Otsikko: Revityt juuret
Fandom: The Witcher/Noituri
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: Sallittu
Genre: Synkistely, ikävä (Jaskierin dramaattisuus näyttää tarttuneen vähän Geraltiin).
Paritus: Geralt/Jaskier
Summary: Jokaisen uuden laulun myötä Jaskier oli tehnyt Geraltista hiukan enemmän omansa.
A/N: Spurtti(tripla)raapale juhannussunnuntaille, että edes jotain tälle viikolle 😅
Sijoittuu kutosjakson jälkeen. Joku ei ole vieläkään palauttanut neljää ensimmäistä Witcheriä kirjastoon, tarvitsen ne, että pääsen kunnolla loreen, eikä tarvitse rykiä vaan tällaisia vellovia pätkiä.
Enjoy!
***
Revityt juuret
Jokaisen uuden laulun myötä Jaskier oli tehnyt Geraltista hiukan enemmän omansa.
Geralt ei tiennyt missä vaiheessa hän oli ensinnäkin hyväksynyt sen, ja toisekseen ottanut yhtä lailla bardin omakseen.
Hän muisti hämärästi sanoneensa Jaskierille kerran, ettei tarvinnut ketään, ja vielä vähemmän halusi kenenkään tarvitsevan itseään.
”Mutta tässä sitä ollaan”, Jaskier oli vastannut silloin, ja tässä sitä nyt tosiaan oltiin. Silloin Geralt oli murahtanut jotain ympäripyöreää päästäkseen tilanteesta, mutta nyt hän luuli ymmärtävänsä, mitä Jaskier oli tarkoittanut.
Nykyään, kun ihmiset kyselivät, missä hänen bardinsa oli, Geralt ei enää vaivautunut selittämään, ettei Jaskier ollut hänen.
Tuskin Jaskierkaan vaellellessaan protestoi, kun ihmiset pyysivät vielä yhtä laulua bardin omasta noiturista.
Koskaan ennen tuo ajatus ei ollut herättänyt Geraltissa tällaista ikävää, äkillistä ja kivuliasta, joka löi ilmat hänen keuhkoistaan.
Ihan rehellisesti Geralt tuskin oli edes ajatellut asiaa aiemmin.
Siitä oli nyt kolme kuukautta, kun he olivat Jaskierin kanssa lähteneet eri teille.
Siitä, kun Geralt hylkäsi Jaskierin.
Toinen oli levittänyt juuriaan vuosien ajan hänen perustaansa kuin maailman sitkein rikkaruoho, ja nyt olivat jäljellä enää kivuliaat, tyhjät käytävät siellä, minne Jaskierin juuret olivat kaivautuneet, missä ne olivat vaivihkaa kietoutuneet Geraltin omiin.
Geralt ei saanut Jaskierin jälkeensä jättämiä tyhjyyksiä tai hiljaisuuksia täytettyä viinalla, naisilla tai hirviöiden lahtaamisella.
Hän oli kyllä yrittänyt.
Bardi oli kaiken muun lisäksi ollut turvallinen, ei niin kuin Yennefer tai pelkkä ajatus kohtalon lapsesta, jotka hohkasivat vaaraa ja yrittivät nostaa Geraltin hidasta sykettä. Bardin alituinen läsnäolo oli ollut lohdullista.
Jaskier oli ollut ilma, jota Geralt hengitti, maa hänen jalkojensa alla, aamunkoitto ja illan laskeutuva pimeä.
Kaikki asioita, jotka olivat aina läsnä, ja joita tuskin huomasikaan.
Elleivät ne sitten äkkiä lakanneet olemasta.
Pahinta oli, että hän oli itse sammuttanut aurinkonsa, asettanut liikaa soihtuja valaisemaan levollisen pimeänsä, kieltäytynyt omaa itsepäisyyttään hengittämästä.
Kaivanut kuoppia ja tehnyt vakaasta maasta upottavan suon, joka ei kantanut ainuttakaan askelta.
Hänen oli etsittävä Jaskier.