Nimi: Syljellä sinetöity
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: ystävyys, salaseurat, salaisuudet
Hahmot: Sylvia, Konsta ja Aatos
Haasteet: Heinäseinä kohtaan
kirjoita teksti jostakin salaseurasta, Originaalikiipeily sanalla
vala, Spurttiraapaleen 25. kierros
Yhteenveto: Sylvialla on idea salaseurasta, jonka jäseniksi hän haluaa Konstan ja Aatoksen.
A/N: Tämä on toinen Finissä julkaisemani Sylvia Rastas -teksti. Tarina on suoraa jatkumoa ensimmäiselle osalle eli
Aatos ja Sylvia (S), mutta sen lukeminen ei ole välttämätöntä, vaikkakin se ehkä tekee tämän lukemisesta hauskempaa. Lukuiloa!
Syljellä sinetöity
1
”Karri-rotta nähty! Elina-rotta nähty!”Voitonriemuinen huuto kiirii koulupihan yli ja Sylvian selän takana rapisee, kun kaksi koululaista juoksevat pensaiden välistä asvaltille. Pojan jalka tönäisee keskittynyttä kyynärvartta ja Sylvia puuskahtaa, kun lyijykynä paperilla luiskahtaa ja salakielen kirjain menee pieleen. Hän etsii taskustaan pyyhekumin ja suoristaa tärähtäneen viivan.
Eilispäivä oli yksi jännittävimmistä pitkään aikaan. Sylvia oli miettinyt vielä pitkään illalla Aatosta ja kuinka tämä oli puhunut puhelimeen ruotsia, mutta hänelle suomea. Se oli tehnyt uudesta ystävästä vieläkin mielenkiintoisemman ja Sylvialla on jo pitkä lista kysymyksiä, joihin hän haluaa saada vastauksen Aatokselta.
”J-u-n-a-r-a-d-a-l-l-a…”
Paperin ylle laskeutuva varjo herättää Sylvian tajuamaan, että hänen salaviestiään luetaan. Hän peittää sen nopeasti kädellä ja katsoo ylös Konstaan, joka tulkitsee kirjaimia ylösalaisin.
”Mikset tullut sanomaan suoraan, että haluat nähdä tänään?” Konsta kysyy ja istuutuu Sylvian viereen koulun pensaikkoa ympäröivälle betonireunukselle.
”Ei tämä ole sinulle”, Sylvia sanoo ja näyttää kieltä.
”Kenelle sitten? Kuka muu tässä koulussa osaa lukea koodia?”
”Aatos”, Sylvia sanoo ja viimeistelee viestin.
Junaradalla kuudelta. Hän toivoo, että Aatos tulee. Sitten hän napauttaa etusormellaan Konstan vihreää kevättakkia pitkin kulkevaa muurahaista, joka tippuu takaisin soralle ja viilettää tiehensä.
”Ai se uusi oppilas?”
”Niin. Leikkasin sen hiukset eilen.”
Konsta nauraa niin, että valkoiset hammasrivit näkyvät. ”Etkä leikannut!”
”Leikkasinpas!” Sylvia tulistuu. ”Eilen sillä oli vielä pitkät hiukset, mutta nyt ne ovat lyhyet. Katso vaikka!”
Konsta katsoo Sylvian osoittamaan suuntaan. Aatos seisoo sorakentän reunalla ja katselee jalkapalloa pelaavia nelosluokkalaisia. Vaaleat hiukset näyttävät näin kaukaa katsottuna melkein parturin leikkaamilta. Sylvialla onkin paljon kokemusta.
”Miksi sinä Aatoksen haluat kutsua?”
”Se on hauska ja mielenkiintoinen, vaikka tosi ujo”, Sylvia sanoo ja kertoo edellispäivän kierroksesta metsässä, kuinka hän oli löytänyt Aatoksen ja kutsunut tämän heille. ”Mutta tiesitkö, että se on suomenruotsalainen?”
”Ainakin se on tosi hyvä ruotsissa, tietää aina kaikki vastaukset”, Konsta sanoo ja katsoo Aatosta mietteliäänä. ”Mutta kai minutkin on kutsuttu?”
”Tietenkin on. Minulla on idea”, Sylvia sanoo ja kumartuu lähemmäs. ”Salaseurasta.”
Konstan silmät syttyvät. Se saa Sylvian hymyilemään. Hän tiesi, että Konsta innostuisi ideasta - nyt vain Aatos pitäisi vielä houkutella mukaan.
”Illalle on luvattu tuulta”, Konsta sanoo. ”Voi olla, että tulee myrsky.”
”Parempi niin”, Sylvia vastaa. ”Silloin kaikki on paljon jännittävämpää.”
2
Koulun ruokasalissa kaikki luokat istuvat omissa pöydissään. Koska Sylvia on jo kuudennella, heidän luokkansa istuu lähimpänä ruokalan keittiötä, aivan salin päädyssä. Sieltä näkee hyvin, kuinka heidän rinnakkaisluokkalaisensa saapuvat ruokalaan jonossa, pesevät yksi kerrallaan kätensä ja alkavat sitten koota kovaäänisesti lautasia ja aterimia tarjottimelle.
Sylvia löytää Aatoksen helposti: vaaleat hiukset ja tummansininen kauluspaita saavat hänet erottumaan joukosta. Aatos on jonon viimeisiä ollessaan yksi luokkansa pisimpiä poikia. Hän on myös luokkansa hiljaisin muiden riehuessa ja puhuessa omiaan, vaikka luokanopettaja Sanna yrittääkin suhista ja hyssytellä oppilaita rauhoittumaan.
Sylviaa ei ole koskaan kiinnostanut rinnakkaisluokan oppilaat saati sitten omat luokkakaverit, paitsi Konsta - ja nyt Aatos. Hän seuraa uteliaana, kuinka paljon ruokaa Aatos ottaa lautaselleen, miten paljon salaattia, koska isä on sanonut, että iso määrä salaattia kertoo syöjästään paljon. Rinnakkaisluokkalaiset asettuvat käytävän toisella puolella oleviin pöytiin, ja Aatoksen ollessa viimeisten joukossa vaaleatukka istuutuu aivan pöydän päähän, lähelle Sylviaa.
Vain käytävä erottaa heidät toisistaan.
”Sylvia, jatkahan syömistä, ettet myöhästy välitunnilta”, luokanopettaja Julia muistuttaa kävellessään ohi.
Miten muka välitunnilta voi myöhästyä, Sylvia tuhahtaa mielessään, mutta seivästää haarukallaan lihapullan ja palan kumiperunaa. Aatos vilkaisee häneen nopeasti, mutta ei sano mitään, ei edes hymyile. Se ei kuitenkaan haittaa Sylviaa: hän tietää, että juuri tuollainen Aatos on etäältä. Mutta kun tähän tutustuu paremmin ja pääsee oikein lähelle, pojasta paljastuu vaikka mitä hauskoja puolia.
Sylvia liikuttelee lihapulliaan lautasella, kunnes Aatos alkaa olla melkein valmis. Silloin hän hotkii loputkin ruoat suihinsa ja nousee Aatoksen kanssa melkein samaa aikaa pöydästä. He kulkevat peräkkäin astioiden palautuspisteelle ja asettavat mitään puhumatta lautaset, haarukat, veitset, lasit ja tarjottimet niiden omiin laatikoihin.
He kävelevät erikseen, mutta kuitenkin toisistaan tietoisina käytävää pitkin ja naulakon kautta ulos. Aivan ulko-ovella, kun Sylvia tietää, ettei kukaan näe heitä, hän ottaa farkkujensa etutaskusta pieneksi taitellun salaviestin ja ojentaa sen Aatokselle.
”Lue se niin, ettei kukaan näe. Ei sitä kukaan osaa lukea, mutta kaikki tietävät, että minä osaan kirjoittaa sikolättiä.”
Aatos nyökkää, ja vihdoin Sylvia saa nähdä pienen hymyn kohoavan pojan huulille.
”K-kiitos”, Aatos mutisee. ”Kiva, että kirjoitit.”
Sylvia hymyilee leveästi ja lähtee sitten ulos keväiseen auringonpaisteeseen. Hän näkee taivaalla kerääntyvät uhkaavat pilvet ja hänen tekee mieli nauraa: kevätmyrsky sopii täydellisesti yhteen salaseuran kanssa.
3
Sylvia kulkee tuttua reittiä metsän läpi ja poimii matkallaan jonkun tiputtaman puhtaaksi nuollun jäätelötikun maasta. Muutamaa metriä myöhemmin hän huomaa sammalmättäällä siihen kuuluvan käärepaperin. Itse jäätelö on kyllä kelvannut roskaajalle. Sellainen ärsyttää Sylviaa, ja hän kulkeekin aina metsässä pieni hedelmäpussi taskussaan juuri tällaisten löytöjen takia. Hän sujauttaa roskat pussiin ja jatkaa matkaansa.
Kun Sylvia saapuu metsäpolun y-kirjaimen muotoiseen risteykseen, hän kääntyykin neljäkymmentäviisi astetta oikealle, poiketen polulta kokonaan. Hän ottaa suuria askelia taistelleen kumisaappaillaan tiheän mustikanvarpuviidakon läpi ja suuntaa suurien kivenjärkäleiden välistä kohti kalliojyrkännettä. Sylvia kapuaa ylemmäs, ottaen kuivasta kalliosta käsillään tukea, kunnes saapuu jyrkänteen laelle.
Siellä, jos tietää minne katsoo, voi nähdä paksurunkoista mäntyä vasten jotain ihmisen rakentamaa.
Tai, jos tarkkoja ollaan, jotain
tytön rakentamaa.
Kymmenet ja taas kymmenet havupuun oksat makaavat runkoa vasten muodostaen pienen intiaanien tiipiitä muistuttavan rakennelman. Viime syksynä Sylvia oli käyttänyt päiviä oikeanlaisten tuuheiden havuoksien löytämiseen ja raahannut niitä puutarhahanskat käsissä ylös kalliorinnettä paikalle, josta näkee ja kuulee kaikkialla.
Tähän asti havumaja on ollut hänen yksityinen piilopaikkansa, mutta nyt hän kokee haluavansa jakaa paikan Konstan ja Aatoksen kanssa.
Sylvia kävelee majalleen ja nostaa suuren ovena toimivan oksan pois tieltä. Hän kumartuu ja astuu sisään. Sisällä tuoksuu puu ja sammal. Vähäisiä valonsäteitä eksyy sisään oksien välistä, mutta muuten majassa on hämärää. Maassa nököttää pieni pöytä ja yksi keskikokoinen laatikko, johon Sylvia on pakannut makuualustan, keittiön kaapista löytämänsä keksipaketin, Juissi-mehutölkin ja paketillisen pahvimukeja.
Hän katselee tyytyväisenä ympärilleen: salaseura perustettaisiin täällä aivan hetken kuluttua, ja he voisivat skoolata marjamehulla vastasolmitulle salaisuudelle.
Sylvia tuntee jännityksen kuplivan vatsanpohjassaan.
Idea salaseurasta oli syntynyt keskellä yötä. Sylvia oli herännyt kesken unen, kirjoittanut paperille salaseura ja todennut juuri ennen uutta unta, että hänen havumajansa, joka oli alunperin tarkoitettu ainoastaan hänelle, olisi juuri sopivan salainen tapaamispaikka. Täällä he voisivat kertoa salaisuuksia ja suunnitella jännittäviä seikkailuja tai projekteja. Tänne voisi aina paeta sadetta, kotitöitä tai vihaisia vanhempia. He jakaisivat toisilleen kaiken: Sylvia, Konsta ja Aatos.
Sylvia katsoo tyytyväisenä ympärilleen ennen kuin kääntyy lähteäkseen. Hänellä on sellainen olo, että salaseuralla tulee olemaan tärkeä rooli vielä tänä kesänä.
Mutta ennen kuin seikkailut voisivat alkaa, salaseura on perustettava ja sitä varten hänen täytyy käydä hakemassa Konsta ja Aatos junaradalta tänne.
4
Konstan hahmo on helppo tunnistaa jo kaukaa. Vaikka tämän metsänvihreä takki sulautuu osaksi kevään ujosti heräilevää luontoa, jokin Konstan ryhdissä ja tavassa seistä saa tämän erottumaan puiden ja puskien välistä. Poika seisoo junakiskon päällä kädet housuntaskuissa ja katselee vaitonaisesti siihen suuntaan, josta Sylvia yleensä saapuu.
Sylvia on usein miettinyt, miksi tykkää Konstasta, muttei muista luokan pojista. Hän on tullut siihen lopputulokseen, että Konsta on ennen kaikkea
järkevä ja reilu, mutta samalla seikkailunhaluinen ja halukas keppostelemaan tarvittaessa, kunhan se ei pahoita kenenkään toisen mieltä. Konstan kanssa on aina hauskaa - eikä hauskuus koskaan johda ongelmiin. Se on mukavaa. Sylvialla oli kerran kaveri naapurikadulta, jonka kanssa leikit olivat niin rajut, että Sylvia rikkoi vahingossa äidille rakkaan vaaleansinisen maitonekan ja aiheutti autoon kamalan kuopan heidän heitellessään kiviä kuvitteellisia jättiläisiä vastaan. Ne leikit olivat loppuneet lyhyeen.
Konstasta äiti ja isä kuitenkin molemmat tykkäävät ja ovat sitä mieltä, että hän on Sylvialle hyvää seuraa. Ja sitä mieltä on Sylvia itsekin.
Hän kyykistyy erään kiven taakse ja viheltää heidän tunnussävelmänsä. Konsta kääntää kasvonsa heti ääntä kohti, etsii ystäväänsä ensin katseellaan ja sitten kävellen. Juuri ennen löydön hetkeä Sylvia hyppää esiin kiven takaa ja yrittää pelästyttää Konstan, mutta tuloksetta.
”Aika mielikuvitukseton piilo”, poika kiusoittelee ja Sylvia ristii kätensä rinnalleen. ”Mihin Aatos on jäänyt?”
Sylvia tarkistaa ajan Konstan rannekellosta. Kello on kaksi yli kuusi. Vaikka Sylvia on tuntenut Aatoksen vasta päivän verran, hän tietää tämän tulevan paikalle. ”Ei Aatos ole vielä myöhässä.”
”Onko se varmasti hyvä tyyppi?”
Sylvia kurtistaa kulmiaan Konstalle. ”Minä ainakin luotan siihen.”
He seisovat hetken hiljaa ja kuuntelevat ympäröivää metsää. Lopulta, kun Sylviaa alkaa jo mietityttää, osasiko Aatos sittenkään lukea sikolättikoodia, polulta alkaa kuulua rasahtelua ja pian Aatoksen musta huppari tulee näkyviin. Sylvia vilkaisee nopeasti Konstaa, joka tuntuu yllättyneen tulokkaan ulkonäöstä - Aatoksella kun on aina kauluspaita ja muutenkin siistit vaatteet. Sitten hän kävelee Aatosta vastaan. Vaaleatukkainen tuntuu hermostuneelta.
”Onko kaikki hyvin?”
”Joo”, Aatos sanoo, katseen liikkuessa Sylviassa ja Konstassa vuorotellen. ”Ä-äiti alkoi yhtäkkiä k-kysellä, että m-minne olen m-menossa. Mutta s-sain selitettyä, että olen saanut k-kavereita.”
”Onko sinun äiti myös tosi tiukka säännöistä?” Konsta kysyy ja saa Aatoksen kasvoille pienen hymyn tämän nyökätessä. ”Niin minunkin. Mutta kiva kun pääsit.”
Sylvia katsoo, kuinka pojat kättelevät toisiaan esitellen itsensä ja tuntee suurta tyytyväisyyttä. Heidän kolmen seistessä näin, pienessä kolmiossa, tuntuu siltä kuin he olisivat olleet näin aina.
Tuuli alkaa voimistua, saaden männyt heidän ympärillään suhisemaan ja huojumaan.
”Mennäänkö?” Sylvia kysyy sitten. ”Sinne on vähän matkaa.”
”Minne?” Aatos kysyy.
”Kerhohuoneelle, tietenkin.”
5
Kevättuuli ujeltaa ulkona, mutta tiiviiden havuseinien välistä pääsee läpi vain pieniä pihahduksia. Sylvia, Konsta ja Aatos istuvat majan suojassa sammaleelle levitetyllä makuualustalla. Sylvia on ottanut paikan poikien välissä ja katsoo näitä vuoron perään, jännitys vatsanpohjaa värisyttäen.
”Keksin viime yönä, että meidän pitäisi perustaa salaseura”, Sylvia aloittaa. Aatoksen silmät alkavat heti tuikkia innostuksesta ja se saa Sylvian jatkamaan. ”Salaseuran ideana on pitää hauskaa ja seikkailla. Ajattelin, että tämä havumaja voisi olla sellainen salainen tila, missä voidaan kertoa salaisuuksia. Ja sitten tämä voisi olla meidän tukikohta, kun käydään seikkailemassa. Ja kaikki, mistä puhutaan näiden seinien sisällä, ei kulkeudu muiden korviin.”
”Kuulostaa hyvältä”, Konsta sanoo ja sekä hän että Aatos nyökkäilevät hyväksyvästi.
Sylvia pitää sitä merkkinä siitä, että salaseura on hyväksytty perustettavaksi.
”Sitten meidän pitäisi varmaan v-vannoa vala?” Aatos ehdottaa korvat punoittaen.
”Kannatan”, Konsta sanoo juhlallisesti, ja Sylvia innostuu: ”Tehdäänkö ihan verivala?”
”Ei me voida, äiti laittaa minut kotiarestiin, jos tulen kotiin haavan kanssa”, Aatos sanoo nopeasti. ”Ehkä vaan... s-syljetään ja lyödään kättä päälle?”
Konsta näyttää vastahakoiselta, mutta nähdessään Sylvian jo keräävän sylkeä, tämä tuntuu ryhdistäytyvän ja sylkäisee itsekin käteensä.
”Sitten vannotaan”, Sylvia sanoo.
”Se pitää lausua koko nimellä, m-muuten se ei päde”, Aatos muistuttaa. Sylvia empii hetken ennen kuin lausuu vakavalla äänellä:
”Minä, Sylvia Rastas, lupaan -”
”Sinun pitää käyttää
oikeaa nimeäsi”, Konsta keskeyttää siristäen silmiään ilkikurisesti.
Sylvia tuntee varpaidensa kipristyvän kiukusta, mutta ei halua suuttua Aatoksen edessä eikä varsinkaan vakavan vala-asian äärellä, joten hän vain mulkaisee Konstaa ennen kuin lausuu:
”Minä, Sinikka Sylvia Rastas, lupaan kunnioittaa salaseuraa ja pitää sen salaisuudet vain ja ainoastaan itselläni.”
Aatos nyökkää ja lausuu sitten samat sanat juhlallisesti, Sylvian iloksi ilman hapuilevia tavuja. Aatoksen toinen nimi on Aarne. Nimessä on kiva kaiku.
Sitten on Konstan vuoro ja poika luo piruilevan katseen Sylvian lausuessaan:
”Minä, Konstantin Kaarlo Kosonen, lupaan kunnioittaa salaseuraa ja pitää sen salaisuudet vain ja ainoastaan itselläni.”
Hiljaisuus laskeutuu havumajaan. Sitten Sylvia tarttuu molempia käsistä syljellä sinetöidyillä käsillään ja pojat tekevät samoin. He istuvat hetken ympyrässä valan jälkeisen jännittävän tunteen jälkiaalloissa, kunnes Sylvia julistaa valatilaisuuden jatkuvan mehulla ja kekseillä.
Kaikkien kasvot hehkuvat jännityksestä, ja Sylvia on varma siitä, että salaseura on hänen koko tähänastiseen elämänsä paras idea.
6
Sylvia juo pitkän kulauksen marjamehua ja nappaa itselleen toisen keksin. Tunnelma valan jälkeen on jotenkin juhlallinen ja muistuttaa Sylviaa papan 90-vuotisjuhlista, joissa veteraanikuoro oli käynyt laulamassa kauniin laulun papan kunniaksi. Ainoastaan syljestä tahmeat kädet tekevät tunnelmasta vähän erilaisen - niin, ja paikka on paljon hauskempi kuin vuokrattu juhlasali, jossa ei saanut juosta eikä leikkiä kahvilusikoilla.
”Teillä on molemmilla hienot nimet”, Aatos sanoo. Sylvia pyöräyttää silmiään.
”En tykkää Sinikasta yhtään, mutta onneksi kukaan ei käytä sitä. Paitsi hammaslääkärit, mutta nekin vahingossa.”
Aatos naurahtaa ja Sylvia hymyilee takaisin. Konsta kertoo oman nimensä olevan perintöä joltain suvun urotekoja tehneeltä isoisältä.
”Mutta olen mieluummin Konsta kuin Konstantin. Paljon helpompaa niin.”
Sitten Konsta alkaa kysellä Aatokselta tämän perheestä ja harrastuksista. Sylvia huomaa, että pojat tuntuvat olevan jo hyviä kavereita - poikien kaverisuhteet ovat aina paljon yksinkertaisempia kuin tyttöjen. Aatos kertoo heidän muuttaneen äidin ja isän töiden takia, koska molemmat olivat saaneet töitä samasta kaupungin toteuttamasta rakennusprojektista.
”Eikö ollut kurjaa jättää kaikki kaverit Kotkaan?” Sylvia kysyy. Aatos katsoo häntä hetken ennen kuin vastaa.
”Ei minulla oikeastaan ollut sellaisia kavereita. Ja sitten meidän perheessä kävi yksi juttu…”
Sanat katoavat hiljaisuuteen. Sylvia katsoo Aatosta odottaen, mutta kestää kauan ennen kuin Aatos jatkaa. ”Minulla oli veli, mutta…”
”Ei sinun ole pakko kertoa”, Konsta sanoo nopeasti. Hän on hyvä lukemaan ihmisiä, sen Sylvia on saanut huomata useasti. Esimerkiksi nyt Konsta tajuaa, ettei Aatosta kannata painostaa kertomaan, kun taas Sylvia kihisee uteliaisuudesta saada kuulla kaiken.
Vaaleatukkainen pudistaa päätään.
”Kyllä minä kerron. Mehän ollaan nyt salaseura. Meidän pitää olla rehellisiä toisillemme, koska vain sillä tavalla me voidaan luottaa toisiimme”, hän sanoo, mutta pitää katseensa sammalmättäässä. ”Matias kuoli. Omasta tahdostaan. Marraskuussa. Sekin oli syy siihen, että me muutettiin.”
Sylvia kääntyy katsomaan Konstaa, joka näyttää yllättyneeltä. Kumpikaan heistä ei tiedä, mitä sanoa, ja Aatos tuntuu huomaavan sen, koska jatkaa ääni keveämpänä: ”Ei teidän tarvitse sanoa mitään. Se oli kamalaa, ja äiti ja isä on edelleen tosi surullisia, mutta ei sille voi enää mitään. Se tapahtui jo. Matiasta ei enää ole.”
Sylvia tuijottaa hänkin jalkojen juuressa kasvavaa sammalta ja yrittää miettiä, miltä tuntuisi ensin olla pikkusisko jollekin ja sitten yhtäkkiä ollakin ihan yksin.
”Onko sinulla ikävä sitä?” Sylvia kysyy.
Aatos nyökkää, mutta ei sano enempää. Pojasta säteilee yhtäkkiä niin syvä suru ja synkkyys, että Sylvia kääntyy halaamaan poikaa, joka vastaa siihen varovaisesti.
”Sinulla on nyt meidät”, Sylvia kuiskaa, mutta ei ole ihan varma, kuuleeko Aatos.
Sitten hän tuntee pojan käsien painautuvan hänen selkäänsä hetken ajan vähän kovempaa
7
Kun kello alkaa lähestyä kahdeksaa, makuualusta rullataan ja laitetaan takaisin laatikkoon. Muutamat jäljellä olevat keksit jaetaan kotimatkalle eväiksi ja Sylvia sujauttaa käytetyt pahvimukit taskuunsa.
Sylvia kuitenkin viivyttelee lähdön kanssa. Hänen kielen päällään tanssii paljastus, jonka kertomista hän on miettinyt koko illan.
”No, jos me nyt kerrotaan salaisuuksia -”, Sylvia sanoo lopulta, kun Konsta vilkaisee jälleen rannekelloaan. Miten sanojen ääneen sanominen voikin pelottaa näin paljon? ”- niin haluaisin kertoa sellaisen asian, että joskus minut valtaa outo tunne. Vähän kuin… tunne vatsanpohjassa, joka käskee minua tekemään asioita.”
Konsta ja Aatos tuntuvat pysähtyvän paikoilleen, ja Sylvia rohkaisee itsensä kohtaamaan molempien katseet silmiään räpäyttämättä.
”Tekemään… niin kuin mitä?” Konsta kysyy otsa rypyssä.
Sylvia kohauttaa olkiaan. ”Mitä tahansa. Joskus jossain on loukkaantunut lintu tai ihan vaan roska, mutta löydän sen, kun kuuntelen sitä vatsanpohjan tunnetta. Se ikään kuin puhuu ilman, että käyttää sanoja ja johdattaa minut aina jonnekin, minne en olisi muuten arvannut mennä.”
”
Sjätte sinne”, Aatos sanoo hiljaisesti ja Sylvia nyökkää. Niin hänkin on miettinyt.
”Joskus menen sellaisiin paikkoihin, missä ei ole mitään, mutta missä minusta tuntuu, että jotain on tapahtunut tai tulee tapahtumaan. Onko se teidän mielestä outoa?”
Sylvia katsoo erityisesti Konstaa, koska Konsta on heistä kolmesta se järkevin. Tämä vilkaisee Sylviaa mietteliäänä ja hetken Sylvia pelkää, että Konsta pitää häntä outona. Ehkä hänen olisikin pitänyt pitää tieto itsellään?
”Kunhan se ei ole sinulle vaaraksi, ei siinä varmaan mitään pahaa ole, vaikka se olisikin outoa”, Konsta sanoo, mutta katsoo Aatosta ikään kuin tukea hakien. Kun Aatoskin nyökkää, Sylvian olo kevenee.
”Ehkä se olet sinä, joka johdatat meidän salaseuran seikkailuihin”, Aatos sanoo ja ujo hymy nousee pojan kasvoille. Sylviankin mieli kirkastuu: sitä hän ei ollut tullut ajatelleeksi!
Olo piristyneenä Sylvia lähtee johdattamaan heitä havumajasta takaisin ratakiskoille ja he laskeutuvat varovaisesti hämärtyvässä illassa kallionjyrkännettä alas. Junaradalla he hajaantuvat Aatoksen lähtiessä yhteen suuntaan ja Konstan ja Sylvian toiseen. He sopivat tapaavansa havumajalla heti seuraavana päivänä.
Kotimatkalla Konsta on hiljainen. Vasta Sylvian kotiportilla poika katsoo häntä oikein tarkasti silmiin ja sanoo: ”Se sinun kuudes aistisi… Ole sen kanssa varovainen, vaikka se johtaisikin seikkailuun.”
Sylvia nyökkää. Kyllä hän sen tietää. Joissakin paikoissa hän on tuntenut jopa pelkoa, vaikka ei ole osannut sanoa, miksi. Silti tunne on vienyt hänet sinne ja sen vastustaminen on ollut mahdotonta. Mutta Sylvialla on järkeä päässä: kyllä hän tietää, milloin lähteä ja milloin jäädä etsimään. Sen hän sanoo myös Konstalle, joka nyökkää.
”Olet kyllä rohkea. Ja tämä salaseura on huikea.”
Siitä Sylvia on täysin samaa mieltä.