Kirjoittaja Aihe: The Witcher: Ei ole kohtaloa karvoihin katsominen | S | ficlet  (Luettu 4772 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 624
  • ava by Claire
Ficin nimi: Ei ole kohtaloa karvoihin katsominen
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: The Witcher
Tyylilaji/Genre: Draama
Vastuuvapaus: The Witcher kuuluu tekijöilleen. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa
Haasteet: Teelusikan tunneskaala III (velvollisuuden tunne)

Yhteenveto: Kirjoitit tämän alunperin turnajaisiin, joskin osallistuin lähinnä tukimielessä :) Tämä on ensimmäinen Witcher-ficcini

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Silloin tällöin Geralt piti äärimmilleen viritetyistä noiturin aisteistaan. Esimerkiksi, kun piti tapella selän taakse hiipiviä hirviöitä vastaan. Mutta tänä kuutamoisena yönä, jona hän olisi mieluiten nauttinut niistä Jaskierin kanssa tavernassa, hän istui nuotion ääressä tuijottamassa kohtuullisen mitäänsanomattoman näköistä nuorta naista. Eipä ulkonäkö tietysti naisen syy ollut ja epäilemättä tämän reidet ja pakarat olisivat olleet pehmeät koskettaa, jos Geraltilla olisi ollut taipumusta ottaa naisia väkisin.

”Arvioitko toistamiseen missä asennossa minut olisi helpointa ottaa?” Ruusu – siksi tämä todella oli itsensä esitellyt – tiedusteli yhtäkkiä.

Kysymys oli tyyni, vaikka Geralt aistikin taustalla pragmaattista pelkoa, koska tämä tuntui hyvin tietävän, mitä matkalta mukaan poimitulle naisenpuolikkaalle saatettiin illan päälle tehdä. ”Miten niin toistamiseen?” hän murahti tarttuen korvaansa kirahtaneeseen sanaan.

”No, kun me tapasimme silloin päivällä, mittailit minua samaan tapaan, mutta ehkä pohdit, onko minusta myytäväksi. Et muuten vastannut kysymykseen.” Nainen hytisi hieman viileydestä, ei varmaan ollut juuri tottunut viettämään öitä ulkona.

Geralt saattoi havaita pystyyn nousseet ihokarvat, kanannypyt, joita hän ei koskaan itse saanut, koska noiturit kestivät kylmää. ”En minä sinulle mitään tee. Rupea nukkumaan. Ihmisten ei ole hyvä valvoa.”

Ruusu irvisti koko hammasrivillään. ”Sinä se et paljoa pukahtele. Ja minä luulin olevani vähäpuheinen.” Nainen kuitenkin asettui kuuliaisesti kyljelleen ja sulki silmänsä.

Geralt rentoutui huomaamattaan ollessaan jälleen tavallaan yksin ja asetti aistinsa automaattivaihteelle. Ne kyllä varoittaisivat häntä, jos tulisi tarve. Sitä paitsi heidän kimppuunsa ei hyökättäisi salaa, niin erinomaisen paikan yöpymiselle hän oli valinnut. Hän katsahti kuuta ja murahti happamesti. Aistiensa takia hän oli naisen lopulta vaivoikseen ottanut. Kohtalon kellot olivat nimittäin alkaneet soida päässä heti, kun hän oli nähnyt Ruusun kasvot. Ja kohtaloa noiturilla kuin noiturilla oli velvollisuus kuunnella. Siksi hän törötti nyt tässä.

”Minä saatan nähdä unta siitä, että antaudun sinulle ihan vapaaehtoisesti”, Ruusu ynähti yhtäkkiä edelleen nukkuvan näköisenä.

Geralt värähti. ”Minä olen noituri.” Hän saattoi haistaa naisen vienon tuoksun, joka oli paljon tämän ulkonäköä miellyttävämpi.

”Niinhän sinä sanot”, Ruusu mumisi maasta. ”Ihan kuin minun pitäisi epäillä sinua sen takia. Onko kalusi kiskottu irti vai kasvaako siinä piikkejä?”

”Ei. Minä en voi saada lapsia.”

Ruusu räväytti silmänsä auki ja kohotti päätään. Hänen tuoksuunsa ilmestyi kitkerä vivahde, Geralt huomioi.

”Kuvitteletko sinä, että minä haluan lapsen jonkun satunnaisen yhdenyönjutun kanssa? En sentään, vaikka oletkin komea, salaperäinen ja siksi kiihottava. Sitä paitsi luulen, että pidät enemmän miehistä.”

Geralt oli harvinaisesti tuiskahtaa selälleen, koska tuollaista vastausta eivät hänen kehittyneet aistinsakaan olleet osanneet odottaa. ”Mitenkä niin?” hän murahti yksinkertaisesti.

Nainen hymyili tietäväisesti. ”Se soittoniekka, jonka mainitsit pariin otteeseen, kun yritin välillä hieman kysellä. Jaskierko hänen nimensä oli? Äänsit nimen perin hellästi.”

Geralt, joka oli piilottanut Jaskieria kohtaan tuntemansa tunteet varsin syvälle, sillä aina naisseikkailuistaan kehuskeleva bardi tuskin niihin vastaisi, tuhahti. ”Kyselysi ärsytti.”

Ruusu oli noussut uudestaan istumaan. ”Huomasin. Mutta miksi olet täällä minun kanssani, kun voisit olla ties missä tämän Jaskierin kanssa?” hän pohdiskeli leukaansa hieroen.

Geralt oli väsynyt koko keskusteluun. ”Koska tunsin koko kehossani sinut nähdessäni, että liityt jotenkin kohtalooni tai minä sinun. Velvollisuuteni oli siis katsoa, että selviydyt. Nuku nyt.”

Ruusu ei vaikuttanut kuulevan, sillä oli vaipunut mietteisiinsä. Kohta hänen silmiinsä kuitenkin syttyi tajuamisen valo. ”Jaskier ei taida tietää, että haluaisit olla hänen kanssaan? Minä kyllä kannustaisin sinua kertomaan… ja niin… kaipa kohtalo yrittää sitä minun kauttani.”

Geralt tuijotti koko terästettyjen noiturin silmiensä laajuudella. ”Ei kohtalo välitä minun ja Jaskierin väleistä.”

Ruusu naurahti karkeasti. ”Sanoo mies, joka tunsi velvollisuudekseen persluissaan saakka vahtia minua vain intuition puuskan vuoksi. Kohtalo on oikukas ja sen suunnitelmaan voi hyvinkin kuulua, että tunnustat tunteesi. Etkä sitä paitsi häviä mitään, vaikkei se olisikaan kohtalon juttu. Saatpahan asian pois mieltäsi painamasta.”

Geralt olisi halunnut väittää vastaan, mutta hänen sanainen arkkunsa tuntui jäätyneen kiinni. ”Nukutko, jos lupaan tehdä niin kuin ehdotat?” hän lopulta murahti.

Ruusu hymähti ja kävi jälleen mitä pikimmin levolle. Pian Geralt kuuli, kuinka nainen hengitti uinuvan rauhallisia henkäyksiä. Kenties… Geralt kirosi kohtalon mitä synkimpään paikkaan. Kenties hän paljastaisi sydämensä Jaskierille huomenna ja siinä Ruusu saisi toimia hänen onnenkalunaan.
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 139
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tervehdys Kommenttikampanjasta! :) Fandomin houkuttelemana tänne päädyin. Ja minulle kävi ihan hassusti, kun vaikka alkutiedoista olinkin lukenut tekstin osallistuneen turnajaisiin, ehdin jotenkin unohtaa sen itse tarinaa aloittaessani, ja jäin hetkeksi makustelemaan, että mitenkäs kummassa tämä kuulostaa niin tutulta. :D Vaan turnajaisistahan tämä tosiaan on minulle tuttu. Tykkäsin tästä siellä, ja nyt onkin kivaa tulla myös sanomaan se!

Pidän tosi paljon siitä, miten kuvailet noiturin aisteja. Ne ovat kaiken aikaa läsnä, ja vaikka ne levätessään jättää automaattivaihteelle (hauska sanavalinta), sieltä ne aina tarpeen tulleen nousevat pintaan ja varoittavat. Erityisen mielenkiintoinen aspekti niissä on Geraltin vaisto, joka on johdattanut hänet polkunsa risteämään Ruusun kanssa! Geralt on joissain asioissa kovin tarkkanäköinen ja vaistonvarainen, mutta joissain hän taas käy ehkä vähän hitaalla, kuten tunteissaan Valvattia kohtaan. Minusta on hauskaa, miten Ruusu hoksaa ennen Geraltia, että Valvatti on se juurisyy, jonka takia kohtalo on johdattanut Geraltin ja Ruusun yhteen. On hauskaa, miten hän on pannut merkille Geraltin lausuneen Valvatin nimen hellästi (aww, kuulen niin tämän korvissani ♥). Vielä hauskempi on tämä sananvaihto:
Geralt tuijotti koko terästettyjen noiturin silmiensä laajuudella. ”Ei kohtalo välitä minun ja Jaskierin väleistä.”

Ruusu naurahti karkeasti. ”Sanoo mies, joka tunsi velvollisuudekseen persluissaan saakka vahtia minua vain intuition puuskan vuoksi. Kohtalo on oikukas ja sen suunnitelmaan voi hyvinkin kuulua, että tunnustat tunteesi. Etkä sitä paitsi häviä mitään, vaikkei se olisikaan kohtalon juttu. Saatpahan asian pois mieltäsi painamasta.”
Ruusulla on erittäin hyvä pointti. :D Ai että, pidän kovasti hänen suorasukaisuudestaan ja sanavalmiudestaan. Jospa Geralt todella saisi tästä sysäyksen tunnustaa tunteensa Valvatille. Veikkaanpa, että Valvatti saattaisi hyvinkin niihin vastata, vaikka Geralt toista epäileekin. ;)

Miljöön henki välittyy tästä tarinasta hyvin, ja hahmojen kielenkäyttö on jotenkin sopivan karkeaa ja rosoista. Naisten alisteinen asema tietysti surettaa, kun puhutaan väkisin ottamisesta ja Geraltkin mittailee Ruusua katseellaan, vaikkei aiokaan tehdä mitään, mutta tietyissä määrin se kyllä sopii tähän fandomiin.

Kiitos, tämä oli kiva iltalukupala! :) -Walle
I’ve transformed every verse within me
and given in to the courage
that still burns



still burns

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 6 200
Awww, olipa söpö tapa lähestyä Geraltin tunteita Jaskieria kohtaan kautta rantain.
Tässä oli hyvin kirjoille uskollinen tunnelma aina Geraltin ja Ruusun puheita myöten, varsinkin tuo alun väkisin-ottamispohdiskelu, joka ilmensi hyvin sitä osuutta, jota kirjoissa välillä vähän vierastin😅

Tykkäsin Ruususta hahmona, hänessä oli kivasti uppiniskaisuutta ja omaa tahtoa, vaikka Geralt ja tämän aikomukset selvästi vähän naista pelottivatkin. Onneksi Geralt on kuitenkin sen verran herrasmies, että ehkä Ruusu vielä sai kunnon yöunet, jos ei sitten ryhtynyt empaattisesti jännittämään Geraltin mahdollista tulevaa tunnustusta🤭

Kiitokset tästä pikku makupalasta, viihdyin!

~Violet kiittää

I am enough.
.

Lizlego

  • Vieras
Jaskierin naistenmiestaipumukset väkisinkin herättävät mussa ajatuksen tyypistä, joka oikeasti pitää miehistä, mutta sitä on vaikea tietää, että miten tässä tapauksessa Jaskier vastaisi, jos Geralt menisi tunnustamaan tunteensa. En ole varma, olenko pettynyt vai hyvilläni siitä, että tämä olennainen kysymys jäi tämän ficin myötä avoimeksi. Ehkä jopa hyvilläni, koska olisin pettynyt, jos arpomisen jälkeen Jaskier ei vastaisikaan Geraltin tunteisiin. Toisaalta siinä tapauksessa on kivaa, ettei sitä kerrottu. Minäkin tykkäsin Ruususta hahmona ja vierastan ajatusta väkisin ottamisesta, mutta jotenkin se minusta sopii maailmankuvaan niin ikävältä ja vieraalta kuin se tuntuukin.  :P

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 665
Tämä oli hyvä! Oli mukava lukea tällaisesta kohtaamisesta, joka saa Geraltin ajattelemaan ja jolla toivottavasti on kauaskantoisia vaikutuksia. Tässä tuli hyvin ilmi tuo Geraltin olemus, repliikit sopivat hyvin hänen suuhunsa ja esim tämä kohta muistutti hyvin, että hän on noituri ja erilainen kuin Ruusu, joka on ihminen: Rupea nukkumaan. Ihmisten ei ole hyvä valvoa. Samoin kanannypyt (hauskasti sanottu, en ollut aiemmin kuullut tätä versiota) ja että Geralt ei tuntenut kylmää. Mielenkiintoista oli myös se, että närkästyessään Ruusun tuoksuun tuli kitkerä vivahde.

Ruusu oli mielestäni hyvä suorapuheinen hahmo tähän ficciin! Oli hauskaa, kun Geralt tunsi kohtalon kutsun nähdessään Ruusun, mutta kohtalolla taisikin olla hieman romanttisemmat suunnitelmat kuin Geralt aluksi ajatteli. Tykkäsin tuosta tyylistä, miten Ruusu sanoo, että Geralt äänsi Jaskierin nimen ”perin hellästi” :D

Loppu jätti mukavan toiveikkaan kutkutuksen, kenties Geralt tosiaan uskaltaa nyt kertoa tunteistaan Jaskierille! Kiitos tästä :)
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 624
  • ava by Claire
Waulish: Hauskaa, että pidit aisteista. Mietin kovasti silloin kirjoittaessani, että oliko aisteja kuvailtu hyvin/riittävästi jne. kun turnajaisten aiheena kuitenkin oli aistit. Kiitos kun kommentoit! :-*

Violetu: En ole lukenut kaikki Noituri-kirjoja vielä, mutta nehän sijoittuvat vähän keskiaikaiseen maailmaan, joten naisten väkisinmakaaminen on valitettavasti ajan kuvaan sopivaa. Ruusu taitaa tässä tapauksessa uskoa asiaan enemmän kuin Geralt itse ja saanee kunnon yöunet. Kiva, kun kommentoit! :-*

Lizlego: Ehkäpä Geralt kohtalon onnenkalun myötä olisi saanut myöntävän vastauksen. Kiitos kommentoinnista! :-*

Thelina: Yritinkin korostaa Geraltin noituriutta ja miettiä miltä se tuntuu hänet huonosti tuntevalta. Ruusu otti asian enemmän uteliaisuuden kautta. Kiitos mukavasta kommentista! :-*
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)