Halla sydämessä, K-11, post-apokalyptinen scifi

[LillaMyy]

Otsikko: Halla sydämessä
Kirjoittaja: LillaMyy
Ikäraja: K-11
Hahmot: Olexandr & Yuri
Oikolukija: –
Tyylilaji: post-apokalyptinen scifi
Tiivistelmä: Olexandr muistelee menneitä, ja ihmettelee elossa oloaan.
Haasteet: Kirjoittamisen kuudestilaukeava, Teelusikan tunneskaala, Originaali10 & Genretasohaaste
K/H: Onneksi minulla on mies, jolla on paljon ideoita, tai tämä olisi jäänyt kirjoittamatta. Idea tulee siis täysin poikaystävältäni, joka auttoi tämän kanssa enemmän kuin tarpeeksi.

Halla sydämessä

Rääkäisy.

Ja toinen.

Sitten.

Syvä hiljaisuus.

Olexandr ja Yuri piilottelevat Stalinin hampaan pimennossa, kun demonilepakot kaartavat toiseen suuntaan Moskovan synkeällä taivaalla.

Vasta monta minuuttia myöhemmin eriparikaksikko uskaltaa kävellä takaisin aukiolle. Olexandr sytyttää tottunein sormin pienen nuotion lämmittämään sisintä.
”Miksi et ampunut niitä?” Yuri ihmettelee ja katsoo Olexandrin kantamaa Dragunovia.
”Niitä oli liikaa”, vanha mies vastaa ykskantaan.
”Ei kai kolme ole liikaa?” Yuri päivittelee.
”On.”

Kaksitoistavuotias poika kurottaa käsiään pitkälle nuotion ylle, kunnes vanhus kiskaisee ne taemmas.
”Poltat vielä hihasi”, Olexandr toteaa. Yuri yrittää seisoa samassa asennossa kuin vanhempikin mies, mutta huomaa sen hankalaksi ja istahtaa tuhkan peittämälle kiveykselle.
”Kerro taas se tarina”, poika pyytää niin monetta kertaa, että Olexandr on tippunut laskuista jo vuosi sitten. Vanhus kääntää kaasunaamariaan parempaan asentoon ja huokaisee syvään.

”Sen jälkeen, kun Suuri Tuho ajoi ihmiset maan alle, löytyi tarvikkeita helpommin, mutta niistä oli enemmän kiistaa. Luulimme löytäneemme jättipotin, kun löysimme ambulanssin punaiselta torilta. Sergei otti Vasilin mukaansa tutkimaan ambulanssia ja jätti minut pitämään vahtia Dragunovini kanssa”, vanha mies kertoo aivan kuten ennenkin.

Kolmikon epäonneksi paikalle oli kolmisenkymmentä vuotta aikaisemmin saapunut toinenkin iskuryhmä putsaamaan ambulanssia tarvikkeista. Sergei ja Vasil olivat ehtineet juuri ja juuri kurkistaa ambulanssin sisään, kun Olexandr oli välittänyt radiopuhelimella tiedon, että he olivat saaneet seuraa. Ammuskelu oli alkanut vain hetkeä varoitusta myöhemmin

Sergei oli saanut kuolettavan osuman lähes heti tulituksen alkamisen jälkeen, ja Vasilin ja Olexandrin oli täytynyt jättää joukkueensa johtaja sinne. Demonilepakot olivat ilmaantuneet paikalle joko veren tai laukausten houkuttelemina niin sankoin joukoin, että kahden ihmisen ammukset eivät olisi riittäneet suojautumaan niiden kynsiltä kovin pitkään.

Pari päivää myöhemmin myös Vasil oli kuollut ambulanssilta saamaansa säteilymyrkytykseen. Pieni lääkelaukku oli ainoa, mitä jäi lopulta jäljelle kaksikon suurelta ryöstöretkeltä. Vasil ei ehtinyt edes kuulla pelastaneensa erää pienen tytön hengen tuomillaan lääkkeillä, ennen kuin myrkytys vei hänet.

”Anya ehti saada sinut, ennen kuin säteilystä aiheutuva syöpä vei hänetkin”, Olexandr lopettaa tarinansa ja alkaa miettiä hiljaa itsekseen. Miksi hän oli selviytynyt näin vanhaksi? Miksi muut olivat kadonneet hänen ympäriltään ja jättäneet äärettömän ikävän?

Olexandr ei tuntenut ketään koko Moskovan alueella, joka olisi elänyt Suuren Tuhon jälkeen yhtä pitkään kuin hän. Eikä tuntenut varmaan kukaan muukaan. Jos ei Suuren Tuhon jälkeensä jättämä säteily tai ihmisten väliset kahinat vieneet ihmisiä, niin demonilepakot hoitivat sitten homman. Olexandr oli nähnyt niistä kaikki ja selvinnyt niistä tahtomattaankin.

[Avaruuspiraatti]

Luin tämän jo eilen, mutten oikein tiennyt, mitä olisin kommentoinut. En minä vieläkään tiedä, mitä muuta sanoisin kuin että tämä oli kiva! Oot lähtenyt rakentamaan tähän mielenkiintoista maailmaa, lukisin mielelläni jotain muutakin tähän post-apokalyptiselle Venäjälle sijoittuvaa. Minulle tuli tästä visuaalisesti vähän sellaiset Castlevania-tyyliset vibat (noista demonilepakoista). Kiitoksia!

[LillaMyy]

Avaruuspiraatti: Ei sitä aina tarvitsekaan sanoa muuta! (((: Pitää miettiä, josko keksisin jotain muutakin tästä maailmasta. En tiedä itse Castlevaniasta mitään, joten en osaa yhtään sanoa, että millaiseen suuntaan vibasi lähtivät. Kiitoksia kommentistasi! ((:

[Pura]

Vaihdokkaista hyvää iltaa!

Kiitos että laitoit tämän vaihdokkaisiin! Pidin tästä tekstistä todella paljon ja oon iloinen, että tää sattui miulle. Oot vanginnut tähän täydellisesti sen klassisen, kaikkein parhaanlaatuisen maailmanlopunjälkeisen maailman toivottomuuden tunnun. Tässä on monta hienoa, tunnelmaa luovaa yksityiskohtaa Stalinin hampaan varjossa piilottelusta pikkuiseen nuotioon ja kaasunaamareihin. Jotenkin tämä tuntuu hyvin venäläiseltä, mikä on aina plussaa

Tykkään kovasti tuosta, että hahmot ovat lapsi ja vanhus. Yleensä dystopiakirjoissa/-leffoissa näkee paljon teinejä ja nuoria aikuisia, harvemmin vanhoja tai hyvin nuoria ihmisiä ainakaan päähenkilöinä. Hahmot olivat muutenkin hienot kaikessa erilaisuudessaan ja heidän kanssakäymistään oli hauskaa lukea. Yuri on elämän vaikeudesta huolimatta säilyttänyt lapsellista viattomuutta, kun taas Olexandr on vanha ja elämän kolhima, ja se näkyy.

Olexandria kävi kyllä kovasti sääliksi.

Miksi hän oli selviytynyt näin vanhaksi? Miksi muut olivat kadonneet hänen ympäriltään ja jättäneet äärettömän ikävän?

Tää sattuu ;___; Niin myös viimeinen kappale ja sen viimeinen lause. On kamala ajatus, että joutuisi elämään ja näkemään kun kaikki ympärillä kuolevat ja itse jää yksin. Vaikka eikän Olexandr aivan yksin ole, onneksi hänellä ja Yurilla on kuitenkin toisensa :')

Maailmanrakennus on tässä upeaa! Et selittele suoraan mitään tai kuvaa sinänsä mitään pitkiä tapahtumakulkuja, mutta lukija pysyy silti hyvin perillä siitä, mitä on tapahtunut ja millaisessa maailmassa olaan. Lukisin tästä ja näistä hahmoista mielelläni lisääkin!

[LillaMyy]

Pura: Iiiik, äääk, apua, kiitoksia tosi paljon kehuista!! Mä en edes oikein osaa itse sanoa, että miksi tämä halusi olla näin venäläinen, mutta hienoa, että se puri!   Dystopiassa kyllä on harmillisen usein niitä teinejä aina päähahmoina, joten oli ihan kivaa vaihtelua itsellekin vähän muuttaa sitä stereotypiaa. (: Hyvä, että tässä pysyy mukana, kun välillä tuntuu siltä, että mun maailman rakennus jää teksteissä vaillinaiseksi. Pitää pistää korvan taakse, jos näistä irtoaisi kenties vielä jotain. Kiitoksia tosi paljon kommentistasi! ((:

[Tikkis]

Oon ollut innostunut dystopisista / post-apocalyptisista teksteistä jo jonkin aikaa, joten kun huomasin otsikossa tämän kuuluvan kyseiseen genreen, olihan tää pakko avata.

Musta tuntuu, että sanon täysin samat asiat kuin Pura tässä kommentissani, mutta ehkei se haittaa.
Se, että päähahmoina olivat lapsi sekä vanhus, toivat freesin twistin tähän lyhykäiseen tekstiin. Lisäksi luen ihan todella vähän mitään, mikä sijoittuisi Venäjälle, joten sekin oli hyvää vaihtelua. Mullekin tästä tuli hyvin vahvat Venäjä-fiilikset ihan kokonaisuutena. Ehkä ihan vaan päähahmojen nimet, Stalinin hammas ym. johdattelivat vahvasti Venäjän äärelle, että koko teksti tuntui niin... venäläismäiselle (en keksinyt mitään muutakaan sanaa ). Voisi olla tosi mielenkiintoista lukea enemmänkin Venäjälle sijoittuvaa post-apocalyptista scifiä.

Näinkin lyhkäisestä tekstistä sai hyvin kiinni, mitä on joskus tapahtunut, että maailma on ajautunut tiettyyn pisteeseen. Lisäksi siitä saa hyvin kuvan siitä, millainen maailma on just nyt ja mitä kaikkia vaaroja siellä on. Esim. kaasunaamarit olivat yksityiskohta, mikä kertoo jo itsessään paljon. Tuntui myös luonnolliselta, että Yuri halusi kuulla juuri tuon tarinan, koska se on yksi syy, miksi juuri hän on elossa. Lopulta jää pohdittavaksi, miksi myös vanha mies on selvinnyt kaikesta, ja tämä aspekti jää lopulta auki. Tykkään vähän avoimista lopuista, sellaisista, joista jää pohtimaan, mitä oikeesti on tapahtunut tai mitä seuraavaksi tapahtuu. Tässäkin jää semmoinen mukava kutkutus päälle tekstin loputtua.

Tykkäsin erityisesti tekstin alusta. Se saa heti pysähtymään tekstin äärelle ja sai miettimään, kenen rääkäisyistä koko tarina alkaa. Vaikkakin heti seuraavassa virkkeessä asia selviää, koko maailman karuus selviää pala palalta tekstiä lukiessa eteenpäin, mistä tykkäsin myös paljon.

[LillaMyy]

Tikkis: Mitenhän kommentteihin vastaamisestakin on tullut niin vaikeaa, että tätä on roikotettu näin pitkään? :'D No, jos sinä kerta sanoit kommentissasi samoja juttuja, niin ehkä minäkin nyt sitten toistan omia vastauksiani tässä. Tykkäsin siis itsekin kokeilla vähän toisenlaista näkökulmaa tässä näillä hahmovalinnoillani. (: Tätä oli myös jännä kirjoittaa, kun harvemmin sijoitan mitään näin tarkasti yhtään mihinkään, joten ehkä kokeilen samaa joskus toistekin. Hyvä, että loppu jää kutkuttelemaan, kun jotain sellaista vähän ehkä hainkin tuolla lopetuksella. (: Kiitoksia tosi paljon kommentistasi! (:

[Sokerisiipi]

Olipa kiinnostava katsaus maailmanlopun jälkeiseen maailmaan. Sait lyhyeen tekstiin ihailtavan syvää murhetta, menetystä ja kurjuutta. Todellakin tuli väkevät maailmanloppuvibat. Ja se tuntui aidolta. Ettei ole mitään ihmepelastautumisia tai yli-inhimillisiä luodinväistelytaitoja. Maailma on vaarallinen ja raadollinen, varsinkin eri vaarojen ja paniikin keskellä. Synkkä, toivoton tunnelma oli vahvasti läsnä.

Olexandr sytyttää tottunein sormin pienen nuotion lämmittämään sisintä.

Tämä lause oli erityisen hieno. Juurikin tuo yksi sana "sisintä". Ei käsiä tai kehoa vaan sisintä. Että nuotio, sen valo ja lämpö, pitää moraalin tarpeeksi korkealla, jotta jaksaa selviytyä eikä luovuttaa, vaikka kuinka tekisi mieli. Todella upea metafora!

Kiitos tästä vilkaisusta, se oli vaikuttava!

[Iloinen Sipuli]

Yllätyin erittäin positiivisesti. Metro 2033 -ficci originaalikansiossa! Ei siinä mitään, kyse on eräästä parhaista lukemistani kirjoista, ja tämä "spin-off" heitti erinomaisesti juuri siihen tunnelmaan. Sujuvasti kirjoitettu pienoisnovelli. Dialogi, se vähä mitä on, pidän siitä. Alun sananvaihto etenkin. Pidin myös yleisestä aiheesta, yksinkertainen kahden "eriparisen" hahmon kohtaaminen.

Nyt tekisi mieli lukea ko.teoksesta enemmänkin ficcejä!