Ficin nimi: 06:00
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draama, fluffiton fluff
Paritus: Ron/Hermione
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J.K. Rowling omistaa maailman ja sen hahmot, minä vain lainaan, enkä saa tästä rahallista korvausta.
A/N: Juupelis, eli Syksy sanoi irkissä jotain, että haluaa slice of life fluffia Tulpulle joka sanoi jotain sen suuntaista, ettei sellaista oo. Huomioikaamme, etten lukenut taas puoliakaan viesteistä, mutta kiitos menkööt heille. ♥ Sain kuitenkin inspiksen, koska hitot, ei oo mitään fluffista hattaraa joka tursuaa korvista etenkään aamuisin ja aamufluff on aika suosittua (itsekin kirjoittanut). Joten kirjoitin fluffitonta fluffia, jonka laitan Fluffy10, Oneshot10, FF100: Puhdasveriset (056. Aamiainen). En yleensä käytä otsikossa numeroita, mutta poikkeus vahvistanee säännön.
06:00
Se oli täysin tavallinen arkinen aamu. Taivas oli harmaana tihkuttaessaan kylmiä syyssateita pihamaan liian pitkäksi kasvaneelle nurmelle ja kello tikitti hitaasti kohti kuutta.
Isomman viisarin saavuttaessa määränpäänsä, tarkalleen kahteentoista, pienen ollessa kuuden kohdalla Ron kuuli pehmeät askeleet rappusista, jotka veivät yläkertaan. Kuten aina Hermione asteli alas aamutohveleissaan ja tukka takussa keittiöön napsauttaakseen vesipannua taikasauvallaan.
Ron kahisteli lehteään pariin otteeseen, joka oli vain tapa, jolla hän kertoi olevansa hereillä. Hänen tuore vaimonsa ei näyttänyt huomaavan sitä, mutta Ron tiesi, että huomasi. Ruskeat kulmat kurtistuivat naisen kasvoilla vain hitusen, mutta sen verran, että hyvä aviomies saattoi tietää sen tarkoittavan jälleen aamua jolloin ei lausuttu sanoja.
Teevesi porisi kiehumisen merkiksi tasan viisi minuuttia yli kuusi ja siinä lyhyessä ajassa Hermione oli ehtinyt ottaa esille pienen valkoisen posliinilautasen teeleipineen, marmeladia ja teemukinsa, jonka oli tuonut vanhempiensa kotoa heidän muutettua yhteen. Ron oli päässyt lehdessään taloussivuille, jotka luki aina huolimattomasti jos ollenkaan. Keittiöntasolla yön levännyt kirja, jonka selaaminenkin olisi rasittanut Ronia, oli kuitenkin taloussivujakin raskaampi ja vaikealukuisempi, mutta siitä huolimatta hänen vaimonsa otti sen joka päivä aamulukemisekseen.
Ron kutsui niitä hiljaisiksi aamuiksi mielessään, vaikka ulkoa kantautukin varhaisaamun ääniä ja tuuli, joka ei koskaan tuntunut hellittävän ainakaan näin syksyn tullen. Hermione uppoutui kirjaansa saatuaan teensä, joka oli perinteistä englantilaista. Ron peitti haukotuksensa antaakseen toiselle rauhan ja unohti lehtensä, josta ei alunperinkään ollut aikonut lukea muuta kuin sarjakuvat ja urheilusivut. Hän kyllä ennättäisi lukea ne myöhemminkin.
Vaikka Hermione oli aina vaikuttanut heistä aamuvirkummalta niin vasta yhteen muutettuaan Ron oli huomannut, että nainen vaati aikansa herätäkseen. Sellaisen oman pienen tilan, jossa hän oli ulkopuolella, vaikka olikin aivan vieressä ja läsnä omalla tavallaan. Niissä aamuissa ei ollut varsinaisesti mitään herttaista, mutta se oli hetki ennen kuin he lähtivät päiväksi erilleen. Ron töihin ja Hermione kerta toisensa jälkeen monimutkaisemmille luennoille velholakien kiemuroista vain palatakseen vieläkin kimurantimmat tehtävät mukanaan.
Sellaisina aamuina Ronilla oli aikaa katsella kahvikuppinsa ja lehtensä takaa vaitonaista Hermionea, jonka hiukset olivat niin vallattomat ja kesyttömät, että jonkun toisen olisi ollut vaikeaa muodostaa huulilleen edes kohteliaisuuden tapaista. Tuon pörröpään Ron oli nähnyt heidän kouluaikoinaan, mutta silloin Hermione oli jo herännyt ja täynnä tarmoa, eikä harjaamatta jääneet hiukset paljastaneet uupumusta suun käydessä taukoamatta kertoakseen hänelle ja Harrylle miten tärkeitä tulevat kokeet olisivat.
Nyt Ronilla oli aikaa katsella, kun hänen ei tarvinnut keskittyä sulkemaan korviaan syytöksiltä jälleen kerran tekemättömäksi jääneestä esseestä tai tutkielmasta – puhumattakaan loitsuharjoituksista. Hermione oli alkanut myös vanheta, ei niin, että edes Harry olisi sitä erottanut. Kasvoilla olevat pienet uurteet ainoastaan Ron saattoi nähdä kuten myös silmänurkissa viipyilevän unen, jota nainen koetti saada väkisin väistymään räpyttelemällä silmiään laiskasti katseen kiitäessä riviltä toiselle.
Ron saattoi myös katsella naisen tapaa kohottaa teemukinsa hetkeksi ilmaan paikalleen ennen kuin nosti sen huulilleen ja kuulla pienet tuhahdukset, jotka olivat peiteltyjä haukotuksia. Ron heräsi joka aamu ennen Hermionea vain nähdäkseen, miten toinen vielä nukkui kymmentä minuuttia vaille kuusi levollisesti, tietämättä vielä herätyksen havahduttavan hänet tarkalleen 05:56, kuten oli aina. Ron ei koskaan käynyt katsomassa, miten Hermione hyödynsi ne neljä minuuttia, jotka oli hereillä ennen alakertaan saapumista. Ronin ei tarvinnut.
Hän piti siitä, että Hermione saapui joka aamu täsmällisesti hänen luokseen keittiöön, kurtisti kulmiaan hiuksen ohuet rypyt kasvoillaan viestimässä väistämättömästä ikääntymisestä. Sillä Ron tiesi, että he pysyisivät yhdessä ja se oli viesti heidän molempien ikääntymisestä ja vain pieni pala sitä, mitä kaikkea heillä oli vielä edessään. Ne uurteet kertoivat yhteisistä vuosista. Ehkä vielä kuudenkymmenen vuoden jälkeen hänen vaimonsa astuisi alas nuo rappuset, väsyneenä ja hiljaisena.
Ja noustuaan ylös pöydän äärestä omalta paikaltaan, tuttuun tapaan 06:25, Hermione tulisi hänen vierelleen ja suutelisi häntä huulille pehmeästi ja hymyilisi aamun ensimmäisen kerran. Heidän aamuissaan ei ollut sanoja, eikä sellaista kauneutta, mitä joku mies olisi saattanut odottaa nuorelta ja sievältä vaimolta. Ronilla oli Hermione, nainen takkuisissa hiuksissa, uurteet silmäkulmissaan, mutta yhtä kaikki kauniina ja ennen kaikkea siellä, hänen luonaan.
Hyvää työpäivää, sulautui hiljaisuuteen ja he lähtivät eri suuntiin, mutta sillä ei ollut väliä, kauanko Ronilla menisi töissä ja Hermionella Opistolla. Molemmat tiesivät, myös Hermione, että he kohtaisivat viimeistään aamun sarastaessa, vaikka auringon pilkahdukset eivät leikkaisikaan pilviverhoa. Sillä Ron oli huomannut, että niinä hetkinä, kun Hermionen teemuki pysähtyi kesken liikkeen nainen katsoi häneen ruskeilla silmillään nähden myös hänet sellaisena, kuin hänkin näki vaimonsa. Puolisona ja rakkaimpana.
