Ficin nimi: Lainakyniä
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: Pienehkö Kendō/Monoma
Genre: Slice of life
Summary:
”Joka tapauksessa arvostan kovin paljon sitä, että saan lainatavaroita takaisin, vaikkakin sitten vähän kiertoteitse... Joten kiitos vain.”A/N: Olen viime aikoina onnistunut kehittämään mielessäni vähän jotain vaaleanpunaista fiilistä tälle shipille.
Osallistuu haasteisiin
Random10,
Arkifest II ja
Animaatioiden taikamaailma.
***
Koko aamun Itsukaa oli kiusannut vakaa ajatus siitä, että hän oli tullut unohtaneeksi jotain oleellista. Miete nakersi oman aikansa koulumatkalta luokkahuoneeseen ilman sen kummempaa todellista syytä, mutta laukkuun kurkistaessa kaikki valkeni tuossa tuokiossa.
Hänen kynäpenaalinsa todella oli unohtunut kirjoituspöydälle läksyjen kanssa pakertamisen päätteeksi.
Itsuka kävi laukkunsa joka taskun läpi ja huokaisi ärtyneenä joutuessaan lopulta luovuttamaan etsintänsä suhteen. Ei se muukaan auttanut kuin turvautua lainakynään päivän ajaksi.
”Hei, Tetsutetsu? Olisitko niin ystävällinen, että lainaisit kynää täksi päiväksi?” Itsuka kysäisi luokkatoveriltaan viereisessä pulpetissa.
Tetsutetsu kohotti katseensa ja näytti lyijytäytekynää kädessään. ”Äh, muuten kyllä, mutta tämä on ainoa mikä mulla on mukana...”
”Ai, ei voi sitten mitään”, Itsuka hymähti takaisin. Jotain sellaista Tetsutetsulta olisi voinut olettaakin.
Samassa hän pani merkille hänelle näytetyn kynän yksityiskohtia.
”Odotapas hetki, tuo on minun kynäni, jonka lainasin sinulle varmaan pari viikkoa sitten!”
”Sori, sori, Kendō, mä tiedän!” Tetsutetsu virnisti anteeksipyytävästi ja nykäisi kätensä kauemmas juuri ennen kuin Itsukan onnistui nyhtää kynä itselleen. ”Anna armoa vielä vähän aikaa ja mä ostan sulle lounaan joku päivä!”
”Hmh, ihan varmasti, mokoma...”
Seuraavaksi Itsuka oli aikeissa kysyä toisella puolellaan istuvalta Shiozakilta, mutta kohtasikin Monoman aurinkoisesti hymyilevän naaman, kun tämä pyörähti tuolissaan ympäri ja nojasi käsivarttaan hänen pulpettiaan vasten.
”Jopas jotakin, kuulivatko korvani oikein? Ettäkö tunnollinen
kympin oppilas olisi unohtanut työskentelyvälineensä kotiin? Mitenkäs ihmeessä se sellainen mahdollista on?” Monoma ällisteli tuttuun, ärsyttävään tapaansa ja mitä enemmän sanoja tämä suolsi suuvärkistään, sitä hysteerisemmäksi kävi myös hymy tämän kasvoilla.
”Olikos sinulla ihan jotain asiaakin?” Itsuka kallisti päätään herttaisesti ja läpsäisi Monoman käsivartta kevyesti kehottaen tätä kääntymään takaisin oikein päin. ”Jos ei, keskitypä vaihteeksi muihin juttuihin!”
”Mitä, ratkaisitko kynäongelmasi jo, etkä olekaan apuani vailla? Hyvänen aika, kuinkas se niin nopeasti otti käydäkseen?” Monoma virnisti valkeat hampaat loistaen.
”Väitätkö, että sinulla olisi keinoja tehdä asian hyväksi jotain?” Itsuka hymähti takaisin, ja Monoma naksautti suutaan paheksuvasti.
”Suotta unohdat, kenelle puhut”, nuorukainen virkkoi etusormeaan laiskasti heristäen ja ojensi hänelle sitten punaisen lyijytäytekynän. ”Toki sitä aina kynä jos toinenkin löytyy.”
”Hetkinen, tämäkin on minun!” Itsuka tarkasteli kynää. ”Olinko minä muka sinullekin lainannut jotain jossain kohtaa?”
”Kenties et minulle, mutta jollekulle muulle”, Monoma tokaisi nyökäten kauempana istuvaan Honenukiin.
”Aivan, nyt muistan... Eli sinä lainasit tämän Honenukilta ja nyt annat takaisin suoraan minulle?”
”Voit todeta asian olevan juuri siten”, Monoma sanoi huolettomasti. ”Säästän sinulta omaisuutesi perään kyselemisen vaivaa ja samalla osoitan arkipäivän sankaruutta pelastamalla päiväsi. Sopii totisesti minun pirtaani.”
Itsuka tuhahti huvittuneena mahtipontisille sanoille, mutta samalla hänen oli myönnettävä, että koulupäivä todella oli kääntynyt astetta valoisammaksi Monoman ansiosta.
”Haluatko vielä ohimennen valaista, miten kynäni päätyi Honenukilta sinulle?” hän kysäisi jo tietäen vastauksen, mutta Monoman kiusoittelu oli aina kovin veikeää. ”Ettei vain itselläsikin olisi tapana tuon tuosta unohdella koulutavaroita kotiin ja lainata niitä sitten toisilta?”
”Ettäkö
tuon tuosta...” Monoma toisti aprikoivaan sävyyn, joka ei aivan vetänyt vertoja syylliselle nytkähdykselle tämän hymyssä. ”Moinen epäluottamuslause ihan kalvaa sielua...”
”Ihan varmasti ja niin sietääkin”, Itsuka virkkoi tarttuen Monomaa lempeästi sekä päälaelta että hartiasta ja käänsi omakätisesti nuorukaisen istumaan oikein päin juuri, kun Aizawa-sensei laahusti luokkaan päivän ensimmäistä oppituntia varten. ”Joka tapauksessa arvostan kovin paljon sitä, että saan lainatavaroita takaisin, vaikkakin sitten vähän kiertoteitse... Joten kiitos vain.”
”Voi, eipä mitään”, Monoma hymähti takaisin kääntäen päätään vielä aavistuksen häntä kohti voidakseen puhua paremmin. ”Kenties vältin samalla mahdollisen skenaarion, jossa yllätät minut kynäsi kädessäni ja saat syyn pieneen hepuliin...”
”Turha huoli, on sinulla muitakin keinoja tehdä minut hulluksi."
"Voi sentään, tuo kuulostaa vähän siltä kuin et haluaisi jakaa lounastaukoasi tänään kanssani..."
"En minä niinkään sanonut", Itsuka totesi ja tajusi samalla unohtaneensa kätensä Monoman tuhkanvaaleille hiuksille ja hartialle, jonka kohdasta valkoinen kauluspaita oli hieman rypistynyt hellän puristuksen ansiosta.