Ficin nimi: Grillimurkinaa ja lintutorni
Kirjoittaja: Naksu
Fandom: Gravity Falls
Ikäraja: S
Mukana: Dipper/Pacifica
Genre: Höntti ja henu slice of life, post-canon
Summary: “Hyvä! Eli ensin haette Jeremyltä ruokaa ja sitten suuntaatte tornille! Ihailette tähtiä oikein somasti ja tutustutte toisiinne ihan uudella tavalla!”
A/N: En muista, missä kohtaa tykästyin tähän paritukseen, mutta se vain jotenkin ilmoitti olemassaolostaan ja sai ajattelemaan tyyliin totta, miten en ole paljon aikaisemmin tätä huomannut? 😄 Tämä venähti suorastaan massiivisesti, kun koko ajan tuli mieleen jokin pätkä, joka vielä lisätä mukaan. Teki muuten lisäksi ihan saakelisti mieli grilliruokaa tätä kirjoitellessa. ;_; Osallistuu Otsikoinnin iloja II:een (eläinotsikko) ja Luovasti loukaten -haasteeseen. Onneksi olkoon vielä vanhenemisen johdosta, Linne! 🥰
***
“No niin... Kerrataanko vielä, miksi minä olen tässä tilanteessa?” Dipper mokelsi ravatessaan ympyrää Mysteerimökin ullakkohuoneessa kuin vesikauhuinen orava. Mabel puolestaan näytti tavallistakin aurinkoisemmalta ja kehtasi tirskahdellakin hänen piinalleen.
“Se nyt on yksinkertaista: sinä pyysit Pacificaa ulos!”
“Joo, no, hän itse aloitti koko puheenaiheen ja jallitti minut ansaan!” Dipper puuskahti. “Vai muka eivät pojat uskalla nykyään pyytää ulos ja suunnitella treffejä, on sillä prinsessalla kanttia –”
“Kuule Dipper, et sinä ole niin helposti jallitettavissa kuin mitä yrität väittää. Sinä se aina muutenkin epäilet kaikkea ja kaikkia enemmän kuin on terveellistä!” Mabel tokaisi sohaisten ikävästi Dipperin päänsisäistä muurahaispesää. “Tämä treffijuttu nyt oli vain ajan kysymys.”
“Ja miten niin?”
Mabel kohotti kulmiaan. “Pitääkö minun oikeasti sanoa se päin pöljää naamaasi?”
“Sanoa mikä?”
“Sinä tykkäät Pacifica Northwestistä! Olet tykännyt tyyliin viime kesästä lähtien!”
Dipper tunsi korviensa lehahtavan tomaateiksi. “Äh, mutta... Kun siis, en minä... Tai siis –”
“Diipppeer...” Mabel virnisti merkitsevästi. “Voit kiemurrella ja venkoilla vaikka koko viikonlopun, mutta varsinkaan rakasta ja ainoaa siskoasi et huijaa. Ottaisit vaihteeksi rennosti!”
“Turha luulo! Kinttuni tutisevat kuin viimeistä päivää, eikä tämä hikoilu takuulla johdu pelkästä säästä!” Dipper sopersi ja raapi päätään levottomana. “Mitä jos minä vain perun huomisen?”
“Et kyllä peru!”
“Perunpas!” Dipper vänkäsi. “Keksin hyvän tekosyyn ja... joo, vetoan äkillisesti iskeneeseen ripuliin! Sitä ei kukaan kehtaa kyseenalaista!”
“Pacifica kyllä kyseenalaistaisi tuolla ajoituksella!” Mabel huomautti, ja kauhukseen Dipper tajusi tämän olevan oikeassa. Kieltämättä hänkin ajattelisi asioiden aitoutta kahdesti, jos toiselle osapuolelle sattuisi jotain vastaavaa juuri ennen treffejä. Toisaalta hän olikin pesunkestävän ylianalysoiva ja neuroottinen tapaus.
Pacifica taas oli luonteenlaadultaan pedantti ja harjaantunut huomaamaan epäkohtia asiassa kuin asiassa. Voi luoja, ehkä he olivatkin yhtä pahoja, mutta hieman eri tavoin. Tarkoittiko se sitten sitä, että he sopivat hyvin toisilleen? Mitä lie olisi Mabelin hömppälehden horoskooppi ollut asiasta mieltä.
“Okei, unohdetaan se spontaani ripuli”, Dipper murahti ja paineli sormenpäillään nenänsä siltaa. “Mitä meidän pitäisi sitten tehdä?”
“Höh, etkö muka ole koskaan käynyt treffeillä?” Mabel tirskahti ja kurotti hyllystä käsiinsä jotain, mikä tarkemmalla silmäyksellä paljastui tähtikuvioisesta kankaasta ommelluksi pussiksi. “Annahan kun Mabel-täti tulee hätiin! Käsi vain tänne!”
“Mitä siellä on?” Dipper kysyi epäluuloisesti. “Jos se on jotain tahmaista, niin –”
“Äh, älä ole höhlä! Täältä löytyy pätevä ja käyttökelpoinen valikoima erilaisia treffi-ideoita! Asiantuntevasti koottuja yhdessä Grendan ja Candyn kanssa viime kesänä!” Mabel hihitti ja heilutteli pussia hänen edessään.
“Ahaa...” Dipper mutisi. Tytöt olivat ilmeisesti käyttäneet asiaan huolella kapasiteettiaan. “Valitsenko tyyliin parhaan kolmesta?”
Mabel pudisti päätään. “Se toimii vain, jos otat ensimmäisen idean vastaan!”
“Mikä toimii?”
“Taika tietysti! Onnentaika kauniille ja rakastuneille sieluille!” Mabel virkkoi tietäväisenä.
“En minä ole rakastunut!” Dipper ärähti, mutta ujutti silti kätensä pussiin. “Korkeintaan... kiinnostunut? Jotenkin viehättynyt? I-ihastunut?”
“Tarpeeksi lähelle! Mitä siinä sanotaan?”
Dipper luki läpi kontaktimuovilla päällystetyn vihreän pahvilapun.
Idea #36
Illallista Jeremyn Grillillä (mukaan otettuna)
Pimeän tullen tähdenlentoja katsomaan
“Äääh, älä viitsi”, Dipper huokaisi ojentaessaan pahvilapun Mabelille. “Tähdenlentoja? Eihän nyt ole niitä luvattu, enkä minä osaa sellaisiksi muuttua! Kuka teistä tuon idean keksi?”
“Äläpäs hötkyile! Ei sitä tarvitse liian kirjaimellisesti ottaa”, Mabel sanoi huolettomasti.
“Juurihan sinä sanoit, että pitää pelata tiettyjen sääntöjen mukaan!” Dipper huomautti. “Miten se onnistuu, jos säännöt muuttuvat koko ajan? Mabel hyvä, missä on koherenssi ja johdonmukaisuus?!”
“Dipper.” Mabel pomppasi sängyltään ja laski kätensä hänen hartioilleen. “Nyt mietitään: mikä on melkein sama kuin tähdenlennot?”
“Öhh... Tähdet?” Dipper mutisi, ja Mabel innostui niin että ahmaisi henkeä väärään kurkkuun.
“Heiii – khöh – totta! Menkää katsomaan tähtiä! Kiivetkää jonnekin korkealle, niin ne näkyvät parhaiten! Vaikka vuorelle?”
“En usko, että Pacifica innostuisi mistään vuorikiipeilystä”, Dipper totesi kuivasti. “Tai edes Mökin katolle kiipeämisestä. Mutta jotain korkeaa...”
“Se lintutorni lähellä Shelleyn lampea?” Mabel ehdotti, ja Dipper napsautti sormiaan oivaltaessaan saman.
“No joo, se voisi toimia!”
“Hyvä! Eli ensin haette Jeremyltä ruokaa ja sitten suuntaatte tornille! Ihailette tähtiä oikein somasti ja tutustutte toisiinne ihan uudella tavalla!”
“Miten niin uudella?” Dipper ehti kysyä, kunnes näki Mabelin kulmakarvojen nykivän vihjaavasti. “Äh, anna olla!”
“Joka tapauksessa: tuolla suunnitelmalla homma ei voi kariutua!” Mabel virkkoi etusormeaan heilutellen, ja Dipper huomasi hymähtävänsä jotakuinkin helpottuneena. Mabelin innokkuudella oli aina ollut mielialaa kohentava vaikutus.
**
Pacifican ilmeen nähdessään Dipperin mieliala puolestaan latistui kuin puolityhjä ilmapallo.
“Öh, terve”, hän mutisi typerän ujosti suunsa hipoen golfkärryn rattia, kun tyttö istui hänen viereensä pelkääjän paikalle.
“Tiedätkö, minulla on sinulle noin viisitoista kysymystä, mutten tiedä, mistä aloittaisin”, Pacifica totesi niin kyynisen tyynesti, että Dipperiä hymyilytti väkisinkin. Pari vuotta takaperin sama hemmoteltu tyllerö olisi nyrpistellyt nenäänsä vähintään kolmesti enemmän ja tuskin olisi edes suostunut nousemaan hänen uljaan kulkupelinsä kyytiin.
“Sen kuin kysyt, onhan tässä aikaa! Kysymyksiin on aina kiva saada vastauksia”, Dipper puheli kätkeäkseen jännitystään, mutta epäili, ettei pyrkimys tuottanut turhan mairittelevaa lopputulosta. “Ja sivumennen sanoen, öh, näytät tosi nätiltä.”
Pacifica kohotti kulmiaan. “Et ole edes katsonut minuun päin.”
Dipper pakotti päänsä kääntymään hitaasti Pacificaa kohti ja vaikutti niin tehdessään varmasti ihan superhämärältä hyypiöltä. Pacificalla oli yllään vaaleanruskea trenssitakki ja korkeat saappaat, molemmat pieneen metsäulkoiluun ihan sopivia. Tämän käsilaukku oli kokonsa puolesta massiivisemmalla puolella, mutta mitäpä Dipper muodista tai näppärän kokoisista laukuista mitään tiesi. Meikkaamiseen tämä oli panostanut tavanomaisen määränsä, ja Dipperin huomio kiinnittyi erityisesti korvakoruihin, jotka oli tehty hiomattomista ametisteista. Niitä hän ei ollut aikaisemmin nähnyt, ja jokin hänen sielussaan läikähti hänen aavistellessaan Pacifican hankkineen ne heidän treffejään varten. Ei hän tietenkään varma ollut, mutta olihan se aprikoinnin ja teoriosoinnin aiheena mukava. Hän jos kuka rakasti teorioita.
“Kuten sanoin, näytät tosi nätiltä!” Dipper pusersi ulos ja käänsi katseensa eteenpäin startatakseen kärryn. “Kelpaako?”
“Mmm, no jos et enempään pysty...” Pacifica huokaisi huvittuneena.
“Ja aivan ihanat korvikset”, Dipper lisäsi ja tiedosti poskiensa käyvän kuumemmiksi. Hän sai kärrynkin käyntiin vasta toisella yrittämällä.
“Ai, ehh, kiitos. Ne ovat itse asiassa ihan uudet”, Pacifica vastasi vähemmän nokkavammin, ja Dipper hymähti toivottavasti tarpeeksi hiljaa.
“Arvasin.”
“Anteeksi?”
“Ei mitään!” Dipper painoi kaasua, ja kärry nytkähti liikkeelle. “Joko hiukoo?”
“Hiljalleen. Mitä olit suunnitellut?”
“Onko se ensimmäinen kysymyksesi niistä viidestätoista?” Dipper naurahti ja yritti olla välittämättä, kun Pacifican käsi kahmaisi pari kertaa hänen hartiastaan golfkärryn huristaessa hieman pompahdellen Northwestin kartanolta johtavalla metsätiellä. Kosketus oli täysin viaton, mutta Dipperin kasvoja kuumotti vain lisää. Ehkei hänen olisi sopinut kaahata niin vauhdilla niin hienon daamin ollessa kyydissä.
“Ensimmäinen kysymykseni on itse asiassa se, että miksi halusit tavata vasta iltakahdeksalta?” Pacifica avasi keskustelua vähän piikikkääseen sävyyn, jollainen oli toisaalta tälle tuiki normaali. “Pian tulee pimeäkin!”
“Jep. Haittaako se?”
“Se herättää erinäisiä lisäkysymyksiä.”
“Kuten?”
“Kuten että lupaatko suojella minua kaiken maailman metsämölleiltä, jotka hiipivät esiin pimeän tullen ja janoavat ihmislihaa mahansa täytteeksi?” Pacifica esitti.
“Ihan hyvä kysymys, ja vastaus on kyllä”, Dipper virkkoi vino hymy suupielessään. “Jäi näistä treffeistä muuten mikä hyvänsä maku suuhun, lupaan, että ainakin palaat elossa ja ehjänä kotiisi.”
“Miellyttävää”, Pacifica tokaisi, mutta tämän naama valahti polviin asti, kun Dipper pysäytti golfkärryn pienen ajelun päätteeksi Jeremyn Grillin eteen. “Hetkinen. Missä me oikein olemme?”
“Grillillä! Eihän tuo kyltti asiakkaita juksaisi?” Dipper virkkoi.
“Surkea vitsi.”
“No joo, vähän kömpelö.”
“Ei vaan tämä käsityksesi illallisesta on surkea vitsi!” Pacifica risti käsivartensa puuskaan. “Minähän en taatusti pönötä jossain hiivatin grillijonossa.”
“Tuolla ei onneksi ole jonoa.”
Pacifica mulkaisi häntä suorastaan jäätävästi. “Tiedät mitä tarkoitin! Lisäksi grilliltä saa täyden mahan lisäksi joukon sydän- ja verisuonitauteja kotiin vietäväksi.”
Dipper pyöräytti vaivihkaa silmiään, nousi kärrystä ja kiersi sen toiselle puolelle lähelle Pacificaa. Häntä hieman epäilytti, olisiko Mabelin treffi-ideapussi sittenkään halukas suomaan heille taikaansa, mutta hän ei aikonut luovuttaa. Hän oli sentään Dipper Pines!
“Ensinnäkin, oletko koskaan syönyt Jeremyn grillillä?” hän kysäisi.
“No en ole!”
“Mistä sitten voit tietää, mitä kaikkea siellä tarjoillaan?”
“Se on grilli, senkin uuvatti”, Pacifica nipisti huultensa välistä. “Niissä on aina samat rahvaanomaiset pöperöt.”
Dipper tyrskähti tahtomattaankin. Vau, vai että rahvaanomaiset. Oli Pacifica sitten kasvanut ihmisenä kuinka paljon hyvänsä heidän pari vuotta kestäneen toveruutensa aikana, eräät näkökulmat istuivat tiukassa.
“No, jos talonpoikaisväki tykkää, mikseivät säätyläisetkin? Joskus kannattaa poiketa sisäfileestä, viiriäisenmunista ja kaviaarista!” Dipper lohkaisi ja ojensi kätensä Pacificalle puolittain hupaisasta kohteliaisuudesta ja puolittain halusta nähdä, josko tämä torjuisi hänet tyystin ja käskisi ajaa heti paikalla takaisin Northwestin tiluksille. “Voin minä sinulle hakeakin jotain, kun vain kerrot, mitä haluat. Minä luonnollisesti tarjoan!” Dipper myhäili kuin paraskin keikariherrasmies. Pacifica puristi kärryn penkkiä äreänä, mutta selvästi mietti asioita.
“Sietääkin tarjota, kun minut tänne kuskasit”, tämä murahti ja hätkähti äänekästä kurinaa, joka putkahti äkisti esiin.
“No niin, sinulla on nälkäkin ja tuolta saa murkinaa!” Dipper virkkoi ja heilutteli edelleen kättään tämän ulottuvilla.
“Se on tuo tuoksu, joka harhautti! Ei minulla muuten edes olisi niin kova nälkä...” Pacifica tuhahti, mutta suostui viimein tarttumaan hänen käteensä ja nousemaan kärrystä. Hetken Dipperistä tuntui lähes ritarilliselta, mutta jaloilleen päästyään Pacifica nykäisi kätensä hillitysti irti ja otti nenä pystyssä askeleen pari kohti grilliä. Näköjään moisen purtavan tilaaminen vaati ison annoksen ylpeyttä. Ei silti voinut Pacificakaan kiistää grilliruoan tuoksun olevan kerrassaan vetovoimainen. Sama se vaikka olisi juuri tankannut kokonaisen buffetin, nälkä siinä tuli niitä aromeja nuuskutellessa.
“Moi, Jeremy!” Dipper tervehti luukun toisella puolella häärivää keski-ikäistä miekkosta, jonka katse kirkastui entisestään hänet nähdessään.
“Katsopas, sehän on itse D. Pines jälleen näillä nurkilla! Joko tässä meni kokonaista kolme vuodenaikaa?” Jeremy hörähti ja kohotti paistinlastaa tervehdykseen.
“Joo, sanopa muuta!” Dipper naurahti itsekin. “Ja nyt oltaisiin vähän iltapurtavaa vailla”, hän jatkoi viitaten vähän hermostuneesti vieressään pönöttävään Pacificaan.
“Kappas, sehän on nuorineiti Northwest!” Jeremy kohotti kulmiaan hilpeydestään huolimatta. “Liikutkin tänään tasokkaassa seurassa, D.”
“Hah, imartelija”, Pacifica tuhahti, vaikka näyttikin hitusen tyytyväiseltä pienestä huulesta, jonka Dipper sai osakseen.
“Miten niin tänään?” Dipper naurahti kuin Jeremyn kommentti olisi osoittanut, että tavallisesti hänen tuttavapiiriinsä kuului pelkkiä surkimuksia, mikä ei tietysti pitänyt paikkaansa Jeremynkään mielestä, mutta oli silti läpänheittona hauska.
“Mitäs se nuoripari haluaisi?”
“Äööh...”
“Me emme sinänsä ole pari”, Pacifica töräytti, ja vaikka jokin Dipperin sisällä nyrjähtikin hieman, hän kiirehti nyökyttämään päätään toteamuksen vahvistaakseen. Jeremy heilautti huolettomasti kättään.
“Ei sen väliä, te olette nuoria ja teitä on siinä pari kappaletta!” tämä hekotti. “No niin, antakaas tulla, niin pääsee sorvin ääreen!”
“Katsotaas... minulle pekonipurilainen ilman sipulia, ranskalaiset valkosipu... tai ei sittenkään, otetaan tavallisella majoneesilla... ja tölkki Pepperiä, kiitos!” Dipper esitti asiansa.
“Hoituu!”
“Sinäkö jo tilasit?” Pacifica köhähti käännähtäen häntä kohti.
Dipper kohautti olkiaan. “Tilaan melkein aina saman. Mitä sitä hyvää vaihtamaan?”
“Mm-hm.” Pacifica palasi tutkimaan listaa. “Mitä eroa on nakki- ja makkaraperunoilla?”
“Öh... Mikä ero on nakilla ja makkaralla?”
“Hmm. Älä vaan sano, ettei näin laajalta listalta löydy yhtään salaattia…”
“En tiedä, olisiko siinä liiaksi järkeä lähteä hakemaan sellaista grilliltä”, Dipper totesi leukaansa rapsutellen. “Se olisi kai sama kuin palkkaisi prostituoidun ja vain halailisi koko yön?”
“Yhh, älä kehtaa”, Pacifica sihahti.
“Tämän siitä saa, kun viettää aikaa Stan-sedän juttuja kuunnellen”, Dipper tyrskähti anteeksipyytävästi. “Mutta jos sinua salaatti kiinnostaa, ainakin annosten mukana tulee sitä. Tuossa noin... kana-, nakki- tai makkaraperunat vapaavalintaisella majoneesilla ja salaatilla.”
“Ovatko makkaraperunat mistään kotoisin?” Pacifica kysyi sitten.
“Etkö muka ole ennen syönyt makkaraa ja ranskalaisia yhdessä? Edes minun ja Mabelin kanssa?”
“Tarkoitin tämän paikan makkaraperunat. Anna olla, tuskin olet edes maistanut, kun olet niin naimisissa sen pekonipurilaisesi kanssa.”
Dipperiä hymyilytti väkisinkin, kun Pacifica esitti tilauksensa jäykähkön muodollisesti rempseyksiä laukovalle Jeremylle. Hän maksoi lupauksensa mukaisesti, ja Pacifica vielä tippasi Jeremyä kaksikymppisellä, joka kuulemma toivottavasti hillitsisi haluja mennä kylille kuuluttamaan, että Northwestin nuori perijätär oli asioinut grillillä Pinesin poika seuralaisenaan ja kolhuinen golfkärry kulkupelinään. Kieltämättä tilanteessa oli rutkasti koomisuutta, jos sitä ulkopuolelta käsin ajatteli. Tai yhtä lailla sisäpuoleltakin.
“Nääin! Pistetäänkö pussiin, vai popsitteko paikan päällä?” Jeremy kysäisi saatuaan annokset valmiiksi pienen tovin kuluttua.
“Pistä pussiin vain!” Dipper pyysi ja huomasi Pacifican katsahtavan häntä kummastellen ja osoittavan grillin viereisiä puupöytää ja -penkkejä.
“Tässähän on hyvä paikka syödä?”
“Otapa tämä. Ajattelin, että ajetaan vähän matkan päähän ja syödään metsässä eräässä kivassa paikassa”, Dipper virkkoi heidän talsiessaan kärrylle ja ojensi Pacificalle grilliruoalta tuoksuvan muovikassin, jossa kopahteli toisiaan vasten myös tölkilliset Dr. Pepperiä ja ananas-Fantaa.
“Vai sellaista ajattelit. Nehän ehtivät jäähtyä!” oli ensimmäinen kritiikki, jonka Pacifica keksi, joskin Dipper olisi voinut väittää, ettei tämä olisi innostunut, jos hän olisi avannut suunnitelmaansa hyvissä ajoin.
“Se kuuluu asiaan!” hän vakuutti. “Grillipöperö maistuu paremmalta jäähtyneenä, ja jos et usko – kuten et selvästikään – pääset pian toteamaan asian itse!”
“Hrmph.”
Dipperistä tuntui, että hän tosiaan koetteli onneaan daaminsa kärsivällisyyden kanssa. Oli kaikesta huolimatta ihailtavaa, miten hienosti tämä oli tasapainoillut epämukavuusalueillaan ja ainakin vielä toistaiseksi suostui puhumaan hänelle. Toivottavasti sama otti jatkuakseen loppuillastakin.
“Minne sinä minut toit?” Pacifica köhähti, kun Dipper pysäytti vartin ajelun jälkeen kärryn metsätielle lintutornin viereen. “Eihän tuonne voi kiivetä!”
“Se on itse asiassa hiljattain uusittu, joten kyllä voi!” Dipper kannusti ja poimi kärrystä korin, josta paljastui suuri lyhty, pari tyynyä ja pehmeää fleecehuopaa. “Etkä tainnut pelätä korkeita paikkojakaan?”
“No en, mutten silti ajatellut, että tästä tulisi jokin eräretki. Minä tahdoin vain hyvää ruokaa, lämpöä ja seuraa, Dipper Pines!”
Dipper paloi halusta tietää, millaisen kohtauksen Pacifica olisi järjestänyt, jos he olisivat päätyneet kiipeämään vuorelle tähtiä ihailemaan.
“Kuule, en tahtoisi kuulostaa viisastelevalta juntilta –”
“Kuulostat melkein aina.”
“– mutta tässähän sinulla on kaikkea niitä kolmea!” Dipper naurahti hieman hermostuneesti ja kehotti Pacificaa kiipeämään edeltä. Niin tämä uhmakkaasti tekikin ja myös kieltäytyi luovuttamasta grillikassia hänelle siksi aikaa. Kai tämä halusi todistaa, että osasi pitää eväistä huolen loppuun asti.
“Ja mitä nyt?” Pacifica murahti, kun he olivat kiivenneet ylös. “Ajattelitko lintuja tiirailla tällä valon määrällä?”
“Mitäs minä muista linnuista, kun minulla on noin pätevän kipakka kottarainen seuranani?” Dipper tokaisi ja levitti fleecepeitot auki heitettyään tyynyt tornin puulattialle.
“Kottarainen?” Pacifica kohotti toista kulmaansa. “Taasko Stan-sedän juttuja?”
Dipper irvisti. “Taas Stan-sedän juttuja.”
“Pyh... No, sinusta en tiedä, mutta minä syön nyt!” Pacifica julisti, istui toiselle tyynyistä, kietaisi Dipperin ojentaman huovan harteilleen ja otti kassista oman annosrasiansa ja juomatölkkinsä. Dipper sytytti lyhdyn, joka tarjosi pimenevään iltaan juuri sopivasti valoa ja istui Pacifican viereen omien eväidensä kanssa. Purilainen oli ehtinyt jäähtyä hieman muttei liikaa, ja jo ensimmäinen haukkaisu sai hänet voihkaisemaan tyytyväisenä. Pacifica katsahti häntä aavistuksen tuomitsevasti, muttei voinut itsekään estää pientä hymyä hiipimästä huulilleen työnnettyään suuhunsa ensimmäisen haarukallisen. Hetken he söivät hiljaisuuden vallitessa, ja kun suuta alkoi kuivaa liiaksi, Dipper sihautti juomatölkkinsä auki ja kohotti sitä Pacificaa kohti.
“Kippis, prinsessa.”
Pacifica tapitti tölkkiä hetken, mutta tajusi sitten aukaista omansa ja kopautti sen hänen tölkkiään vasten.
“Kippis, höntti.”
“Jaa mitä, enkö minä olekaan prinssisi?” Dipper lohkaisi, ennen kuin ehti ajatella, mitä oikein päästi suustaan. Ai että miten noloa.
“Siitä nyt en tiedä, mutta lyön vetoa, että sanoit minua prinsessaksi siksi, että olen niin nyrpeä ja hemmoteltu. Olet sanonut niin aikaisemminkin, sekä lempinimen että selityksen”, Pacifica kommentoi hämmentävän itsetietoisesti mutta kumman hyväntuulisesti huolimatta siitä, että sai hänet kuulostamaan vähän mäntiltä.
Vaikkakin myös realistilta.
“Öh, sori.”
“En minä sitä pahalla ottanut.”
“Ahaa. No hyvä. Ei kannatakaan.”
Mitä ihmettä tuohon nyt olisi sanonut? Nyt taisi joka tapauksessa olla niitä hetkiä, joina heidän tuli kyetä keskustelemaan toistensa kanssa kuin oikeilla treffeillä ollessa. He tosiaan olivat sellaisilla, viisitoistavuotiaat nuoret. Dipper käsitti asian vähitellen yhä paremmin, ja nyt heidän päästyään viimein tähtientarkkailuvaiheeseen sisu alkoi ryömiä lähemmäs hänen kaulaansa.
Kunnes Dipper sitten loi katseen makkaraperunoita ja salaattia mutustavaan Pacificaan. Hänen seuralaisensa ei näyttänyt kummempia jännittävän, ja miksi olisikaan? Sille oli kai syynsä, miksi Pacifica oli usuttanut hänet esittämään treffikutsun, kuten myös sillekin, että tämä oli suostunut jättämään aktiviteettien suunnittelun hänelle. Se oli ilmiselvä luottamuksenosoitus, mikäli Mabelin ja Candyn yhteen ääneen julistettuun tokaisuun oli uskominen.
Sillekin oli syynsä, miksi he olivat pitäneet yhteyttä kesän lopusta lähtien keskimäärin kolmesti viikossa ja huomioineet viesteissään niin Halloweenin, kiitospäivän, joulun kuin muutkin olennaiset juhlapyhät. Se oli ollut mukavaa rutiinia ja sen lisäksi, että Dipperistä oli aina mukavaa kuulla Gravity Fallsin tapahtumista, Pacifican nopeat hoksottimet ja tarmokas tyyli esittää asiat viehättivät häntä kovasti henkilökohtaisella tasolla.
Mabel oli lisäksi kiusoitellut Dipperiä enemmän kuin laki salli, jos hän oli erehtynyt mainitsemaan jotain Pacifican lähettämistä viesteistä tai näyttämään jotain tämän ottamaa valokuvaa. Eihän siinä muuten olisi ollut mitään kummaa, mutta Mabelin mukaan hän muuttui aina astetta hilpeämmäksi puhuessaan jotain Pacificaan liittyvää. Dipper ei asiaa aina tunnistanut, mutta nyt kun hän katsoi vieressään lintutornissa istuskelevaa tyttöä fleecehuopaan kääriytyneenä, lyhdynvalossa aatelitonta grillimurkinaa popsien, aidosti hymyilevänä ja hänen kanssaan ajatuksia jakavana Dipperin valtasi inhottavan tiedostava tunne siitä, miten paljon hän Pacifica Northwestistä pitikin. Hän, joka ei pitänyt puolistakaan tuntemistaan ihmisistä, oli korviaan myöten pihkassa juuri Pacifica Northwestiin.
Asian myöntäminen itselle oli viime kädessä helppoa, mutta sen ääneen sanominen itse tunteiden kohteelle... Ehkä sopivamman hetken odottaminen oli paikallaan.
“Olit muuten oikeassa”, Pacifica sanoi nykäisten Dipperin alemmas päänsisäisistä pilvistään. “Tämä maistuu yllättävän hyvältä jäähtyneempänäkin.”
“Minähän sanoin”, hän naurahti takaisin. “Vaikka menu ei ehkä ollutkaan kultivoitunein mahdollinen.”
“Ihan hyvä se oli. Makkaraperunoita minun tekikin mieli”, Pacifica tokaisi.
“Ai? Entä ne salaattipuheet ja sydän- ja verisuonitaudit?”
Pacifica kohautti olkiaan ja kulautti Fantaansa. “Teen parannuksen huomenna, kun vanhempani palaavat kotiin. Olen kuitenkin ollut tarkka pitkin viikkoa, joten sallittakoon tämä lipsahdus.”
“Ahaa.”
Dipperin olisi tehnyt mieli kysyä jotain puraisevaa Pacifican ylimielisiin ja kontrolloiviin vanhempiin liittyen, mutta hän käänsi kurssia pois ruoasta epäillen, että siitä olisi saattanut tulla turhan ikävä puheenaihe.
“Kuulunko minäkin niihin lipsahduksiin?” hän kysäisi kepeähkösti. Pacifica päästi kikatuksen ja katsahti häntä haastavasti.
“Enpä tiedä. Kuulutko?”
“No toki!” Dipper naurahti. “Jotenkin pidän ajatuksesta, että kertoisit treffeistämme vanhemmillesi, ja he olisivat että ‘menet ulos sen Pinesin hulttion kanssa vain kuolleiden ruumiidemme yli’, ja sitten sinä kuitenkin karkaisit ikkunasta pitäen oman pääsi.”
Okei, hänen selostuksensa oli hömelö, mutta Pacificaan se näytti uppoavan.
“Ihan kiehtova fantasia.”
“Osuinko edes puoliksi oikeaan?”
“No et. Vanhempani lähtivät eilen viikonloppuseminaariin, joten tiesin voivani lähteä rauhassa viettämään iltaa. Tai no piti minun vältellä eteishallin valvontakameraa kaiken varalta ja poistua palvelusväen ovesta, muttei se onneksi –”
“Mikä helkkarin valvontakamera? Sinua varten?” Dipper kähähti.
“Ei tietenkään, urpo! Vanhempani ovat ehkä typeriä, mutteivät sentään umpikaheleita vapaudenriistäjiä”, Pacifica sanoi painokkaasti. “Se on yleisen turvallisuuden vuoksi. Vanhaa rahaa, tajuatko? Isäntäväki poissa viikonlopun, hmm?”
“Okei, okei!”
“Nauhalta kävisi kuitenkin ilmi, etten minä ollut kuppilalla töissä tänä viikonloppuna, kuten heille väitin”, Pacifica jatkoi äänenpainonsa asiallisempana. “Sain siksi jäädä yksin kotiin, ja pitihän minun huolehtia, että puhe työvuoroistani menisi yksiin eteisen kuvamateriaalin kanssa. Näin ollen lavastin pari juttua kaiken varalta mahdolliset tympeät kysymykset minimoiden, tajuat kai.”
“Minä varmasti aiheuttaisinkin sinulle tympeitä kysymyksiä vanhempiesi suunnalta. He käytännössä vihaavat minua”, Dipper tokaisi.
“Eivätkä vihaa.”
“No eivät ainakaan pidä! Turha yrittää väittää muuta. Tuskin pitävät minua liian hyvänä seurana.”
“No joo, mutta itsepä sen aiheutit”, Pacifica hymähti. “Sinä ravistelit pahan kerran heidän mainettaan ja maailmankuvaansa sillä haamutapauksella silloin pari kesää sitten!”
Dipper virnisti ja katsoi Pacificaa silmiin lyhdynkajossa. “Niin tein, ja tekisin samanlaisen ravistelun mielelläni uudestaan.”
“Minun tapailemiseeni liittyenkö?”
“Ilman muuta! Ja jos ei menisi kaaliin edes hattu kourassa horisten, kiipeäisin luoksesi vaikka salaa ikkunastasi ja, öh... puhun taas ihan outoja...”
“Se nyt ei ole uusi juttu”, Pacifica tirskahti. Hymy tämän kasvoilla oli käynyt epätavallisen pehmeäksi. “Minulla on ollut ikävä outouksiasi, jos rehellinen olen.”
“Minulla on ollut ikävä sinua”, Dipper sanoi mitään ajattelematta.
“Minullakin sinua”, Pacifica vastasi yhtä nopeasti.
Hetken he vain tuijottivat toisiaan pohtien, mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua. Pacifican silmät loimusivat, ja tämä selkeästi odotti hänen tekevän jotain fiksua.
“Öh, kiva juttu”, Dipper sopersi vastaukseksi.
Okei, ei tuota.
Pacifica mutristi suutaan. “No niin, senkin vihoviimeinen toope, aiotko suudella minua vai et?”
“Kerään tässä rohkeutta!” Dipper vinkaisi. “Mikset itse suutele? Olen ihan tässä!”
“Ei se ole tytöille niin soveliasta tehdä aloitetta!” Pacifca pusersi huultensa välistä.
“Sanoo kuka?”
Pacifica veti kiukkuisesti nenänsä kautta henkeä. “Typerä, sovinistinen umpiluupäinen isäni! Mrrh, minä vielä näytän, helvetti soikoon –”
Seuraavassa hetkessä Pacifica kuroi etäisyyden heidän välillään umpeen ja vei kätensä hänen kasvojensa molemmin puolin.
“Kiroilitko sinä juuri äsken?” Dipper köhähti. Hänen sydämensä löi villinä kuin mielenvikaisen kolibrin siiveniskut.
“Kiroilin!” Pacifica sopersi häkeltynyt ilme kasvoillaan. “Että tuntuikin hyvältä!”
“Olet niin ihana.”
“M-mitä?”
“Olet niin ihana, Pacifica Northwest”, Dipper toisti kuolemanvakavaan sävyyn ja kietoi kätensä tulipunaiseksi helahtaneen tytön ympärille.
Heidän ensimmäinen suudelmansa oli hapuileva, mutta seuraavat sujuivat jo vähän paremmin, ainakin jos Dipper jotain osasi arvioida. Eipä hän toisaalta välittänytkään liiaksi jäädä asiaa analysoimaan. Hänellä oli parempaakin tekemistä.
Kun he hetken kuluttua vetäytyivät hieman etäämmälle toisistaan, ilme Pacifican sievillä kasvoilla oli puolittain sen oloinen, että tämän olisi tehnyt mieli maksaa hänet hiljaiseksi tapahtunutta koskien, mutta kun Dipper väläytti tytölle kasvoilleen väkisinkin puskevan hymyn, tämä vastasi siihen ujosti.
“Minä, tuota...”
“Juu, öh...”
He puhuivat ja vaikenivat yhtäaikaisesti, jolloin tilanne sai kiusallisen lisämausteen. Pacifica rykäisi kurkkuaan puhuakseen ensin.
“Kuule, tuota... Piti penätä selkeä vastaus tähän jo aiemmin, mutta miksi halusit tuoda minut juuri tänne? Varsinkin näin illalla, kun ei lintujakaan voi tiirailla?” tämä esitti, ja Dipper oli vähällä naurahtaa ääneen. Totta ihmeessä hän oli aavistanut, että saisi vielä selitellä aivoituksiaan.
“Niin, ei ehkä lintuja, mutta jotain muuta! Katsotaanpa...”
Dipper kurkotti sammuttamaan lyhdyn, jolloin Pacifica päästi hermostuneen henkäyksen.
“Hei, hulluko olet? Eihän täällä näe mitään, ellei sitten ota taskulamppua...”
“Autenttista luontomaisemaa!” Dipper virkkoi. “Katsopa taivaalle.”
“Oho...” Hän ei pimeässä nähnyt Pacifican ilmettä, mutta tämän äänensävy oli etäisen lumoutunut. “Onpa pilvetön taivas.”
“Jep! Tähdet näkyvät aika kivasti.”
“Niitäkö meidän on tarkoitus katsella?”
“...juu?”
Pacifica hymähti ja istahti muitta mutkitta kiinni hänen kylkeensä. “Olisi pitänyt arvata. Grillimurkinaa ja lintutorni.”
“Hei, minä näin paljon vaivaa iltamme miettimisessä!” Dipper huomautti, vaikka tarjosikin pienen valkoisen valheen, ja kietoi kätensä hieman epäröiden Pacifican selkään. “Sinä itse halusit ostaa sian säkissä, kun ulkoistit homman ja ennen kaikkea luotit arvostelukykyyni jostain kumman syystä.”
“Ihan hyvästä syystä uskoakseni”, Pacifica virkkoi.
“Hmm. Näytit kyllä parissa kohtaa siltä kuin haluaisit vain takaisin kotiin mököttämään.”
“Ehkä halusinkin.”
“No, onneksi et sanonut mitään”, Dipper naurahti. “Olisi ehkä jäänyt vähän karmea maku suuhun.”
“Ehkä... Nyt jäikin suuhun sitten makkaraperunoiden maku”, Pacifica tokaisi ja sai Dipperin hekottamaan. “Ja vielä jonkin pahuksen Dr. Pepperin sattuneesta syystä.”
“Etkö pidä Pepperistä?”
“En voi sietää”, Pacifica sanoi asiallisesti. “Mutten silti väitä, että se erityisemmin haittaisi. Maistuuhan se kai jollain tasolla kirsikalta.”
“Meillä olisi kyllä pitänyt olla jotain jälkkäriä”, Dipper totesi ja valpastui sitten. “Kuule hei, mitä jos tulisit Mökille yöksi? Siellä on jäätelöä, elleivät Mabel, Stan-setä ja Soos ole pistelleet kaikkea poskeensa.”
“Yöksi?” Pacifica tarkensi. “Ettäkö ensimmäisillä treffeillä?”
Dipperin kasvoille hiipi punaa, jota hänen daaminsa ei onneksi nähnyt. “En minä sitä sillä tavalla tarkoittanut! Ajattelin vain, että sinusta olisi ehkä ankeaa mennä yksin isoon ja pimeään kartanoon yöksi. Minusta totta vie olisi!”
“Hmm...”
“Saat nukkua sängyssänikin, jos haluat! Ei kun...” Dipper läimäisi vapaan kätensä otsalleen, ja Pacifican heleä nauru piristi yömaisemaa somasti.
“Noh, kaivat itseäsi vain syvemmälle säädyttömyyden kuoppaan, Dipper Pines!”
“Tarkoitin, etten mene takuuseen Mökin patjoista, joten ehkä sänkyni olisi parempi”, Dipper sanoi irvistäen. “Minä itse nukun vaikka lattialla, mutta onhan se kivaa vieraille tarjota jotain pätevämpää. Tai sitten voidaan pinota patjoja monta päällekkäin!”
“Ja tökätä herne sinne kasan alimmaiseksi?” Pacifica lisäsi. “Olenhan sentään prinsessa?”
Dipper tyrskähti hiljaa ja painoi poskensa vasten Pacifican päälakea. “Näin on. Eli suostut?”
“Taidanpa suostua”, tämä vastasi, ja vaikka Dipper olikin osannut odottaa sitä, hän hymyili silti itsekseen kuin typerys.
“Pitääkö meidän ajaa kotisi kautta, jos tarvitset jotain?”
“Itse asiassa... Minä vähän ajattelin asioita etukäteen ja otin mukaan pari juttua”, Pacifica totesi hieman nolona. “Ihan vain kaiken varalta!”
“Ai? Missä ne jutut ovat?”
“Käsilaukussani tietysti.”
“No ei ihmekään, kun se oli niin valtava. Minä luulin sitä joksikin muotijutuksi.”
“Niin se onkin!” Pacifica tuhahti. “Ja nimenomaan siksi sain kaiken mukaani niin näppärästi!”
“Hyvä on, hyvä on! Hyvä juttu!”
“Et tajua mistään mitään!” Pacifica naurahti ja otti Dipperin käden omaansa. Ele aiheutti hänelle erinäisiä hengityshankaluuksia, mutta Dipper pakottautui rauhoittumaan, ja hetken kuluttua se onnistuikin. Rakentava hiljaisuus laskeutui heidän välilleen, ja hetken he vain katselivat yötaivasta, joka pilkotti mustien mäntysiluettien lomasta. Oli se hieno näky, mutta pidemmän päälle vähän...
“Tiedätkö, tämä alkaa käydä tylsäksi”, Pacifica sanoi sitten.
“Olin juuri sanomassa samaa. Jatketaanko matkaa?”
“Jos päästään ehjänä alas”, Pacifica murahti. “Sytytä tuo lyhty uudelleen.”
“Tjaa... Tulitikut taisivat jäädä tuonne kärryyn.”
“No mikä yllätys!”
**
“Hui!” oli ensimmäinen, mitä Pacifica päästi suustaan heidän saavuttuaan Mökille, kun oven avauduttua Waddles kipitti heidän luokseen tuhatta ja sataa ja hyppäsi iloisesti vasten Dipperin jalkaa. “Mitä sillä oikein on päällä?”
“Näyttäisi olevan helminauha”, Dipper totesi ja päästi Mabelin lemmikkipossun nuuhkimaan seuraavaksi Pacificaa. Tämä jännittyi kuin olisi odottanut sen purevan, mutta sai aikaiseksi taputtaa sitä päälaelle.
“No mutta, kulkuri palasi kaunottaren kanssa!” Mabel pisti päänsä virnuillen keittiön oviaukosta. “Tulitko pyjamabileisiin, Pacifica?”
“Ömm, juu, jos täällä on sellaiset.”
“Ilman muuta on! Löytyy limua, jäätelöä ja paljon muuta!” Mabel selitti innoissaan. “Stan-setä! Saatiin lisää bilettäjiä!”
“Viimeisen kerran, likka, minä en ole aikeissa liittyä –” Stan-setä ärähti lampsiessaan keittiöstä eteiseen ja pysähtyi niille sijoilleen nähdessään heidät eteisessä. “Mitäs te kaksi siinä?”
“Jaa, öh...” Dipper tajusi vasta silloin pitävänsä Pacificaa kädestä, ja Stan-sedän naamalle levisi huvittunut ilme.
“Vai että riiuulla oltu? Olisit sinä nyt helkkari soikoon saanut paremmankin napattua.”
Dipperin sisällä kuohahti. “Mitä hiivattia, setä?”
“Äh, en minä sinulle puhunut, kloppi, vaan tälle Neiti Nötterölle”, Stan-setä hörähti ja huitaisi sormellaan häntä kohti osoittaessaan sanansa Pacificalle. “On hänelläkin hetkensä, vaikka usein onkin takakireä turvenuija. Kärsivällisyyttä vain ja kyllä se siitä!”
“Hei, kiitti vaan!” Dipper puuskahti, ja Pacifica tukahdutti kikatuksen hihaansa. “Minä yritän tässä esiintyä edukseni ja sinä vain teet tuhojasi, senkin häijy vanha pieru!”
“Pah, suuta säppiin, julli! Ettekä sitten mölyä puoleen yöhön asti!” Stan-setä naureskeli jatkaessaan matkaansa. Dipper painoi kämmenensä otsalleen.
“Mrääh, tällaista tämä on aina. Anteeksi, että jouduit todistamaan tuota. Tee palvelus itsellesi ja unohda kaikki, mitä hän sanoi.”
“Ai sen että saisin napattua jonkun paremmankin?” Pacifica naurahti.
“Unohdat nyt vain!” Dipper murahti ja pukkasi tätä kevyesti kylkeen. “Minä tuota leukailua en pääse täällä pakoon, mutta ole sinä sentään pelastava enkeli, jooko?”
“Kaipa se on pakko... kloppi.”
“Senkin...”
“Minne te oikein jäitte?” Mabelin ääni kantautui keittiöstä. “Jäätelö on kuulkaa sulava luonnonvara!”
“Joo, tullaan! No niin, Neiti Nötterö on hyvä ja astuu peremmälle!” Dipper hymähti ja viittasi Pacificaa käymään kohti keittiötä.
