Title: Ystävänpäivä - Love is all around
Author: Dprm
Genre: Romance/ystävänpäivän hempeilyt
Pairing: Ginny/Oscar
Rating: S
Disclaimer: Hahmot ja ympäristö J.K. Rowlingin (paitsi Oscar, se tuli omasta päästä)
Warnings: -
Summary: Huomenna olisi ystävänpäivä, ja kuhertelevia pareja on nyt jo joka puolella. Mutta mistä minä löytäisin itselleni ystävänpäiväheilan?
A/N: Okei, tämä on kolmas fic minulta ja ensimmäinen "hempeily". Toivottavasti onnistuu.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Huokaisin hiljaa. McGarmiwalta oli taas tullut läjäpäin läksyjä, enkä ollut vieläkään onnistunut kunnolla muuttamaan puusälelaatikkoa majavaksi – sillä oli nauloilla kiinnitettyjä puutikkuja turkin sijasta. Eli jouduin taas kertaamaan yömyöhään, miten mukavaa.
Eikä siinä todellakaan vielä pahin osuus. Huomenna olisi ystävänpäivä, ja kuhertelevia pareja on nyt jo joka puolella. Mutta mistä minä löytäisin itselleni ystävänpäiväheilan? Säälittävää, varsinkin kun oman tuvan kaikki vähänkin viehättävät tytöt olivat jo varattuja… Mutta en ehtinyt miettiä sitä sen enempää, koska täytyi jo kiirehtiä seuraavalle tunnille.
Olin puolijuoksussa muodonmuutossiiven eteläkäytävässä, kun törmäsin punatukkaiseen rohkelikkotyttöön käytävän kulmassa. Hänen laukkunsa putosi maahan ja muutama kirja levisi lattialle.
”S-sori!” änkytin hämilläni. Tyttö mulkaisi minua pahasti.
”Ei kai sinuun sattunut?” kysyin vieläkin häivä hämmästystä äänessäni. Kuvittelin tytön vastaavan kiltisti jotain ”tyttömäistä”… mutta ei. Ei lähellekään.
”Mitä v*ttua se sinua liikuttaa? Olet luihuinen!” tyttö äyskähti. Katsoin häntä vieläkin enemmän hämilläni, jos mahdollista.
”Vaikka olen luihuinen, se ei tarkoita ettei minulla olisi käytöstapoja”, totesin hiljaa. Tyttö näytti vaivautuneelta, mutta minä jatkoin. ”Nimeni on Oscar, pahoittelen vielä äskeistä.”
Tyttö nosti hieman toista kulmakarvaansa, mutta sanoi nimekseen Ginny. Nostin Ginnyn laukun hänelle, ja lähdimme eri suuntiin. ”Kaunis nimi”, kuiskasin itselleni hiljaa.
”Anteeksi, sanoitko jotain?” Ginny tiedusteli ja katsoi taakseen. Hämmästyin ja poskilleni ilmestyi pieni vaaleanpunainen häivä.
”E-en. En sanonut mitään”, sain kakistettua ulos ja tyttö lähti kulkemaan käytävää toiseen suuntaan reippain askelin. Olin juuri kääntämässä selkäni, kun tyttö käännähti vilkaistakseen taakseen. Katsoimme hetken toisiamme, mutta molemmat punastuivat rajusti ja käänsimme selkämme toisillemme, lähtien samalla kulkemaan seuraavalle tunnille.
”Mikä sinulla on?” Blaise kysyi minulta loitsutunnilla.
”Täh? Minulla vai? Ei mikään…” vastasin hyvinkin epäuskottavasti, sillä katseeni oli jumittunut luokan seinustalla olevaan kaappiin.
”Älä selitä, Oscar. Jokin vaivaa sinua selvästi. Huomenna on sitä paitsi ys -…” Blaisen suu vääntyi hymyyn. ”Siitä siis kiikastaa! Etkö ole löytänyt ystävänpäivän heilaa?”
Yritin hymyillä anteeksipyytävästi. ”Itse asiassa olen… tai en… tapasin hänet vasta tänään, mutta…” huokaisin. ”Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä?” kysyin ystävältäni virnistäen.
Blaise mietti hetken. ”No, kai se on mahdollista. Kuka hän on? Onko kuumakin kinkku?” Blaise uteli ja nauroi.
Olin vaivautuneena hiljaa. Sitten vastasin, sillä mitä menetettävää minulla edes olisi? ”Eräs kaunis ja punatukkainen…” Nielaisin ja sain kuiskattua hiljaa: ”rohkelikko.”
Blaise tuijotti minua ja sanoi: ”Ginny Weasley…”
Nyökkäsin.
Lähdin loitsuluokasta yksin, suuntanani kirjasto josta minun oli pakko lainata ylimääräistä taustalukemistoa taikuuden historiaan. Blaise oli jäänyt kertomaan kaiken Dracolle, mutta se ei paljoa minua liikuttanut – kaikkihan sen kuitenkin kohta saisivat tietää. Että Oscar, luihuinen, on iskenyt silmänsä Ginnyyn, rohkelikkoon.
Olin juuri menossa portaita ylös, kun törmäsin häneen taas. Ginnyyn.
”Kas. Hei taas”, sanoin melkein liiankin tekopirteästi Ginnylle.
”Joo, moi”, Ginny vastasi selvästi varuillaan. Hän viittasi perässä tulleet ystävänsä kulkemaa tytön edeltä suureen saliin lounaalle. Ystävät tuijottivat Luihuisen tupamerkkiä kaapuni rinnassa inhoten.
”Tuota… huomenna on ystävänpäivä”, totesin yhtäkkiä.
”Niin on, mitä siitä?” Ginny kysyi lievästi huvittuneena.
”Ajattelin vaan, että jos… jos haluaisit nähdä huomenna, tai jotain?” kysyin ja punastuin suunnattomasti. Eikä asiaa yhtään helpottanut se, että kasvoni olivat luonnostaan yhtä kalpeat kuin kirkas kesätaivas.
”Se voisi olla ihan kivaa”, Ginny totesi minun suureksi hämmästyksekseni.
”Okei, nähdään siis huomenna!” sanoin huomattavasti iloisempana, kuin aamulla muodonmuutostunnilla. ”Ja, mitä jos menisimme Tylyahoon…?”
Ginny hymyili ja vastasi: ”Mikä ettei. Vaikka olenkin kierrellyt siellä jo kaksi vuotta, niin eihän sitä tiedä mitä sieltä löytyy hyvässä seurassa…?” Tyttö naurahti hieman ja muiskautti pienen pusun poskelleni. Sitten hän lähti portaita alas suureen saliin, minun jäädessä katsomaan hänen jälkeensä ilme kirkkaampana mitä se oli moneen päivään ollut. Hieroin poskeani ja juoksin portaat kaksi kerrallaan kirjastoon.
*
Ystävänpäivänä satoi lunta taivaan täydeltä. Se peitti pihamaan, Hagridin mökin, kielletyn metsän ja tällipajunkin, joka pysytteli ihmeen rauhallisesti paikoillaan. Vaikka tiluksilla oli kylmä, linnan sisällä ilma oli lämmin. Lämpöä ei tuottanut pelkästään monet kynttilät ja takkatulet, vaan myös kuhertelevat parit, jotka suutelivat toisiaan joka puolella linnaa.
Aamiaisen jälkeen tapasin Ginnyn eteishallissa. Hänen hiuksensa olivat kauniilla palmikolla selässä, ja kaavun rintamuksessa oli vaaleanpunainen ruusuke.
”Olet kaunis”, kuiskasin hänen korvaansa kun halasimme. Ginny naurahti ja vastasi: ”Et sinäkään hullumalta näytä. Saattaisin jopa kelpuuttaa sinut…”
Nauroimme yhdessä koko matkan Tylyahoon. Paikan päällä ostimme toisillemme pienet yllätyslahjat, jotka avaisimme vasta illalla.
”Pelaatko huispausta?” kysyin Ginnyltä muutamaa tuntia ennen koululle paluuta.
”Pelaan, se on parasta. Olen jahtaajana joukkueessamme, mutta olen kyllä pelannut etsijääkin. Entä sinä, pelaatko itse?”
Nyökytin ponnekkaasti. ”Joo, olen lyöjänä tupajoukkueessa. Ja sain eilen uuden luudan vanhemmiltani, Nimbus 2002. Se lentää kuin unelma…” Ja hetkeksi unohduimme keskustelemaan huispauksesta ja eri luutien ominaisuuksista.
”Miksi sinä uuden luudan sait?” Ginny kysyi minulta.
”Itse asiassa, minulla oli eilen syntymäpäivä. Se oli lahja äidiltä ja isältä”, vastasin hymyillen hieman. Ginny onnitteli minua. ”Onneksi olkoon! Ehkä voisin antaa sinulle pienen lahjan…” hän supatti hymynkare huulillaan. Tyttö nojasi minua kohti, ja suutelimme hellästi.
Ja ihmiset vielä epäilivät, ettei rohkelikko ja luihuinen voisi olla yhdessä. Paskat, nauroin onnellisesti mielessäni.
// Picca lisäsi ikärajan otsikkoon