Title: Mielenlujuutta
Author: Larjus
Chapters: Lyhyt oneshot
Fandom: Bucchigiri?!
Characters: Ichiya, Senya
Genre: Drama
Rating: S
Disclaimer: Tarinassa esiintyvät hahmot eivät ole omia luomuksiani, tuttuun tapaan vain lainailen. Kirjoittamisesta ja julkaisemisesta en ole hyötynyt rahallisesti penniäkään.
Summary: Kauppakadun runsaat kojut vetäisivät Senyaa puoleensa, mutta Ichiya ei suostu pysähtymään.
A/N: Viimelauantaisen ysijakson takaumat Ichiyan ja Senyan menneisyyteen saivat mut innostumaan melko lailla (vähän jotain sen tyylistä olin enteillytkin heidän välilleen), ja pakkohan mun oli kirjoittaa heidän nuoruudestaan ficciä. Tämä sijoittuu aikaan, jolloin Senyan nimi ei ollut vielä Senya (ja Ichiyan kohdalla ehkä sama juttu), mutta kutsun hahmoja niillä nimillä, kun mitään muutakaan ei ole meille annettu, ja joidenkin toisten nimien käyttö olisi hämmentävää kaikille. Tein kuitenkin niin, etteivät hahmotkaan käytä niitä nimiä toisistaan (mutta ajattelin, että sarjan ja hahmojen arabialaisvaikutteiden takia arabiankielisen hellittelynimen käyttö olis kiva vaihtoehto puuttuville nimille).
Honkibito-termin (本気人) päätin jättää kokonaan kääntämättä, kun en keksinyt (tai edes jaksanut miettiä) sille mitään kivan kuuloista ja toimivaa suomennosta, eikä sarjan tekstityksissä käytetty puolittainen käännöskään tuntunut hyvältä idealta. Suomeksi se tarkoittaa jotain tyyliin ”vakava/tosissaan oleva ihminen”, mikä ei erillisenä terminä kuulosta musta niin hyvältä, varsinkin kun siihen liittyy vielä kanjien eri lukutavat ja siten kytkökset majin-sanaan. Kudouusagi puhuu aiheesta
tässä tumblr-postauksessaan, ja sama mainitaan myös
tässä sarjan trailerissa.
Tämä fici lähti kirjoittaessa eri urille kuin olin alun perin suunnitellut, mutta kun tekstiä syntyi, niin annoin mennä
Yhdeltä istumalta tämä sitten valmistuikin. Hauska joskus kirjoittaa ficiä tietämättä yhtään, mihin se oikein on menossa. Vähän kun on tupannut takkuamaan kirjoittelun kanssa, niin jotain tällaista mä selvästi kaipasinkin. Ja ehkä sen alkuperäisenkin idean pohjalta syntyy joskus teksti, jonka saan ihan valmiiksikin asti.
MielenlujuuttaJo aamuvarhaisesta lähtien kaupungin kadut olivat olleet täynnä elämää. Varsinkin myyntikojujen ympärillä parveili paljon ihmisiä ostamassa kuka mitäkin, päivittäisiä elintarvikkeitaan, saviruukkuja, yksityiskohtaisesti kirjailtuja mattoja tai silkkihuiveja ja kultakoruja. Ichiya ei kuitenkaan pysähtynyt yhdenkään kojun äärelle, vaikka myyjät häntäkin yrittivät luokseen houkutella, vaan puikkelehti ihmispaljouden seassa sukkelasti eteenpäin. Senya jolkotti hänen perässään vähemmällä sulokkuudella, katsellen ohi mennessään hieman haikaillen taateleita ja muita herkkuja pursuavien myyntipöytien perään. Pronssi- ja hopeakolikot hänen taskussaan olisivat halunneet tulla tuhlatuiksi.
”Mihin me oikein ollaan menossa?” Senya huusi ystävänsä perään, mutta hänen äänensä hukkui väkijoukon sekaan. ”Hei! Ha–”
Ichiya pysähtyi äkisti, ja Senya oli törmätä häneen. Viime hetkellä tämä kuitenkin sai jarrutettua ajoissa, vaikka joutuikin ottamaan hieman tukea ystävänsä olkapäästä.
”Mikä tuo äkillinen pysähdys oikein oli?” Senya paasasi. ”Me ollaan juostu jo varmaan puoli tuntia kaupungin halki, etkä vieläkään ole kertonut, mikä meidän päämäärä on! Nytkö –”
Mutta edelleenkään Ichiya ei vaikuttanut kuuntelevan. Parin sekunnin ajan hän katseli hedelmäkauppiaan kojun suuntaan siniset silmänsä jotain selvästi kaivaten, mutta sitten hän pinkaisi taas juoksuun, kaksi niskaan sidottua lettiä perässään liehuen. Senya lähti uskollisesti hänen peräänsä, vaikkei ollut edelleenkään saanut odottamaansa vastausta.
Ichiya pysähtyi vasta, kun he olivat ohittaneet ruuhkaisen kauppakadun. Hän katosi syrjäisen kujan taakse korkeiden talojen väliin ja ketterästi kuin kissa loikkasi puisen tynnyrin päälle istumaan. Senya jäi seisomaan hänen viereensä tiiviisti tuijottaen, kuin odottaen viimein edes jonkinlaista selitystä juoksulle puolen kaupungin läpi.
”Todellista mielenlujuutta on olla antamatta haluilleen periksi”, Ichiya sanoi vastaten ystävänsä katseeseen yhtä tiiviisti.
”Ja siksikö me ei pysähdytty ostamaan mitään?”
Ichiya nyökkäsi.
”Oltaisiin me sentään voitu jotain ostaa!” Senya puuskahti. ”Minun on kamala nälkä. Me emme ole syöneet koko päivänä mitään.”
”Nälkä ja jano ovat pelkkiä haluja siinä missä muutkin”, Ichiya vastasi yksinkertaisesti. ”Paasto puhdistaa mielen.”
”Mutta habibi, kai me silti voimme
jotain syödä. Eikö tässä olla paastottu jo tarpeeksi”, Senya yritti. Ichiya sai vapaasti ajatella mitä halusi, mutta hänelle nälkä ja jano olivat paljon enemmän kuin pelkkiä haluja. Hän olisikin antanut melkein mitä vain, jotta olisi voinut palata ystävänsä kanssa myyntikojujen ääreen ja ostaa sylin täydeltä tuoreita hedelmiä ja vastapaistettua leipää.
”Sinä voit tehdä niin kuin haluat, sen kun palaat takaisin markkinoille ja ostat mitä vain rahoillasi ikinä saatkaan. Mutta minä jään tänne. Jos mieli todella on vahva, pystyy hyvinkin paastoamaan koko päivän, keskiyöhön asti.” Ichiyan päätä ei selvästikään käännetty asian suhteen. ”Honkibitolle sen ei pitäisi olla mikään ongelma.”
Honkibito taisikin olla juuri se taikasana, jolla sai Senyan lopettamaan Ichiyan päätösten kyseenalaistamisen. Hän huokaisi, pudottautui maahan istumaan ja risti jalkansa.
”Minä – minäkin jään”, hän sanoi ja loi katseen Ichiyaan. ”Minunkin mieleni on vahva.”
Hymynkare käväisi Ichiyan kasvoilla.
”En minä sentään tarkoittanut, että me
tähän jäisimme loppupäiväksi”, hän hymähti laskeutuen tynnyrin päältä alas jaloilleen yhtä sulavasti kuin oli sille alun perin kiivennytkin. ”Temppelien varjossa on mieluisampaa paastota ja mietiskellä, tutkia puhdistuvaa mieltään.”
”Ky-kyllä minä sen tiesin”, Senya kiirehti sanomaan ja ponkaisi ylös. Hän pyyhki kadun pölyä pois housuistaan. ”Ota vain sitten suunta kohti temppeleitä! Minä kyllä seuraan perässä.”
Ichiya käveli muutaman askeleen kadunkulmaan ja tutkaili hetken ajan ympäristöään oikeaa suuntaa hakien. Sitten mitään etukäteen sanomatta hän pinkaisi juoksuun ja lähti päinvastaiseen suuntaan kuin mistä he olivat alun perin tulleet. Senya katsahti ensin hänen loittonevaan selkäänsä, sitten kauppakadun suuntaan. Hänellä olisi nyt erinomainen tilaisuus mennä sittenkin tuhlaamaan taskunpohjansa kolikot ja tyydyttää sekä kehoa että mieltä kaihertavat nälkä ja jano. Mutta hän oli luvannut toisin Ichiyalle… Ja siinä missä tämäkin, hänkin halusi koko sydämestään tulla honkibitoksi.
Ja päätös oli sillä selvä.
Senya lähti juoksemaan ystävänsä perään yrittäen kiriä kiinni tämän vikkelää tahtia. Suuta kuivasi ja vatsa kurni, mutta Senya ei välittänyt. Kyllä hän yhden päivän pystyisi paastoamaan paitsi Ichiyan myös oman päämääränsä tähden.
Mutta seuraavna päivinä he kyllä saisivat luvan harjoitella fyysistä vahvuutta mielenlujuuden sijasta.
