Kiitos ihanista kommenteista
Skorpioni ja
Larjus! <3 Marýska (eli Maria) ei ole näiden kahden lapsi, vaan Milenan sisko, mutta läheltä liippasi, sukua kuitenkin.
Tässä seuraavassa raapaleessa toimi tietynlaisena pohjana tuo sisaruussuhde.
2.Taiteilijaelämää
300 sanaaMarialla on oma nurkkauksensa Olekin ja Milenan olohuoneessa kesäisin, jolloin hän saapuu viettämään lomaa kaupunkiin. Ohuen vaahtomuovipatjan vierellä on kokoelma siveltimiä, maaleja, kanvaaseja ja muuta taidetavaraa, josta Olek ja Milena eivät kumpikaan ota selvää.
Nurkkaus pysyy koskemattomana muun ajan vuodesta, Marian asuessa kotona pohjoisessa siskojen vanhempien luona. Tavarat jäävät keräämään pölyä, odottaen Marian seuraavaa vierailua.
Ratkaisu ei ehkä ole kaikista käytännöllisin, mutta se muistuttaa Milenaa sisarestaan. Nuhjuinen soppi on kuin muotokuva Marýskasta; täydellisen epätäydellinen, hallittu kaaos. Ullakolta tuoksuva kasa kirpputoreilta ostettua rihkamaa, puolivalmiita virkkaustöitä ja Marian itsensä tekemiä suttuisia maalauksia.
“Minä tahtoisin olla enemmän hänen kaltaisensa,” Milena mutisee yhtenä pitkälle venyneenä iltana. Hän makaa olohuoneen sohvalla, pää Olekin sylissä. “Sillä tavalla… vapaampi.”
“Hm.” Olekin vastaus on lyhyt ja ytimekäs. Hän miettii hetken ja jatkaa: “Minusta sinä olet ihan hyvä tuollaisena.”
“Niin, mutta…” Milena pysähtyy miettimään ja sulkee silmänsä. “Hän tuntuu saavuttaneen jotakin enemmän.”
“Miten niin muka?” Olek ihmettelee.
“No niin kuin… En minä tiedä.” Milena kihertää omalle väsymykselleen. “Siskoissa pahinta on se, että ne ovat kuin parempia versioita itsestä. Sinä et tietäisi.”
“Niinpä kai.”
Kello on tikittänyt jo reilusti yli puolenyön, mutta Milena jatkaa unista paatostaan.
“Näen hänessä itseäni,” hän tuumii. “Sellaisen version minusta, jolla on aina ollut suunta elämässä. Sellainen tyyppi, jolla on varaa elää jotakin boheemia taiteilijaelämää.”
“Mila,” Olek vastaa, silittäen kädellään tämän hiuksia. “ainoa syy, miksi Marialla on varaa elää sellaista elämää on se, että hän on viisitoistavuotias.”
“En minä ollut hänenlaisensa viisitoistavuotiaana.”
“Ei sinun tarvinnutkaan olla.”
“Mutta olisin voinut olla.”
“Et olisi,” Olek sanoo tavallista napakammin ja kumartuu painamaan suukon Milenan huulille. “sillä sinulla ei ollut yhtä loistavaa isosiskoa suunnannäyttäjänä.”
Milena naurahtaa. “Minäkö muka suunnannäyttäjä? Ehkä ennemmin varoittava esimerkki.” Olekin suusta pääsee huokaus. “Tai sitten minun näyttämäni suunta osoittaa suoraan suden suuhun. Tai sitten—”
“Asia selvä, vitsiniekka,” Olek keskeyttää, pieni virne kasvoillaan. “Mennään nyt vain nukkumaan.”