Otsikko: Jokseenkin mysteeri
Fandom: The Witcher (Noituri)
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset:
Spoilaa kolmatta tuotantokautta! Sijoittuu
jaksoon.
Summary: Valvatti ajattelee yhtä tiettyä prinssiä.
A/N: Tämä fic on silkkaa tajunnanvirtamaista Valvatin pään sisällä pyörimistä ja kolmannen kauden tiettyjen juttujen pohdiskelua.
Otin vähän vapauksia kohtauksen venyttämisessä, koska tarvitseehan hahmot aikaa yliajatella.
Eihän toki riitä, että se yksi Valvatin biisi soi luupilla päässäni (edesautan asiaa soittamalla sitä myös repeatilla spotifysta), minun oli myös päästävä Valvatin pään sisään.
Julkaisen tämän siinä toivossa, että saisin mainitun bardin edes hetkeksi ulos systeemistäni, niin ihana ja samaistuttava kuin se onkin.
Enjoy...? 😅
***
Jokseenkin mysteeriValvatin sydän hakkasi kurkussa, kun hän kohotti luuttunsa iskuvalmiuteen.
Toisaalta, jos tunkeilija olisi oikeasti vaarallinen, tuskinpa tämä olisi luikahtanut piiloon matalakattoiseen vajaan.
Tuskinpa tätä saisi pelkällä luutulla tyrmättyä. Tuskinpa tämä olisi luovuttanut niin helpolla voimakentän suhteen.
Yennefer oli ilmeisesti ladannut siihen tunkeilijoiden varalta aikamoisen tällin.
Valvatti yritti olla ajattelematta, kenelle yössä vilahtaneet turkikset mitä todennäköisimmin kuuluivat.
Hän ei ollut valmistautunut kohtaamaan Radovidia täällä.
Hän ei ollut käsitellyt Vespulan syytöksiä, saati ollut valmis myöntämään kenellekään, että niissä saattoi olla perää.
Ihastussyytöksissä siis, se nyt oli ihan täysi fakta, ettei Valvatti ollut erityisen nirso sen suhteen, kenen kanssa hyppäsi lakanoiden väliin.
Jos toinen oli tarpeeksi vanha ja suostuvainen, se riitti. Eikä aina tarvittu niitä lakanoitakaan.
Mutta Radovid. Valvatti ei ollut ennättänyt ottaa miehestä sen enempää selvää, hän ei ollut ennättänyt ajatella päätään selväksi.
Toisaalta, jos kyseessä todella oli ihastus, niin kuin Vespulanmokoma väitti, pään selvittäminen oli joka tapauksessa täysi mahdottomuus.
Radovid oli älykäs ja tarkkanäköinen, mutta selvästi tässä oli myös herkkyyttä.
Kukaan tunteettomalla, kylmällä tavalla terävä ei olisi katsonut Valvattia sillä tavalla sen laulun jälkeen, jonka hän oli viimeisimpänä Radovidin pikku illanistujaisissa esittänyt.
Valvatti ei itsekään ollut varma, miksi oli esittänyt juuri sen kappaleen, ellei kyseessä ollut joku alitajuinen tarve näyttää omaa haavoittuvaa puoltaan.
Ei erityisen älykäs liike siinä kohtaa, kun toinen osapuoli oli vielä jokseenkin mysteeri.
Mutta toisaalta luottamusta herättävä liike, ehkäpä.
Valvatti pudisti päätään. Ei hän ollut mikään taktikoija, ei ainakaan tällä tavalla.
Okei, ehkä hänen korviensa välissä liikkui toisinaan muutakin kuin tuuli ja uusien kappaleiden sanoitukset, mutta hän ei pelannut ihmisten tunteilla niin kierolla tavalla. Se oli enemmän Yenneferin heiniä.
“Minä tulen nyt sisään!” Valvatti varoitti.
Hän ei ollut ihan varma oliko varoitus tarkoitettu hänelle itselleen vai oven toisella puolella kyyristelevälle tunkeilijalle.
Kyllä Valvatti tiesi, miksi oli esittänyt juuri sen kappaleen.
Hän oli uhkapeluri, ja halusi kerta toisensa jälkeen uskoa, ettei toinen osapuoli kynisi häntä putipuhtaaksi.
Oli ollut jännittävää katsoa, miten Radovid reagoi laulun sanoihin.
Valvatilla oli ollut yliote silloin, eikä hän ollut valmistautunut siihen, että se voisi livetä hänen sormiensa välistä.
Radovid osasi myös pelata, tai sitten tämän vilpittömyys tietyissä asioissa oli päässyt Valvatin ihon alle hänen huomaamattaan.
Valvatti halusi uskoa, että Radovid tosiaan oli vilpitön sanoissaan.
Valvatista alkoi yhä enemmän tuntua siltä, että silmukka kiristyi heidän ympärillään, kiertely ja kaartelu olivat tulossa päätökseensä.
Siinä, missä alun perin oli ollut kyse Ciristä ja Geraltin luottamuksesta, Redanian kuninkaan haluista, Djikstran ja Philippan otteesta Valvattiin, nyt kyse oli enää heistä kahdesta.
Vaihdetut sanat ja katseet, Valvatin laulu ja Radovidin reaktio olivat kiristäneet silmukan siihen pisteeseen, ettei sen sisään enää mahtunut politiikkaa, siellä oli tilaa enää heille kahdelle, heidän tunteilleen ja haluilleen.
Ja se jos mikä oli pelottavaa.
Valvatti veti vielä kerran syvään henkeä, tönäisi oven auki ja astui sisään, suoraan silmukan ytimeen.
