Minä näen tulen | Lily/Sirius, K11

[FractaAnima]

Title: Minä näen tulen
Author: FractaAnima
Genre: fluffy, romance
Rating: K11
Pairing: Lily/Sirius
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot ja minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Oneshot

Haasteisiin:
Kerää kaikki hahmot (Sirius Musta)
Paritusketjuhaaste

A/N: Halusin kirjoittaa jotain söpöä Lily/Siriuksella, koska Tikkis on söpö ja tykkää Lily/Siriuksesta ja koska Tikkiksellä on tänään synttärit. Onnea hippuselleni. 



Minä näen tulen

Kasvihuoneen lasit lämmittivät keväisen auringonpaisteen helteiseksi. Hikipisara kirposi Lilyn punaisesta hiusrajasta ja valahti ohimolle, josta kämmenselkä tavoitti karkurin. Hänen sormiensa välit olivat mullasta tummuneet ja kasvot keskittyneet. Suu oli yhteen puristettu viiva ja silmät pistävät. Sirius seurasi tytön työskentelyä ja antoi epähuomiossa oman jänöratamonsa purra itseään sormeen.
”Auts”, Sirius murahti ja heilautti kipottavan etusormensa pois pörröisen kasvin suusta. Lily nosti katseensa ja hymyili.
”Sinun ei pitäisi syöttää niitä”, tyttö puri huultaan. Sirius hymyili ilkikurisesti takaisin miettien jotain sopivaa sanottavaa. Poika hänen vieressään tyrskähti.
”Remus”, Sirius töytäisi ystäväänsä kylkeen.

”Mihin te olette Jamesin jättäneet?” Lily kysyi kantaessaan täydellisesti istutetun jänöratamonsa sivupöydälle. Sirius seurasi häntä katseella, katseli kuinka lantio keinui ja sidotut hiukset heilahtelivat.
”Jamesilla on flunssa”, Remus sanoi ja paineli mullan tasaiseksi, ennen kuin asetti oman kasvinsa purkkiin.
”Aivan, limaa on joka puolella makuusalia”, Sirius naurahti. Hänen jänöratamonsa mökötti pöydällä näyttäen siltä kuin hänet olisi petetty. Remus rapsutti sen mullan täplittämää turkkia kuin lohduttaen.

”Ällöttävää”, Lily rutisti kulmiaan ja asetti uuden ruukun pöydälle ja pyydysti häkistä uuden jänön.
”Joten – ”, Sirius aloitti ilmoitusluontoisesti ”- hän käski minun viihdyttää sinua tämän päivän”, Sirius röyhisti rintaansa muka ritarillisesti. Remuksen ilme synkkeni. Lily naurahti.
”Mitä jos viihdyttäisit jänöratamoasi? Se näyttää siltä, että jos et pian istuta sitä purkkiin, se hyppää pöydältä tappaakseen itsensä”, tytön kädet asettelivat jo ties kuinka monetta kasvia purkkiin, silitti pehmeää turkkia ja nosti jälleen purkin syliinsä. Remus puri huultaan, ettei nauraisi.

Kun aamupäivän kasvitieteen tunnit olivat ohitse ja Sirius oli saanut jänönsä istutettua, he kävelivät Remuksen kanssa hitaasti kohti linnaa. Lily käveli muutaman metrin heidän edellään.
”Sirius, minusta – minusta sinun ei pitäisi olla niin läheinen Lilyä kohtaan”, Remus mutisi. Sirius piti katseensa edellä kulkevassa tytössä.
”Mitä sinä tarkoitat? Itse opiskelet hänen kanssaan päivittäin, teette ties mitä ryhmätöitä vapaa-ajallanne”, poika säesti lausetta äänensävyllä, joka kertoi opiskelun olevan hulluutta.
”Se on eri asia, kyllä sinä tiedä mitä minä tarkoitan. Hän on Jamesin tyttöystävä”, Remus murahti.
”Älä stressaa, Remus. Sinä aina stressaat”, Sirius sanoi ja nopeutti askeliaan. Remus yritti pysyä hänen mukanaan.
”Mutta James – ”
”Älä viitsi, kyllä sinä tiedät, etten tekisi sitä Jamesille”, poika huudahti ja juoksi Lilyn kiinni. Remus jättäytyi huokaisten taakse ja antoi ystävänsä mennä.

”Evans”, Sirius saavutti tytön.
”Milloin sinä opit käyttämään ihmisten etunimiä, Sirius?”, tyttö siristi silmiään, mutta hymyili.
”Haluaisin näyttää sinulle jotain”, Sirius väisti kysymyksen.
”Jos siihen liittyy limaa tai jotain muuta yhtä ällöttävää, en halua nähdä”, Lily ilmoitti ja tiukensi otettaan olkalaukkunsa hihnasta.
”Ei liity, tule nyt, tässä ei mene kauaa”, Sirius tarttui tyttöä käsivarresta. Lily katsahti pojan kättä ja mietti hetken.
”Hyvä on, mihin me menemme?” Lily nosti katseensa. Sirius katsoi hänen vihreisiin silmiin ja vain hymyili.
”Tule”, poika sanoi ja vaihtoi heidän kulkusuuntaansa. Lily vaikutti hermostuneelta, mutta seurasi, sillä hän oli edelleen kiinni pojan otteessa. Matkalla Sirius törmäsi Remuksen katseeseen, mutta puisteli tälle päätään ja vakuutti ajatuksissaan kaiken olevan hyvin.  Sirius johdatti Lilyä linnan taakse, kallion reunaa pitkin alemmas ja kohti järven rantaa.

Järvi kimalteli auringossa kuin tuhannet jalokivet, mutta Sirius näki vain tulen, joka leimusi hänen vierellään. Hänen rinnassaan pamppaili patarumpu.
”Tässä”, poika sanoi ja pysähtyi äkisti. Lily katsahti ympärilleen hyvin ymmällään.
”Tämänkö sinä halusit näyttää minulle?”
”Tämän”, Sirius sanoi ja katseli tyttöä edessään. Hän näki auringon kultaavan hiuksia, jotka olivat kuin sulaa laavaa. Nyt hän näki myös jalokivet, jotka ympäröivät Lilyn, mutta eivät olleet läheskään niin kauniita kuin tytön silmien tilalla kiiluvat smaragdit.
”Onko tämä taas joku typerä temppu?” Lily tulistui. Hänen poskilleen nousi kevyt puna.
”Mitä sinä näet, Lily?” Sirius kysyi.
”En mitään”, Lily tuhahti ja risti kätensä.
”Minä näen kaiken”, Sirius sanoi ja kietoi kätensä tytön lanteille. Tyttö värähti, puna poskilla syveni. Sirius tarttui Lilyn karanneeseen katseeseen ja kohotti sen itseensä ja kun hän sai epäröivän hyväksynnän, hän painoi huulensa syntiseen, herkkään, mutta kuumottavaan suudelmaan, joka oli ainoa, jonka he eläessään jakoivat.

”Tuntuuko tämä sinusta typerältä tempulta?” Sirius kysyi pidellen yhä Lilyä sylissään.
”Ei”, Lily kuiskasi ja painoi punaisen päänsä vasten Siriuksen rintaa ja he antoivat kevään auringon hyväillä heitä. Jossain kevään kuivaamassa heinikossa kuului rapinaa, kun villit jänöratamot tekivät pesää, johon juurtua ja josta repiä juuriaan.

[Tikkis]

Jee kiitos! Tämä ficci onkin ainut tämän päivän synttärilahja Siksi siis entistäkin spesiaalimpi.
Kyllä Lily/Sirius on vaan vieläkin ehdoton lemppari, vaikka oonkin sen joksikin aikaa pistänyt syrjään.
Mua harmitti, että tässä ficissä Lily ja James seurusteli, mutta ihan vaan hetken, koska kohtaus järven rannalla oli niin söpö!
Ei multa tuu nyt mitään järkevää, mitä en ois jo sulle sun kirjoitustyylistä ja muusta sanonut.
Kiitos 

[Odo]

Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun luen Lily/Siriusta, mutta otsikko veti minut lukemaan. Ja onhan se hyvä välillä kokeilla jotain uuttakin! Tykkäsin tekstistä ja siitä, miten olit sovittanut sen canoniin. Jamesin ja Lilyn suhteen ollessa taustalla koin itse tarinassa ehkä hieman synkkyyttä, mitä kevyessä tunnelmassa ei muuten ollut. Johtuu luultavasti omasta päästäni. Kokonaisuutena tämä oli varsin mukavaa luettavaa ja erityisesti dialogista pidin.

Kasvihuoneilla ollut tunnelma, Remus ja Siriuksen pieni ilkikurisuus sopivat tekstiin hyvin. Lopusta on otettava lainaus, joka oli mielestäni mahtava lisä:

”Tuntuuko tämä sinusta typerältä tempulta?” Sirius kysyi pidellen yhä Lilyä sylissään.

Tämä kohta teki Siriuksesta jotenkin vakavamman. Leikkimielinen Sirius tuntui aluksi sille, että kokeili vain rajojaan ja tahtoi vain jotain kiellettyä. Lopussa tämä tosin sai lukijan ajattelemaan Siriuksen tunteita syvällisemmin Lilyä kohtaan.

Muuten loppu ei ollut ehkä sellainen mitä odotin tai tarkemmin pidin joistain kohdista, kuten Sirius sanomassa näkevänsä kaiken. Läheisyyden ja syyllisen suudelman, mutta kaikki smaragdi silmät ja muut tuntuivat ehkä hieman kliseisiltä kuvailuilta ainakin omaan makuuni. Tai liialliselta korostamiselta, vaikka ymmärrän, mitä tekstissä sillä haettiinkin.

Niin ja vielä Remuksesta. Olit onnistunut hyvin luomaan hahmoon sen remusmaisuuden, mitä hahmolta kouluajoilta ajattelenkin. Pienenä lisäyksenä se, että Remus opiskeli Lilyn kanssa oli plussaa. Sehän on kaiken kaikkiaan järkeen käypää, vaikka en ole vastaavaan ennen törmännytkään (luen tosin vähän Lily-ficcejä muutenkin). Ja se otsikko! Tykkäsin.<3

Kaiken kaikkiaan mukavan kevyt ficci luettavaksi, enkä kirjoitusvirheitäkään huomannut. Kiitos! c:

[Cassiopeia]

Aaaawwwwww!!! Taas Sirius!!! *kuolaa* ja Lily Lily on jamesin ei siriuksen! Sirius on mun! *kiukuttelee kuin uhmaikäinen kakara*

mut joo.. Hyvä ficci, ihana juoni, loistavaa luettavaa

[FractaAnima]

Tikkis Hyvä, että tykkäsit (ja harmi, että harmitti).
Odo Olen itsekin sitä mieltä, että kliseesoppahan tästä syntyi kaikkine smaragdisilmineen, mutta koska kyseessä oli synttärificci, kaikki söpöilyn keinot oli käytettävä. Hehe. Kiitos kommentistasi.
Cassiopeia Hahaa, kiitos.

[Beelsebutt]

Järvi kimalteli auringossa kuin tuhannet jalokivet, mutta Sirius näki vain tulen, joka leimusi hänen vierellään. Hänen rinnassaan pamppaili patarumpu.

Tää on niin herkkiskohtaus. Koko ficci tuntui kasvavan ja kasvavan tätä hetkeä kohden, jotenkin jännitys tiivistyi, näkymättömät langat kieppuivat kunnes tässä kohdassa asettuivat sievästi järjestykseen. Vähän kuin valaistuminen. Ei tarvitse aurinkoa, koska siinä on Lily

Tykkäsin myös Remuksen herkästä vaistosta, vaikka esim. Hermionessa se usein ärsyttää, mikähän siinäkin lienee ja sain kyllä ehkä vähän Remus/Sirius vibojakin tästä, mutta lienevät omissa silmissäni

Hurjan jännä loppu myös tällä ficillä, juurtuminen ja juurien repiminen. Symbolista. Ja yhdellä tai jopa puolikkaalla lauseella kaikki siirtyy menneisyyteen, vaikka hetki on vielä käsillä. Se oli heidän ainoa suudelmansa. Jaa'a, nyt kun mietin, niin oisin ehkä tykännyt jopa enemmän, jos tää olis jäänyt puhtaaksi yksipuoliseksi ilman suudelmaa ajattele, minä sokerikärpänen sanon tällaista, hahaa ehkä fiilikseni johtuu synkeästä sadepäivästä, kenties aurinkoisemmalla ilmalla en sanoisi näin

Tää oli mahtava tunnelmapalanen, jossa alussa mentiin teinimeiningillä oppituntien lomassa (limaa!! ), mukaan poljentoon tuli myös taikaeläimiä ja sitten yhtäkkiä Sirius vain kirmaisi ja vei Lilyn pois tavallisesta elämästä <3


Kiitos!

[Kuurankukka]

Nimen takia piti laittaa heti soimaan "Tiedän miten tulta tehdään", muttei siitä sen enempää. Ficilla oli kaunis otsikko, sopivan mahtipontinen mutta samalla "arkinen" tuon minä-sanan takia, ei sitä kovin usein otsikoissa näe. Selityskin otsikolle annettiin, ei Lilyä suinkaan usein verrata tuleen tai mitään, mutta nyt kontekti oli jollain tapaa erilainen ja raikas, kun puhuja olikin yllättäen Sirius eikä Severus tai James. Tuli oli tässä ihanan intohimoinen, eikä kuvastanut sitä tavanomaista määrätietoisuutta tai räiskyvää persoonaa. Lopusta yllätyin kieltämättä itsekin, kaikki tapahtui sitten loppujen lopuksi niin kovin helposti ja nopeasti, ehkä Lily olikin oikeasti Siriukseen rakastunut kun antautui tuolla tapaa vieteltäväksi. Tai mistä sitä tietää. Hahmojen mahdollisia motiiveja ei juuri tutkittu, tärkeää oli vain se mitä tapahtui Siriuksen ja Lilyn välillä sekä Siriuksessa itsessään.

Huh mikä tunneskaala! Jotenkin tämä ficci kampitti minut koko ajan, kun siellä ei yhtäkkiä ollutkaan niitä tunteita, joita tavallaan odotin: ei esimerkiksi Siriuksen (tai Lilyn) tuntemaa kipeää syyllisyyttä ja häpeää. Se on kuitenkin ehdottoman hyvä asia, rakastan jos ficissä tapahtuu jotain, mitä ei ehkä olettanut tapahtuvan. Olihan siellä sentään tarkkanäköinen, pettyneen oloinen Remus vetämässä Siriusta takaisin kaidalle polulle, turhaan tietenkin. Vielä enemmän hämäännyin siitä, että paikoitellen hilpeästä ja intohimoisesta tunnelmasta siirryttiin angstisempiin huomautuksiin, kuten tuo että Sirius vakuutti ajatuksissaan kaiken olevan hyvin, lopussakin oli ihan selkeää symboliikkaa kenties kaksikon suhteesta. Jotenkin tarina onnistui silti pysymään koko ajan hyväntuulisena, vaikka Jamesia tässä nyt petettiinkin. Aihe kun on niin paljon käytetty ja angstinen, toisen pettäminen siis, mutta ei suinkaan tässä.

Ainiin, olihan tuolla sittenkin tuo kohta, jossa todettiin suudelman jääneen ainoaksi kaksikon väliseksi. Mielenkiintoisesta silti, ettei kumpikaan vaikuttanut tuntevan syyllisyyttä tekosistaan, vaikka mikään oikeasti ei ollut edes hyvinl. Tai sitten kaikkea ei vain paljastettu lukijalle, haha :DD Kaikenkaikkiaan varsin piristävä, hassulla tavalla jopa suloinen ficci. Kiitos sen kirjoittamisesta!

[Myötätuuli]

Enpä ollut lukenut aikaisemmin tällä parituksella mitään, joten oli mukava tuttavuus tutustua tähän paritukseen tämän fikin kautta. Tässä oli koko ajan hieno tunnelma ja kohtaukset näki aivan sielunsa silmin. Remuksen ja Siriuksen välinen keskustelu oli varsinkin hyvin luontevaa. Lilyn naljailu Siriukselle oli hauskaa ja pisti hymyilyttämään. Lempparikohta oli kyllä tämä:

”Joten – ”, Sirius aloitti ilmoitusluontoisesti ”- hän käski minun viihdyttää sinua tämän päivän”, Sirius röyhisti rintaansa muka ritarillisesti. Remuksen ilme synkkeni. Lily naurahti.
”Mitä jos viihdyttäisit jänöratamoasi? Se näyttää siltä, että jos et pian istuta sitä purkkiin, se hyppää pöydältä tappaakseen itsensä”, tytön kädet asettelivat jo ties kuinka monetta kasvia purkkiin, silitti pehmeää turkkia ja nosti jälleen purkin syliinsä. Remus puri huultaan, ettei nauraisi.

Pidin siitä, miten Remus yritti varoittaa Siriusta, että tuollainen peli Lilyn kanssa ei pitkälle vetele. Mutta Sirius oli mielestäni jo päättänyt olla kuuntelematta ja tehdä, miten itse halusi, vaikkakin myöhemmin fikistä käy ilmi, että suudelma oli ainoa kaksikon välillä. Lilykin selkeästi tiesi, että hänen ja Siriuksen välillä on enemmän jotain ja tuskin oli yllättynyt Siriuksen lopulta suudellessa häntä. Hetki järven rannalla oli kaunis, ohikiitävä hetki. Erityisesti pidin lopetuksesta, joka tuntui kuin allegorialta nuorten tilanteelle ja kasvukivuille kohti aikuisuutta:

Jossain kevään kuivaamassa heinikossa kuului rapinaa, kun villit jänöratamot tekivät pesää, johon juurtua ja josta repiä juuriaan.

Kiitos paljon tästä mielenkiintoisesta fikistä!