Otsikko: Katseiden taite
Fandom: Marvel/MCU
Ikäraja: Sallittu
Kieli: Suomi
Hahmot: Sam/Bucky, Steve
Genre: Slice of life, preslash?
Pituus: 900 sanaa
"Summary": He looks at me and I look at him
(eli käytännössä Bucky ja Sam katsomassa toisiaan eri tilanteissa, alkuun vuorotellen, lopussa miten tykkäävät).
A/N: Leikitään, ettei Infinity Waria ja Edgamea koskaan tapahtunut, ja tämä kolmikko elelee kivasti keskenään. Ensimmäiset rapsut ovat raapaisuja sieltä sun täältä, viimeiset muodostavat selkeämmän jatkumon.
Osallistuu spurttiraapaleisiin 28.9-4.10. 2020
***
Katseiden taite
Bucky vilkaisi Samia ohimennen, ja pysähtyi tieteen nimissä katsomaan vähän pidempään.
Sam istui Buckya vastapäätä keittiön pöydän ääressä lukemassa aamun lehteä. Miehen silmät olivat vielä unesta sirrillään ja kasvojen rajat muutenkin pehmeämmän näköiset kuin yleensä.
”Älä tuijota”, Sam murahti, mutta jopa epäystävällisistä sanoista puuttui niiden tavanomainen terä. Bucky painoi katseensa pöytään vain nostaakseen sen hetken päästä takaisin.
Sam oli pahantuulinen nykyään joka aamu, mutta se johtui yksinomaan siitä, ettei miehellä ollut lupaa käydä juoksemassa nyt, kun he olivat eristyksissä.
Yhteiskunta ei uskonut, ettei Kapteeni Amerikka voi sairastua koronavirukseen, ja tässä sitä oltiin.
Bucky työnsi hitaasti oman kahvikuppinsa pöydällä lähemmäs Samia.
*
Bucky näytti stressaantuneelta.
Samin ei tarvinnut kuin vilkaista, ja hän huomasi niskan jäykän asennon, jännittyneet leuat. Muutaman minuutin päästä Buckyn silmissä alkaisi aaltoilla pakokauhu.
Sam oli oppinut veteraanien parissa työskennellessään erottamaan kilometrien päästä, jos ihmisellä oli epämukava olla.
Itsensä katsominen peilistä oli toinen armoton opettaja. Silloin saattoi sentään tietoisesti rentouttaa hartiansa ja lakata puremasta hampaita yhteen. Kun ruumis oli rento, mielikin oli helpompaa saada uskomaan, ettei ollut mitään hätää.
Sam tönäisi kevyesti hartiallaan Buckyn omaa, ja toinen vastasi nojaamalla huomattavasti raskaammin takaisin.
Bussi osui kuoppaan tiessä, koko auto tärähti. Bucky sulki silmänsä, puristi kätensä nyrkeiksi.
Sam laski käden ystävänsä kädelle.
*
”Siis mitä?” Samin silmät olivat levällään. Bucky piti siitä, miten toinen katsoi häntä kerrankin ilman ainaista epäluuloista siristelyä.
”Totta se on.”
”Steve väitti, ettei koskaan tanssinut kenenkään kanssa ennen nykyaikaa”, Samin silmiin palasi tuttu epäluulo.
”Hän ei muista sitä, se ei päättynyt ihan kauhean nätisti”, Bucky yritti pitää äänensä kepeänä.
Hän ei halunnut, että Sam katsoisi häntä huolestuneella ilmeellään, joka oli toisen kasvoilla ihan liian usein nykyään.
”Minä tarjouduin, kun Steve ulisi jatkuvasti, ettei koskaan pääsisi tanssimaan kenenkään kanssa. Hänen äitinsä mielestä se ei näyttänyt ihan pelkältä ystävänpalvelukselta.”
Sam katsoi Buckya niin surullisesti, että Buckyn oli pakko kääntää katseensa pois.
*
Sinä perjantaina he päätyivät katsomaan Leijonakuninkaan.
Sam oli ottanut henkilökohtaiseksi missiokseen sivistää Buckya ja Steveä parhaansa mukaan elokuvien ja musiikin saralla.
Leijonakuningas teki Buckyyn lähtemättömän vaikutuksen.
Tai no, hän katseli kyllä enemmän Samia kuin elokuvaa.
Koskaan ennen Bucky ei ollut nähnyt Samin itkevän.
Steve vollotti hänen toisella puolellaan tukahduttaen nyyhkäyksiä käteensä, mutta siihen Bucky oli tottunut jo lapsena.
Samin hiljaisemmin valuvia kyyneliä hän ei osannut kuin tuijottaa.
Hänen teki mieli nojautua lähemmäs, pyyhkiä ne pois toisen poskilta, ehkä nuolaista sormeaan sen jälkeen. Mutta se olisi varmaan Samin mielestä outoa.
Bucky tyytyi levittämään jalkojaan kunnes hänen polvensa painui Samin omaa vasten.
***
(Hydran kynsissä)
Sam tunsi kylmän aseenpiipun painuvan niskaansa, mutta ei kääntänyt katsettaan hetkeksikään pois Buckysta.
Bucky näytti menneen robottivaihteelle, mikä oli äärimmäisen paha juttu.
Mistä he tiesivät, vaikka tämän aivojen sivulokeroissa olisi vielä ties mitä kivoja pikku yllätyksiä, joista Hydra voisi ottaa ilon irti.
Buckyn silmässä liikahti jokin, näytti melkein, kuin tämä olisi iskenyt silmää.
Samille tuli mieleen, että ehkä Hydran korsto oli pamauttanut häntä niin lujaa, että hänellä oli alkanut viirata.
Oletus osoittautui virheelliseksi, kun Bucky äkkiä heräsi toimintaan, ja yhdellä notkealla ponkaisulla ja kierrepotkulla pisti ketoon molemmat korstot. Miehet olivat tehneet sen virheen, että olivat keskittäneet huomionsa sataprosenttisesti Samiin koko ajan.
”Mikä siinä noin kauan kesti, ehdin varmaan saada mustelman”, Sam kuuli suunsa syytävän sanoja ilman lupaa, ja hieraisi aristavaa niskaansa.
Elämä oli palannut Buckyn silmiin, ja vasta se sai Samin tuntemaan melkein pyörryttävää huojennusta.
”Minulle pitäisi myöntää tuosta Oscar-patsas”, Bucky kerskui ja auttoi Samin ylös lattialta.
”Sinäkin vissiin uskoit.”
He katsoivat toisiaan silmiin ja Sam tunsi äkkiä häpeää. Ei siksi, että oli langennut Buckyn esitykseen, vaan siksi, ettei uskonut ystävänsä mielenlujuuteen niin paljon kuin tämä selvästi uskoi hänen omaansa.
”Tule tänne”, hän murahti ja kietoi Buckyn niin lujaan halaukseen, että kylkiluut rutisivat.
”Ensi kerralla minä pelastan meidät.”
”Niin varmaan.”
*
Buckysta tuntui, että sen edellisen pahan paikan jälkeen Sam oli katsonut häntä jotenkin erilailla. Hän ei oikein saanut hahmotettua mikä oli muuttunut, mutta jokin oli.
Buckyn niskaa kihelmöi, ja kun hän kääntyi katsomaan, Sam yleensä katseli häntä. Toinen käänsi katseensa heti, kun jäi toiminnastaan kiinni.
Bucky saattoi vihdoin katsoa itse Samia sydämensä kyllyydestä, kun tämä tuijotteli itsepäisesti muualle.
Kerran, kun Bucky oli omituisella tuulella, hän pamautti toiselle taas yhden tuijotteluepisodin päättymisen jälkeen:
”Sen kun tuijotat vaan.”
Vaikka Samin hipiässä ei punastuminen näkynyt, Bucky olisi voinut vaikka vannoa, että Samin naama helotti.
”Tuijotuskisaako havittelet?” Sam äännähti.
Pakkohan sellaiseen haasteeseen oli vastata.
*
He asettuivat olohuoneen lattialle risti-istuntaan toisiaan vastapäätä, valmistautuivat kuin kyseessä olisi suurempikin kilpailu.
Bucky venytteli, Sam pöyhi tyynynsä mahdollisimman mukavaksi, kävi vessassa ja otti vesilasin viereen.
”Miten me tehdään tämä? Saako räpytellä? Saako nauraa?” Sam naksautti rystysiään ja asettui tyynylleen.
”Kaikki on sallittua niin kauan, kunhan katsekontakti säilyy”, Bucky vastasi ja istui hänkin alas.
”Fyysinen koskemattomuus?”
”Saa koskea, mutta vain luvan kanssa.”
”Kiinni veti.”
Samin silmien ruskea näytti pyörteilevän iltapäivän auringossa, kuin kahvi, jonne oli lisätty tilkka viskiä.
Sam tuijotti herkeämättä takaisin. Buckyn silmät toivat hänen mieleensä lähteen, sellaisen, josta oli ihanaa päästä juomaan, kun oli vaeltanut koko päivän helteessä.
Bucky nojasi keskittyneesti kyynärpäitä polviinsa, nojautui lähemmäs Samia tahtomattaankin. Sam vastasi nojautumalla itsekin lähemmäs, he liikkuivat kuin olisivat olleet toistensa peilikuvia.
”Etkö aio yrittää häiriköidä?” Sam puhui ensimmäisenä, ja Bucky kohautti hartioitaan.
”Tarvitseeko minun?”
Hän antoi hitaasti suunsa levitä virneeseen, ja nuolaisi huuliaan.
”Alhaista”, Sam mutisi. Oli aivan hilkulla, ettei hän hävinnyt peliä juuri silloin.
Bucky nojautui vieläkin lähemmäs, eikä Sam voinut muuta kuin vastata samalla mitalla.
”Näytät ihan kalalta”, hän sanoi, kun heidän otsansa kopsahtivat yhteen, tuijottamisesta tuli haastavaa.
”Pussaan paremmin”, Bucky vastasi ja kohotti kulmiaan niin, että Samin kasvoja kutitti.
”Oliko tuo haaste?”
Jäi epäselväksi kumpi heistä voitti.
*
