin vilpittömästi.
”Niin, kato joskus mäkin oivallan jotain”, hymähdin. Aapo naurahti. Se kääntyi kyljelleen ja alkoi sukia hiuksiani. Huoahdin. Aapon kosketus tuntui hyvältä.
”Sä olet sittenkin romantikko”, Aapo kiusoitteli. ”Vaikket tähdistä tykkääkään.”
”Se tulee ja menee”, sanoin. ”Kannattaa siis pysyä valppaana.”
”Selvä.” Aapo nyki kättäni. ”Nosta.”
Tottelin. Aapo siirtyi lähemmäs ja käpertyi kainalooni. Se painoi päänsä rintakehälläni ja huokaisi tyytyväisesti. Hellyys hehkui ihoni alla. Mun suloinen.
”Joko sä kyllästyit tähtiin?” kysyin huvittuneena.
”Pää kiinni”, Aapo mumisi. ”Säkin tykkäät.”
Harkitsin olevani sarkastinen, koska se tuntui kaikista helpoimmalta. Silitin Aapon selkää. Aapolta pääsi pieni, onnellinen ääni, joka sulatti mut läpikotaisin.
”No niin vittu tykkäänkin”, suhahdin, vaikka poskeni alkoivat heti helottaa. En ymmärtänyt reaktiotani. Miksi välillä oli niin vaikea sanoa tällaisia suoraan ja vilpittömästi? Hölmöä. Mähän rakastin tätä jätkää.
Hengitin Aapoa ja syyskuista yötä meidän ympärillä. Luonnon tuoksut olivat syviä ja kotoisia. Mulla oli hyvä olla tässä näin, Aapo sylissäni. Silitin sen hiuksia.
”Älä. Muuten mä nukahdan”, Aapo mumisi.
”Nuku vaan”, kuiskasin. ”Tässä on hyvä.”
Aapo hengitti syvään ja rentoutui. Ei se kuitenkaan nukahtanut. Oli vain siinä ja nautti mun hyväilyistä.
Nostin katseeni taivaalle, joka oli suunnaton ja häkellyttävä. Tähdet olivat saavuttamattomissa. Katsoin niitä ja toivoin tavoittavani jonkin suuren ajatuksen elämästä ja sen tarkoituksesta. Mitään ei kuitenkaan tarttunut kiinni. Taivas oli taivas. Tähdet tähtiä.
Mutta sylissäni loikoileva Aapo: siinä oli mun universumi.
A/N2: Lopetus on sama kuin alkuperäisessä, koska se sai sydämeni yhä sulamaan :3
