Otsikko: Ettei ampuisi enää
Fandom: Marvel, What if...Zombies?!
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Violetu
Genre: Angst, gore, eräänlainen itsetuhoisuus, "zombi!AU"
Summary: Kun Samia purtiin, Bucky ei ollut paikalla.
A/N: Osallistuu 12+virkehaasteeseen (XIX). Ehkä olen istunut tämän päällä jo tarpeeksi, ei se tästä enää jyystämällä parane.
Taas yksi teksti lisää zombie!verseen, ai että kun tällaisessa angstissa on kiva välillä rypeä. Nauttikaa, kärsikää...?
***
Ettei ampuisi enää
Sumu valtasi kadut ja verhosi näköaistin utuunsa, turrutti valheelliseen turvallisuudentunteeseen.
Hiljainen katu oli todennäköisesti surmanloukku.
Ehkä tänään armo kävisi oikeudesta, eivätkä he menettäisi ketään, tai menettäisivät saman tien kaikki.
Kun Sam oli viety, Bucky ei ollut paikalla.
Jokin säädytön osa hänen aivoistaan ei antanut hänen unohtaa sitä, vaikka hän oli unohtanut jo niin paljon Samista.
Yksikään järjellinen sana ei enää tavoittanut Samia, kun Bucky lopulta saapui tämän luo.
Kipu oli vielä toisen silmissä, mutta siinä oli kaikki, mitä Samista oli jäljellä.
Miehen iho ja silmien väri alkoivat jo käydä kelmeiksi, ja Bucky pakotti itsensä olemaan läsnä, katsomaan, miten viimeinenkin muren Samista haipui pois.
Sharonilla oli käsiraudat, joilla tämä iski Samin kiinni paloportaisiin, ettei mies pääsisi siivillään seuraamaan heitä.
Leikkaus kolme viikkoa eteenpäin, eikä Bucky voinut olla miettimättä, oliko Sam itse katkaissut kätensä päästäkseen irti.
Stevellä oli edelleen kilpi ja mies käytti sitä samoin kuin aina, jotain alkuperäistä jäi siis ihmisestä jäljelle, vaikka suurimman osan virus vei.
He olivat huomanneet, että zombit alkoivat hiljalleen pilaantua kuin huonoiksi menneet hedelmät.
Virus mädätti aivojen jälkeen pikkuhiljaa koko ruumiin, mutta ei vienyt toimintakykyä.
Olisi saattanut olla hupaisaa, miten kadulla kulkevalta elävältä kuolleelta yhtäkkiä putosi jalka, jollei se olisi ollut niin kammottavaa.
Buckyn ajatukset tuntuivat valuvan hitaasti kuin sammunut pultsari penkiltä maahan joskus parempina aikoina.
Hän yritti muistaa, millaista oli tuntea enemmän kuin tätä uupunutta selviytymispakkoa päivästä toiseen, olla vaikka iloinen tai rakastunut.
Yhä vielä hän näki Samin kellertävät silmät sulkiessaan omansa.
Yhä vielä toisen kirkas hymy kiusasi häntä, vaikka kaiken muun hyvän Bucky oli unohtanut.
Oikealta tuleva liike havahdutti Buckyn ajatuksistaan, ja hetken hän vain seisoi ja tuijotti.
Zombi lähestyi verkkaan, ja Buckylla oli aikaa miettiä, olisiko tämä viimeinen kerta.
Viileä tähtäin leukaa vasten, ja pam, pam!
Katulamppu zombin takana kolahti.
Ohi.
Elävän kuolleen silmien keltainen hohde lähestyi naurettavan hitaasti.
Hetken Bucky haaveili, ettei ampuisi enää.
*