Ficin nimi: Arvaa kuka?
Kirjoittaja: Thelina
Beta:
Aurinkolapselle kiitos kommenteista ♡
Tyylilaji: kevyttä draamaa ja huumoria
Ikäraja: S
Paritus: Monia hahmoja ja viittauksia useampiin parituksiin
Yhteenveto: Creeveyn veljekset ovat tuoneet kotoaan uuden lautapelin, mutta Fred ja George pistävät pelilaudan ja kortit uuteen uskoon.
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle. Kiitos tarinan tatuointiaiheisesta kysymyksestä kuuluu
Juliaihmiselle, jonka blogista idea on napattu.
A/N: Ollaan siskojen kanssa vitsailtu, että pitäisi hankkia jostain vanha Arvaa kuka? -peli ja vaihtaa niiden hahmojen tilalle Potter-hahmot. Idea ei ole vielä edennyt toteutuksen asteelle, mutta tässä kirjallinen toteutus. Olkoon tämä siis omistettu rakkaille siskoille ♡ Ajattelin tarinan sijoittuvan Harryn neljänteen kouluvuoteen.
Arvaa kuka?Oli ihan tavallinen lauantainen alkuilta Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. Viidesluokkalaiset tekivät pöytien ääressä läksyjään, joita Kalkaros oli silkkaa ilkeyttään määrännyt perjantai-iltapäivänä enemmän kuin koskaan aikasemmin koko lukuvuonna. Nuorempia oppilaita istui lattialla takan edessä. Harry, Ron ja Hermione olivat vallanneet nojatuolit ja Weasleyn kaksoset istuivat sohvalla tylsistyneen näköisinä. Yhtäkkiä poikien makuusaleihin johtavista portaista kuului kolinaa ja Creeveyn veljekset tupsahtivat oleskeluhuoneeseen.
”Haluaako joku tulla pelaamaan meidän kanssa?” Colin kysyi. Hän näytti matalaa pahvilaatikkoa, joka oli koristeltu kysymysmerkeillä. ”Harry, tuletko sinä?”
”Ei kiitos”, Harry vastasi saman tien.
”Mikä peli se on?” Ron kysyi.
”
Arvaa kuka”, Dennis vastasi. ”Äiti lähetti tämän meiltä kotoa, tämä on minun ja Colinin vanha peli.”
”En ole kuullutkaan tuollaisesta, onko se joku jästipeli?” Ron kysyi ja katseli ihmeissään laatikkoa.
”En ainakaan ole nähnyt tällaista Tylyahossa
Lancelotin lautapeleissä”, Colin sanoi ja alkoi asetella peliä pienelle sohvan lähellä olevalle pöydälle. Laatikosta paljastui kaksi pelilautaa, joissa oli eräänlaisia luukkuja sekä pinkka pieniä kortteja, joissa oli liikkumattomia ihmisten kuvia.
”Molemmat ottavat itselleen laudan ja kääntävät luukuissa olevat hahmojen kuvat ylöspäin. Sitten kumpikin nostaa yhden kortin ja pitää yrittää arvata, mikä hahmo toisella on”, Colin selosti. ”Pitää kysyä vain sellaisia kysymyksiä, joihin voi vastata kyllä tai ei ja kääntää piiloon ne hahmot, mitä toisella ei ainakaan voi olla.”
”Eihän tuohon edes mahdu kuin kaksi pelaajaa kerralla”, Ron tokaisi. ”En sitä paitsi tajua, mitä hauskaa noissa kuvissa on, kun ne eivät liiku.”
Fred ja George vilkuilivat pelilautaa kiinnostuneina.
”Tuota voisi ehkä vähän muokata...” Fred sanoi ja vilkaisi Georgea merkitsevästi.
”Hmm, ajatteletko sinä samaa kuin minä?” George kysyi virnistäen.
”Luulen niin”, Fred virnisti takaisin. ”Hei, Colin, annahan se lauta tänne ja palataan muutaman tunnin päästä asiaan, niin laitamme tänne kunnon pelit pystyyn!”
”Saatko sinä kuvat liikkumaan, niin kuin velhojen valokuvissa?” Dennis kysyi innostuneena.
”Tottahan toki”, Fred sanoi ja Colin ojensi pelilaatikon osineen hänelle. ”Me voidaan samalla vähän muutenkin parannella sitä...”
Fred ja George katosivat muotokuva-aukosta käytävään laatikko mukanaan.
”No, pelataanko sitten räjähtävää näpäystä?” Colin kysyi pirteästi. Muutama toisluokkalainen lähti peliin mukaan. Harry, Ron ja Hermione löhöilivät edelleen nojatuoleissaan.
”Pitäisikö mennä kirjastoon?” Hermione kysyi.
”Äh, Hermione, nyt on vapaapäivä”, Harry voihkaisi.
”Niin, mutta jos me tehdään loput läksyt nyt, niin ei tarvitse huomenna”, Hermione intti.
”Minä haluan nähdä, mitä Fred ja George tekevät sille pelille”, Ron sanoi.
”Hehän sanoivat palaavansa vasta useamman tunnin päästä”, Hermione sanoi. ”Mennään hetkeksi ja käydään sitten illallisella.”
”No, hyvä on sitten”, Harry sanoi. ”Mutta palataan ajoissa, minuakin kiinnostaa, mitä he ainovat tehdä sille pelille.”
Kolmikko keräsi tavaransa ja lähti kohti kirjastoa.
***
Myöhemmin samana iltana Fred ja George olivat kutsuneet kaikki Rohkelikot oleskeluhuoneeseen katsomaan paranneltua
Arvaa kuka -peliä.
”Liikkuvatko ne nyt?” Dennis kysyi innokkaana, katsellen pelilaudan kuvia. Yhtäkkiä hän huomasi, että kuvat eivät näyttäneetkään ihan samoilta kuin ennen.
”Hetkinen!” Colin huudahti. ”Te panitte siihen...”
”Tuttuja naamoja”, George virnisti. Pelilauta ja kortit olivat nyt täynnä Tylypahkan oppilaita ja opettajia. Harry ja Ron kurkkivat pelilautaa Creeveyn veljesten yli ja näkivät McGarmiwan tuiman ilmeen, Dumbledoren vilkuilemassa huvittuneen näköisenä puolikuulasiensa yli, sekä muita opettajia ja monia oppilaita eri tuvista liikkumassa ja ilmehtimässä kuvissa.
”Katso Harry, sinäkin olet siellä!” Ron sanoi. Harry venytti kaulaansa nähdäkseen paremmin ja näki oman kuvansa hymyilevän vaivaantuneen näköisenä yhdessä kääntyvistä luukuista.
”Tottakai, Colinhan on Harryn fani, joten päätettiin laittaa hänet mukaan ihan vain sen takia, etteivät Creeveyt loitsi tätä heti takaisin ennalleen”, Fred sanoi leveästi hymyillen. ”Ketkä ottavat ensimmäisen kierroksen?”
Colin ja Dennis istuivat innokkaina pöydän eri puolille ja muut kokoontuivat heidän ympärilleen katsomaan peliä. Kumpikin Creevey nosti pakasta yhden kortin, joiden aiemmat hahmot oli myös korvattu Tylypahkan oppilaiden ja opettajien valokuvilla.
”Miten ihmeessä saitte nuo kuvat?” Neville ihmetteli.
”Me ollaan oltu niin monta kertaa Voron toimistossa jälki-istuntotuomiota kuulemassa, että hänen kirjahyllynsä sisältö on jo tullut melkoisen tutuksi. Hänellä on siellä kuvallinen luettelo kaikista koulun oppilaista ja opettajista ja me vähän lainattiin sitä...” George selitti. ”Paranneltiin myös pelimekaniikkaa kysymysten osalta. Peli tunnistaa nyt pelaajien vastaukset paremmin ja kääntää vastauksen perusteella sopimattomat vaihtoehdot pois automaattisesti, taian avulla. Kokeile, Colin.”
”Okei,” Colin sanoi. ”Onko hänellä tummat hiukset?”
Dennis vilkaisi nostamaansa korttia. Se oli Harry.
”Kyllä!”
Dennisin vastattua kaikki muut avoimet luukut Colinin pelilaudalta kääntyivät piiloon, paitsi ne, joissa olivat tummahiuksisten Harryn, Cho Changin, Padma Patilin, Angelina Johnsonin ja Kalkaroksen kuvat.
”Vau, se toimii!” Colin huudahti. ”Sinun vuorosi, Dennis!”
”Hmm...” Dennis mietti sopivaa kysymystä. ”Onko hän oppilas?”
”Ei”, Colin vastasi ja Dennisin pelilaudalta kääntyi monta luukkua. Colin jatkoi heti seuraavaan kysymykseen, innokkaana jatkamaan Dennisin kortissa olevan tummahiuksisen henkilön arvuuttelua: ”Onko hänellä silmälasit?”
”Kyllä”, Dennis sanoi ja huokaisi pettyneenä, sillä vastauksen myötä Colinin laudalle jäi pystyyn vain yksi kuva.
”Sinulla on Harry!” Colin huudahti. ”Minä voitin tämän kierroksen!”
”Erinomaista!” Fred sanoi. ”Nyt kun kaikki tietävät pelin idean, minä ja George näytetään, miten tätä oikeasti pelataan.”
Creeveyn veljekset väistivät ja antoivat paikkansa kaksosille. Kumpikin nosti pakasta uuden kortin.
”Aloita sinä, veliseni”, George sanoi.
”No niin”, Fred sanoi. ”Onko hän...
seksikäs?”
George ei paljastanut korttiaan muille, mutta vilkaisi sitä vaivihkaa kämmenensä suojassa.
”Kyllä”, George sanoi ilmeenkään värähtämättä. Fredin laudalle jäi Georgen vastauksen myötä pystyyn useiden kauniiden nuorten noitien kuvat ja yllättäen myös McGarmiwa, joka näytti kuvassaan tyrmistyneeltä ja jokseenkin punaiselta.
”George! McGarmiwako seksikäs? En tiennytkään, että pidät vanhemmista naisista!” Fred hohotti. ”Tiedoksi siis kaikille, pelilauta tunnistaa vastauksenne loitsun avulla, joten se ei valehtele.”
George kohautti olkiaan. ”McGarmiwassa on tiettyä tulisuutta, sitä ei käy kieltäminen. Mutta hän on kyllä ehkä hieman liian vanha minulle.” Muut Rohkelikot tyrskähtelivät huvittuneita ja peli alkoi saada entistä enemmän yleisöä. Angelina, Alicia ja Katie liittyivät katselijoiden joukkoon, samoin kuin Parvati, Lavender, Dean ja Seamus.
”No, sinun vuorosi kysyä”, Fred hoputti. George mietti hetken.
”Suutelisitko mielelläsi häntä?” George kysyi.
”Yh, en!” Fred vastasi heti ja Georgen laudalle jäivät pystyyn kaikki opettajat sekä Neville, Ernie McMillan, Pansy Parkinson ja Luihuisten pojista Grabbe, Goyle ja Pucey.
”No, kai tämäkin jotain kertoo, kun aika monta poikaa kaatui tyttöjen lisäksi, eli taitaisit sitten suudella heitä mielelläsi...” George virnuili. ”Miten olisi vaikka Cedric Diggory tai Michael Corner, käynkö kysymässä, josko jompikumpi kärsisi sopivasti pusupulasta?”
”Etkö muista, että Diggory on varattu, hänhän on edelleen Woodin kanssa”, Fred sanoi ja vaihtoi puheenaihetta kysymällä Georgelta seuraavan kysymyksen:
”Onko hän Rohkelikko?”
”Kyllä.”
Korpinkynsi- ja Puuskupuh-tyttöjen kuvat kaatuivat Fredin laudalta piiloon, jolloin pystyyn jäivät ainoastaan Hermionen, Angelinan, Katien ja McGarmiwan kuvat. Fred katseli mietteliäänä pelilautaa, pohtien kuka neitokaisista mahtoi koristaa Georgen kädessä olevaa korttia.
”Uskaltaisinkohan jo arvata...” Fred pohti leukaansa sivellen.
”Älä vielä”, George sanoi. ”Minä kysyn: onko hän tyhmä kuin saapas?”
”Kyllä”, Fred sanoi ja Georgelle jäi enää kaksi vaihtoehtoa, jotka Fredin kortissa voisi olla: Grabbe ja Goyle.
”Goyle?” George arvasi.
”Oikein”, Fred sanoi. ”Sinä voitit, mutta pelataan vielä loppuun asti, minulla on nimittäin vielä yksi kysymys liitten sinun kortissasi olevaan kaunottareen: Tahtoisitko viedä hänet luutakomeroon?”
George oli hetken hiljaa, kevyen punan kohotessa hänen kasvoilleen.
”Kyllä”, hän kuiskasi ja Fredin laudalle jäi pystyyn vain yksi kuva.
”Angelina”, Fred sanoi ja virnisteli tyytyväisenä Georgen heittäessä häntä tyynyllä. George vilkaisi Angelinaa, joka tuntui jähmettyneen paikoilleen. Yhtäkkiä Angelinan katse muuttui tyrmistyneestä tuiotuksesta joksikin vaikeasti tulkittavaksi intensiivisyydeksi.
”No,” Fred sanoi, ”alkakaa mennä siitä!”
Angelina heräsi horroksestaan ja marssi päättäväisesti Georgen eteen, tarttui tätä kädestä ja veti mukanaan pois oleskeluhuoneesta vihellysten ja taputusten saattelemana. Lihava leidi heilautti itsensä tieltä ja he katosivat käytävälle.
”Heitä ei varmaan kannata odottaa takaisin tänä iltana”, Fred myhäili. ”Tai jos näette heidän palaavan niin ehkä kannattaa pysytellä kaukana makuusaleista... Mutta, ketkä olisivat seuraavat pelaajat?”
Ron lupautui toiseksi pelaajaksi ja sai vastaansa Nevillen. Ron avasi pelin heti riettaalla kysymyksellä:
”Oletko nähnyt hänestä kuumia unia?”
Neville muuttui tomaatinpunaiseksi ja sopersi jotakin unista, jotka eivät kuulemma erityisen kuumia olleet, mutta unia kuitenkin. Ronin pelilaudalle jäivät näkyviin Luna Lovekivan, Hannah Abbottin ja Susan Bonesin kuvat.
”Hmm, kuumia unia Lovekivasta?” Ron kommentoi mietteliäs ilme kasvoillaan.
”Minähän sanoin, että eivät ne olleet mitään kuu...”
”Hys, Neville, etkö muista, ettei pelilauta valehtele?” Fred sanoi silmää iskien. ”Nyt on sinun vuorosi kysyä.”
”Öö, tuota, onko hänella mustat vaatteet?” Neville kysyi hädissään, jotta peli etenisi.
”Neville... kaikilla Tylypahkalaisilla on mustat kaavut.” Hermione sanoi.
”Ei nyt ihan kaikilla”, Ron sanoi, ”mieti vaikka Hagridia, tai Dumbledorea. Mutta vastaus on kyllä.”
Nevillen pelilauta näytti lähes samalta kuin ennen kysymystäkin, vain parin kuvan kaaduttua pois näkyvistä.
”No niin”, Ron sanoi hieroen käsiään yhteen. ”Kysyn seuraavaksi, että onko hänellä tapana haahuilla ympäriinsä retiisit korvissa?”
”Kyllä”, Neville sanoi ja tiesi hävinneensä pelin, sillä kukaan muu ei taatusti pitänyt retiisejä korvakoruina, kuin Luna Lovekiva, joka koristi seesteisesti hymyillen hänen kädessään olevaa pelikorttia.
”Hah, helppo voitto. Sinulla on Lööperi”, Ron sanoi. ”Minulla olisi ollut Lipetit!”
Ginny halusi pelata seuraavan kierroksen ja haastoi vastaparikseen Harryn. Harry suostui, mutta voihkaisi vilkaistessaan korttiaan, jota koristi Draco Malfoy platinanvaaleine hiuksineen. Ginny katsoi häntä kysyvästi, odottaen Harryn avaavan pelin.
”Öh... Harry aloitti katsoen omaa pelilautaansa kysymysinspiraation toivossa. ”Onko hän yli 15-vuotias?”
”Ei”, Ginny sanoi ja ihmisjoukko Harryn pelilaudalla nuoreni hetkessä vanhempien oppilaiden ja opettajien kääntyessä piiloon. ”Onko hänellä vaaleat hiukset?” Ginny kysyi puolestaan Harrylta.
”On”, Harry vastasi. Hän yritti keksiä nokkelan kysymyksen Ginnyn kortissa olevan henkilön selvittämiseksi, mutta Malfoyn kuva mulkoili häntä pisteliäästi, eikä hänen mieleensä tullut yhtäkään kysymystä.
”Niin...?” Ginny kysyi. ”Se on sinun vuorosi, Harry.”
”Tiedetään... No, kysytään nyt vaikka sitten, onko hän tyttö?”
”Kyllä”, Ginny vastasi ja poikien kuvat Harryn laudalla kaatuivat nurin. Ginny pohti seuraavaa kysymystään Harry vilkuillessa yhä korttiaan. Yhtäkkiä Ginnyn silmiin syttyi ilkikurinen tuike. ”Onko hän mielestäsi hyvännäköinen?” Ginny kysyi viekkaasti.
Malfoyn silmät kuvassa laajenivat ja Harryn vatsassa muljahti.
”Ei”, hän vastasi kiireesti.
Mitään ei tapahtunut.
”Häh, onko se jotenkin rikki?” Colin ihmetteli.
”Miksi yhtään kuvaa Ginnyn laudalla ei mennyt piiloon?” Dennis säesti veljeään.
”Taidan tietää, mistä tämä johtuu”, Fred sanoi. ”Lauta odottaa kuulevansa todenmukaisen vastauksen. Eli toisin sanoen, Harry valehtelee”, hän jatkoi virnistellen.
Hermione hymyili, eikä sanonut mitään, vaikka hänellä oli esteetön näkymä Harryn pelilaudalle ja sen reunalle kiinnitettyyn korttiin. Muutkin tytöt kurkkivat Harryn korttia ja Harry peitti kasvonsa käsillään kuullessaan puoliksi ihastuneita ja puoliksi epäuskoisia huokauksia selkänsä takaa.
”Ooh, tämähän menee mielenkiintoiseksi!” Lavender hihkui.
”Haluaisiko herra Potter kenties muuttaa vastaustaan?” Alicia kiusoitteli.
”Hyvä on, hyvä on!” Harry sanoi. ”Kyllä, hän on mielestäni hyvännäköinen!”
Ginnyn pelilaudalle jäi näkyviin vain yksi kuva, joten hänen oli helppo arvata Harryn kortissa olevan velhon henkilöllisyys.
”Malfoy?” Ginny nauroi. ”Nyt alan ymmärtää, miksi et tykännyt siitä ystävänpäiväkortista silloin pari vuotta sitten...”
”Ei se liity mitenkään tähän”, Harry sopersi, mutta kukaan ei ottanut hänen selityksiään kuuleviin korviinsa.
”Kyllä me ymmärretään, Harry, sinun ei tarvitse salailla mitään... Malfoy on sitä paitsi vapaa, joten tämähän meni oikeastaan paremmin kuin hyvin - voin yrittää järjestää teille treffit jo ennen seuraavaa ystävänpäivää, niin voitte julkistaa suhteenne ja vältyt kätevästi kiusallisilta laulavilta korteilta”, Fred ehdotti. ”Miten olisi tähtitornin portaikossa huomenna viiden aikaan?”
”Ei!” Harry huudahti ja Malfoyn kuva pudisteli raivokkaasti päätään.
”Hetkinen, mistä sinä tiedät, että Malfoy on vapaa?” Ron kysyi veljeltään
Fred kohautti olkiaan.
”Kuulin eräältä Luihuiselta, mutta en sano keneltä”, hän totesi virnistäen. ”Siitä puheen ollen, minun pitää oikeastaan nyt mennä. Muistin juuri, että
minun piti tänään tavata Dav... tai siis eräs henkilö tähtitornin portaikossa. Kiitos - ja anteeksi”, Fred sanoi ja katosi kättään heilauttaen ulos oleskeluhuoneesta.
”Sanoiko hän Davies?” Katie ihmetteli.
”Taisi sanoa”, Alicia virnisteli. ”Odotahan vain, kun kerron Korpinkynnen huispaajatytöille tästä!”
”Kunpa meillä olisi unhoituslientä”, Harry voihkaisi, kuuntelematta tyttöjen keskustelua.
”Sen käyttö on kiellettyä ilman parantajan määräystä, kai muistat, mitä Kalkaros sanoi viime liemitunnilla”, Hermione sanoi ja taputti lohduttavasti Harryn selkää.
”Otetaanko vielä yksi erä?” Colin kysyi, välittämättä Harryn ahdingosta.
Dean haastoi Seamuksen pelaamaan ja uuden pelin alkaessa pelilautojen luukut ponnahtivat taas pystyyn. Dean jakoi kummallekin kortin. Seamus rykäisi ja kysyi juhlallisesti ensimmäisen kysymyksensä.
”Onko hän nainen?”
”On”, Dean sanoi ja kaikkien poikien ja miesten kuvat kääntyivät alas Seamusin pelilaudalla. Dean jatkoi omalla kysymyksellään: ”Onko hänellä pitkät hiukset?”
”On”, Seamus sanoi. Deanin pelilaudalle jäi pystyyn vielä monta kuvaa, niin miehiä kuin naisiakin. Seamus pohti seuraavaa siirtoaan ja hetken kuluttua hän virnisti ilkikurisesti keksittyään kysymyksensä.
”No?” Ron hoputti malttamattomana.
”Onko hänellä hyvä perse?” Seamus kysyi lopulta edelleen virnistellen. Ron tyrskähti, Hermionen pyöritellessä teatraalisesti silmiään.
Dean pohti hetken aikaa otsa kurtussa, kuin kyseessä olisi vakavankin päätöksen tekeminen.
”Kyllä, sanoisin että se on ihan mukiinmenevä.”
Ron kurkotti innokkaana kohti Seamusin pelilautaa nähdäkseen, keiden takamusta Dean piti hyvännäköisenä. Alicia hihitti ja tönäisi Katieta, joka punastui huomatessaan oman naamansa Susan Bonesin ja Padma Patilin kuvien vieressä.
”Hei! Milloin sinä muka olet päässyt näkemään siskoni takamuksen?” Parvati kysyi närkästyneenä.
”Tosiaan, herää kysymys, miten olet päässyt kurkistamaan näin monen koulukaavun alle, tavallisesti sen helma peittää kyllä kaikki muodot...” Seamus nauroi.
”Bones viihtyy vapaa-ajallaan jästivaatteissa ja jokainen Rohkelikon vapaamuotoisia huispausharjoituksia joskus seurannut on varmasti huomannut, etteivät ne virallisen pelikaavun sijaan pidettävät urheiluhousut ole mistään löysimmästä päästä”, Dean selosti iskien silmää Katielle, jonka kasvojen puna levisi nyt hyvää vauhtia kohti kaulaa. ”Neiti Patil sen sijaan... No, se jääköön salaisuudeksi”, Dean sanoi salaperäisesti hymyillen ja kohotti merkitsevästi kulmakarvojaan.
”Padma saa kyllä kuulla tästä!” Parvati vaahtosi ja kääntyi supattamaan jotakin Lavenderille, joka kihersi hiljaa kätensä suojassa ja kallisti päätään kuullakseen Parvatin kuiskuttelun.
”Minun vuoroni kysyä”, Dean sanoi kääntyen kohti Seamusta Parvatista välittämättä. ”Voisiko hänellä mielestäsi olla tatuointi riettaassa paikassa?”
”Mikä kysymys tuo on?” Seamus sanoi, melkein tikahtuen nauruun. ”Pakkohan tuohon on vastata kyllä!”
Deanin pelilaudalle jäi pystyyn enää kolme opettajaa: Dumbledore, Hagrid ja Kalkaros. Oleskeluhuone räjähti nauruun.
”Likaista”, Ron hohotti. ”Onneksi tuo oli vain spekulointia, en edes halua tietää, mitä Kalkaroksen oletettu tatuointi mahdollisesti esittää, saati sitten mihin hän olisi moisen kuvan piilottanut...”
”Entäs Dumbledore sitten, hänellä taatusti on joku muisto villeiltä nuoruusvuosiltaan”, Ginny virnuili.
”Hän on niin vanha, ettei tatuointeja varmaan hänen nuoruudessaan ollut edes keksitty...” Alicia sanoi nauraen.
Vuoro vaihtui. Seamus punnitsi vaihtoehtojaan ja päätti yrittää arvata, kuka jäljellä olevista vaihtoehdoista koristi Deanin korttia.
”Onko sinun kortissasi Bones?”
”Pahus, arvasit oikein”, Dean sanoi. ”Voitto kotiin.”
Seamus tuuletti ja teki pienen kunniakierroksen oleskeluhuoneen ympäri. Rohkelikot taputtivat voittajalle ja jatkoivat keskustelua opettajien olemattomista tai mahdollisesti olemassa olevista tatuoinneista.
Dean katsoi Seamusin kortin, joka olisi ollut Dumbledore. Kuva iski hänelle silmää ja hymyili, puolikuulasit koukkuisen nenänvarren puolivälissä keikkuen. Dean asetti kortin nojaamaan pöydällä olevaa tyhjää kermakaljapulloa vasten. Hän olisi voinut vaikka vannoa, että kuva nauroi mukana, kun seuraavilla pelikierroksilla kysyttiin yhä hulvattomampia kysymyksiä ja kun lopulta viimeisetkin oppilaat kipusivat makuusaleihinsa nukkumaan, rehtorin kuva jäi itsekseen hekotellen valvomaan hämärän oleskeluhuoneen yötä.
A/N2: Fredin ja Daviesin kohtaamisesta voi lukea täällä: Kliseistä peliä, S