Ficin nimi: Tylyahoton ystävänpäivä ja vaaleanpunaisia suklaasammakoita
Kirjoittaja: Maissinagsu
Ikäraja: S
Paritus: Percy/Oliver
Genre: Slice of life ja jotain somaa
Summary: "Miten niin et ole tulossa muiden kanssa Tylyahoon?" Oliver otti iltapäivän puheenaiheen uudelleen esiin niin ärsyttävällä avausrepliikillä, että Percyn olisi tehnyt mieli vääntää silmälasiensa sangat solmuun.
A/N: Ystävänpäiväteemaisia ficcejä on hyvä raapustella pari viikkoa itse päivän jälkeen, mutta ainakin oli kiva saada jotain kirjoitettua! 😄 Aiottua pidempikin tästä humpsahti ja pyöritellä piti pariin kertaan, kuten myös otsikonkin kanssa, joka ei ottanut asettuakseen millään. Olen jäänyt tehokkaasti koukkuun Linnen (jolle tämä ficci on omistettu ❤️) tarinaan Ministeriön vanki, ja oletettavasti sen parissa viihtyminen väänsi omiakin aivohiukkasia kohti luovaa työskentelyä. Muutama muukin idea on mielessä, ja jos rauta osoittaa kuumenemisen merkkejä, sopii sitä vähän takoakin. Iloisia ystävänpäivätunnelmia! ❤️
***
"Miten niin et ole tulossa muiden kanssa Tylyahoon?" Oliver otti iltapäivän puheenaiheen uudelleen esiin niin ärsyttävällä avausrepliikillä, että Percyn olisi tehnyt mieli vääntää silmälasiensa sangat solmuun.
"Sanoinhan jo hyvät syyni", Percy murahti ja pakottautui asettelemaan silmälasinsa tuiki sievästi yöpöydälle. "Minun täytyy priorisoida asioita ja käyttää monen tunnin oleskeluhuonehiljaisuus hyödykseni. Jos et sattunut muistamaan, taikuuden historian S.U.P.E.R. on jo ensi perjantaina."
"Mutta eihän se S.U.P.E.R-kokeissa menestyminen ole kiinni parista tunnista, jonka viettäisit jossain muualla kuin kirjojen ääressä?"
"Tylyahossa menee aina vähintään neljä tuntia."
"Silti!"
Percy katsahti Oliveria merkitsevästi. "Väitätkö, että nelisen tuntia olisi ajanhukkaa esimerkiksi huispauksessa? Sitä paitsi Tylyahossa kestää keskimäärin enemmän kuin neljä tuntia, jos tutkii perusteellisesti joka puodin."
Oliver tuhahti ja istahti sängylleen. "Minä vain kuvittelin, että sinua kiinnostaisi pänttäämistä enemmän helmikuinen Tylyaho."
Miksi niin kuvittelit, Percy oli udella, mutta arveli, että sinänsä asiallinen kysymys olisi ymmärretty väärin. "Samanlainen paikka Tylyaho aina on vuodenaikojen vaihtelusta huolimatta."
"Mutta huomenna siellä olisi ihan omanlaisensa tunnelma. Juuri täydellinen ajankohta pieneen kuljeskeluun."
"Voin minä kanssasi täälläkin kuljeskella, jos se siitä on kiinni", Percy sanoi pakottautuen olemaan lisäämättä, että hänen täytyisi kylläkin ruotia opiskelukalenteriaan perin pohjin löytääkseen sopivia ajankohtia romanttisehkolle haahuilulle. Siitäkään Oliver tuskin olisi ilahtunut. Seuraavan päivän Tylyahon retki vaikutti muodostuneen tälle jonkin sortin pakkomielteeksi.
"Jospa minä vielä kerran tavaan asiani", Oliver murahti jo niin penseän kuuloisena, ettei heidän keskustelunsa todennäköisesti päättyisi kuin riitelyyn. "Huomenna on ystävänpäivä, Percy, ja minä tahtoisin sinut kanssani Tylyahoon. Koko paikka on elossa ihan uudella tavalla! Syödään jotain hyvää, nautitaan menosta ja sen sellaista. Moni muukin nauttii!"
Moni muukin, Percy ajatteli ynseänä. Nimenomaan.
"Totta kai Tylyaho vetää porukkaa puoleensa ystävänpäivänä kuin lyhty yöperhosia. Se puolestaan tarkoittaa jonoja, tungosta, epämukavuutta, odottelua ja tarpeettoman kalliita sesonkivalikoimia. Siitä olisi rauhallinen kävely ja oleskelu itse asiassa kaukana."
"Vautsi", Oliver köhähti. "En ollutkaan tajunnut, miten mälsältä ideani kuulosti."
"Älä jaksa –"
"Kiitos kun palautit minut maan tasalle oikein hartiavoimin, hemmetin ilonpilaaja."
Percy tunsi korviensa punehtuvan suuttumuksesta. Hän ei edes osannut laskea, montako kertaa häntä oli elämänsä aikana mollattu ilonpilaajaksi, mutta hänellä tapasi olla sanoilleen ja teoilleen poikkeuksetta hyvät perusteet. Sitä vain eivät monet tuntuneet tajuavan, mokomat peikonaivot.
"Olen pahoillani, jos käsitit argumenttini jotenkin henkilökohtaisesti", Percy tokaisi sävyyn, jonka tiesi ärsyttävän Oliveria. "Oletin, että minulla olisi mahdollisuus kieltäytyä ehdotuksestasi valideihin perusteisiin vedoten ilman, että siitä syntyisi tällaista farssia."
"Itse olet yksi farssi."
Percy jaksoi ihmetellä, miten Oliver Wood mukutohkelon argumentointitaitoineen olikin onnistunut hurmaamaan hänet ja huijaamaan seurusteluun kanssaan.
"Kaikki, mikä sinua on tuntunut liikuttavan viime aikoina, liittyy S.U.P.E.R.-kokeisiin, etkä näytä osaavan hellittää hetkeksikään”, Oliver jatkoi kärsimättömästi. "Sama oli V.I.P.:iden kanssa! Säännölliset ruoka ja uni ovat nekin olleet niin ja näin, enkä usko, että niiden laiminlyöminen auttaa uljaiden päämääriesi kanssa."
"Ensiksikin, jätä ‘uljaat päämääräni’ vain minun huolekseni. Toiseksi, jos et sattunut vielä tajuamaan, olin tässä käymässä yöpuulle, ennen kuin tämä kirottu keskustelu taas nosti päätään", Percy näpäytti, mutta pehmensi sitten ulosantiaan. "Olen pahoillani, mutta minä todella tarvitsen huomisen opiskeluun. Toivon, että ymmärrät joustamattomuuteni syyt."
Oliver tapitti häntä hetken, hengitti syvään ja asteli lähemmäs.
"Toki minä sinut tunnen ja tiedän, mitä koulu sinulle merkitsee. Alapa sitten painua pehkuihin, jotta jaksat huomenna lukea aivosi solmuun", tämä kehotti ja laski kätensä hänen hartioilleen.
Percy hymähti. "Vai solmuun?"
"Juuri niin. En usko, että mikään vähempi olisi Tylyahon retken väliin jättämisen väärti."
Oliverin sävy ei ollut syyllistävä, mutta Percy tunsi väkisinkin pienen omatunnon nirhaisun takaraivossaan.
"Kuten sanoin, vietän mielelläni kanssasi aikaa Tylyahossa jonain toisena ajankohtana", hän sanoi, ja Oliver kohotti kulmiaan.
"Ja?"
"Mitä?"
"Entä täällä linnan mailla?"
Percy naurahti kuivasti. "Se kai lienee itsestäänselvyys?"
"Piti vielä tarkentaa", Oliver virkkoi ja kohensi Percyn pyjaman kauluksia. "Nyt minä puolestani ajattelin poiketa oleskeluhuoneeseen Miken ja Stefanin seuraksi ja suunnitella huomista. Tiedäthän... sitä kaikkea potentiaalista hauskuutta, joka sinulta on jäämässä väliin."
"Teepä se."
"Muista, että voit milloin tahansa poiketa suunnitelmastasi ja liittyä seuraan", Oliver korosti sormensa hänen harteitaan naputellen.
"Olen otettu. Menepä jo siitä."
"Oletko nyt ihan –"
"Mene jo", Percy käytti kaikista arvovaltaisinta ääntään. "Tämä hemmetin vänkäys loppuu tasan nyt!"
"Juu, loppuu!" Oliver heilutteli käsiään ja livahti ovelle kuin torut saanut pikkuvekara. Percy oli jo asennoitua rauhoittumaan yöpuulle, mutta Oliverin ääni tavoitti hänet ovensuusta.
"Saako tulla myöhemmin viereen?"
"Toki, jos et häiritse uniani", Percy totesi pyrkien kuulostamaan asialliselta, vaikka häntä hymyilyttikin.
"Selvä pyy!" kuului huikkaus ennen oven sulkeutumista.
**
Percy katsahti kelloa ja huomasi ajan hypänneen eteenpäin suorastaan noidutun nopeasti. Hän nousi istualleen sängyllä, asetti kirjanmerkin oikealle sivulle ja järjesti pari suurta kirjaa pergamenttirullineen tyynyn päälle sieväksi pinoksi. Sen jälkeen hän suuntasi verkkaisen kulkunsa makuusalista oleskeluhuoneeseen ja totesi sen olevan yhtä täynnä väkeä kuin pari tuntia sitten.
Kieltämättä hänen suunnitelmansa käyttää oleskeluhuoneen hiljaisuus hyödykseen oli kosahtanut viimeistään siinä kohtaa, kun Percy oli muistanut, ettei kolmatta vuosiastetta nuoremmilla oppilailla ollut pääsyä Tylyahoon. Tämä tosiasia taas oli johtanut siihen, että hän oli huomannut kyräilevänsä pöytänsä äärestä jatkuvasti, puhuisiko joku oppilaista liian äänekkäästi tai häiritsisikö jollain muulla tavalla. Johtajapoikana hän olisi ilman muuta puuttunut sääntöjenvastaiseen käytökseen, mutta sellaiseen ei lukeutunut kavereiden kanssa kuiskailu ja jutustelu, kirjeiden kirjoittelu, lemmikkien paijaaminen tai velhoshakin pelaaminen, viis siitä miten paljon Percy olisi toivonut mokomien tenavien kipittävän muualle ja antavan hänelle opiskelurauhan.
Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen Percy oli tullut tulokseen, että makuusali olisi ainoa lähietäisyydellä sijaitseva oikeasti rauhallinen paikka, ja siksi hän olikin nyreänä kerännyt tavaransa ja hilpaissut yläkertaan. Makuusalissa hänen huomionsa oli kuitenkin kiinnittynyt Oliverin petaamattomaan sänkyyn, ja niin paljon kuin Percy olisikin tahtonut antaa asian olla, Molly Weasleyn geenit olivat pakottaneet hänet asettelemaan täkit, tyynyt ja päiväpeiton säntillisesti paikoilleen ja vetämään vuoteen verhot sivuun päivän ajaksi. Olisihan se niin sievempää heitä kaikkia ajatellen, pahus vie.
Saatuaan askareen suoritettua Percy oli päättänyt nauttia avuliaisuutensa hedelmistä ja oikaissut Oliverin sängylle kirjoineen ja pergamentteineen, ja ennen kuin hän oli huomannutkaan, pänttääminen oli alkanut sujua kuin vettä vain. Opiskelu oli vain harvoina lauantaipäivinä maistunut yhtä makealta, ja lounasaikaan mennessä hän oli sisäistänyt pari sellaistakin asiaa taikuuden historian laajoista kokonaisuuksista, jotka olivat aiemmin jääneet epäselvemmiksi. Oliverin sänky oli lisäksi osoittautunut oivaksi paikaksi myöhäisen lounaan jälkeisille torkuille, joiden perästä hän oli ollut valmis käymään kirjojen kimppuun uudella innolla.
Siitäkin huolimatta, että Percy koki saaneensa paljon aikaan, kellon nyt lähestyessä viittä hän huomasi potevansa osittaista huonoa omatuntoa. Tylyahoton ystävänpäivä ei häntä kiusannut, mutta niin kauniin lauantain käyttämisen pelkkään opiskeluun oli kuulostanut ajatuksen tasolla todellisuutta järkevämmältä. Nyt myöhään iltapäivällä aurinko oli ryöminyt itsepäisesti pilvien väliin ja Percy poti pientä päänsärkyä luku-urakkansa jälkituotteena. Upea S.U.P.E.R.-arvosana ei toisaalta enää häilynyt mielessä pelkkänä potentiaalisena haavekuvana, mistä hän oli tyytyväinen, ja minkä ansiosta hän soi itselleen viimein tilaisuuden ottaa rennommin.
Percy oli ehtinyt istua nojatuolissa Egyptin kadonneita taika-aarteita käsittelevän aikakauslehtensä kanssa kymmenisen minuuttia, kun neljä tuttua kaveria löysi tiensä oleskeluhuoneen puolelle. Oliver, Stefan, Mike ja Andy pudistelivat viimeisetkin luminokareet talviviitoistaan ja heilauttivat hänelle kättään.
“Ehditte sopivasti teeaikaan takaisin”, Percy sanoi tervehdyksensä perään.
“Minähän sanoin, että meidän ajoitus osuisi juuri eikä melkein nappiin!” Andy virkkoi ja tömäytti oleskeluhuoneen lattialle painavalta näyttävän paperipussin pullollaan hankintoja Tylyahosta. “Huh, pitää rehata tämä vielä yläkertaan...”
“Tai voisit vain leijuttaa sen?” Percy ehdotti, ja Andyn ilme valahti.
“Leijut – niin tietenkin! Mitäs hiivattia, kaverit? Miksi annoitte minun kantaa tätä hampaat irveessä koko kävelymatkan!?”
“Me luultiin, että se oli joku tarkoituksellinen voimailuharjoitus!” Oliver kiirehti puolustautumaan, ja Mike ja Stefan nyökyttelivät ponnekkaasti.
“Niin, me ajateltiin, että halusit todistaa olevasi hyvässä kunnossa tai jotain, koska olisihan ekaluokkalainenkin velho –”
“Minä olen jästisyntyinen, ystävät hyvät!” Andy puuskahti korostetun dramaattisesti. “En minä aina muista, että on olemassa taikuutta arkea helpottamaan!”
“Yhä melkein täysi-ikäisenäkään?” Percy hymähti ja sai hänkin Andyn mulkoilua osakseen.
“Mokomat törpöt, en puhu teille kenellekään ainakaan viikkoon...”
“Tarvitsetko vielä apua sen kanssa?” Stefan kysäisi, kun Andy kaivoi esiin sauvansa ja tuossa tuokiossa kohotti paperikassinsa leijailemaan käsivartensa korkeudelle.
“Miltäs näyttää, nuija?”
“Näyttää siltä, että rikoit jo lupauksesi”, Oliver totesi.
“Niinpä tein! Voi minua kurjaa”, Andy murahti ja hohottavat Stefan ja Mike kannoillaan suuntasi kohti makuusalia jättäen Percyn kahden Oliverin kanssa.
“No? Saitko aivosi hyvin solmuun?” tämä hymähti ryhtyen samalla avaamaan yhtä paketeistaan.
“Vallan hyvin, kiitos. Saitko nautittua Tylyahon tunnelmasta?” Percy kysäisi ja nousi tuolistaan.
“Äh, en nimeksikään”, Oliver tuhahti. “En haluaisi myöntää, että olit oikeassa ruuhkista ja hinnoista, mutta taisit olla. Ystävänpäivä on aika rasittava ajankohta.”
“Hmm... Jäikö paha maku suuhun?”
“Eipä ollenkaan, ja hyvästä syystä!” Oliver virkkoi ja ojensi avaamastaan paketista – Hunajaherttuan mainos pisti Percyn silmään – hänelle suklaasammakon, jonka tavallinen violetin ja kullan kirjava pakkaus oli nyt sesongin kunniaksi pinkki ja ruusukultainen. “Maistapa siitä kauden antimia.”
Percy kohotti kulmiaan uteliaana ja avasi pakkauksen. Tavallisesti maitosuklaanruskea, nyt väriltään vaaleanpunainen sammakko kurnahti ja loikkasi nojatuolille, jolta hän poimi sen käteensä.
“Vai kauden antimia... Tämä onkin jokin aivan uusi lanseeraus.”
“Maista pois”, Oliver kehotti hymysuin. “Tahdon nähdä ilmeesi.”
Percyn silmät kaventuivat. “Jos tämä on jotain Fredin ja Georgen tapaista potaskaa, niin minä –”
“Ei ei, ei mitään sellaista! Vannon kunniasanalla”, Oliver vakuutteli ja sipaisi hellästi hänen käsivarttaan. Percy säilytti epäilevän olemuksensa haukatessaan sammakkoa, mutta kun suklaan maku levisi hänen suuhunsa, hän oli suunnilleen pyörtyä. Ei ollut mitenkään mahdollista, että suklaasammakko maistui niin taivaalliselta.
“Merlin sentään...” hänen onnistui huokaista makuelämyksensä pauloissa.
“Kuka kortissa on?”
Percy poimi kortin sammakkopakkauksesta. “Kirke. Yhtä kauniina kuin aina.”
“Sopinee päivän teemaankin”, Oliver naurahti, ja Percy tunki loput sammakosta suuhunsa niin hienostuneesti kuin kykeni. “Eikö olekin ihan tökerön hyvää?”
“En ole valehtelematta koskaan maistanut yhtä hyvää suklaata”, Percy mutisi nielaistuaan. “Pahoittelen, olisi pitänyt tarjota pala sinullekin.”
“Äh, minä kiskoin niitä jo kaksi”, Oliver virkkoi ja vei kätensä hänen leualleen. “Sitä paitsi saahan sitä muillakin tavoilla nautittua makuelämyksestä, jos ymmärrät, mitä tarkoitan.”
Percy kohotti kulmiaan. “Olet harvinaisen korni.”
“Näin on.”
Percy ei ollut koskaan ollut julkisilla paikoilla tapahtuvan pussailun kannattaja, mutta hän ei vastustellut, kun Oliver nappasi hänen huulensa suudelmaan ja syvensikin sitä lipaisemalla suklaasammakon ylimaallista suloisuutta hänen kieleltään. Hetken kuluttua Percy vetäytyi kauemmas, mutta salli Oliverin suukottaa häntä poskipäälle ja korvalle, kunnes heidän takaansa kuului hyväntuulisen kiusoittelevaa viheltelyä, jollaista he olivat saaneet kuulla seurustelunsa alusta asti vähintään kolmesti viikossa.
“Hoi, kyyhkyt!” huikkasi Stefan muiden virnuillessa Lihavan leidin muotokuvan suusta. “Mennään edeltä teelle!”
“Siitä vain!” Oliver huikkasi perään ja kääntyi Percyä kohti. “Mennään mekin pian, mutta sitä ennen minulla oli vielä jotain... Kun on tämä ystävänpäiväkin.”
“Hei, mehän erikseen sovittiin, ettei ole tarpeen hankkia mitään?”
“Joo, mutta tämä oli silti tärkeää! Olepa hyvä!” Oliver virkkoi ja ojensi hänelle vähäeleisen upean, korpinmustan sulkakynän.
“Oho, sehän näyttää pätevältä”, Percy ihasteli. “Kiitos.”
“Tässä on lisäksi se hyvä puoli, ettei musteesta tarvitse huolehtia. Katso vaikka, tuli ostettua itselle samanlainen ja testattua!” Oliver naurahti, ja vasta nyt Percy huomasi mustetahrat tämän vasemmassa ranteessa. “Ja tosiaan, hyvät ystävänpäivät!”
“Niin, öh, kiitos samoin”, Percy mutisi syyllisenä. “Minun päiväni meni päntätessä, enkä tajunnut hankkia sinulle mitään.”
“Älä murehdi, niinhän me sovittiinkin! Toisaalta... jos haluat ja koet tarpeelliseksi, voit lahjoittaa minulle aikaasi ja läsnäoloasi”, Oliver sanoi Percyn käsivartta lempeästi puristaen. “Jos sinusta saisi teen jälkeen kuljeskeluseuraa ulos?”
“Taidan olla sen velkaa”, Percy totesi pehmeästi hymyillen. “Raitis ilma tekisi muutenkin hyvää.”
“Lisäksi...” Oliver kumartui nappaamaan Hunajaherttuan paketista vielä jotain, “...jos sattumalta kokisit tarvetta tilata joitain sesonkituotteita Tylyahosta, Hermes ehtisi vielä matkaan.”
Nähdessään makeiskaupan esitteen ja tilauslomakkeen vaaleanpunaisine sammakkoineen Percy suorastaan sieppasi paperin Oliverin hyppysistä. Hän antoi katseensa viistää tavallisen kokoisista, yksittäispakatuista ystävänpäiväsammakoista kolmasosan kokoisiin kurnuttajiin, joita oli pakattu iso määrä yhteen iloisen pinkkiin pussiin. Hemmetti, hän tarvitsi sellaisia.
“Miksi hitossa minä en lähtenyt tänään Tylyahoon?”
“Koska olit kovin järkevä!” Oliver tokaisi, eikä Percy taitavasta sarkasmitutkastaan huolimatta osannut sanoa, pilailiko tämä vai ei.
“Olisit vaikka noitunut minut, jos ei muu olisi auttanut!”
“No sitä on nyt myöhäistä surra! Onneksi postimyynti pelaa vielä, hmm, melkein tunnin ajan.”
“Melkein tunnin", Percy toisti ja tajusikin kellon ehtineen jo kymmenen yli viideksi. “Hiivatti, tulee kiire... Pyytäisin palvelusta, Ollie.”
“No?”
“Toisitko talviviittani ja saappaani yläkerrasta?” Percy pyysi kärsimättömästi ja kumartui täyttämään tilauslomaketta uudella sulkakynällään niin vauhdikkaasti, että Oliveria hymyilytti.
“Oletan, että tarvitset kirjekuorenkin?”
“Totta!” Percy tajusi ja katsahti valppaana oleskeluhuoneen nurkassa pönöttävää lipastoa, jonka laatikoista kuka tahansa oppilas sai hakea käyttöönsä pergamenttia ja kirjekuoria. Samalla hetkellä Oliver oli ottanut sauvansa esiin ja yksinkertaisella Tulejolla vaalea kuori lennähti näppärästi Percyn käteen. Tuota pikaa myös Percyn talviviitta saappaineen leijailivat yläkerrasta oleskeluhuoneen puolelle.
“Näppärää se onkin hoitaa juttuja taikuudella“, Oliver naurahti. “Ehkä Andykin muistaa asian jatkossa.“
“Kullanarvoista etenkin kiireen puraistessa”, Percy tuumasi pukiessaan talvivaatteensa sukkelasti ylleen ja viimeisteli tilauksensa.
“Kuule, eikö meidän pitänyt kuljeskella yhdessä, vai muistanko ihan väärin?” Oliver tiedusteli seuratessaan Percyä käytävälle muutaman askeleen tämän jäljessä.
“Pysy perässä, Wood! Nyt on kyse suklaasammakoista, ja ihan hemmetin hyvistä sellaisista.”
“Hohoo, itse johtajapoika juoksee käytävillä! Me kerrotaan äidille!” kuului kauempaa Fredin ja Georgen iloinen härnäys.
“Tämä on erittäin määrätietoista kävelyä!” Percy äyskähti takaisin, ja Oliver purskahti nauruun ottaessaan itsekin pari juoksuaskelta pysyäkseen eteenpäin viipottavan Percyn mukana.
“Kuule, rakastan sinua ja kaikkea, mutta puhut kyllä sontaa.”
Percy tyrskähti ja tarttui Oliverin ojennettuun käteen, kun he harppoivat linnan käytäviä kohti pöllölää.
“Minäkin rakastan sinua.”
