Nimi: Tähtivitiä
Ikäraja: S
Fandom: Okaketun Ævintýr (K-11)
Tyylilaji: vuodenaikatunnelmointi, grimhygge
Yhteenveto: Yön pimeys on täynnä tähtivitiä, ja se kietoo linnan sisäänsä kuin uni, tai kuin unohdus, eikä mikään muutu.Haasteet: Valloita fandom, Ficlet300 (137. Ajattomuus), Multifandom
K/H: Oli väsynyt päivä hektisen viikon jälkeen, ja halusin kirjoittaa jotain pientä Valloita fandom -haasteeseen, ja sitten jostain syystä eksyin kirjoittamaan Ævintýrista ja yllätyin oikeastaan itsekin. Mutta ei se mitään! Tämä sijoittuu aikaan ennen alkuperäisen tarinan alkua.
TähtivitiäSataa lunta. Paksujen ikkunalasien takana huoneissa on hiljaista sellaisella tavalla, joka on mahdollista vain vuoden pimeimpänä aikana. Aikakin uinuu.
Käytävien nurkkaan vuodet ovat kutoneet varjoja kuin hämähäkit seittejään, ja ovet unohtaneet, miten avautua. Niin kauan ne ovat pysyneet kiinni, niin kauan Kalvaslinna on ollut hiljaa.
Jos pihalla toisinaan liikkuukin joku, hankeen painautuneet jalanjäljet katoavat seuraavan lumisateen myötä, tai kun tuuli lakaisee lunta niiden päälle. Korpit tarkkailevat maisemaa lehdettömistä puista valppain silmin, mutta raakkuvat vain harvakseltaan.
Yön pimeys on täynnä tähtivitiä, ja se kietoo linnan sisäänsä kuin uni, tai kuin unohdus, eikä mikään muutu.
*
Kevät on valorailo: yksi uutimien läpi kurkistava säde, ilmassa kimmeltävät pölyhiukkaset, katonrajasta auringoksi pisaroiva jää.
Kevät on arka ja varovainen, muttei voi uteliaalle luonnolleen mitään.
Se voisi olla muutos, mutta mikään ei muutu.
*
Kesä istuu omenapuun alla ja haaveilee. Sitä ei Kalvaslinnan nykyinen isäntä itse enää osaa, mutta valkeina aamuina puutarhassa saattaa silti nähdä, miten varovasti valo koskettaa kehäkukkien oranssia tai sormustinkukan vaaleaa purppuraa.
Tänne kesä ei saavu avoimista ovista, silmät säihkyen ja nauru ylpeästi helisten. Se hiipii puutarhaan salaa. Kesä tietää olevansa täällä vieras, kaivattu muttei kutsuttu, ja painaa siksi seppelpäänsä muurien sisäpuolelle astuessaan.
Puutarhaa hoivataan hellin käsin, mutta vaikka sen yrtit, juurekset ja kukat tuottavat runsaan sadon joka vuosi, siitä ei koskaan nauti kukaan muurien ulkopuolella.
Puutarha kukoistaa, kesä haaveilee, mutta mikään ei muutu.
*
Tulee syksy, ja tuulet humisevat hormeissa ja leikkivät hippaa kaariholvien alla. Puutarhassa puhuri työntää syrjään omenapuun oksia ja kurkistelee niiden välistä kuin piilosilla oleva lapsi. Omenat ovat kypsyneet, muutama pudonnut jo maahan.
Syksy on muhevan mullan haju, lohjenneiden hedelmien ja viimeisten daalioiden tuoksu, johon kuulas halla aamuisin sekoittuu. Usva kulkee sammaloituneilla kivipoluilla pehmein askelin ja ripottelee kastehelmiä nurmikolle.
Juurekset korjataan, ja yhtenä aamuna syysruusuillakin on huurrehuntu.
Aamut valkenevat päivä päivältä hitaammin, illat solmivat tummiin hiuksiinsa marraksenharmaata.
*
Sataa lunta, talvi saapuu, eikä mikään muutu.
