Kirjoittaja Aihe: BBC!Sherlock: Vieras palatsissa, Sherlock/John, triplaraapale (S)  (Luettu 3534 kertaa)

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 675
Kirjoittaja: Thelina
Fandom: BBC!Sherlock
Tyylilaji: tajunnanvirta, romantiikka
Ikäraja: S
Paritus: Sherlock/John
Yhteenveto: Sherlockin mielenpalatsissa on vieras. 
Vastuuvapautus: Kunnia kaikesta sarjaan liittyvästä kuuluu sen tekijöille.
Kirjoittajalta: Olen käynyt nyt syksyllä joogassa, jossa ohjaaja soittaa loppurentoutuksessa äänimaljoja ja siitäpä sitten tuli tämmöinen idea :D Osallistuu Spurttiraapale VI ja FFF1000-haasteeseen sanalla 557. Gongi.



Vieras palatsissa

Sherlock näkee heti, että Johnin joogamatto on hänelle tismalleen kolme ja puoli tuumaa liian lyhyt. Matto kuitenkin mahtuu sopivasti olohuoneen sohvan ja kirjahyllyn väliin, soturinmentävään koloon, jossa eteen ja taakse kurottuvat kädet välttyvät juuri ja juuri koskettamasta kalusteita ja lukulamppua. Lattian tasossa maton pituusvirhettä ei edes huomaa, varsinkaan silmät suljettuina.

CD-levy soittaa jo tiibetiläisten äänimaljojen kuminaa eri korkeuksilta, niin että taajuudet sekoittuvat muodostaen hitaasti katoavia sointuja. Jos joku soittaisi maljoja tässä huoneessa, voisi paremmin kuulla yläsävelet ja tuntea äänen resonoivan rinnassa ja mattoon painuvissa raajoissa. Sherlock ei kuitenkaan ehdi ajatella sitä, sillä hänen täytyy meditoida. Mielenpalatsin nurkkaan on ilmestynyt vieras, valohaituva, kultajyvänen tai jokin, josta hänen on otettava selvää.

Risti-istuntaan tottuu, kun antaa ajatusten liueta musiikkiin ja avata mielenpalatsin oven. Sherlock hengittää ja tuntee äänimaljojen lämpimän soinnin alkavan vaikuttaa. Yksi kerrallaan sävelet avaavat lisää ovia, pysähtyvät tutkimaan, levähtävät. Palatsin järjestys on ennallaan, kunnes ei ole. Kohdassa Baker Street 221B jokin on muuttunut ja gongia lyövä huopakärkinen nuija paljastaa uudet kultaiset ovenpielet.

Oven takana on ensin porraskäytävä, sitten heidän olohuoneensa. Ikkunalaudalla kultainen jyvä hehkuu ruukussaan, kasvaen punertavanhehkuista valoa, joka yllättäen puhkeaa sadoiksi neilikoiksi ja akileijoiksi. Sherlock hämmästyy löytäessään valon ja kukkien keskeltä Johnin. Vieras ei olekaan vieras.

”John”, Sherlock kuiskaa hiljaa. Lämpö hänen rinnassaan kasvaa, ulottuen pian poskiin asti. Hänen sydämensä on pakahtua. Sherlock hengittää tiheämmin, katsoo hymyilevää Johnia ja tuntee hänen kosketuksensa olkapäällään. Hän värisee, hän ymmärtää, hän rak-

”Sherlock, mitä sinä teet?”

Avatessaan silmänsä Sherlock hänee Johnin, joka on kumartunut hänen puoleensa ja todella koskettanut hänen olkapäätään. Häivähdys lämpöä tuntuu yhä ohuen paidan läpi. Musiikki on lakannut.

”Selvitin vain mieltäni”, Sherlock sanoo ja nousee ylös matolta. ”Palatsiin saapui tärkeä vieras.”

John naurahtaa ja menee keittämään teetä. Sherlock katsoo hänen peräänsä hymyillen. Vielä hetken hän halua pitää oivalluksen ihan vain itsellään, kunnes tulisi oikea hetki kysyä Johnilta, rakastiko hänkin takaisin.
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Angelina

  • holly jolly
  • ***
  • Viestejä: 6 762
Naaaawww, voi että :')) Vitsit miten kaunis tää oli! Tuli jotenkin sellanen rauhallinen olo tätä lukiessa, vähän niin kuin olisi joogannut tai meditoinut itsekin :3

Tietenkin John oli se vieras - joka ei ollutkaan vieras - Sherlockin mielenpalatsissa ❤ Ja miten ihana oli jotenkin tuo, että Sherlock mieltään ja palatsiaan järjestellessä tajusi rakastavansa Johnia!

Tosi kiva, että sait tällaisen idean joogatessa ja äänimaljoja kuunnellessa! Tykkäsin tästä hirveesti, kiitos <3


grafiikat © Inkku ♥

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 487
Olipa tämä ihana aamupala :)

Todella rauhallisen lempeä tunnelma tässä. Vaikka en olekaan koskaan joogannut niin pystyin samaistumaan tuohon fiilikseen :) Sherlockin mielenpalatsin vieras oli kyllä täydellinen! Jotenkin juuri Sherlockille sopivaa oivaltaa noin iso asia tuolla tavalla :D Eiköhän John pääse samalle aaltopituudelle kun Sherlock häntä oikeaan suuntaan ohjailee ;)

Kiitos tästä, tykkäsin! Ihanaa että kirjoitit ❤️

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 117
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Olipas tämä soma ja tunnelmaltaan sellainen kivan keveä. Itse ei ole tullut joogaa tai meditointia harrastettua, mutta ilman omakohtaista kokemustakin pystyin hyvin kuvittelemaan, millaista se on. Kuvailu tuki hyvin tarinaa ja tykkäsin myös kaikista pienistä yksityiskohdista ja palatsivertauksesta. Ja olihan tämän ficin aloituskin niin ihana! :D Tyypillistä Sherlockia kiinnittää heti tuollaisiin pieniin asioihin huomiota. Onneksi Johnin matto kuitenkin kelpasi hänellekin käyttöön, vaikka olikin tasan kolme ja puoli tuumaa liian lyhyt.

Lainaus
Sherlock hämmästyy löytäessään valon ja kukkien keskeltä Johnin. Vieras ei olekaan vieras.
Eipä kyllä yllätä yhtään, että vieras (tai "vieras") olikin John :) Sherlockilla oli söpö reaktio siihen paljastukseen, niin ilmiselvän rakastunut ♥ Toivottavasti pian koittaisi se sopiva hetki kysyä Johnilta, tunteeko tämä samoin :3 Mä ainakin haluan uskoa, että vastakaikua kyllä löytyisi...
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 675
Angelina, ihanaa että rauhallinen tunnelma välittyi tekstin kautta! Ensin minulla oli hieman toinen idea tähän, mutta sitten tajusin mielenpalatsin mahdollisuuden :D kiva kuulla, että tykkäsit, kiitos kommentista!

Vendela, joogaa on niin montaa eri lajia, että varmasti löytyy mieluisia kaikille. Sherlock toki tässä enemmän vain mietiskeli. Jotenkin ajattelin, että ehkäpä John on jo ihastunut, mutta ei itsekään vielä tajua sitä, kuten monessa ficissä on kirjoitettu :D joten Sherlockin täytyy varmasti auttaa häntä oivaltamaan. Kiva kuulla, että pidit tunnelmasta, kiitos kommentista!

Larjus, yleensä meditaatiossa ohjeistetaan keskittymään hengitykseen tai johonkin, jotta ajatus ei harhailisi, mutta Sherlock toteuttaa tätä ehkä nyt hieman eri tavalla ja nimenomaan kaivelee ajatuksiaan :D joka tapauksessa, kiva kuulla että pidit tästä ideasta ja todellakin Johnilta varmasti tulee samanlainen oivallus ja vastakaikua tunteille<3 kiitos kommentista!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 122
Oi kun tämän lukemisesta tuli itsellekin tyyni ja levollinen olo, tosi ihanaa! Tykkäsin jälleen kerran tekstiisi upottamistasi yksityiskohdista, kuten kolme ja puoli tuumaa liian lyhyestä joogamatosta (hehee!), punertavanhehkuisesta valosta - ja oijoi, neilikoista ja akileijoista, joiden myötä Sherlockin hiukan muuttuneesta mielenpalatsista piirtyi heti tosi värikylläinen ja romanttinen kuva. <3 Niin kovin herkkää, että Sherlock malttaa pysähtyä selvittämään mieltään rakkauden vuoksi! :-*

Lainaus
”John”, Sherlock kuiskaa hiljaa. Lämpö hänen rinnassaan kasvaa, ulottuen pian poskiin asti. Hänen sydämensä on pakahtua. Sherlock hengittää tiheämmin, katsoo hymyilevää Johnia ja tuntee hänen kosketuksensa olkapäällään. Hän värisee, hän ymmärtää, hän rak-
Niin värisin minäkin! <33 Oi voi sentäs! Niin ihanaa ja hellää! Tykkäsin myös tosi paljon siitä, kuinka Sherlock ei pelästy oivallustaan, vaan haluaa pitää sen vielä hetken itsellään, kunnes on sopiva hetki kysyä Johnilta, onko rakkaus molemminpuolista. Ja onhan se, tietysti! :>

Kiitos tästä ihanan pehmeästä fikistä! Piti myös googlata millaisia esineitä on äänimaljat, ja vaikuttavatpa mielenkiintoisilta. :)
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 675
Sisilja, ehkä Sherlock ei aavistanut, että rakkaus oli syynä palatsin epäjärjestykseen, mutta nopeastihan se selvisi. Ihanaa, että pidit tästä vaikka ei ehkä ihan tyypillinen Sherlock (tai Johnlock) -ficci olekaan. Mutta se nyt ainakin on selvää, että John rakastaa takaisin<3 kiitos kommentista!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 925
Tämä oli hirmuisen söpö. ^^ En ole eläessäni kokeillut joogaa, eikä minulla ole hajuakaan, mikä on äänimalja, mutta ei haitannut lukukokemusta. :D Hauskaa, että John on innostunut kokeilemaan joogaa, ehkä se on hyvää rauhoittumista muun vauhdikkaan elämän rinnalle. Hauskaa, että Sherlockin täytyi lähteä tarkistamaan, että mitä mielenpalatsiin oli oikein tullut. Vähän kuin mieli tietää ennen kuin Sherlock kunnolla sisäistää. :) Voi kun itsekin osaisi noin tarkastella tunteitaan, ymmärtää, että jokin on muuttunut, seurata muutoksen lähdettä ja sisäistää asia. ^^ Minusta oli hirveän herttaista, että John näyttäytyi kultana, valona ja kukkina. Että jotain noin söpöä oli asettunut Sherlockin mielenpalatsiin. <3 Noh, tietenkin, kun on Johnista kyse. ;D

Lainaus
Sherlock hämmästyy löytäessään valon ja kukkien keskeltä Johnin.

Olit niin hienosti tuonut vähän unenomaista kuvailua Sherlockin vaeltamiseen mielenpalatsissa, vaikka samalla on selkeää, mitä hän hakee ja mitä etsii. Tuo, että John tulee esiin kukasta oli niin suloista ja Sherlockin reaktio siihen oli aivan ihana. Oli oikeastaan kivaa, että kerrankin tunteiden ymmärrykseen ei liittynyt järkytystä tai panikointia (mille on toki paikkansa! :D ) vaan Sherlock otti heti tunteen omakseen. Miten söpösti sanottu, palatsiin saapui tärkeä vieras. ^^ Lopetus jäi kutkuttamaan kauheasti ja jäi hyvä tunne Sherlockin tuulesta, joka oli jotenkin seesteinen, että Johnin vastaus voisi hyvinkin olla myönteinen. Kiitos tästä ihanuudesta, oli ihanan lämmin ja keinuttava ja toiveikas. Kiitos. ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 675
Meldis, kiva että tämä toimi lukukokemuksena, vaikka jooga ei olisikaan tuttua. Äänimaljat ovat hauskoja, kulhon näköisiä soittimia, mitä soi soittaa semmoisella kapulalla. Se ääni oikein resonoi kehossa, mikä on rauhoittavaa. Se taitaa tosiaan useammin Johnlock-ficeissä mennä niin, että tunteet eivät ole ihan niin selviä kuin tässä tai ne halutaan kieltää ainakin aluksi :D mutta joskus on ihana kirjoittaa sellaistakin, missä kaikki on selkeää. Kiitos kommentista! 
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥