Title: Posliinivativapaus
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: Fruits Basket
Ikäraja: K-11
Genre: Hurt/comfort (canon-AU?)
Varoitukset: Alaikäisen itsetuhoisuus
Hahmot: Yuki, Hatsuharu
Osallistuu 12+virkettä XVI -haasteeseen.
Summary: Vesi tuntui joka aamu vapautukselta, kun Yuki upotti kasvonsa Akiton huoneeseen tuotuun posliiniseen pesuvatiin.
A/N: Sijoittuu aikaan, jolloin Yukia pidettiin Akiton huoneessa. Yuki on tässä siis vielä lapsi/esiteini (en muista ihan tarkkaan, mihin Yukin "vankeus" canonissa sijoittui, mutta tämä tapahtuu ennen (spoilaa niitä, jotka etenevät 2019 animen tahtiin)
sitä tapausta, jossa Yuki karkaa ja auttaa Toorua löytämään kotiin
.
***
PosliinivativapausVesi tuntui joka aamu vapautukselta, kun Yuki upotti kasvonsa Akiton huoneeseen tuotuun posliiniseen pesuvatiin.
Kuinka helppoa olisikaan pysyä veden alla niin kauan, ettei tarvitsisi enää kuunnella muita, ajatella.
Joskus Yuki onnistui pidättämään hengitystään niin pitkään, että valkea sumu levisi silmien reunoille.
Talvi hiipi keuhkoihin, ja hetkeksi hänet valtasi huojennus, keveys, mutta sitten hänen oli aina pakko nostaa kasvonsa vedestä, hengittää.
Hänen hyödytön, uppiniskainen ruumiinsa ei suostunut tekemään itselleen vahinkoa, vaikka pää kiljui vapautusta tästä kaikesta.
Yuki tiesi olevansa jotenkin rikkinäinen, miksi hänen vanhempansa muuten olisivat hylänneet hänet tänne, yhtä hauraan ja hajoavaisen Akiton leluksi?
Jossain huoneen ulkopuolella kolahti, ja Yuki säpsähti kauemmas pesuvadista pyyhkien kiireesti kasvojaan kuivemmiksi.
Ei kai Akito voinut vielä tulla takaisin?
Vain ani harvoin huoneessa kävi kukaan muu kuin Akito tai perheen lääkäri, ja juuri nyt Akito oli terveystarkastuksessa.
Ehkä äiti tai isä oli viimein tullut hakemaan hänet pois?
He hakevat minut ehkä sitten, kun minusta on enää haiseva raato jäljellä, Yuki ajatteli.
Hän ei nähnyt tulevaisuudessa toivoa, valoisin visio oli onnistua joku kaunis aamu pesuvadin kanssa.
Kalpea varjo lankesi ulkoa paperioven läpi huoneeseen, ja Yuki vetäytyi nurkkaan käpertyen pieneksi ja sulkien silmänsä.
Seuraava tunne oli lempeä ilmavirta, kuin höyhenen kosketus poskella, ja hiukan epäröiden Yuki avasi silmänsä sirrilleen.
”Tule, aika on kortilla”, Hatsuharu istui hänen vieressään ja nyki Yukin paidan leveää hihaa kärsimättömästi.
Yukin sydämessä läikähti, mutta hän ei aivan uskaltanut hymyillä Harulle.
Poika saattoi olla Yukin harhakuvitelmaa aivan niin kuin kissa, jonka hän oli yksi päivä luullut nähneensä oven ulkopuolella.
Harhojen määrä oli hiljalleen lisääntynyt, Yuki ei aina ollut edes varma, löikö Akito todella häntä, ennen kuin hän löysi mustelmat.
Ulkona avautuva sininen taivas tuntui yhtä epätodelliselta kuin Harun lämmin käsi hänen omassaan.
Ajatella, että ulkopuolella ihmiset saattoivat huolettomina leikkiä hippaa, siemailla appelsiinimehua, tai vaikka vain itkeä pelkäämättä, että joku sulkisi heidät pimeään huoneeseen ihan vain, koska ei pitänyt tavasta, jolla he asioita tekivät.
Yuki oli ollut pimeässä niin pitkään, että taivaalla olisi voinut auringon sijaan helottaa yhtä hyvin kirkas täysikuu.
Haru leikitteli hellästi yhdellä Yukin hopeisista hiussuortuvista, ja Yukista tuntui, että hän hengitti ensimmäistä kertaa vuosiin.