Stranger things: Köynnöshortensia ja auringonkukka, S

[Violetu]

Otsikko: Köynnöshortensia ja auringonkukka
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: Stranger things
Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Nancy Wheeler & Steve Harrington
Genre: Haikea/synkähkö slice of life -ficletti toiveikkaalla lopulla.

Summary: Puutarha oli joka päivä Nancylle pienimuotoinen taistelu.

A/N: Tämä on inspiroitunut Thelinan juhannustaikatoiveesta (Hyvää kesää siis sinnepäin! ^_^).

Tässä on joitain viittauksia Stranger thingsin kaikkiin kausiin, mutta ei sisällä sen suurempia spoilereita.
Sijoittuu siihen oletettuun aikaan, kun kaikki ovat aikuisia, ja Hawkinsin kauhut ovat lopullisesti ohi.

Kaikki oma kirjoittaminen on hetken ollut ihan seis, mutta ehkä tämä tästä taas lähtee, enjoy!

***


Köynnöshortensia ja auringonkukka


Köynnöshortensia oli kasvanut naurettaviin mittoihin, alkoi olla vain ajan kysymys, milloin puutarhaa voisi kutsua paremminkin viidakoksi.
Nancy ei ollut varma, mikä hänet oli ylipäätään ajanut pitämään omaa puutarhaa, saati ottamaan sinne mitään vähänkään köynnöstä muistuttavaa.
Nainen haki puutarhasakset vajasta (vaja oli toinen asia, jota hän ei ollut koskaan uskonut haluavansa), ja valmistautui leikkaamaan kasvia hallittavampaan kuosiin.

Takaraivossa pieni ääni yritti muistuttaa, että Nancyn olisi viisasta peittää kasvonsa siltä varalta, että kasvi puolustusmekanismina pölläyttäisi myrkyllisiä itiöitä hänen päälleen.
Tai vielä parempi, jos hän vain suosiolla polttaisi koko köynnöshortensian, etteivät sen köynnökset ärsytettyinä pääsisi kuristamaan ketään. Parviäly.

Nancy puri hampaansa yhteen, pakotti kasvoilleen tyynen ilmeen, ja alkoi kevyesti leikellä kukkia ja köynnöksenpätkiä sieltä sun täältä.
Köynnöshortensia ei reagoinut aggressiivisesti, mutta silti Nancyn syke pysyi korkealla toimituksen loppuun asti.
 
Hydrangea petiolaris antoi parturoida itsensä täysin rauhanomaisesti, mutta silti Nancy tunsi olonsa hiukan huteraksi suoritettuaan tehtävän ja kiivetessään alas tikkailta.
Onneksi hän oli saamassa seuraa myöhemmin, sellaista seuraa, jonka kanssa ei tarvinnut teeskennellä, ettei jokainen päivä puutarhassa ollut pienimuotoinen taistelu.

Nancy hinkkasi suihkussa kaiken mullan ja vihreän pois kynsiensä alta ja puunasi itseään keltaisella pesusienellä, kunnes hänen ihonsa punoitti kaikkialta.
Vielä jonain kauniina päivänä hän ei kavahtaisi kesän ensimmäistä auringonkukkaa, joka muistutti ruskeaa kitaansa avatessaan ensisilmäyksellä demogorgonia.
Jonain päivänä hän ei enää tarkistaisi pakkomielteisesti lannoitevarastoaan siltä varalta, että joku elukka olisi syönyt kaiken.


Steve ei koskaan tuonut kukkia, mistä Nancy oli kiitollinen.

Steve ei kyseenalaistanut hänen puutarhaansa, vaikka Nancy näki miehen silmistä, että tämä toivoi Nancylle jotain muuta, jotain, mikä ei kaikella voimallaan muistuttaisi Hawkinsista ja menneisyyden kauhuista.
Steve oli kokenut melkein kaikki samat asiat kuin Nancy, ja mies tiesi, että puutarha oli Nancylle taistelu.
Stevekin kavahti auringonkukkia.

Syksyn koittaessa, kun maa alkoi harmaantua, kun kasvit alkoivat yksi kerrallaan kuihtua ja kuolla, Steve ja Nancy eivät enää juoneet kahvia ulkona.

Joskus Steve toi terveisiä Robinilta, ja silloin Nancy ei rivien välistä voinut olla kuulematta Steven hiljaista ihmettelyä.

Mitä Nancylle oli tapahtunut? Miksi nainen oli hylännyt suurimmat kunnianhimonsa tulevaisuudesta toimittajana, ja ryhtynyt yksinäiseksi, eristäytyneeksi puutarhayrittäjäksi?
Steve ei kysynyt myöskään Jonathanista, eikä Nancy kertonut.

Nancy odotti sitä päivää, jolloin ensimmäinen auringonkukka ei enää pysäyttäisi hänen sydäntään näyttäytyessään.
Silloin Nancy tietäisi olevansa taas tarpeeksi vahva, ehjä elämään oikeaa elämää.
Hän toivoi, että Steve jaksaisi odottaa häntä niin kauan, vaikka sitäkään ei koskaan sanottu ääneen.

Lämpö Steven silmissä riitti antamaan Nancylle toivoa, että se päivä koittaisi vielä.



***

[Thelina]

Olipa ihanaa päästä lukemaan Stranger Things -ficciä, niitä on tullut luettua ihan liian vähän<3 minulla on uusimman kauden katselu vielä vaiheessa, mutta oli kiva ikään kuin ottaa vähän ennakkoa siitä, mitä voisi tapahtua kaiken jälkeen. Sillä olipa sarjan loppu millainen tahansa, tällainen skenaario on uskottava! Olisi ihme, jos kauheat tapahtumat eivät muistuisi lainkaan mieleen milloin mistäkin arkisesta asiasta.

Tässä pidin kovasti siitä, että Steve ja Nancy olivat ystäviä ja vaikka tässä ei puhuttu mitään, tuli hyvin selkeästi esille heidän välinen side, joka tapahtumista on syntynyt ja heillä on jonkinlainen sanaton ymmärrys kaikesta, mihin menneisyys vaikuttaa. Pidin erityisesti tuosta huomiosta, että Steve ei koskaan tuonut kukkia, koska ymmärsi olla tuomatta.

Tässä oli kipeän haikea tunnelma, mutta aivan ihana oli tuo lopun toiveikkuus: lämpö Steven silmissä ja usko siihen, että kaikki vielä kääntyy paremmaksi ja heillä voi olla yhteistä tulevaisuutta edessä muutenkin kuin ystävinä<3 kiitos tästä, olipa hieno juhannustaika!

[Angelina]

Olipa varsin hyvä, että julkaisit uutta matskua sopivasti arpajaisiin No okei, en mä ehkä koko sun listausta oo kahlannut läpi, mutta ison osan kuitenki! Stranger Things ei oo mikään mulle tutuin fandom, mutta koska tää sijoittui aikaan kaiken jälkeen eikä ees spoilannut sen kummemmin, niin tähän pääsi kyllä hyvin mukaan.

Jotenkin puutarhan hoitaminen ja ylläpitäminen käy järkeen Nancyn selviytymismekanismina. Vaikka samaan aikaan hän selkeästi saa siitä paniikinomaisia oireita ja kavahtaa aina kesän ensimmäisiä auringonkukkia, niin ehkä tämä käy hänelle kuitenkin jotenkin järkeen? Ainakin köynnöshortensiaa siistiessä ja sydämen hulluna hakatessa tietää olevansa elossa...

Mäkin pidin Steven ja Nancyn ystävyydestä ja siitä, että se on kantanut kaikkien vuosien jälkeenkin. He kuitenkin ymmärtävät toisiaan ja tietävät, mitä kaikkea toinen on joutunut käymään läpi.

Steve ei kysynyt myöskään Jonathanista, eikä Nancy kertonut.

Tää muhun jotenkin sattui, sen vähän perusteella mitä oon katsonut niin kiinnyin Jonathaniin hirveesti :'D Minä haluan tietää vaikkei Steve haluaisikaan!!

Traumoista ja haikeudesta huolimatta tästä jäi päällimmäisenä mieleen tuo lopun toiveikkuus ja Nancyn haaveet siitä, että ehkä hän jonain päivänä pystyy vielä elämään oikeasti ehjää elämää :') Kiitos, tykkäsin ♥

[Kaarne]

Hei vaan Kommenttikampanjasta!  Olen seurannut Stranger Thingsiä jakson sieltä, toisen täältä - ja joo, tiedän, että se on pöljä tapa katsoa sarjoja, mutta - ja lueskelen mielelläni ficcejä tästä fandomista. Usein tykkään erityisesti sellaisista, jotka ovat parituksettomia, koska niissä hahmoja käsitellään varmemmin silleen syvällisemmin (toki parituksellisissakin usein, mutta niin, parituksettomissa tietää, että yleensä romantiikka tai seksi eivät varmastikaan ole olleet motivaatio kirjoittaa sitä tekstiä). Tässäkin sain juuri sitä mitä toivoin: pienen, haikean hahmotutkielman, jossa päästiin lyhyessä mitassa ytimeen!

Otsikko oli jo itsessään kaunis ja sitten kun kukkiin tekstissä liittyy paljon tummempia varjoja ja traumoja, syntyi hieno kontrasti. Pidin siitä, että juuri arkisen puutarhanhoidon takana lymysi synkempiä sävyjä, ja ihan ymmärrettävästi. Samalla tykkäsin myös siitä, että Nancy kuitenkin päättäväisesti kohtasi ne kerta toisensa jälkeen eikä paennut, ja että tässä oli haikeudesta ja surumielisyydestä huolimatta toiveikas sävy. Uskon myös, että juuri noin Steve tekisi: olisi kärsivällinen ja antaisi tilaa. Loppu oli tosi kaunis ja sopi tähän pikkuiseen tekstiin kuin nenä päähän.

Yksityiskohtina pidin myös kasvin latinankielisestä nimestä, puutarhanhoidon vertaamisesta taisteluun (sopii tosi hyvin tähän fandomiin), tuosta peseytymisen olemuksesta rajana puutarhan ja Nancyn välissä. Paljon sisältöä lyhyessä tekstissä.

Kiitos tästä, tätä oli ilo lukea!