Kirjoittaja Aihe: Velvet Goldmine: Let's do it like we're friends, K-11 | Curt Wild/ Arthur Stuart  (Luettu 4066 kertaa)

Haruka

  • Taskukokoinen
  • ***
  • Viestejä: 1 116
  • Ava by mustapisara
    • Mietteitä musiikista
Otsikko: Let’s do it like we’re friends
Tekijä: Haruka
Fandom: Velvet Goldmine
Paritus: Curt Wild/ Arthur Stuart
Genre: Slash, draama, romance -raapaleita
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Kiroilua, mainintana miesten välinen seksi, alkoholin ja huumeiden käyttöä ja draamaa
Vastuunvapaus: Todd Haynes omistaa Velvet Goldminen hahmot ja maailman, minä vain leikin niillä enkä saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta.
Yhteenveto: ”Arthur ei voinut unohtaa, miten oli kuvitellut rakastaneensa Curtia, joka ei varmaan edes muistanut häntä”.
Haasteet: Shuffle IV,

A/N: Velvet Goldminesta muutamia raapaleita, joista yksi ei ihan yltänyt raapalemittaan, kun kirjoittamisaika loppui kesken. Näiden kahden välisestä suhteesta on kyseisessä leffassa hieman vihjailuja, joten päätin kirjoittaa näistä kahdesta. Katsoin tän leffan viime viikonloppuna pitkästä aikaa, joten silläkin lienee osasyynsä näihin. Otsikko tulee T-Rexin biisistä "Diamond Meadows", joka kuullaan myös kyseisessä leffassa.

Jos joku näitä lukee, olisi kiva kuulla kommenttia.



(Lou Reed – Satelite Of Love)

Curtille elämä oli Sex, Drugs & Rock ‘n’ Roll, ei enempää eikä vähempää. Hän rakasti olla yleisön edessä, vaikka sähkökitaran ääni sai hänet sekoamaan ja tekemään mitä hulluimpia asioita.

Curt rakasti Briania. Tai ainakin halusi uskotella itselleen rakastavansa, kunnes kaikki romahti ja Brianista tuli toinen mies, jollainen hän oli aina ollut. Ei edes Brianin vaimo, Mandy, voinut kieltää miehensä muuttuneen Curtin tultua kuvioihin. Ja kun eräänä päivänä Curt oli lähtenyt ovet paukkuen rakastamansa miehen luota, hän ei tiennyt, miten pohjalle Brian oli vajonnut tämän lähdön myötä.

Mutta Curtin ura oli jatkunut, vaikka tämä olisi halunnut lopettaa kaiken vanhan suhteensa päätyttyä.

100 sanaa
***

(J. Karjalainen – Telepatiaa)

Arthurille ei riittänyt se, että hän sai ihailla glamrockin ajan suurimpia tähtiä läheltä. Ei, hän toivoi enemmän. Hänelle ei riittänyt pelkkä masturboiminen idolinsa kuvan ääressä, kun oli löytänyt sen sanomalehdestä. Sekään ei riittänyt, että hän oli muuttanut pois vanhempiensa luota ja hänen äitinsä oli juossut linja-auton perässä yrittäen tavoittaa sen, saadakseen puhuttua Arthurille järkeä ja saada tämän tulemaan takaisin kotiin kanssaan. Arthur ei halunnut enää palata siihen ahdasmieliseen ympäristöön.

69 sanaa
***

(Billy Talent – Surprise, Surprise)

Heidän kohdatessaan Arthur ei osannut aavistaa, mitä seksi tulisi toisen miehen kanssa olemaan, miltä tuntui takertua toiseen, katsella yhdessä taivaalle meikatut silmät loistaen odotuksesta. Hän oli glamrockin päätöskonsertissa kamapäissään kinastellut vaatteista jonkun suuremman nimen kanssa, tyypin, joka oli saanut kuitenkin tahtonsa läpi ja repinyt vaatekappaleen tämän käsistä. Ja sitten hän oli tavannut vaaleahiuksisen, paksupohjaisiin kenkiin pukeutuneen nuoren miehen, kun tämä oli astellut pois lavalta, tullut takahuoneeseen ja halannut vaaleahiuksista naista, jota Arthur ei tuntenut.

He olivat katselleet toisiaan ja suudelleet epävarmasti. Myöhemmin Arthur oli vain halunnut unohtaa kaiken, muuttanut Amerikkaan ja pestautunut töihin sanomalehteen, mutta ei voinut unohtaa, miten oli kuvitellut rakastaneensa vaaleahiuksista miestä, Curtia, joka ei varmaan edes muistanut häntä.

111 sanaa
***

(Depeche Mode – Policy Of Truth)


“En käsitä, mitä helvettiä oikein haluat”, Curt oli todennut tavatessaan Arthurin vanhemmalla iällä baarissa, jonne tämä oli tullut ottamaan vain pari tuoppia unohtaakseen menneet. Hän ei tunnistanut miestä menneisyydestään, ei muistanut tämän nimeä, vaikka miehen kasvot näyttivät hänestä tutuilta.

Hän ojensi Arthurille korua, jossa oli turkoosi kivi kerrottuaan ensin muutaman seikan ajasta ennen kuin heistä kummastakin oli tullut mitä tuli: toisesta rappiota rakastava rocktähti ja toisesta toimittaja amerikkalaiseen sanomalehteen vastoin tahtoaan. Arthur ei aluksi ottanut sitä vastaan, mutta Curt jätti sen silti hänelle, jätti jukeboksin soittamaan vanhaa Bryan Ferryn levyttämää kappaletta ”2HB”.

”Hän sanoi sitä vapaudeksi, jonka jokainen voi suoda itselleen. Tai olla suomatta”, ajatteli Arthur sylkäistyään korun suustaan ja kaivaessaan sen olutvaahdon keskeltä virnistäen vaaleahiuksiselle, turvonneelle, vanhentuneelle rocktähdelle, joka oli jo ehtinyt lähteä ja vannoi heidän tapaavan jälleen uudemman kerran. Ehkä he tapaisivat samassa baarissa, ehkä jossain muualla.

139 sanaa
***

(Uniklubi – Polje)

”Haluatko sä muka haastattelun siitä surkeasta ajasta?” Curt tivasi tavattuaan uudemman kerran Arthurin, joka oli ripustanut korvaansa häneltä saamansa korun.

Arthur pudisti päätään sanoen:

”Se aihe on jo käsitelty.”
”Mitä sä sitten tahdot? Nimikirjoituksen vai?” Curt jatkoi käsittämättä edelleenkään, mitä tuo hölmö toimittaja teki taas samassa baarissa.
”Muistatko, miten 70-luvulla suutelit minua?” Arthur kysyi hiljaa vaaleahiuksiselta, joka tuhahti ja suki turhautuneena hiuksiaan, mutta lopetti saman tien käsittäessään, mitä toimittaja oli kysynyt häneltä.
”Säkö se olit?” hän kummasteli.

Arthur nyökkäsi.

”Me eletään 80-lukua”, Curt totesi sitten ojentaen kätensä koskettamaan korvakorua ja jatkoi:
”Toi näyttää todella hienolta sulla. Otit sitten sen käyttöön?”
”Niin. Enhän minä muutakaan voinut”, oli Arthurin vuoro todeta ja katsoa rocktähteä silmissään sama kysymys kuin 10 vuotta aikaisemmin. Kysymys siitä, saisiko suudella toista uudemman kerran.

126 sanaa



« Viimeksi muokattu: 19.02.2015 17:16:23 kirjoittanut Beyond »

Frederica

  • ***
  • Viestejä: 1 147
Kommenttikampanjasta iltapäivää. :>

Mielenkiintoiset raapaleet, pakko sanoa. Rakenne toimii hyvin; ensimmäiset kaksi esittelevät hahmot ja muut kiertyvät heidän suhteensa ympärille. Kokonaisuutena nämä toimivat erinomaisen hyvin ja pidän siitä miten lopussa on mukana muistuma alusta, saisiko suudella. Tuossa tuntuu jotenkin hyvällä tavalla tuo vuosikymmenen vaihtuminen. Tavallaan tuo suutelu-keskustelu tuossa viimeisessä on tämän helmi, koska siinä näkyy kuinka paljon aikaa näiden kahden välissä on kulunut ja kuinka he yhä kurkottavat tunnustellen toisiaan kohti. Ja tuo koru on aivan mahtava yksityiskohta. :>

Ainoa kohta, jossa oli vähän vaikea pysyä juonessa mukana, on tuon kolmannen raapaleen ensimmäisen kappale. Siinä on kolme varsin pitkää virkettä ja ne ovat ehkä hiukan raskaat. Tunnelman kannalta niissä tulee kaunista kuvailua ja ne kuljettavat tarinaa eteenpäin, eivätkä ne ole liian vaikeat ymmärtää tai mitään sellaista, ne ovat vain hiukan hengästyttävän mittaiset. Toisaalta sekin voi olla ihan tietoinen valinta ja kuvastaa tuota Arthurin tunnetilaa. Ajattelin vain sanoa asiasta, koska tuossa kohtaa lukemiseni pysähtyi hetkeksi ja mietin mistä se johtui. :>

Kokonaisuutena vahva teksti, mikä on minusta hieno saavutus, kun noista kappaleista ei etukäteen voi tietää mitä tulee. Pidän siitä, että tässä käydään näiden kahden tarinaa läpi hyvin pitkältä aikaväliltä ja miten heidän elämänsä kietoutuvat yhteen. Tässä on paljon hienoa ja oivaltavaa kuvausta, pidän erityisesti tuosta kohdasta, jossa Curt ei muista Arthurin nimeä, mutta kasvot ovat tutut. Jotenkin todella elämänmakuista kerrontaa ja kuvausta. :>

Kiitos tästä lukukokemuksesta. <3
wooooop
Ava: Ingrid

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 091
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Velvet Goldmine ei ole mulle lainkaan tuttu, mutta pikaisen googlettelun perusteella se vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta elokuvalta (pitänee tutustua tarkemmin jossain välissä, jahka saan selvitettyä, mistä sen voi katsoa). Pitää siis näin heti alkuun kiittää leffasuosituksesta! Kiitos~

Shuffle-haaste on sellainen, mistä mä en koskaan suoriutuisi, en kunnialla, en mitenkään, ja siksi ihailevan kateellisena näitäkin luin. On se hienoa, miten jotkut saavat yhden ainoan kappaleen aikana kirjoitettua raapaleen (tai ainakin melkein, ja joskus enemmänkin). Näistä muodostui vielä kiva kokonaisuus! Pari ekaa vähän niin kuin tutustuttivat lukijan hahmoihin (mikä oli kiva mulle kun en niitä etukäteen tiennyt) ja muut sitten käsittelivät enemmän heidän suhdettaan ja sen vaiheita. Pidemmältä aikaväliltäkin, selvästi. Lopussa varsinkin oli vähän sellainen katkeransuloinen maku, kun paljon tuntui muuttuneen kymmenessä vuodessa. Curtko tosiaan oli unohtanut heidän suhteensakin? Tai ainakin sen, että oli ollut juuri Arthurin kanssa. No, onneksi heillä oli mahdollisuus tavata taas, ja se katkera suloisuuskin muuttui paljon pehmeämmäksi. Ei tietoa siitä, mikä vastaus olisi, mutta mulle ainakin jäi ihan toiveikas fiilis :)

Kiitokset kivasta lukukokemuksesta!
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti