Yöjuttuja (Harry/Ron, K-11, one-shot)

[lurikko]

Nimi: Yöjuttuja
Fandom: Harry Potter
Hahmot: Harry/Ron
Ikäraja: K-11
Genre: romantiikka, ehkä vähän angst, UST? one-shot

Yhteenveto: Hirnyrkkien etsintä ei oikein suju, mutta öisin tapahtuu kummia juttuja.

A/N: Teen tumblr:n puolella Fanfiction Trope Mash-Up -haastetta ja Sisilja haastoi kirjoittamaan Harry/Ronia tropeilla Huddling for Warmth ja I Didn't Mean to Turn You On! Kiitos vaan tästä syvästi hämmentävästä haasteesta, onneksi Harry ja Ron oli sentään tuttuja hahmoja mutta heidän kuvittelemisensa yhteen vaati kyllä pientä aivojen vääntelyä, hehee. No mutta tässä sitä nyt on väännelty. Hyvänen aika.

Tämä tarina sijoittuu Kuoleman varjelusten syksyyn ja siihen synkeään telttailuun Britannian metsiköissä.


**


Harry kääntyi selälleen ja törmäsi Ronin kyynärpäähän.

”Auts.”

”Sori.”

Ron vilkaisi häntä ja mutisi jotain epäselvää. Se saattoi olla ”ei se mitään” tai sitten ei. Hän ei vaivautunut edes mutisemaan takaisin, pyörähti vain kyljelleen. Teltan oviaukon vieressä Hermione istui lukemassa Siuntio Silosäkeen tarinoita. Ulkona satoi.

-

Ulkona satoi.

Harry väänsi silmänsä auki. Hirnyrkki painoi rintaa ja Ronin kyynärpää kylkeä. Hän tönäisi Ronia vähän kauemmas. Ron mumisi jotain, kiemurteli hetken makuupussissaan ja työnsi kyynärpäänsä sitten Harryn kylkeen.

No voi helvetti.

”Ron. Ron. Ron –”

Ron avasi silmänsä. Harry puraisi alahuulta ja vilkaisi Ronin olkapään yli teltan ovensuulle, mutta Hermione oli näköjään lähtenyt jaloittelemaan. Teltan kankaan läpi tuleva valo ei ollut enää ihan pimeää. Kohta olisi Harryn vuoro pitää vahtia, mutta ennen sitä hän kyllä nukkuisi vielä vähän. Siis jos Ron vain lakkaisi tökkimästä häntä.

Hän aikoi sanoa Ronille niin, mutta Ron tuijotti häntä samalla ilmeellä kuin silloin, kun he keskustelivat puuttuvista aamupaloista ja lounaista ja päivällisistä.

”Mitä?” Ron kysyi.

”Ei mitään”, Harry sanoi.

Ron tuijotti häntä silmät sirrillään. Hän tuijotti takaisin ja mietti, kumpi heistä kyllästyisi ensin. Sitten Hermione tuli takaisin telttaan ja he käänsivät kiireesti kylkeä samaan aikaan. Harry sohaisi Ronia vahingossa selkään ja kömpi sitten niin lähelle teltan takakangasta kuin pystyi.

-
 
Harry oli jumissa teltan takakankaan ja Ronin välissä. Ron ynisi tyytymättömällä äänellä. Harry kuunteli yninää ja mietti, heräisikö Ron, jos hän tönäisisi Ronia vaikka polveen. Hän voisi tehdä sen hienovaraisesti. Eihän tässä ollut edes tilaa hengittää. Toisaalta oli kyllä aika kylmä. Mutta Ron hengittikin niin äänekkäästi. Ja tänään päivällä hän oli ollut kiertämässä syrjäistä metsää, jonne he olivat laittaneet telttansa, ja kun hän oli tullut takaisin telttaan, Ron ja Hermione olivat tuijottaneet häntä ihan syyllisen näköisinä. Ne olivat taatusti puhuneet hänestä. Ehkä ne miettivät, miksei hän saanut mitään aikaan. Sitä hän mietti kyllä itsekin. Mutta ei se ollut pelkästään hänen vikansa. Dumbledore ei ollut kertonut hänelle kaikkea. Tai melkein mitään. Hän sen sijaan oli kertonut Hermionelle ja Ronille kaiken, ihan kaiken, paitsi että välillä hän teeskenteli, ettei arpea kivistänyt. Mutta se oli toissijaista. Hän oli kertonut kaiken, mikä oli tärkeää, ja silti Ron toisinaan tuijotti häntä niin kuin olisi miettinyt, mitä hän salasi.

Hän pujotti käden paidan alle, puristi sormet hirnyrkin ympärille ja väänsi sen irti iholta. Ron oli lakannut ynisemästä.

-

Harry raahautui takaisin teltalle lumisohjon läpi. Teltan päälläkin oli lunta. Hän veti vetoketjun auki ja pujahti sisään. Hermione kömpi ulos makuupussista, otti taikasauvan ja Siuntio Silosäkeen tarinat ja vilkaisi Harrya väsyneellä katseella. Ron näköjään nukkui edelleen.

”Minä taidan vielä nukkua hetken”, Harry sanoi, vaikka aurinko nousisi kohta.

Hermione nyökkäsi. Harry kömpi teltan nurkkaan Ronin ja seinän väliin, pujottautui makuupussiin ja veti sen leukaansa saakka. Hän sulki silmänsä ja kun hän avasi ne taas, Hermionea ei näkynyt mutta Ron oli pyörinyt kauemmaksi. Oli ihan helvetin kylmä. Hän hengitti syvään ja nitkutteli makuupussillaan lähemmäksi Ronia.

”Mmrgnh”, Ron sanoi.

”Sori.”

Ron raotti silmiään. Medaljongin ketju kiilsi Ronin kaulalla. Harry palautti katseensa Ronin silmiin ja mietti, pitäisikö peruuttaa. Hän oli ehkä vähän liian lähellä. Mutta Ron ei sanonut mitään, joten Harrykin sulki silmänsä ja nukahti. Hän heräsi siihen, että Ron istui teltan keskellä Hermionen kanssa ja hän itse oli ihan jäässä.

-

Hän oli aina ihan jäässä. Siis ihan koko ajan. Hän teki lämpöloitsuja minkä ehti ja silti palelsi. Alkuyön hän nukkui Hermionen vieressä, tai pikemminkin torkahteli, koska oli liian kylmä nukkumiseen. Ja aina kun hän avasi silmänsä, hän näki Ronin murjottamassa teltan oviaukon luona. Ronin tukka oli sekaisin ja villapaita oli vedetty korviin. Ron näytti siltä, että olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla. Harrykin olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla.

Hän sulki silmät ja sitten heräsi, kun Ron kömpi hänen viereensä.

Hän sulki silmät ja avasi ne taas. Hermione oli hautautunut kirjansa taakse. Harryn varpaat olivat jäässä. Ron nukkui suu auki hänen vieressään. Hän puristi makuupussin reunaa ja ryömi lähemmäs Ronia. Sitten hän ryömi vielä vähän lähemmäs. Ja vähän lähemmäs. Ja nukahti.

Hän heräsi siihen, ettei ollut enää ihan niin kylmä ja että Ron tuijotti häntä. Hän tuijotti takaisin. Hänellä oli ihan yhtä suuri oikeus tuijotella Ronia kuin Ronilla häntä.

Sitten hän tajusi, että Ronin korvat olivat aika punaiset.

Hän avasi suunsa. Ron peruutti kauemmas hänestä ja tönäisi häntä samalla kyynärpäällä rintaan. Se oli varmaan vahinko. Hän tuijotti Ronia kunnes huomasi, että Hermione puolestaan tuijotti häntä. Kasvot tuntuivat omituisen lämpimiltä. Hän hymyili Hermionelle pikaisesti ja yritti näyttää siltä, ettei pohtinut että mitä juuri oli tapahtunut, siis oliko hän ymmärtänyt oikein, ja toisaalta mistä muustakaan olisi voinut olla kyse, hänhän oli ollut käytännössä kiinni Ronissa, ja siis ihan vain lämmön takia, mutta joka tapauksessa ei kai hän voisi erehtyä tällaisesta? Vai voisiko?

Hän kääntyi vatsalleen. Jos hänelläkin nyt rupeaisi seisomaan niin ainakaan kukaan ei huomaisi.

-

Harry makasi selällään ja kuunteli Ronin hengitystä. Hänellä oli kyllä ihan liikaa ongelmia. Siis todellakin ihan liikaa. Paljon enemmän kuin oli kohtuullista. Hän ei kaivannut tällaista ongelmaa vielä kaikkien muiden lisäksi. Hänen piti löytää vielä monta hirnyrkkiä ja keksiä miten ne tuhotaan ja sitten kohdata ja tappaa Voldemort, ja nyt hänen piti vielä kaiken lisäksi miettiä, mitä hittoa Ronin päässä oikein liikkui. Tai hänen. Tai ei varsinaisesti päässä vaan… no niin.

Hän ei siis tahallaan nukkunut ihan Ronin vieressä. Tai se johtui vain siitä, että oli niin kylmä. Lämpöloitsut eivät mitenkään riittäneet. Eilen oli taas satanut vähän luntakin. Sormet ja varpaat olivat kohmeessa, ja Ron makasi hänen vieressään ja siis käytännöllisesti katsoen hehkui lämpöä, niin ettei ollut mikään ihme, että hän halusi maata kiinni Ronissa. Eikä Ron ollut sanonut mitään. Ron taisi tosin olla unessakin. Tai ainakin teeskenteli. Eikä Ronilla tällä kertaa seisonut, niin että ei tässä ollut mitään hätää. He vain nukkuivat vierekkäin.

Hän kiemurteli vähän lähemmäs.

Ron avasi toisen silmänsä.

Harry avasi suunsa.

Ron rypisti otsaansa.

”Sori”, Harry sanoi.

Ron veti syvään henkeä. Ehkä Ronilla sittenkin seisoi. Tai se oli muhkura makuupussissa. Tai lonkkaluu.

Harry pyörähti kyljelleen selin Roniin ja katui sitä saman tien, kun Ron veti terävästi henkeä. Selkänsä takaa hän kuuli, miten Hermione käänsi Siuntio Silosäkeen tarinoiden sivuja.

-

Harry ei missään tapauksessa saanut ruveta ajattelemaan Ronia. Ensinnäkin Ron oli hänen paras ystävänsä. Toisekseen Ron oli hänen eksänsä isoveli. Kolmanneksi hän oli ollut ihan varma, että Ron ja Hermione olivat yhdessä nyt tai kohta. Ja neljänneksi hänellä oli vähän kiire, koska hänen piti tuhota Voldemortin sielun palaset ja pelastaa kaikki.

Hän kuitenkin ajatteli Ronia. Hän ei mahtanut sille mitään, koska Ron makasi ihan hänen vieressään, tuijotti häntä ja kiemurteli makuupussissaan. Ron näytti vähän vihaiselta ja vähän turhautuneelta ja vähän säikähtäneeltä. Harry ei uskaltanut edes ajatella, miltä hän itse näytti, koska Hermione oli parin metrin päässä ja tällä oli suora näköyhteys häneen.

Hän sulki silmänsä ja teeskenteli, että aikoi nukkua vielä hetken.


-


Hän piti silmänsä tiukasti kiinni. Hän taisi olla kutakuinkin Ronin sylissä. Ronin lantio painoi hänen takapuoltaan vasten ja Ronin liioitellun hidas hengitys tuntui hänen korvassaan.

Ei tässä mitään, hän ajatteli. Ei tässä mitään ei tässä mitään ei tässä mitään –

-

”Harry”, Ron sanoi.

”Ron”, Harry sanoi ja katseli Ronia vähän aikaa. Hänestä tuntui etteivät he hetkeen olleet käyneet yhtä pitkää keskustelua. Ron pureskeli alahuultaan ja rypisteli otsaansa, ja hän tuijotti Ronia ja toivoi ettei Ron sanoisi mitään ärsyttävää. Tai mitään sellaista, mikä laittaisi hänet miettimään, mitä helvettiä hän oikein oli tekemässä, hänellä nimittäin oli lonkka tukevasti kiinni Ronin jalkovälissä.

Hän oli varmaan menossa sekaisin.

Hän hengitteli hitaasti eikä liikahtanut minnekään. Jossain vaiheessa Ron murahti ja siirtyi kauemmaksi, ja sitten ikuisuuden päästä Harry havahtui siihen, että Hermione kysyi, voisiko joku muu ystävällisesti kerrankin miettiä aamupalaa.

-

Okei.

Kyseessä oli nyt kyllä katastrofi. Se ei vain tuntunut mitenkään erityisen isolta, jos vertasi siihen, mitä kaikkea muuta oli meneillään.

”Sori nyt taas”, Harry sanoi, kun havahtui keskellä yötä takapuoli Ronin sylissä. ”Ei ollut tarkoitus.”

Ron murahti ja hapuili kädellä häntä makuupussin läpi. Varmaan Ron yritti työntää häntä kauemmas mutta nukahti kesken kaiken, koska Ronin käsi jäi lepäämään hänen lonkkaansa vasten.

Seuraavana päivänä Hermione katsoi heitä vähän kummallisesti.

-

Harry päätti että lopettaisi nyt saman tien, mutta kun oli niin helvetin kylmä.

-

Harry päätti, että ehkä lopettaminen ei ollut tarpeellista. Eihän hän edes tiennyt, mitä itse asiassa oli meneillään. Sitä paitsi nykyään hänellä oli vähän vähemmän kylmä aamuisin. Lisäksi häntä turhautti ihan helvetisti, mutta siihen hän oli jo tottunut.

-

Harry päätti, että sanoisi Ronille, että heidän piti lopettaa tämä, mitä se sitten ikinä olikin.

-

Harry päätti, ettei sanoisi Ronille yhtään mitään.

-

Harry päätti, että ainakaan he eivät rupeaisi suutelemaan tai mitään sellaista. Se tästä nyt vielä puuttuisi.

-

Harry päätti, että jos Ron suutelisi häntä, se ei sitten olisi mikään iso juttu eikä se haittaisi häntä.

-

Harry päätti lakata miettimästä, haluaisiko Ron suudella häntä.

-

Harry päätti, että etsisi loput hirnyrkit ja tuhoaisi ne ja Voldemortin siinä ohella ja sitten kysyisi Ronilta että anteeksi mutta mitä helvettiä.

-

Harry päätti ettei kysyisi Ronilta yhtään mitään vaan suutelisi. Heti kun Voldemort olisi tuhottu. Tai vaikka ennenkin, jos asiat menisivät siihen suuntaan.

-

Harry päätti, että asiat eivät missään nimessä menisi siihen suuntaan. Sen sijaan hän lakkaisi pyörimästä makuupussissaan Ronin kylkeen aina kun he makasivat teltan pohjalla niin ettei Hermione sattunut olemaan välissä.

-

Harry päätti, että puhuisi Ronille. Jostain. Siis melkein mistä tahansa. Hän ei edes muistanut, milloin he olivat viimeksi jutelleet toisilleen. Mutta medaljonki teki hänestä ohuen ja väsyneen ja vähän hermostuneen ja hän katseli Ronin käsiä ja mietti, että olisipa mukavaa, jos Ron ottaisi hänestä kiinni samalla kun painaisi lantiotaan häntä vasten. Sitäkin hän kyllä mietti, miksi Ron ei sanonut hänelle mitään. Hän ei ollut ihan varma, mitä halusi kuulla, mutta kai Ron olisi voinut keksiä jotain. He voisivat ratkaista tämän jutun. Tai vaikka suudella. Hänellä oli vähän ikävä suutelemista.

Hän nukahti ja heräsi taas, ja Ron kuorsasi ja yöt muuttuivat kylmemmiksi, ja hän päätti että nyt hän kyllä lopettaisi tai muuten hän alkaisi ajatella jotain ihan hullua, niin kuin esimerkiksi että mitä jos hän oli vähän rakastunut Roniin.

[Thelina]

Olipa kiva, että lähdit kokeilemaan Harry/Ronin kirjoittamista, vaikka et ole tainnut aikaisemmin ainakaan paljon heistä kirjoittaa? Olen varmaan joskus lukenut jonkun toisenkin tuohon telttailuajanjaksoon sijoittuvan Harry/Ron -ficin, mutta en kyllä yhtään muista, kenen kirjoittama se oli. Harry oli tässä ajatuksineen ihanan pihalla ja sekaisin, niin kuin monesti ficeissäsi on lähekkäin nukkuminen on aina herkullista luettavaa ja Ronin punaiset korvat sulattivat sydämen. Luultavasti Hermione tajuaa asioiden laidan ennen kuin pojat itse, joten ehkä Harrylle ja Ronille tulee tilaisuus pussailuun, kun Hermione antaa heille tilaa sopivassa välissä tykkäsin kumminkin siitä, ettei tässä syöksytty suin päin romanssiin eikä oltu unohdettu hirnyrkkiä ja sitä, miksi koko telttaretkellä oikeastaan ollaan. Viimeinen lause oli ihana. Kiitos tästä!

[Sisilja]

Hyvänen aika! Niinpä!! Arvasin, että joutuisit vähän vääntelemään aivojasi Harry/Ronin kanssa, tai siis arvasin että se olisi sun reaktio ja silti olin optimistisesti vuorenvarma, että kyllä sä fikin saat heistä väänneltyä! Täytyy heti myös todeta, ihan näin vannoutuneena H/D-fanina, että onhan Harry/Ron nyt paljon paljon uskottavampaa ja enemmän järkeenkäypää kuin Harry/Draco, herttinen sentään. Harry ja Ronhan ovat hyvin samanlaiset ihmiset ja viihtyvät toistensa seurassa paremmin kuin kenenkään toisen ja Ron on Harrylle jo neljätoistavuotiaana se mitä kaipaat aina. Siis todella, se mitä Harry kaipaa. Ah no niin, se shippisotailusta! Olen tosi iloinen että fikkasit Rarrya, jee!

Enpäs muuten trooppeja valitessani tajunnut kuinka hyvin ne tosiaan sujahtavat Kuoleman varjelusten telttailuhetkiin ja yllätyin iloisesti että olit tehnyt siitä vähän puuduttavastakin telttailukertomuksesta astetta sähköisempää. Ja kylmempää, voi poikaraukat. Olin jo yhdessä vaiheessa hiljaa mielessäni opastamassa Harrya, että mitä jos käyttäisit niitä lämpöloitsuja, mutta sitten sieltä tulikin heti kulman takaa selitys, että vaikka Harry niitä kuinka loitsii, niin silti paleltaa! Se on sitä sydämen palelua siis! <3

Mua ilostutti tässä ihan kauheasti se, kuinka vähäsanaisia Harry ja Ron ovat, ihan alleviivatusti! Pelkkää murinaa ja yninää (oih, yninää <3), kyynärpäällä tökkimistä ja makuupussissa pyörimistä. Ja syliin pyörimistä, aaahhh, niin ihanaa. Niin ja tosiaan ihan muillakin osilla kuin kyynärpäällä tökkimistä, oih jessus!!

Hän heräsi siihen, ettei ollut enää ihan niin kylmä ja että Ron tuijotti häntä. Hän tuijotti takaisin. Hänellä oli ihan yhtä suuri oikeus tuijotella Ronia kuin Ronilla häntä.

Sitten hän tajusi, että Ronin korvat olivat aika punaiset.

Hän avasi suunsa. Ron peruutti kauemmas hänestä ja tönäisi häntä samalla kyynärpäällä rintaan. Se oli varmaan vahinko. Hän tuijotti Ronia kunnes huomasi, että Hermione puolestaan tuijotti häntä. Kasvot tuntuivat omituisen lämpimiltä. Hän hymyili Hermionelle pikaisesti ja yritti näyttää siltä, ettei pohtinut että mitä juuri oli tapahtunut, siis oliko hän ymmärtänyt oikein, ja toisaalta mistä muustakaan olisi voinut olla kyse, hänhän oli ollut käytännössä kiinni Ronissa, ja siis ihan vain lämmön takia, mutta joka tapauksessa ei kai hän voisi erehtyä tällaisesta? Vai voisiko?

Hän kääntyi vatsalleen. Jos hänelläkin nyt rupeaisi seisomaan niin ainakaan kukaan ei huomaisi.

Megapitkä lainaus, mutta kun en osannut jättää mitään pois, tää kohtaus on niin herkullinen! Ihanaa että he ensin tuijottelevat toisiaan vähän uhmakkaasti tai ainakin Harry uhmakkaasti tuijottelee, koska hänellä on siihen yhtä suuri oikeus, voi juku, ja sitten seuraakin ne Ronin ihanat ja paljastavat punaiset korvat! <3 Tykkäsin myös kovasti siitä, että Harry ihan hymyilee Hermionelle sellaisessa hämäysmielessä ja samaan aikaan pohtii, että voikohan seisokista erehtyä ja että hän itse sitten ainakin saa stondiksen silllä tavalla että kukaan ei huomaa, VOI HARRY! <3

ja nyt hänen piti vielä kaiken lisäksi miettiä, mitä hittoa Ronin päässä oikein liikkui. Tai hänen. Tai ei varsinaisesti päässä vaan… no niin.

AAHH, ihan korvaamatonta! Nauran! Ja koen sympatiaa Harrya kohtaan, ihana Harry! No niin, no niin, pää kuin pää!! Saisinko tähän sen vanhan kunnon pyörivän pään? :')

Harry pyörähti kyljelleen selin Roniin ja katui sitä saman tien, kun Ron veti terävästi henkeä. Selkänsä takaa hän kuuli, miten Hermione käänsi Siuntio Silosäkeen tarinoiden sivuja.

Meininki tässä on myös hyvin kuvauksellista, siis sellaista ihanan elokuvamaista, tämänkin hetken näin niin kirkkaasti sieluni silmin, Ronin vetämässä henkeä ja Hermionen viileästi kääntelemässä kirjan sivuja siinä ihan lähellä. Aaahhh.

”Ron”, Harry sanoi ja katseli Ronia vähän aikaa. Hänestä tuntui etteivät he hetkeen olleet käyneet yhtä pitkää keskustelua.

Niin siis ihan totta, tämä kommunikoinnin huikea määrä se vaan on huikea! Go lads! <3

”Sori nyt taas”, Harry sanoi, kun havahtui keskellä yötä takapuoli Ronin sylissä. ”Ei ollut tarkoitus.”

Ron murahti ja hapuili kädellä häntä makuupussin läpi. Varmaan Ron yritti työntää häntä kauemmas mutta nukahti kesken kaiken, koska Ronin käsi jäi lepäämään hänen lonkkaansa vasten.

Seuraavana päivänä Hermione katsoi heitä vähän kummallisesti.

:'DDD En saa henkeä. Awwittelen ja naureskelen samaan hengenvetoon ja voin kertoa, että se tuntuu sydämessä sillä lailla mukavasti ja mukavalta! Nukahti kesken kaiken, just joo! <3

Harryn ajatusten virta fikin loppupuolella oli aivan paras, ihana kehityskulku jonka suunta on jusssst oikea ennen ihan viimeistä väärää mutkaa, tai siis kiva ettei Harry halua likistellä Hermionea (:'DDD) mutta ikävää että pitää tuolla lailla ottaa takapakkia ennen suurta heurekahetkeä! Ne vaihtoehtosuunnitelmat oli kaikki upeita, mutta suosikkini oli tämä, koska tämä oli vaan tosi hysteerisen ihana:

Harry päätti, että etsisi loput hirnyrkit ja tuhoaisi ne ja Voldemortin siinä ohella ja sitten kysyisi Ronilta että anteeksi mutta mitä helvettiä.

Anteeksi mutta mitä helvettiä vaan itsellesi, Ron varmaan vastaisi, ja sitten ne voisivat suudella! <3

Mä olin jo niin onneni kukkuloilla tämän fikin kanssa, ja sitten lopussa oli vielä kunnon äkkipuukkona ihanan kamalan viiltävästi muistutus hirnyrkin tosi vahvasta voimasta, mitä sen kantaminen tekee, miten hirveetä se on, ja silti samaan aikaan Harry ajattelee Ronin käsiä, voih. Tykkäsin myös tästä, ihan hirmuisesti:

Hän ei ollut ihan varma, mitä halusi kuulla, mutta kai Ron olisi voinut keksiä jotain. He voisivat ratkaista tämän jutun. Tai vaikka suudella. Hänellä oli vähän ikävä suutelemista.

Kyllä pistää sydämestä vääntämään, suutelemisen ikävä! Ja painelit just eikä melkein mun nappejani tuolla aivan viimeisellä virkkeellä, että Harrysta olisi jotain ihan hullua ajatella rakastuneensa Roniin. </3 Luulin myös että nämä pääsisivät ihan oikeasti pussaamaan, enkä edes tiedä, mistä moinen varma luulo ehti syntyä ja jäipä muuten itsellekin värisyttävän ohut olo kun niin ei ollutkaan, ihanaa ihanaa kärvistelyä tämä!

Olipa tämä varsinainen yöjuttu, aivan ihanasti toteutetut troopit ja ihanat sylikkäin pyöriskelevät hahmot, kiiiiitos tästä tosi paljon!

[lurikko]

Thelina, kiitos, ja jep, olen 99% varma etten ole kirjoittanut Harry/Ronia aiemmin! Ihan 100% varma ei voi enää olla siitä mitä kaikkea on kirjoitellut hämärinä teinivuosina, mutta ainakaan en muista koskaan kirjoittaneeni näistä kahdesta. Tavallaan kyllä hassua, varsinkin viime vuosina oon omasta mielestäni ollut aika jämäkästi m/m friends to lovers -shipperi, ja näillä spekseillähän Harry/Ron ois tavallaan Pottereiden paras shippi jos arvostaa myös sitä, että hahmot on fandomin canonissakin tosi keskeisiä ja pyörii jatkuvasti tarinassa mukana. No mutta, kerta se on ensimmäinenkin! Ja aloittelin tätä ensin jotenkin vähän synkeämmällä tunnelmalla, mutta halusin hirnyrkistä ja maailmanlopun läheisyyden tunteesta huolimatta tästä keveän, joten keskityin teltanpohjalla pyörimiseen ja Ronin punaisiin korviin.

Sisilja, kiitos! Hahaa mahtavaa että onnistuit ennustamaan mun reaktion noin nappiin <3 Ja siis totta, Ronhan on monella tapaa Harryn ykkösihminen! Ehkä musta tuleekin vielä Harry/Ron-shipperi, hihii. No mutta. Mulla oli ennestäänkin sellainen käsitys että Deathly Hallowsissa oli jotain epämääräistä vähän tylsää ja hahmojen kannalta ikävää telttailua, ja nyt kun kuuntelin ne kohdat uudestaan niin tuntuipa kyllä tosiaan hahmojen kannalta ikävältä ja siltä että jutteliko Harry ja Ron melkein ollenkaan siellä! Siitä oli hyvä sitten tähän ammentaa. Ja vähän melkein nolottaa (ei oikeesti nolota) se että tässä ei päädytty ees suuteluhommiin! Se varmaan johtuu ihan rehellisesti siitä että tää shippi oli mulle sen verran vieras ja jouduin vääntelemään aivojani, en vain saanut tätä menemään sinne asti. Ehkä sekin tosin vaikeutti että Hermione istui koko ajan näiden selän takana lukemassa kirjaa. Lopun kanssa oli kyllä vähän tekemistä, olin jo vähän tuskissani että mitenkäs tämä saadaan nyt loppuun ja käytin jotenkin hyvin maneerinomaiselta tuntuvaa ratkaisua eli tuollaista vähän puolittaista rakastumisen tunnustusta :') Halusin myös ehkä pysyä jotenkin näennäisesti canonissa niin senkään takia ei tullut suutelua, kun Harryn ja Ronin välejä ei tavallaan voinut korjata tässä, koska kohtahan he riitelevät niin pahasti että Ron häippäisee sieltä metsästä. Paitsi että! Hitsi! Heidäthän olisi voinut sitä ennen laittaa riitelemään suudelmasta. Tosin sitten tää ois mennyt vähän angstiseksi. No mutta. Näillä mennään tällä kertaa, kiitos haasteesta ja aivojeni vääntelystä!

[Sisilja]

Paitsi että! Hitsi! Heidäthän olisi voinut sitä ennen laittaa riitelemään suudelmasta. Tosin sitten tää ois mennyt vähän angstiseksi.

Tää kuulostaa niin hyvältä jatkosuunnitelmalta, että oih, kunpa kirjoittaisit lisää tätä fikkiä! Angstihan on hyvästä, hirnyrkkejä metsästäessä ihan täysin asiaankuuluvaa. Älä ota tätä kuitenkaan painostuksena, tää on vieno pyyntö ja vilpitön innostuksen osoitus! (:

[Grenade]

Ah ja voi näiden kahden jääräpäisen sällin kanssa! Hyvin olit saanut toteutettua nuo annetut promptit tähän tekstiin ja oli hienoa seurata, miten tilanne pikkuhiljaa kehittyi, kunnes se kehittyi niin, että olisi pitänyt ystävyyden rajoja rikkoa seuraavaksi. Erittäin toimivaa kuvailua ja olit tavoittanut Harryn kertojanäänen tosi hyvin! Tuolla aikaisemmassakin kommentissa mainittiin leffamaisuus ja tuun kyllä komppaamaan sitä, koska nämä tilanteet saattoi hyvin nähdä tapahtumassa, niin elävästi ne oli kerrottu. Ron äreänä ja Harry itsepäisenä, Hermione ymmärtämässä ennen heitä ja sade valumassa teltan katolta.

Eniten rakastin tuota lopun Harryn ajatuksenkulkua, jossa pikku hiljaa koko ajan syödään omat edelliset sanat, voi aww, luin sitä ihan innosta hykerrellen.

Kiitos tästä ihastuttavasta tekstistä! ^^

[Ricolette]

Apuaaaa, nauroin ääneen ties kuinka monta kertaa! Niin mainio! Siis tämä sinun Harrysi on aivan huikea, haukoin henkeä noissa sen päätöksissä, jotenkin aivan erinomaisen harrypottermaisia päätöksiä, jotka kumoavat toisiaan tasaisessa tahdissa. Pusuja odottelin myös, joten ehkäpä liityn Sisiljan vienoon toiveeseen mahdollisesta jatkosta riitelyineen päivineen. <3 Telttailu hirnyrkkejä etsiessä on kyllä kiinnostava ajanjakso, en muista lukeneeni kovin montaa ficciä näissä ympyröissä, joten siinäkin mielessä tämä tuntui tosi freesiltä! Sen ajan angstipotentiaalit ovat kyllä mittavat, joten olipas jotenkin erityisen mukavaa lukea näin hyvänmielen teksti pienen mittaluokan katastofeilla. Vähäsanainen ja punakorvainen Ron oli erityisen liikkis.

[Vendela]

Ooh, olipa yllättävä paritus sinulta Mutta aivan mahtava tuo Tumblrin trope-homma kun saa tämmöisen tekstin aikaan! Hienosti tässä toteutui nuo molemmat torpet ja ihanaa oli muutenkin lukea tämmöistä jahkailua ja pähkäilyä. Tilanne jäi myös mukavan auki ja lukija saa itse päättää jatkuuko tarina canonin mukaisesti vai mahdollisesti johonkin toiseen suuntaan

Olisipa kivaa tietää mitä Hermione miettii tästä kaikesta Hän näkee ehkä enemmän mitä Harry ymmärtää. Mutta toki oma toive on, että kaikki kääntyy lopulta hyvin, Harry saa Roninsa ja Hermione voisi löytää onnen vaikka Ginnyn kanssa

Minä muuten tykkäsin tuosta samasta mistä Grenu eli kun Harry syö noita omia sanojaan

Vendela

[Larjus]

Miten mä en ollut aikaisemmin huomannut tätä, Rarryakin, lemppariani, kaiken kukkuraksi! No, onneksi se kamala tilanne on nyt korjattu Tää oli ihan loistava ficci, rakastan tällaista hidasta etenemistä! Vaikka no joo, tässä melkein sahattiin paikallaan, mutta sekin toimii, olit kirjoittanut niin hyvin kaikista noista öistä, mitä tapahtui ja mitä ehkä ajateltiin. Kaikki jahkailu ja pähkäily ja asioiden kieltäminen toimi tässä todella hyvin! Mainitsemiesi tropejen lisäksi oli kans vähän sellaista idiots in loven makua, ja siksikin tämä oli niin herkullista luettavaa. Voi näitä toopeja ♥

Tykästyin tosi paljon myös tarinan sävyyn/tunnelmaan. Että vaikka tulikin vähän kiherrettyä huvittuneesti kun Ron ja Harry eivät mitenkään pääse tilanteessaan eteenpäin omaa hölmöyttään, tässä oli myös sellainen ankeampi taustasävy, juuri sellainen kuin kirjassa oli näihin aikoihin. Musta on hienoa, että sisällytit sen mukaan.

Harry päätti, että ainakaan he eivät rupeaisi suutelemaan tai mitään sellaista. Se tästä nyt vielä puuttuisi.
-
Harry päätti, että jos Ron suutelisi häntä, se ei sitten olisi mikään iso juttu eikä se haittaisi häntä.
-
Harry päätti lakata miettimästä, haluaisiko Ron suudella häntä.

Nämä ja kaikki muutkin pätkät Harryn ajatuksista, jotka aina vain kumoavat edeltäjänsä, olivat ihan parhaita Mitä pidemmälle mentiin sitä enemmän nauratti!

hän päätti että nyt hän kyllä lopettaisi tai muuten hän alkaisi ajatella jotain ihan hullua, niin kuin esimerkiksi että mitä jos hän oli vähän rakastunut Roniin.

Awwwww ♥ Tää lopetus oli ihan paras! Sitten kun ottaa huomioon sen, miten Harryn ajatukset ovat seilanneet suuntaan jos toiseenkin ennen tätä, niin on hyvinkin potentiaalista että lopulta hänkin tajuaa, ettei Roniin rakastuminen ehkä olekaan ihan mikään hullu ajatus :3