Hetki ennen maailmanloppua (S • hämyistä draamaromantiikkaa, Sirius/Remus • 5/5 Shuffle-pätkää)

[Waulish]

S
Harry Potter ei ole minun omaisuuttani. Tämä teksti on fanifiktiota, jota kirjoittelen vain omaksi (ja mahdollisesti muiden) iloksi.

Osallistuin Shuffle VI - tarinoita satunnaistoistolla -haasteeseen, jossa ideana on panna musiikki satunnaistoistolle ja kirjoittaa yksi "raapale" yhden kappaleen aikana. Se on varmaan ahdistavimpia haasteita, joita tiedän, koska olen tavallisesti keskittymiskyvytön, jahkaileva ja hidas kirjoittaja enkä pärjää aikarajojen kanssa. Toisaalta se on taas mitä mainioin haaste minulle, koska se pakottaa ottamaan vähän iisimmin ja vain kirjoittamaan. Sain jopa tekstin aikaiseksi, huhhuh! Pari tuumaustaukoa tuli kyllä pidettyä välissä, mutta sallin sen itelleni, koska muuten tästä ei olisi varmaan tullut yhtikäs mitään. Hiomaton ja hölmö tämä silti on, haha, mutta otan kirjoitusharjoituksen kannalta!

Marina and the Diamonds – Numb
lower I get, the higher I’ll climb

Remus on nuori mutta vanha. Huoliryppy on piirtynyt hänen kulmiensa väliin niin monta kertaa, että se on uurtunut pysyväksi; se siliää vain Remuksen nauraessa, ja silloinkin vain hetkeksi. Sirius yrittää silittää sitä pois, kun he kietoutuvat salaisiin lakanoihin yön pimeimpinä hetkinä, mutta se on ja pysyy. On aivan kuin Remus tietäisi maailmanlopun tulevan ja aivan kuin se tieto häälyisi läsnä koko ajan, läpikuultavana mutta havaittavissa, harmaana tietoisuuden takamailla.

Bat for Lashes – Glass
went over the sea, what did I find

Remus pysähtelee matkan varrella, ei ottamaan valokuvia innokkaan turistin tavoin vaan ajattelemaan, silloinkin kun Siriuksen mielestä ei ole mitään valokuvattavaa tai ajateltavaa. Remuksen sormet seisahtuvat kesken sivelyn, katse harhautuu ylös, taivaan loputon sini kiiltelee silmissä. Siriuksen vatsassa painaa jokin epämiellyttävä, levoton. Hän ei saa kiinni Remuksen maailmanlopusta eikä siihen johtavista matkoista.

New Order – Restless
a taste of love, so sweet, so real you can’t let go

Joskus paino Siriuksen vatsassa valtaa jäsenetkin ja pakottaa hänet liikkumaan, nopeammin, rajummin. Se saa hänet syytämään sanoja, joita hän ei osaa harkita. Hän yrittää epätoivoisesti tarttua siihen, mitä hän ei koskaan saa kiinni, ja se saa sen vain vajoamaan kauemmas, kohti pohjaa, aivan kuin ihmisen juoksuhiekassa – ole aloillasi tai kuole. Remus vetäytyy, ja ylös harhautuvat katseet ovat entistä pidempiä ja saavuttamattomampia.

Anna Järvinen ft. Olavi Uusivirta – Nuori ja kaunis
tuuliko se on kun huutaa

Taivas on avoinna, kun tähdet pirskahtelevat ja pakkanen korventaa keuhkoja. Siriuskin avautuu: ”Mitä sinä haluat elämältä?”

Remuksen hymy ei riitä silottamaan huolta kasvoilta, mutta se on kuitenkin hymy, ja sitä seuraa jopa naurahdus ja epätavallisen lyhyt hiljaisuus. ”Hetkiä”, Remus vastaa. ”Niin kai.”

Sitten Remus taikoo sinistä tulta lasipurkkiin.

Nina Nesbitt – The People
’cause as I watch you go, I’m taken back to the start

Niin kai.

Ne yksinkertaiset, keveät mutta painavat sanat palaavat Siriuksen mieleen yhtenään, ja hänkin alkaa ajatella. Tarvitsevatko he vakaata varmuutta? Eikö helpompaa – ja elämän tyrskyissä tarkoituksenmukaisempaa – olisi vain olla?

Lopulta kaikki kulminoituu sinisiin hetkiin lasipurkeissa.

Remuksen katse harhailee yhä, mutta Sirius lakkaa yrittämästä seurata sitä, ja silloin hän saakin Remuksen käden käteensä. Sormien varma puristus kertoo hetkistä, tässä juuri yksi, ja Sirius alkaa ymmärtää, ettei maailmanloppua kannata ennustaa.

[Parris]

Mulla tuli hassu fiilis, että halusin lukea sulta jotain, ja muistin palailla tän tekstin pariin. Shuffle-haaste on kiva, ja Sirremus on kiva, joten tämä on kai kaikki mitä voi toivoa? Sun tyyli kirjoittaa on juuri tällainen hetkiin tiivistyvä, ja Shuffle hajottaa mahdollisuutta ehjemmästä kokonaisuudesta, joten tämän välähdysmäisyys on kiinnostavaa - toisaalta, eikö hetki ennen maailmanloppua olisikin sellainen, että koko elämä välähtelee kuvina silmien edessä? Sellaisena hetkenä varmasti kaikki olisivat hukassa, ja tekstissä välittyykin aika voimakkaana hukassa olemisen fiilis; siksi lopetus ja sen varmuus olivat miellyttäviä.

Kielellisesti tässä on niin paljon tosi tosi ihania kohtia <3 en nyt näistä osaa/jaksa sanoa sen enempää muuta kuin että tykkäsin hurjasti: salaisiin lakanoihin kietoutuminen, läpikuultavana havaittava tieto, taivaan loputon sini, pirskahtelevat tähdet ja korventava pakkanen, siniset hetket lasipurkeissa! Ai että, sulla jostain syystä näihin maailmanlopputeemaisiin teksteihin kertyy ihan järjettömän hienoja lausumia (muistan nimittäin sen sun yhden originaali-ficlet-sarjan erilaisista tragedioista, jonka kommenttiin olen ihan samankaltaisen kokoelman tekstisilmää miellyttäneitä kohtia kerännyt).

Hämyisä. Oot valinnut hyvän sanan otsikkoon genren määrittäjäksi. Kokonaisuudessaan hienosti sumussa liikkuva ja toisaalta sieltä poistuva teksti. Kiitokset! <3

[Waulish]

Ronen, kiitos hirmusti ihanasta kommenttiyllätyksestä! Shuffle on toisaalta ihana ja toisaalta kamala haaste. Ihana siksi, että se pakottaa kirjoittamaan ja hölläämään vähän, ja kamala siksi, ettei voi pysähtyä jahkailemaan eikä hiomaan yksittäisiä kohtia saati kokonaisuutta. Olenkin iloinen siitä, että pidit tästä tekstistä kielellisesti.

Kiitos vielä, olipa mukavaa saada tähän hermoja raastaneeseen yritelmään näin positiivinen kommentti!

[Vendela]

Kiitos kun kommentoit viime viikolla kommenttiarpajaisissa tekstiäni, tässä lupaamani kommentti takaisin

Valitisin listauksestasi Potteria, koska oli sellainen fiilis että haluan lukea sitä sinun kirjoittamanasi. Tämä valikoitui koska Sirremus ♥ ja mielenkiintoinen otsikko. Olen ehkä nähnyt otsikon aikaisemmin, sillä se vaikutti tutulta. Onneksi en ollut kuitenkaan lukenut tätä

Parris tuossa nostelikin noita ihania kohtia tuolta tekstistä, niin en lähde niitä tässä toistelemaan. Ja samaan hengenvetoon sanonkin, että oli oikeastaan aika kivaa lukea tämmöistä lyhyempää, tajunnanvirtamaisempaa tekstiä sinulta Tässä oli jotain erikoista ja puhuttelevaa mikä iski kivasti. Itselleni tuo shuffle-haaste on vieras enkä ole sitä koskaan kokeillut, mutta tämän myötä se alkoi hieman kiinnostamaan. En tosin kuunnellut noita biisejä lukiessani, joten en tiedä menikö tässä osa nautinnosta tai kokemuksesta sen tautta ohi suun, mutta halusin nauttia tämän kokonaisuutena. Hahmoihin olit onnistunut samaan kivaa fiilistä. Kumpikin oli oma itsensä ja pidin siitä.

Lämmin kiitos tästä,
Vendela

[jossujb]

Shuffle-haaste on haastava, aina yhtä mielenkiintoinen. Kiitos kun linkkasit biisitkin suoraa, helppo tapa päästä suoraa tunnelmaan. Hyvin oli onnetar valinnoissaan suosinut!

Ja tarina tosiaan tuntui teemansa mukaan ohikiitävilä hetkiltä. Siihen Shuffleilu formaattina toimii tosi hyvin, koska tässä aistii sen, miten nopeasti aika kuluu vain pois, mutta jättää kuitenkin jälken. Paritus on minulle jotenkin nostalginen, enkä ole lukenut sitä pitkiin aikoihin paljon, mutta tämä toi kyllä mieleen tämän rakkauden hyvät ja kipeät puolet. Remus on niin samaistuttava, nuori mutta sydämeltään vanha <3 Molemmat on tommosia elämässä muksittuja, heille suo hetken rauhaa. Onnen ennen kaiken loppua <3

Niin kauniisti yhteen kietoituneet sanat. Moniulotteisempi sanomaltaan, kuin mitä sanamäärä antaisi ymmärtää. Joskus on parempi sanoa vähän, kuin liikaa. Ihana teksti, tähän oikein tarttui mielellään ja jälkeen jäi haikea olo.

jjb

[valokki]

Shuffle-haasteen innoittamana päätin tulla jokin aika sitten kurkkaamaan, millaisia tuotoksia sä olit saanut tähän aikaiseksi, ja siis vau kun nämä olivat upeita! Mietin jo heti otsikon kohdalla, millaisiahan tekstejä tässä on luvassa, kun otsikko oli sen verran pysäyttävä ja melankolinen. Tekstit olivat myös tunnelmaltaan hyvin tunnepitoisia ja melankolisia, ja muutamaan otteeseen kulki oikein kylmät väreet selkäpiissä näitä lukiessa, sen verran hienoja ja jollain tavalla riipaisevia kohtia olit näihin kirjoittanut. 

Kaikki raapaleet sopivat hyvin yhteen keskenään, ja ne tuntuivat siltä kuin ne olisivat osa samaa tarinaa. Jos nostaisin tässä esille lempikohtani, saisin varmaan kopioida koko tekstin, mutta voisin kokeilla nostaa esille sellaiset kohdat, jotka jäivät kummittelemaan mieleeni useammaksi päiväksi:

Remus on nuori mutta vanha. Huoliryppy on piirtynyt hänen kulmiensa väliin niin monta kertaa, että se on uurtunut pysyväksi; se siliää vain Remuksen nauraessa, ja silloinkin vain hetkeksi. Sirius yrittää silittää sitä pois, kun he kietoutuvat salaisiin lakanoihin yön pimeimpinä hetkinä, mutta se on ja pysyy. On aivan kuin Remus tietäisi maailmanlopun tulevan ja aivan kuin se tieto häälyisi läsnä koko ajan, läpikuultavana mutta havaittavissa, harmaana tietoisuuden takamailla.

Päädyinkin nyt kuitenkin ensimmäisen raapaleen kokonaan, koska se jollain tavalla osui itseeni voimakkaasti. Tässä oli todella hienoa Remuksen kuvailua Siriuksen silmin, ja Remus kuulosti hyvin tunnistettavalta. Olen itsekin mieltänyt Remuksen aina huolehtivaksi ja melankoliseksi, ja tuo huoliryppy oli todella hieno yksityiskohta tuomaan esille, miten jatkuva huolehtiminen näkyy myös ulkonäössä. Muutenkin Remuksen koko olemuksesta oikein huokuu se, että hän murehtii lähes jatkuvasti jotain, ja oli mielestäni todella osuvasti sanoitettu, että Remus ikään kuin tietäisi maailmanlopun tulevan.

Sormien varma puristus kertoo hetkistä, tässä juuri yksi, ja Sirius alkaa ymmärtää, ettei maailmanloppua kannata ennustaa.

Loppu tässä oli todella ihana. Vaikka Remus vaikuttaakin siltä, että hän murehtii koko ajan taustalla jotain, mitä tulee joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä tapahtumaan, käsitteli loppupuoli enemmän sitä, kuinka Remus (ja Siriuskin) halusi elää hetkissä ja kuinka hyvin pienet ja yksinkertaisetkin hetket voivat olla todella merkittäviä. Tämä loppui mielestäni siinä mielessä toiveikkaisiin tunnelmiin, että tuntui siltä kuin molemmat olisivat tajunneet jotain syvällisempää elämästä ja siitä, mitä he elämältä haluavat.

Kiitos paljon tästä lukukokemuksesta, nämä olivat todella upeita ja ajatuksia herätteleviä pätkiä!

[Crys]

Terveisiä vaihdokkaista! Onpas tämä hieno teksti niin käyttämäsi kielen ja sanaston kuin aiheen myötä. Ihastuin heti jo ensimmäiseen nuori mutta vanha lausahdukseen, koska se tosiaan kuvaa Remusta hyvin. Hän kantaa harteillaan paljon kipua, joka on ikäännyttänyt häntä. Tuli heti mieleen Azkabanin vanki -kirjasta se, miten häntä kuvattiin ekaa kertaa junassa Pysyväksi muuttunut huoliryppy kuvastaa häntä myös hyvin. Pidin siitä, että Sirius yritti silittää huoliryppyä pois, vaikka se on vähän niin kuin muut näkyvät ja näkymättömät ihmissusielämän kautta tulleet arvet: niitä ei noin vain poisteta. Siriuksen pohdinta Remuksesta oli siis oikein osuvaa, Remus on kaiken tuskan myötä alkanut aina odottamaan pahinta

Tuon ekan pätkän jälkeen oli ihanaa, miten seuraavassa pätkässä näkyi Remuksesta toinen puoli, se miten kaikki tuska on saanut myös hänet arvostamaan pieniä hyviä hetkiä, ja siksi hän kenties haluaakin ottaa hyvistä muistoista tai tavallisista hetkistä kuvia, vaikka ne ei Siriuksesta vaikuta erikoisilta. Oon ajatellut Remusta aikasemmin enemmänki sellasena kirjaviisaana, enkä oo pohtinut että hän voisi olla luova tyyppi, mutta tästä valokuvauksesta aloin miettimään että miksei luovuus sopis Remukselle Jos alan pohtimaan sitä, että Remuksen hajamielisyys ja pohtivuus tekee Siruksen olon levottomaksi, mieleen tulee, että Sirius on ehkä sellainen, joka haluaa tietää kaiken. Hieman äkkipikainen, intohimoinen ja levoton vaeltelijaluonne ei kenties tykkää siitä, että rakasta matkakumppania ei voi lukea kuin avointa kirjaa.

Jännää että jo tuosta kakkoskappaleesta tuli mulle mieleen nuo adjektiivit äkkipikainen, intohimoinen ja levoton, koska nehän tuossa kolmannessa palasessa sanallistuivat täydellisesti Hyvän tekstin viite siis se, että lukija pystyy alkaa ennakoimaan tekstiä/hahmoja. Tämä oli ehkä lempparikappaleeni, koska olit kuvannut Siriuksen persoonaa todella kauniisti. Voi Sirius, kun Remusta ei voi noin vain pakottaa auki, samanlaiseksi vauhdikkaaksi ja sanavalmiiksi kuin Sirius.

Ah, tuo hetkiä Remuksen sanomana kyllä kiteyttää hyvin sen minkälainen fiilis tästä tekstistä on tullut aikaisemmin. Kuvastuu se Remuksen maailmanlopun mentaliteetti. Valitettavasti on vaikea suunnitella tulevaisuutta, jos ei nää itsellään sellaista Silloin ainoa, mille voi elää on ne hetket. Tämä toi myös kivasti esiin tuon otsikon, joka muuten todella hyvin sopii tähän tekstiin. tähdet pirskahtelevat ja pakkanen korventaa keuhkoja tää oli muuten älyttömän kauniisti sanottu, ah.

Ihanaa, että viimesessä palasessa Sirius yrittää ymmärtää. Onhan hän kuitenkin sillä tavalla samanlainen vaeltelijaluonne, että tuntuu todennäköiseltä, että hän pystyisi ymmärtämään Remuksen yksinäinen susi -mentaliteettia, joka ei ehkä pysty aivan täysin päästämään toista sisään. Ymmärrän tuon varmuuden kaipuun kyllä. Mun canonissa Sirius on sellainen intohimoinen, joka löydettyään haluaa pitää kiinni, ehkä siis vähän romantikkokin, vaikka sitä tuskin myöntäisi sitä itse Toisaalta hän on sellainen hurmuri, ettei ehkä ole tottunut siihen, että toinen osapuoli on se, joka ei pysty tai halua sitoutumaan, eikä ehkä siksi myöskään osaa vaatia, vaikka haluaisi. Vähän surullista ettei Sirius saa kaipaamaansa varmuutta, ja tästä jää hieman sellainen viba että asia voi alkaa vaivaamaan Siriusta jossain vaiheessa, vaikka loppu olikin ns. onnellinen. Mahdollisuus jatko-osalle siis Hassua että tunnen irl vähän samanlaisen pariskunnan, joita olen miettinyt tätä tekstiä lukiessani He päätyivät kuitenkin sitten pitkän säätämisen jälkeen virallisesti yhteen, että ehkä Siriuksellakin on toivoa

Tässä tuli nyt enimmäkseen hahmoanalyysiä, kun olit kirjoittanut niin mielenkiintoiset hahmot Oli siis oikein hieno teksti, joka kannatteli kauniin kielen avulla syvällisiä teemoja syvällisten hahmojen kautta. Kiitos!