S • Tähtien sota
Tähtien sota ei ole minun omaisuuttani. Tämä teksti on fanifiktiota, jota kirjoittelen vain omaksi (ja mahdollisesti muiden) iloksi.
: Katsoin tuossa iltani ratoksi
The Force Awakensin, ja innostuin askartelemaan tällaisen pienen höpsön tarinan, jonka idea on virunut mielessäni jo siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran kyseisen elokuvan näin (onko siitä pian jo kaksi vuotta, hui). Halusin käsitellä droidien välistä ystävyyttä, koska aihe kiinnostaa minua ja lämmittää sydäntäni kovin, olenhan suuri droidien ystävä. Tuntui luontevalta valikoida tähän jonkun muun hahmon näkökulma, sillä niin ihania kuin droidit kaikessa välittömyydessään ja mutkattomuudessaan ovatkin, epäilen, etten osaisi kirjoittaa sellaisen näkökulmasta...
Kiitos jos luet, jätä ihan vapaasti kommenttia jos inspiroi!
Vastarinnan tukikohta oli toisinaan yhtä hälinää ja vilskettä: kiireisiä askelia, liehuvia vaatteenpieliä, hätäisiä huikkauksia. Kenraali Leia Organa oli usein erityisen kiireinen, sillä hänen piti pysyä kartalla kaikesta, mitä tukikohdassa ja sen ulkopuolella tapahtui. Kaikki raportit kulkivat hänen kauttaan, halusipa hän tai ei, ja päätöksissä viimeinen sana oli hänen. Hänen harteillaan lepäsi koko vastarinnan luottamus ja sen päällä suuri vastuu, joka joskus painoi ja uuvutti aika tavalla.
Toisinaan tukikohdassa kuitenkin oli rauhallista, kun kenelläkään ei ollut kiireistä tietoa tai uusimpia tutkimustuloksia jaettavanaan eikä asiantuntijoita ollut tarpeen kutsua koolle niitä kuulemaan. Sellaisina hetkinä Leialla oli aikaa käyskennellä kaikessa rauhassa ja havainnoida tukikohdan jokapäiväistä elämää, kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Hän nautti siitä, sillä silloin hän saattoi poimia ilmapiiristä pieniä vivahteita ja häivähdyksiä, jotka kertoivat kaikenlaista vastarinnan toiminnasta ja yhteistyöstä, tietoja jotka olivat olennaisia kenelle tahansa johtajalle.
Usein sellaisina rauhallisina hetkinä Leia pani merkille, että heidän iäkäs ja kokenut protokolladroidinsa C-3PO livahti vaivihkaa syrjäiseen nurkkaukseen, jossa vähintään yhtä iäkäs ja kokenut R2-D2-astromekaanikkodroidi oli nököttänyt jo vuosia. R2 oli vaipunut virransäästötilaan Luken jätettyä heidät ja kadottua, eikä se ollut suostunut käynnistymään, vaikka mekaanikot olivat etsineet siitä vikoja ja yrittäneet ohjelmoida sitä uudelleen. Heille oli pian valjennut, ettei R2 kerta kaikkiaan
halunnut käynnistyä, ei kun sen isäntä oli poissa, ja yhteisestä kunnioituksesta he olivat päättäneet lakata yrittämästä. Siitä samasta kunnioituksesta he olivat peittäneet droidin hupulla, jottei se pölyyntyisi ja olisi kaiken kansan toljoteltavana.
Oli hassua ajatella, että metallinkappaleista, johdoista ja virtapiireistä koostuva pikkuinen droidi saattoi olla niin itsepintainen. Toisaalta Leia ei pitänyt sitä lainkaan hassuna, kun hän muisti, miten uskollisesti R2 oli seurannut Lukea kaikkialle, epäröimättä, kyseenalaistamatta. Vaikka se oli pohjimmiltaan mekaaninen laitteisto, Leiasta tuntui, että jossain syvällä sen virtapiireissä väreili ehdoton kiintymys Lukea kohtaan. Ehkä se oli pelkkä sähköinen ilmiö, mutta kukaan, joka oli joskus saanut seurata R2:n ja Luken vuorovaikutusta, ei voinut kiistää sen olemassaoloa.
Leiasta tuntui, että 3PO:n ja R2:n välillä väreili sitä samaa kiintymystä. Kerta toisensa jälkeen 3PO meni vanhan ystävänsä tykö, ehkä nosti hupun tämän yltä ja pyyhki likatahran tämän kuvusta. Kun tukikohdan tiloja oli uudistettu, 3PO oli pitänyt huolen siitä, että R2:lle oli yhä löytynyt turvallinen paikka ja ettei sitä ollut kohdeltu kaltoin.
Kerran Leia oli ohimennen kuullut 3PO:n kivahtavan R2:lle: ”Saisit jo herätä, senkin ruosteinen romukasa. Sinusta olisi takuulla vastarinnalle enemmän hyötyä hereillä kuin tuollaisena unohdettuna museoesineenä!”
Ulkopuolisen korviin se olisi saattanut kuulostaa pahalta, mutta Leiaa se oli hymyilyttänyt. Hän muisti ne lukemattomat kerrat, kun säikky ja pessimistinen 3PO oli seurannut pikkuista ystäväänsä, vaikka oli jupissut vastalauseita jupisemasta päästyään. Hän muisti ne lukemattomat kerrat, kun seikkailunhaluinen ja urhea R2 oli houkutellut 3PO:n mukaansa milloin mihinkin tempaukseen. Hän muisti ne lukemattomat kerrat, kun droidit olivat tehneet yhteistyötä saman päämäärän hyväksi – milloin tasavallan, milloin kapinallisten, milloin vastarinnan eduksi.
Ennen kaikkea Leia muisti ne lukemattomat kerrat, kun droidit olivat naljailleet toisilleen, nahistelleet keskenään ja jopa nujakoineet fyysisesti, mutta iloinneet lopulta toistensa saavutuksista ja jälleennäkemisistä joka kerta. Ehkä se todella oli pelkkiä sähkövirtoja ja jännitteitä, mutta Leia oli melko varma siitä, että se oli tosiystävyyttä; toimivathan ihmissydämetkin sähköimpulssein. Samoin Leia oli melko varma siitä, että mikäli R2 joskus vielä heräisi, ystävyys droidien välillä olisi ennallaan, aivan yhtä ennallaan kuin R2:n vakaa uskollisuus Lukea kohtaan, ja aivan yhtä välitöntä ja mutkatonta.
Leiasta tuntui, että ihmisillä ja muilla elollisilla olennoilla saattaisi olla siitä lopulta paljonkin opittavaa.
