Lilyn silmin (Lily Evans, S, ficlet)

[Vendela]

Nimi: Lilyn silmin
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Vendela
Tyylilaji: Drama
Pituus: Ficlet ~ 1000 sanaa
Vastuuvapaus: Hahmot ja universumi ovat Rowlingin, minä lainaan.

Tiivistelmä: Miltä rakkaus näyttää Lily Evansin silmin?


Vapaa sana: Tämä osallistuu 12 hahmoa -haasteeseen. Tarkoituksenani on rakentaa sarja missä kuvataan ’miltä rakkaus näyttää’ haasteen hahmojen silmin. Heinäkuun hahmo on Lily Evans.

Täytyy sanoa, että kun näin tämän kuukauden hahmon, ajattelin ensin ettei tästä tule mitään. Että en pysty kirjoittamaan tekstiä missä olisi sekä juuri tämä hahmo, että ne muut hahmot jotka haluan niin kovasti sisällyttää tähän pikku sarjaani. Kehittelin muutamaa eri juonikuviota mielessäni, mutta ne eivät toimineet, sitten keksin tämän.

Teksti on oikolukematon, joten virheet ovat omiani.

Teksti osallistuu myös FFF1000 -haasteeseen sanalla äiti.

* - * - *

Vuoden 2019 HP-ficci, jaettu 3. sija! Lämmin kiitos


Miltä rakkaus näyttää -sarja
Tammikuu: Albuksen silmin, S
Helmikuu: Dracon silmin, S
Maaliskuu: Nevillen silmin, S
Huhtikuu: Luciuksen silmin, S
Toukokuu: Fleurin silmin, K-11
Kesäkuu: Minervan silmin, S
Heinäkuu: Lilyn silmin, S
Elokuu: Rolfin silmin, S
Syyskuu: Minervan silmin, osa 2, S
Lokakuu: Oliverin silmin, S
Marraskuu: Harryn silmin, S
Joulukuu: Fredin silmin, S

Miltä rakkaus näyttää LILYN SILMIN

Huoneessa oli hämärää. Huoneessa oli aina hämärää ja se tympäisi Lilyä. Hän oli ollut siellä pitkään yksin, niin pitkään, ettei enää muistanut milloin olisi viimeksi nähnyt ketään. Sirius oli käynyt hänen luonaan, mutta siitä oli jo todella, todella pitkä aika eikä Lily enää edes muistanut kunnolla miltä tämä oli näyttänyt.

Lily haukotteli ja mietti, nukkuisiko taas hetken. Aika meni silloin paljon nopeammin eikä hänellä ollut juuri muutakaan tekemistä. Hänellä ollut myöskään mitään muutakaan paikkaa mihin mennä. Oli vain hämäryys ja hän. Silloin kun Sirius oli ollut hänen luonaan, tämä oli tuonut mukanaan kynttilän, mutta muutoin huoneeseen tihkui valoa vain suljetun oven raoista.

Hänet oli tehty kesällä 1979. Ajatus oli ollut alun perin Siriuksen ja he olivat päättäneet pitää hänet yllätyksenä, piilossa Jamesilta, mutta lopulta oli käynyt niin, ettei James ollut koskaan nähnyt häntä. Oli tullut kai kaikkea muuta, jotain tärkeämpää, ja hänet oli unohdettu.

Oli tylsää olla yksin ja Lily kaipasi seuraa. Sirius oli löytänyt hänet eräänä päivänä, hyvin pitkä aika sitten ja sen Lily olisi voinut itsekin päätellä miehen muuttuneesta ulkonäöstä. Sirius oli kertonut että elettiin vuotta 1996. He olivat istuneet monta iltaa yhdessä ja Sirius oli kertonut Lilylle Harrysta, pojasta, jota Lily ei ollut koskaan nähnyt, mutta imi jokaisen sanan ja tiedonmurun lapsestaan samaa tahtia kun Sirius kiskoi tuliviskiään.

Sitten Sirius ei ollut enää tullut ja Lily jäi taas yksin. Sirius oli kertonut hänelle myös uudesta sodasta, siitä että Harry oli vaarassa eikä Kilta tiennyt kehen luottaa. Nyt Lily katseli hämärää huonetta ja mietti jälleen kerran minkälainen maailma sen ulkopuolella mahtoi olla.

*

Kuului kovaa kolinaa, jossain paiskattiin ovi, joku huusi, kirkui ja sitten askeleet tömisivät kohden huonetta. Lily pidätteli hengitystään, odotti ja toivoi että tuo joku, oli hän kuka tahansa, tulisi juuri tähän huoneeseen. Hänen toiveeseensa vastattiin kun huoneen ovi repäistiin auki valtavalla voimalla ja sisään tupsahti pieni tyttö.

”Minä vihaan, minä vihaan, minä vihaan”, tyttö puuskutti ja painoi selkänsä vasten suljettua ovea. ”Miksi minä en voi olla ainoa lapsi?”

Sitten tyttö purskahti sydäntä särkevään itkuun ja valui istumaan lattialle haudaten kasvonsa käsiinsä.

Lily tarkasteli lasta hiljaa. Tämä oli Lilyn arvion mukaan kuuden vanha ja tällä oli leiskuvan punaiset hiukset. Hitaasti Lily kosketti omia hiuksiaan, siveli niitä sormiensa välissä ja katseli nyyhkyttävää tyttöä.

”Lily!”

Huuto kuului jostain heidän alapuoleltaan ja sekä Lily että lattialla istuva tyttö hätkähtivät.

”Lily! Missä sinä olet?”

Äskeisiä askeleita raskaammat nousivat kohden heitä ja Lily huomasi pidättävänsä uudelleen hengitystään. Tiesikö joku, että hän oli täällä? Sirius oli sanonut, ettei kukaan tiennyt hänestä, että Sirius näyttäisi hänet Harrylle sitten kun tämä tulisi kesälomalle. Hänen piti olla suuri yllätys. Mutta Sirius ei ollut koskaan tullut eikä liioin Harry, hänen poikansa, poika jonka Lily olisi tahtonut niin kovasti tavata.

”Lily?”

Matala miehen ääni kuului nyt oven takaa ja Lily näki kahvan painuvan alas. Ääni ei ollut Lilylle tuttu ja hän mietti pitäisikö hänen sanoa jotain. Pitäisikö hänen vastata miehelle, että hän oli täällä ja mies voisi tulla sisään, hakemaan hänet.

”Mene pois”, tyttö sanoi itkusta paksulla äänellä.
”Kultaseni”, mies sanoi lempeästi ja ovi raottui hieman.
”Minä vihaan heitä.”
”Minä ymmärrän, mutta he ovat veljiäsi”, miehen ääni oli rauhallinen.
”Miksi he eivät voi jo mennä Tylypahkaan?”
”Koska he ovat vielä liian nuoria.”

Ovi oli avautunut nyt kokonaan kun sitä vasten istunut tyttö oli siirtynyt pois edestä. Lily näki oviaukossa hahmon, miehen, jonka tukka hehkui lähes valkoisena takana tulevasta auringonvalosta.

”Tule, mennään alas”, mies ojensi kättään tytölle joka niiskaisi.
”Minä en halua”, tyttö sanoi.
”Kuule, he tekivät väärin ja saavat luvan pyytää anteeksi”, mies sanoi ja kumartui tytön puoleen. ”Mutta tiedäthän sinä, että he rakastavat sinua.”
”Eivätkä rakasta”, tyttö sanoi kiihkeästi.
”Kyllä he rakastavat, me kaikki rakastamme”, mies sanoi varmalla äänellä. ”Vaikka aina ei tunnu siltä, niin kyllä me rakastamme toisiamme, me olemme perhe.”

Tyttö näytti selvästi pohtivan miehen sanoja ja Lily katseli heitä hiljaa. Tuollaistako oli, kun oli perhe? Lily olisi tehnyt mitä vain, että olisi saanut nähdä oman perheensä. Mutta Sirius oli kertonut, että he olivat kuolleet, hän ja James. Joten Lilyllä ei ollut enää perhettä.

”No niin kulta, mennään”, mies sanoi ja ojensi kätensä tytölle. ”Keittiössä on kaurakakkuja.”
”Hyvä on”, tyttö myöntyi viimein ja nousi pölyiseltä lattialta.

Lily katseli, kuinka kaksikko asteli ovelle ja äkkiä hän ymmärsi, että tässä oli hänen tilaisuutensa. Hän oli ollut aivan mykistynyt kun hänen huoneeseensa oli äkkiä pölähtänyt pikkutyttö ja vieras mies, eikä hän ollut saanut sanaa suustaan. Nyt nuo olivat kuitenkin lähdössä ja oven sulkeuduttua Lily olisi jälleen yksin.

”Hei”, Lily sanoi, mutta ääni oli pelkkää pihinää.

”Hei”, Lily yritti uudelleen ja nyt ääni tuli hieman kovempaa mutta tyttö sanoi juuri samaan aikaan jotain eivätkä he kuulleet Lilyn ääntä.

”Hei!” Lily huusi, tai luuli huutavansa, vaikka ääni olikin vain hieman kuiskausta kovempi.

Äkkiä mies kääntyi, kohotti taikasauvaansa ja osoitti huoneeseen valpas ilme kasvoillaan. Toisella kädellään mies työsi tytön selkänsä taakse samalla kun silmäili huonetta tarkasti.

”Hei, täällä”, Lily huiskutti mutta mies ei näyttänyt huomaavan häntä. ”Olen täällä nurkassa.”

Viimein mies tuntui huomaavan hänet ja näytti kun viimeinenkin väri olisi kadonnut tämän jo ennestään kalpeilta kasvoilta.

”Isi?” tytön ääni oli pieni. ”Isi, kuka siellä on? Kuka puhuu?”

Mies ei vastannut, vaan tuijotti Lilyä järkyttynyt ilme kasvoillaan.

”Lily, kultaseni”, mies sanoi kääntymättä katsomaan takanaan olevaa tyttöä. ”Käy hakemassa isä.”

Tyttö yritti kurkkia huoneeseen, mutta mies viittasi hänet pois.

”Nyt”, tämä sanoi äänellä joka sai tytön tottelemaan.

Hiljaisuudessa kaikuivat alaspäin suuntautuvat askeleet kun tyttö kipitti pienillä jaloillaan kohden alakertaa. Tuntematon mies tuijotti Lilyä ja Lily tuijotti takaisin. Hän ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt sanoa, hän ei tiennyt kuka mies oli ja tekisikö tämä hänelle pahaa.

Viimein, pitkältä tuntuneen ajan jälkeen kuului jälleen askeleita.

”Mitä nyt?” toisen miehen ääni, turhautunut.
”Tule tänne”, vaalea mies sanoi ja vilkaisi sivulleen. ”Tule katsomaan mitä täällä on.”
”Minä olin juuri saanut pakattua ne kirjat siististi mutta laukku räjähti ja joudun tekemään kaiken uudelleen”, Lily kuuli toisen miehen puhisevan ja sitten tämä astui oviaukkoon.

Se oli James, mutta ei kuitenkaan ollut. Lily tuijotti miestä, joka oli kuin kopio hänen miehestään. Vain silmät olivat erilaiset. Ne olivat vihreät ja ne tuijottivat häntä järkyttyneinä.

”Onko hän…”, vaalea mies aloitti vapisevalla äänellä, mutta ei saattanut lausettaan loppuun.

”Äiti?” Jamesin näköinen mies sanoi ja Lily huomasi toivovansa, että voisi astua pois muotokuvastaan ja halata poikaansa.

[Kaarne]

Olipa tämä mielenkiintoinen! En ole lukenut aiempia tämän sarjan osia (mutta selvästi pitäisi!), mutta minusta olit keksinyt tosi hienon ja mielenkiintoisen tavan käsitellä Lilyä ja silti pysyä omassa tarinakokonaisuudessasi. En ole aiemmin lukenut tekstejä maalausten näkökulmasta, mutta koska ne puhuvat ja reagoivat kirjoissakin, varmasti niillä myös on tietoisuus. Käy siis järkeen, että Lilykin on jonkinlainen versio omasta itsestään.

Olisi ollut myös mielenkiintoista lukea tarkemmin Siriuksen ajatuksista ja tunteista Lilyn suhteen ja siitä, millaista hänelle oli katsella kuolleen ystävänsä muotokuvaa ja puhua tälle.

Pohdin pitkään ihmeissäni sitä, mistä tekstissä oikein oli kysymys ja millainen Lily oli ja miten hänet oli tehty, eikä mieleeni juolahtanutkaan, että kyseessä olisi taulu. Sikälikin olit saanut tämän rakennettua hyvin, koska yllätys säilyi loppuun asti. Myös Lilyn reaktio Harryn näkemiseen oli hieno, ja Dracon ja Harryn suhde tuolla taustalla toinen yllätys tekstissä.

Tykkäsin tästä kovasti, kiitoksia lukukokemuksesta! ♥

[Elfmaiden]

Aww, ihana tämä uusi luku! Todella kiinnostava ja uudenlainen toteutustapa!!  Luin kommenttisi Minerva-lukuun juuri ennen tätä, sen kautta tänne löysinkin, joten tajusin heti Lily olevan muotokuva. Kiehtovaa tämä teoria, miten hän on ikään kuin kopio itsestään ehkä 20-vuotiaana, ajalta ennen Harrya, ja on fyysisesti kai jähmettynyt siihen hetkeen eikä ole sen jälkeen enää missään yhteydessä myöhempiin elämänvaiheisiinsa, mutta on kuitenkin niin tietoinen ja kykenevä oppimaan uutta. Ankeaa, miten hän on ollut siellä Kalmahanaukion komerossa vuosikymmenet... Miksiköhän taulu jäi aikoinaan paljastamatta Jamesille? Ja miten riipaisevaa oli kun Sirius humalan voimin kertoi Lilyn elämän loppuvaiheista, Jamesin kuolemasta, kaikesta tapahtuneesta, tai ainakin joistain asioista... Ja teini-Harrystä, muttei silti ehtinyt järjestää heidän tapaamistaan, vaikka varmaan odotti paljon saavansa yllättää Harryn... 

Suloista, miten pikku-Lily päätyi piiloutumaan ja itkemään juuri tuohon kaimansa komeroon, tai mikä se pieni huone onkaan. Draco oli ihana houkutellessaan tyttärensä hellästi pois sieltä. Onneksi muotokuva-Lily sai kähistyä äänensä kuuluville, ja hänet huomattiin. Harryn tulo paikalle oli koskettava, ihan oikeasti jouduin kuivaamaan silmiäni <3

Toivottavasti Harry ja Lily saavat nyt viimein tutustua, ja Lily saa olla viimein äiti, ja yllättäen myös isoäiti ja anoppi. Toivottavasti hän pystyy hyvin hyväksymään vävynsä!

[Fairy tale]

Minulla kesti kyllä käsittää että kyse on taulusta. Olit punonut tuon alun niin taitavasti ja verhoillut sen pienen salaiperäisyyden verhon taakse että jännitys säilyi loppuun saakka. Tämä oli myös koskettava. Pohdin kovastikin miten on mahdollista, että tuo muotokuva on jäänyt tuonne pieneen hämärään huoneeseen vuosiksi, mikä lie komero olikaan kyseessä? Miksi sitä ei ole kukaan löytänyt kaikkina näinä vuosina. Tietysti on mahdollista että sen päällä on välillä ollut kangas ja vierellä niin paljon muuta tavaraa, että se on hautautunut sinne.

Voin hyvin ymmärtää alkutuskasi tästä Lilyn hahmosta, kun tiestin että haluat taustalle Harryn ja Dracon mukaan. Voi kuinka Draco olikaan tässä aivan ihana isi! Mietit juuri niin kuin minäkin, Draco on se isi ja Harry on se isä. Se vain on jotenkin luontevaa niin. Tuo Harry huudahdus "äiti" kasasi kyllä kaiken kokoon tähän loppuun, vaikka samalla se olikin varmasti uusi alku Lilyn muotokuvalle, joka pääsi pois hämärästä huoneesta ja tylsistä päivistä.

Kiitos paljon! 

[Fiorella]

Oi, tämä oli koskettava ja suloinen! Ja korostaa myös sitä, miten tylsää muotokuvan elämä mahtaakaan olla! 

Minä aavistelin jo aika pian, että kyse oli Lilyn muotokuvasta, mutta sen sijaan olin ihan pihalla siinä vaiheessa, kun ovelle tulikin vaaleatukkainen mies.  Mietin jo hetken, että jos Lily on lapsi, Harry ei millään voi olla vielä harmaapäinen vanhus. Tajusin kupletin juonen vasta siinä, kun alettiin puhua toisesta isästä. Hienosti rakennettu tarina ja samalla pikku mysteeri, joka pisti ajattelemaankin.

Ajatus siitä, että sekä Lilyn muotokuva että haikea aikuinen Sirius saivat lohtua toisistaan ja yhteisistä keskusteluhetkistään, oli molempien puolesta kaunis. Mikä sääli, että muotokuva jäi kuin jäikin sen jälkeen uudelleen unohduksiin, niin pitkäksi aikaa.

On ihana ajatella, miten Lily varmasti nyt pääsee osaksi perhettä ja pois komeron pimeydestä.

Yksi huomio vielä, mikä minusta oli erityisen osuva, oli se kuinka Lily ei tunnista omia silmiään Harryssa.  Kun olemme saaneet Harryn tavoin kyllästymiseen asti kuulla, miten sinulla on niin äitisi silmät, oli todella virkistävää että vaihteeksi kävikin näin päin. En tiedä, onko se kenenkään muun mielestä yhtä hupaisa havainto kuin minusta, mutta minuun ainakin kolahti!

Ihana pikku ficci, pitäisi ehtiä kommentoimaan sarjasi muitakin osia. Tästä tykkäsin tosi paljon!

[Vendela]

Kiitos ihanista kommenteistanne! Olen (taas) myöhässä vastasteni kanssa, mutta jokaisen kommentin olen lukenut heti tuoreeltaan ja iloinnut. Olette ihania ♥

Nevilla, kivaa että tykkäsit tästä pätkästä Tämä ei tosiaan vaatinut aikaisempien osien tuntemusta, mutta jos niihin tutustut, niin huomaat jatkumon ja kuinka tarinat kietoutuvat toisiinsa.
Mukavaa, että tuo muotokuva pääsi yllättämään sinut sillä sellaiseksi olin sen ajatellut. Pohdin jonkin aikaa, että kuinka saisin sekä Harryn ja Dracon suhteen että Lilyn tähän tarinaan ja sitten keksin tämän. Tosin osittain idea jäi kummittelemaan eräästä Elfmaidenin kommentista eräässä toisessa ficletissä, joten osa kunniasta kuuluu hänelle
Minullekin muotokuvan näkökulmasta kirjoittaminen oli uusi kokemus, enkä ole aikaisemmin tämmöisen törmännyt. Mutta toisaalta, taikamaailmassa kun liikutaan niin kaikki on mahdollista!
Kiitos kommentistasi, se teki minut ihan hurjan iloiseksi!

Elfmaiden, arvasin ettei muotokuva tule sinulle yllätyksenä sillä olihan idea oikeastaan alun perin sinun Kiitos siitä!
Mukavaa, että pidit tästä ja olin onnistunut tämän kokeiluni kanssa Ajattelin, että Lilyn muotokuva jäi paljastamatta Jamesille koska Sirius ei enää viettänyt aikaansa Kalmanhanaukiolla ja koska sota (tai sen uhka) leijui koko ajan ympärillä eikä kukaan tiennyt keneen voi todella luottaa. Niinpä muotokuvan olemassaolo unohtui muun tärkeämmän tieltä eikä Siriuskaan muistanut sitä ennen kuin törmäsi siihen etsiessään jotain ullakolta. Ajattelin itse, että kyseessä oli jonkunlainen ullakko tai vintti minne muotokuva oli piilotettu niin ettei kukaan ulkopuolinen löytäisi sitä. Uskon, että nyt kun Lilyn muotokuva löydettiin, hän saa varmasti paikan Malfoy-Potter perheen luota ja pääsee tutustumaan niin Harryyn, tämän lapsiin kuin Dracoonkin, joka on varmasti Lilyn mieleen kun hän näkee kuinka syvästi tämä välittää Harrysta.
Oi, olen todella, todella otettu että tämä liikutti sinua, ihanaa ♥ Kiitos todella paljon kommentistasi!

Fairy tale, mukavaa että pääsin yllättämään tuolla muotokuvalla! Pohdin tosiaan paljon kuinka saan tämän toimimaan, mutta onneksi tämä ajatus puski alitajunnastani
Muotokuva pysyi piilossa Kalmanhanaukiolla koska talohan oli suurimman osan 80- ja 90-luvuista tyhjillään. Lisäksi ajattelin, ettei Harryn ja Dracon perhe asu siellä vaan käyvät vain silloin tällöin jos ja kun vierailevat Lontoossa Sanoinkin tuossa yllä jo Elfmaidenille, että ajattelin tuon huoneen olevan vintti tai ullakko missä ei kukaan käy koskaan ja minne on vain kasautunut tavaraa vuosien saatossa, olihan tarkoitus että Lilyn muotokuva pysyisi yllätyksenä mutta sitten se unohtuikin sinne vahingossa!
Isi-isä-asia menee juuri noin! Kivaa kun olet kanssani samaa mieltä sen kanssa Tästä alkoi tosiaan uusi aikakausi muotokuva-Lilyn ”elämässä” sillä Harry pitää huolen, että hän on osa heidän perhettään.
Kiitos kommentista, on aina ihanaa kun jaksat kommentoida!

Fiorella, hihii, kiva että pääsin yllättämään tuolla Harry/Draco kuviolla kun arvasit tuon muotokuva-homman jo alkuvaiheessa Olen rakentanut tähän sarjaan taustalle myös kunnianhimoisesti myös H/D-kuviota ja se on tuonut kivaa lisähaastetta tähän sarjaan. Hauskaa, että se tuli sinulle kuitenkin yllätyksenä.
Lilyn muotokuvalla on varmasti edessä aivan uudenlaiset ajat kun hän pääsee pois tuolta hämärästä huoneesta. Harmi, ettei Sirius ehtinyt puhua muotokuvasta Harrylle, mutta ajattelen että Sirius olisi tahtonut yllättää Harryn kun tämä olisi tullut kesällä Kalmanhanaukiolle. Sitten kävi kuitenkin miten kävi, eikä Harry saanut tietää äitinsä muotokuvasta.
Tuo ajatuksesi silmistä oli hieno enkä ollut itse ajatellut asiaa lainkaan tuolta kannalta! Mutta kiva, että kiinnitit siihen huomiota. Onhan se toki niinkin, että aika harvoin sitä kiinnittää omaan ulkonäköönsä siinä mielessä huomiota, että osaisi verrata sitä muiden ulkonäköön
Iso kiitos ihanasta kommentistasi, se ilahdutti suuresti!

[Ricolette]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Olen vilkuillut näitä "xxx:n silmin" -tekstejä kiinnostuneena, mutta jostain syystä en ole aiemmin lukenut yhtäkään. Kun nyt etsin listauksestasi luettavaa, ajattelin ensin valita jonkun hahmon, josta harvoin luen. Mutta Lily on jotenkin lähellä sydäntä, ja hänestä on aika harvoin tekstejä, joten päädyin kuitenkin tähän.

Ja tämä oli kyllä todella ihana. Ja surullinen, tietenkin. Ajattelin ensin, olisiko Lily ollut tässä jotenkin muuten taikuudella henkiin herätetty, mutta lopussa kaikki oli selvää. Siriuksen harvat vierailut särkivät sydäntä! Ja ajatus siitä, että vain katselee pöyisiä ja seiniä ja miettii, minkälainen maailma ulkopuolella mahtaakaan olla.

Dracolle pisteet lempeästä lohdutuksesta ja tunnekasvatustaidoista! Muutoinkin pikku-Lily perheriitoineen tuntui ihanan aidolta ja todelliselta, ja muotokuva-Lily tarkasteli huoneeseensa saapuvia henkilöitä hämmentyneesti ja lempeästi. Tästä jäi jotenkin hyvällä tavalla haikea ja toiveikas olo, nyt kun Lily on löydetty hän ehkä saa viettää aikaa Harryn ja tämän perheen kanssa, vaikka ei koskaan voikaan halata heitä.

Teksteissäsi on lämmin sävy, niin tässäkin. Kiitos tästä, ehkäpä tartun nyt noihin vieraampiin hahmoihin!

[Vendela]

Kiitos onnitteluista ja kommentista Ricolette Mukavaa kun poimit tämän tekstin listauksestani, sillä tämä on yksi omista suosikeistani tuossa Miltä rakkaus näyttää-sarjassa.
Tämä on tosiaan hieman surullinen vaikka lopulta myös toiveikas. On mielenkiintoista pohtia kuinka maalaukset kokevat ajan ja sen kulumisen. En tiedä kuinka sinä olit ajatellut nuo Siriuksen vierailut, mutta itse ajattelen, että ne olivat paljon rankempia kokemuksia Siriukselle kun muotokuvan Lilylle, joka on kuitenkin tietyllä tavalla jäänyt kiinni omaan aikaansa. Mutta oikeassa olet, että sydäntä tuo kyllä särkee. Mukavaa, että pidit Dracon lempeydestä! Jatkossa Lily saa kyllä kunniapaikan Harryn ja Dracon perheessä, ja pääsee tutustumaan myös lapsenlapsiinsa
Lämmin kiitos kommentistasi ♥

[Angelina]

Arvaa kuka täälläkin... Siis mulla oli varmaan puolet näistä kommentoimatta, vaikka oon kaikki lukenut?? Oon kauhee, anna mulle anteeksi!

Tää oli tosi mielenkiintoinen tapa ottaa Lily mukaan tähän ficcisarjaan ja musta se toimi oikein hyvin. Pidin myös siitä, että se oli nimenomaan alunperin jästisyntyinen Lily, josta oli tehty maalaus, eikä esimerkiksi James jonka voisi (ehkä) ajatella olevan loogisempi vaihtoehto. Surullista kuitenkin, ettei James koskaan saanut lahjaansa ja jotenkin musta oli myös kamalaa, että maalauksen Lily oli saanut viettää aikaa Siriuksen seurassa, mutta sitten tämänkin vierailut vain yhtäkkiä loppuivat : (( Mutta onneksi Draco lopulta löysi taulun! Tuo Harryn ja Lilyn jälleennäkeminen oli ♥ ja se säväytti, oikeastaan enemmänkin näin kun se oli jätetty tuohon kohtaan! Voin nyt itse mielessäni miettiä, minnepäin taloa Lily ripustetaan ja miten hän seurailee Harryn ja Dracon perhettä <3

Spoiler: näytä

Huoneessa oli aina hämärää ja se tympäisi Lilyä. Hän oli ollut siellä pitkään yksin, niin pitkän,

Sori, oon näemmä nyt joku typobongari :'''D

[Vendela]

Angie, huippua kun jaksat näitä kommentoida ja kiitos taas typosta, ne on kiva saada pois Tuo oli aika mielenkiintoinen ajatus, että se oli juuri Lily josta tehtiin maalaus. Tosiaan James olisi ollut loogisempi taustansa vuoksi, mutta näin kuitenkin kävi. Nuo Siriuksen vierailut ja niiden loppuminen oli tosiaan aika surullista mutta onneksi Lily löydettiin! Huippua, että tuo lopetus onnistui jäädessää tuohon, sillä jotenkin koin ettei siitä voinut kertoa tuon enempää. Kiitos kommenstista, jatkan hitaasti mutta varmasti näihin vastaamista

[Meldis]

Teki mieli valita sinulta Kommenttikamppanjaan jotain muuta kuin selkeän parituksellista kerrankin ja valitsin tämän ihan siksi, että haasteen kuukausi oli kesäkuukausi ja ajattelin tämän olevan kesäinen. No, ei ollut, mutta oli silti loistava valinta. ^^ Ihan superjännittävä idea, että Lilystä olisi tehty maalaus, joka olisi sitten unohdettu kaapin perukoille. Tai sydäntäsärkevä ajatus. Minusta on aina tuntunut vähän surulliselta, että maalauksissa olevat ihmiset ovat jumissa ikuisesti ja ehkä se ei haittaa, jos olet Tylypahkassa tai vaikka ministeriössä, missä on jotain kiinnostavaa seurattavaa, mutta suurin osa ei ole paikoissa, jossa kuhisee koko ajan. Ehkä se on joku maalauksen taika, että se ei ole oikea ihminen, joka tuntee olevansa ikuisesti kiinni maalauksessa, ainakaan toivottavasti, se tuntuu jopa julmalta.

Tosi kurjaa, että James ei koskaan nähnytkään maalausta ja kurjaa, että Lily maalauksessa ei koskaan saanut tietää, mitä heille oli tapahtunut ennen kuin Sirius eksyi paikalle. Tosiaalta on jokseenkin lohdullinen ajatus, että Sirius olisi voinut jutella vähän Lilylle ja saada pienen palasen mennyttä takaisin, vaikka vaikuttikin tuliviskistä päätellen, että juttelu ei kauheasti nostanut Siriuksen mielialaa. Ehkä se sitten vain muistuttikin kaikesta, mitä Sirius on menettänyt ja mietin, että ehkä siksi hän ei kertonut kenellekään killasta maalauksesta. Joko pitääkseen palasen mennyttä itsellään tai säästääkseen muut muistutukselta. Vaikka uskon, että hän olisi halunnut näyttää maalauksen Harrylle, jos olisi ehtinyt.

Kivasti näkyy ajan kuluminen ja hauskasti sai päätellä, miten elämä on liikkunut eteenpäin, kun Lily törmäsi huoneeseen ja maalauksen Lilyn maailmaan. Tiputit lukijan hetkeen Harryn muodostaman perheen arjessa tosi nätisti ja pikkuhiljaa tajusi, missä oikein mennään. Erityisen kivaa oli, myös että perheeseen kuului Draco, mitä ei koskaan ääneen sanottu, mutta pystyi päättelemään. Ja että Draco on sen verran tärkeä osa perhettä, että Lily kutsui häntä isiksi. <3 Ihanan kotoista oli muutenkin koko tilanne, että kuusivuotias Lily pakenee jonnekin ullakolle tyhmiä veljiään ja isi menee rauhoittelemaan ja siihen vielä isä marisemaan, että pakkaamisesta ei tule mitään. ^^ Lopetus oli ihanan toiveikas, että vihdoin Lily pääsee pois pölyttymästä ja vielä oman perheensä pariin. <3
Kiitos tästä tosi paljon! Oli ihan hirveän uniikki idea kertoa Lilystä tällaisesta näkökulmasta ja erinomaisesti toteutit myös tuota ideaa, että miltä rakkaus näyttää Lilyn silmin, kun hän on joutunut olemaan aina vain sivustaseuraaja maalauksena. Kiitos!