Tämä oli aivan ihana löytö!
En edes tiennyt, että olet kirjoittanut näinkin tuoreita HP-ficcejä, ja vielä Severus/Hermionea. Iskin heti sutena kimppuun, kun näin tämän, mutta sain vasta nyt kommentoitua tätä.
Tässä ficissä oli paljon sellaisia viittauksia kaikenlaisiin tapahtumiin, että olisin hyvin mielelläni lukenut tästä lähtökohdasta pidemmänkin tarinan. Minua hivelee suuresti tuo ajatus, että Severus ja Hermione ovat alkaneet seurustella sodan jälkeen. Tästä tuli minulle sellainen tunne, että kun molemmat olivat onnistuneet selviytymään sodasta hengissä, ei muiden mielipiteillä ollut enää mitään väliä, ja juuri näinhän se on.
Molemmat olivat selvästi vapautuneet paitsi toistensa suhteen niin ehkä muutenkin, ja uskalsivat selvästi nauttia elämästä, kun se olikin taas mahdollista, ja se lämmitti mieltä.
Heti tuossa alussa nauratti se, että Severus oli kerrankin jossain muussa kuin mustassa koulukaavussa.
Olen silti vähän eri mieltä tuosta Severuksen kanssa, että hän olisi näyttänyt naurettavalta farkuissa. Miksei farkut olisi hyvin sopineet pitkälle ja hoikalle miehelle, jos vain ovat sopivan istuvat, ja kauluspaita solmioineen myös. Sen kyllä uskoo, että koko koulu tuijotti näkyä, kun olihan se sinänsä tavatonta, mutta ei suinkaan naurettavaa. Ihanaa, että Severus halusi miellyttää Hermionea vaatteillaan. Kyllä hän tuntuu tässä olevan ihan kunnolla retkussa.
Tuntui, että tässä tekstissäsi vilisi vaikka kuinka paljon viittauksia, joita piti oikein jäädä pohtimaan, kun niissä olikin syvempi merkitys. Tai en tiedä oliko se tarkoitus, mutta itse koin sen niin, ja tykkäsin siitä tosi paljon, kuten esimerkiksi tässä:
Severuksen niin kutsutut ystävät kauhistuivat jo sitä, että hän hairahtui niin paljon itseään nuorempaan tyttöön ja kaiken lisäksi vielä omaan vanhaan oppilaaseensa ja jästisyntyiseen. Niin kuin Severus ei olisi ollut toivottomasti rakastunut jästisyntyiseen melkein läpi koko ikänsä.
Tuossa nauratti nuo niin kutsutut ystävät, joiden mielipiteillä ei minusta ja varmaan Severuksenkaan mielestä ollut mitään merkitystä, kun eivät olleet oikeita ystäviä.
Vaikka samalla vähän surettikin, ettei Severuksella ilmeisesti tosiystäviä ollut, mutta ehkä hän oli jo tottunut siihen, ja olihan hänellä nyt Hermione! Samoin tuo viittaus Lilyyn kohdistuviin tunteisiin oli niin totta. Mutta tässä se oli käännetty hienosti niin, että Severus tuntui lopulta ymmärtävän, ettei koko ikäänsä kannattaisi rakastaa jo kauan sitten kuollutta naista, joka ei koskaan vastannut syvempiin tunteisiin.
Ehkä sota ja täpärä pelastuminen oli saanut sen aikaan, tai sitten ihan vain Hermione, mutta tykkään tästä ajatuksesta niin paljon, että Severus on lopulta onnellinen. Ja ehkä juuri siksi Hermione sopii Severukselle niin hyvin, kun hänessä on paljon samaakin kuin Lilyssä, vaikka erojakin on.
Voi kun Hermione olisikin onnistunut pelastamaan Severuksen!
Tuossa kohdassa tuli sellainen tunne, että Hermione oli onnistunut siinä suunnilleen vain tahdonvoimansa ansiosta. Tuo, missä kerrottiin näiden suhteen alkaneen keskusteluista sairaalasiivessä, oli jotain hyvin mieltä lämmittävää, ja olisin halunnut lukea siitä enemmänkin.
Jäin miettimään, että jos Severus olisi tosiaan joskus voinut tai halunnut avautua jollekin, miten paljon se olisi voinut muuttaa hänen elämäänsä:
Ajat olivat olleet kylmät, mutta Severus oli lämmennyt vastoin kaikkea tahtoaan. Hänen elämänsä ainoa ja suuri rakkaus oli kuollut valittuaan ensin hänen pahimman vihollisensa. Sen olisi luullut riittävän sitä lajia, mutta vuoteen vierellä istuva nainen... olivat tämän aikeet mitkä hyvänsä, Severus oli lopulta puhunut tälle kaikesta. Aivan kaikesta eikä hän ikinä ääneen tunnustaisi, miten hyvältä painolastista pääseminen oli tuntunut. Hän oli kuin uusi ihminen ja se oli jopa hieman pelottavaa.
Tämä kohta jäi naurattamaan, kun tässä tunnuttiin laittavan niin hienosti halki, poikki ja pinoon kirjan canon Hermione/Ronin suhteen, ettei ole tosikaan.
Tykkäsin, ehkä siksikin, kun kyseinen paritus ei ole minua koskaan innostanut. Tuntuu niin mahdottomalta, että Hermione olisi voinut tosissaan rakastua Roniin:
Hermione oli tajunnut, ettei tämä sittenkään halunnut vain huippu-uraa, miehen ja liudan punapäisiä lapsia. Ne haaveet oli joku muu istuttanut tämän päähän ja sota oli ajanut ne pois.
Lopun käsi kädessä kävely, johon Severus vastahakoisesti lämpeni, oli aivan ihana yksityiskohta. En tiedä, miten ajattelit sen, mutta minulle se oli merkki näiden kahden rakkauden voimasta ja siitä, että tässä oltiin liikkeellä tositarkoituksella molempien osalta.
Kiitos paljon tästä ja siitä, että linkkasit tämän Kommenttikampanjaan, tämä oli tosi kiva lukuelämys!