3.
Viktorin ensimmäinen ilta Hasetsussa päättyi kyyneliin. Hänet oli otettu vastaan hyvin, hän oli saanut kylpeä kuumilla altailla, hän oli saanut nukkua ja hänelle oli tarjottu maan mainiota ruokaa. Mutta Yuuri tuntui niin kovin vieraalta ja kaukaiselta. Aivan kuin Yuuri olisi lähinnä säikähtänyt sitä, että hän oli yhtäkkiä majatalolla. Viktorille osoitettiin huone, jonne tuotiin kova ja ohut futonpatja. Kaikki hänen tavaransa olivat vielä laatikoissa. Hän oli yrittänyt olla mukava, mutta se ei ollut tehnyt Yuuriin vaikutusta lainkaan. Viktor ei voinut itselleen mitään, mutta häntä oikeasti itketti. Hän oli jättänyt kaiken taakseen ja tullut sydän täynnä odotuksia tänne tuntemattomaan. Nyt sydämeen sattui. Yuuri tuntui torjuneen hänet ja se oli kamalaa.
Hänen pitäisi saada keskustella seuraavana päivänä Yuurin kanssa kunnolla. Hänen pitäisi saada järjetettyä itselleen dialyysihoito, tarvitsi hän sitä sitten vaikka vain muutaman päivän ajan. Kohta hänen oveltaan kuului varovainen koputus.
”Sisään”, Viktor sanoi. Se oli Yuurin äiti, Hiroko. Viktor oli kiitollinen että häntä ei oltukaan täysin unohdettu. Ehkä hän voisi kertoa Yuurin äidille dialyysihoidon tarpeestakin.
”Miten sinä voit Viktor?” Hiroko kysyi ja kävi lattialle polvilleen. ”En voinut olla huomaamatta että olet väsynyt ja Yuuri näyttää torjuneen sinut.” Viktor pyyhki nenänsä kämmenselkäänsä ja kuivasi kyyneleensä.
”Voin ihan hyvin”, hän sanoi silittäen samalla Makkachinin turkkia. ”Minusta on pidetty huolta. Ja ehkä Yuuri suostuu puhumaan huomenna”, Viktor sanoi.
Hiroko kuunteli.
”Kyllä hän puhuu kanssasi huomenna. Anna hänelle vähän aikaa. Hän on vain kertakaikkiaan hämillään”, Hiroko lohdutti.
”Minulla olisi yksi asia, johon tarvitsisin apua nopeasti. Yuuri tietää asiani”, Viktor sanoi ja avautui tarpeestaan päästä dialyysihoitoon. ”Pystyn kyllä maksamaan hoidostani”, hän lisäsi vielä.
”Se järjestyy varmasti jo heti huomenna. Menemme yhdessä selvittämään sen asian. On tärkeää että saat tarvitsemasi hoidon.”
”Kiitos”, Viktor sanoi. Hiroko rapsutti vielä Makkacihin päätä ja toivotti Viktorille hyvää yötä. Viktorilla oli paljon ajattelemista mutta hän oli nyt paremmalla mielellä kuin aikaisemmin. Yuurin äiti oli nähnyt asioitten läpi ja se oli lohdullista. Ja Yuurilla oli omat syynsä olla hämmentynyt. Ehkä hänen ilmaantumisensa tänne saattoi sittenkin olla isompi asia, mitä hän oli tullut ajatelleeksi. Oli totta että hän ei ollut ilmoittanut tulostaan mitenkään.
*
Yuurin sisko toimi kuskina, kun Hiroko, Yuuri ja Viktor ajoivat lääkärikeskukselle ja siellä selvitettiin Viktorin mahdollisuutta käydä säännöllisessä dialyysihoidossa kolme kertaa viikossa.
”Yuuri, voitko jäädä pitämään minulle seuraa? Viisi tuntia on pitkä aika”, Viktor pyysi melkeinpä ujona. Takaa-ajatuksena oli saada aikaa Yuurin kanssa ja päästä keskustelemaan kunnolla.
”Tietysti jään”, Yuuri lupasi. Mielessään hän oli vähän järkyttynyt kun hän tajusi, että Viktor oli elänyt näin jo pitemmän aikaa. Monta kertaa viikossa useamman tunnin hoidossa.
Siitä tuli miellyttävä viisituntinen. Yuuri punasteli paljon ja vaikutti ujolta. Mutta he keskustelivat kaikenlaista. He pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että Viktor oli ihan oikeasti tullut omasta halustaan valmentamaan Yuuria. Ja ei, se ei ollut vitsi. Eikö Yuuri muistanut? Muistanut mitä? Oliko hän pyytänyt Viktoria tulemaan?
”Viktor, minä olin melkoisessa humalassa. Mutta tarkoitin joka sanaa”, Yuuri myönsi nolona. Hän oli aina halunnut että Viktor tulisi käymään Hasetsussa. Ja kyllä, hän oli leikitellyt ajatuksella että Viktor olisi joskus hänen valmentajansa.
”Olen huojentunut, että tarkoitit mitä pyysit”, Viktor kertoi. ”Ehdin nimittäin... tai ei mitään”, Viktor sanoi.
Ei hän voinut vielä paljastaa että oli ehtinyt ihastua Yuuriin. Ei hän tiennyt miten Yuuri siihen reagoisi. ”Et vaikuttanut olevan niin humalassa että et muistaisi mitään. Etkö muista kuinka me tanssimme?” Viktor kysyi.
”En. Ja se harmittaa minua. Toivottavasti en tehnyt mitään tyhmää”, Yuuri sanoi nolona ja hänen hartiansa lysähtivät kasaan.
”Voin näyttää sinulle kuvia”, Viktor sanoi ja kaivoi puhelimensa. Hän näytti kuvia ja muutaman videon, mitä illalta oli otettu. Muutaman kerran Yuuri parahti melkein kauhuissaan ja peitti silmänsä. Hän oli ollut ilman pitkiä housujaan ja kekkuloinut tanssitangolla lähes alasti.
”Tämä oli yksi mukavimpia iltoja elämässäni”, Viktor sanoi. ”Et tehnyt mitään tyhmää, päinvastoin, olit oikea tunnelmantuoja.”
Yuuri oli vähän järkyttynyt tajutessaan mitä kaikkea hän oli tehnyt, mutta Viktor vakuutti hänelle, että kaikkien mielestä se oli vain hauskaa vaihtelua muuten niin tylsiin pönötyskekkereihin.
”Olet hyvä tanssija. Missä olet oppinut kaiken tuon?” Viktor kysyi viitaten tankotanssiin ja kaikkeen siihen, mitä Yuuri oli illan aikana tanssinut.
”Aloitin baletin samaan aikaan kuin luistelemisen. Ja myöhemmin olen käynyt tanssikursseilla ja opiskelujeni aikana kävin tanssikoululla”, Yuuri kertoi.
”Mahtavaa”, Viktor sanoi suu leveässä hymyssä. ”Minä osaan vain balettia. Muita tansseja osaan vain alkeitten verran, mutta olisi hauskaa osata enemmänkin.”
*
Arki lähti pyörimään omalla painollaan. Viktor osti huoneeseensa kunnollisen sängyn ja sisusti huoneen kaikilla niillä tavaroilla, joita hänen mukaan tuomistaan laatikoista paljastui. Yuuri alkoi kasvattaa kuntoaan ja kiinnitti tarkempaa huomiota ruokavalioonsa. Viktorin piti mennä hoitoon silloin, kun dialyysilaite oli vapaana ja aika saattoi vaihdella. Joskus siihen meni aamu, joskus iltapäivä. Yuuri halusi olla aluksi mukana, mutta Viktor sanoi kohta, että hän pärjäsi yksikin ja Yuuri voisi treenata sillä aikaa.
Muutaman viikon kuluttua he olivat rentoutumassa kuumilla altailla.
Yuuri oli saavuttanut Viktorin seurassa sellainen mukavuustason, että saattoi sanoa asiansa, jota oli miettinyt jo jonkin aikaa.
”Viktor, minä olen miettinyt”, Yuuri aloitti ja näytti sitten vähän nololta.
”Kerro”, Viktor kannusti.
”Kun näin sinut ensimmäistä kertaa dialyysilaitteessa ja nukuit, jäin miettimään että jos...”, Yuuri aloitti ja nielaisi. ”Jos vain mahdollista, niin voisin luovuttaa munuaisen sinulle. Mutta vain jos se olisi sinulle yhteensopiva”, hän jatkoi ujosti.
Viktor meni hiljaiseksi. Hän oli jo ehtinyt miettiä sellaista elämää itselleen, että hän olisi aina sidottuna laitteeseen. Hän ei ollut valmis kertomaan sairaudestaan ja ottamaan vastaan sääliä ja julkisuuskohua mitä siitä syntyisi. Ja nyt Yuuri tarjoutui olemaan vapaaehtoinen. Jos hän vain suinkin voisi olla luovuttaja.
”Mutta Yuuri”, Viktor sanoi.
”Jos annat luvan, niin selvitetään asia. En halua olla epätietoisuudessa jos vain voin auttaa”, Yuuri sanoi.
”Sinä olet oikeasti miettinyt tätä?” Viktor ihmetteli.
”Melkein siitä saakka, kun kuulin että siirto helpottaisi elämääsi.”
”Mutta miksi?” Viktor kysyi vielä.
”Tekisin mitä tahansa sinun vuoksesi”, Yuuri sanoi ja punastui.
Viktor otti Yuurin käden omaansa ja lomitti heidän sormensa yhteen.
Yuuri oli sitten ihana ja sydämellinen ihminen. Lämmin ja rakastettava. Yuurin lempeys sai perhoset lepattamaan Viktorin vatsassa. Hän nyökkäsi vähän.
”Voimme selvittää asiaa. Eihän mikään ole vielä varmaa”, Viktor lupasi ja Yuuri hymyili hänelle.
Kun Viktor seuraavan kerran oli lääkäriasemalla hoidossa, meni Yuuri omiin tutkimuksiinsa. Kestäisi muutaman viikon, kun Yuurin terveydentila ja kaikki tarpeellinen kudostyyppiä myöten oli selvitetty, jotta oli mahdollista sanoa sopisiko Yuuri munuaisen luovuttajaksi. Yuuri ei pystynyt salaamaan käyntejään Viktorilta, sillä useana aamuna hän kiikutti kotona aamulla ottamansa virtsanäytteen laboratoriolle. Hänelle tehtiin sokerirasitustesti, otettiin verikokeita ja useita muita kokeita ja lääkäri selvitti veriarvoja ja teetti kyselyitä Yuurin elämäntavoista. Lopulta tuli aika verrata kudostyyppiä Viktorin kudostyyppiin.
Lääkäri tuli eräänä iltapäivänä tapaamaan heitä molempia yhtäaikaa, kun Viktor oli kiinni dialyysilaitteessa ja Yuuri oli mukana.
”Minulla on teille kerrottavaa”, lääkäri sanoi. ”Kaikki näyttäisi siltä, että Yuurin munuainen olisi niin sopiva kuin vain mahdollista siirrettäväksi sinulle Viktor.”
Viktorin silmät kirkastuivat, mutta heti sen perään häneltä karkasivat kyyneleet pitkin poskia. Yuuri tarttui Viktoria kädestä.
”Sehän on hyvä uutinen”, Yuuri sanoi. ”Entä kuinka nopeasti leikkaus voitaisi toteuttaa?”
”Se onnistuisi kahden viikon kuluttua”, lääkäri sanoi. ”Teidän tulee molempien olla kevyellä ruokavaliolla ja välttää tiettyjä elintarvikkeita. Lisäksi kumpikaan ei saisi tulla kipeäksi, sillä pienikin tulehdus tai vaikkapa kuume on leikkauksen esteenä.”
”Niin pian!” Viktor henkäisi.
”Eikö se ole parempi, että se toteutuu pian. Niin ehdimme toipua syksyyn mennessä kun kisakausi todenteolla alkaa”, Yuuri sanoi ja katsoi lääkäriin kysyvästi. ”Vai kuinka nopeasti operaatiosta yleensä toipuu?”
”Niin kauan kun leikkausarpi vielä paranee, tulee välttää raskasta liikuntaa tai kaatumista eikä mitään raskasta saa kantaa. Kävellä ja hölkätä voi piankin. Mutta kun haava on parantunut kokonaan, voi liikunnan aloittaa ihan oman voinnin ja jaksamisen mukaan. Teillä on molemmilla huippu-urheilutausta, joten uskoisin teidän toipuvan nopeasti, joskin huippukunto ehtii muutamassa viikossa laskea. Nyt elämme toukokuun loppua ja jos leikkaus onnistuu kesäkuun puolivälissä, voisi siitä laskea neljästä kuuteen viikkoon, että pääsette jatkamaan urheilua täysillä.
”Heinä-elokuun vaihteessa”, Viktor mumisi ja rypisti kulmiaan.
Riittäisikö se Yuurille kunnon nostattamiseen ja tekniikan hiomiseen huipulle uudelleen? ”Keskustelkaa vielä rauhassa keskenänne. Voitte vahvistaa päätöksenne kahden päivän kuluttua seuravalla tapaamisella.”
Yuuri nyökkäsi, mutta Viktoria vaivasi ajatus siitä, että Yuuri laittaisi itsensä likoon kriittisellä hetkellä.
”Yuuri”, Viktor sanoi ja katsoi Yuuria vähän epävarman oloisena. ”Oletko ihan varma tästä? En haluaisi ottaa sitä riskiä, että mahdollisesti koko luistelukautesi saa takkuisen alun. Tai jos leikkauksesta toipuminen kestääkin jostain syystä kauemmin, tulee komplikaatioita tai muita vastoinkäymisiä.”
”Viktor. Olen aivan varma, että haluan tehdä tämän”, Yuuri sanoi uhkuen varmuutta. ”Jos jokin menee pieleen ja pitkittää minun jäälle pääsyä, niin sitten minun ei ole tarkoitus olla tulevana kautena mukana. Kaikki voi tyssätä jo pelkästään Japanin omiin alkukarsintakilpailuihin.”
”Mutta Yuuri”, Viktor yritti.
”Viktor. Sinä tulit Japaniin syystä. Halusit tulla valmentajakseni ja sitä sinä saat olla niin kauan, kun tieni jatkuu ensimmäiseen kilpailuun ja ehkä siitäkin eteenpäin. Ja vasta sitten selviää pääsenkö edes jatkamaan Grand Prix-sarjaan saakka. Mutta jos minun osani ei ole kilpailla, sinun oli silti tarkoitus tulla Japaniin. Tulosi ei saa jäädä turhaksi. Minä haluan antaa toisen munuaiseni sinulle.”
Viktor laski päänsä Yuurin olkapäälle ja nyyhkytti. Hänen ihana Yuurinsa! Hän rakastui päivä päivältä enemmän Yuuriin. Hänen ei ollut tarvinnut pyytää tätä suurta palvelusta Yuurilta vaan hän oli itse ottanut sen puheeksi. Yuuri oli saanut aikaan sen, että yhtäkkiä kaikki tapahtui yllättävän nopeasti.
”Hei, Viktor”, Yuuri kuiskasi ja halasi Viktoria varoten sitä kättä, josta lähtivät letkut dialyysilaitteeseen.
”Mutta en vieläkään ymmärrä miksi. Miksi sinä teet sen?” Viktor ihmetteli.
Yuuri punastui vähän ja hänen kasvojaan kuumotti. Hänen kurkkuaan kuivasi ja huulet olivat yhtäkkiä kovin rohtuneet.
”Koska minä rakastan sinua”, Yuuri kuiskasi.
Hän oli sanonut sen! Hän oli paljastanut sen! Yuuri oli melkein kauhuissaan. Sydän laukkasi hetken kiivaammine hänen rinnassaan. Hän rakasti niin paljon, että oli valmis antamaan munuaisensa Viktorille. Hän antaisi enemmänkin. Mutta hän oli valmis uhraamaan vaikka koko tulevan luistelukauden, että sai auttaa Viktoria.
Viktor tiesi että Yuuri oli hänen suuri faninsa. Yuurin huoneen seinät olivat täynnä postereita ja Yuurilla oli leikekirja täynnä hänen haastattelujaan. Oliko se fanin rakkautta idoliaan kohtaan vai voisiko siinä olla muutakin?
”Minäkin rakastan sinua”, Viktor vastasi. ”Rakastan joka päivä aina vain enemmän”, hän lisäsi. Tarkoitti Yuurin rakkaus mitä tahansa. Hänen omansa vain kasvoi Yuurin tunnustuksen myötä. Ehkä hän jonain päivänä rohkenisi kysyä Yuurilta mitä hän tarkoitti. He olivat toki puhuneet rakkaudesta, koska Viktorin Yuurille laatima lyhytohjelma
eros oli seksuaalisen rakkauden ilmentymä ja vapaaohjelma
agape oli pyyteettömän rakkauden jäätanssi. Kumpaa rakkautta Yuuri tarkoitti, vain tarkoittiko hän ehkä ystävien välistä rakkautta? Joka tapauksessa Viktorin Yuurille suunnittelemat ohjelmat saivat nyt aivan uuden merkityksen. Luisteluohjelmana
agape sai uuden ulottuvuuden. Yuuri uhrasi paljon itsestään hänen hyväkseen.
He irrottautuivat halauksesta ja katsoivat toisiaan. Yuuri hymyili ja Viktor kuivasi kyyneleensä. Hän oli oikea itkupilli. Yuurin posket olivat punaiset ja Viktor huomasi, että Yuurinkin silmät olivat kosteat kyynelistä. Se sai hänet hymyilemään. Kun he lähtivät kotiin, he varmistivat lääkärille ja hoitajalle, että he olivat päättäneet valmistautua leikkaukseen. He saivat ohjeet mukanaan kotiin.