Arianan salaisuudet (S) Albus/Gellert FF100

[Hurrikaani]

Paring: Grindewalt/Dumbledore
Rating: s
Warnings: Drama, slash.
Beta: Ygritte
Summary: ”Mutta jos tässä oli kyse kerta tunnepuolen jutuista Albus ei ehkä ollut ajatellut tätä järjellä. ”

A/N: jee seuraavaa osaa ff100 haasteeseen. Kahdeksas osa jo, jee.   Tällä kertaa inspiraatio sanoina toimivat ”Kuudes aisti” listalta. :3 tätä ajatusta tähän ficciin vähän kypsyttelin ja pyörittelin päässäni, ja onneksi ihana Ygritte tuuppaisi oikeaan suuntaan, että en ole ajatukseni kanssa ihan hakoteillä, tai liian ajoissa. xD Tässä tosiaan ollaankin todella eri näkökulmasta liikkeellä kuin aikaisemmissa osissa, mutta sanottakoon myös se, että tämä näkökulma on hyvin läheisesti kietoutunut omalla tavallaan Grindeldoreen. Ja tajusin että tässä on hyvin jätetty nyt paitsioon Albuksen sisarukset ja heidän välinsä. Mutta näinhan Albus jättikin hieman ehkä tiedostamatta sisaruksensa Gellertin lumoavuuden varjoon. Mutta pidemmälti jaarittelematta, olkaapa hyvä. :3 Ja kesäkuun 1899 puoliväliä eletään.

---

Aberforth katseli ulos olohuoneen ikkunasta yrittäen hautautua nojatuoliin mahdollisimman näkymättömiin. Hän ei halunnut antaa veljelleen vaikutelmaa, että vakoili tätä.  Albus ja Gellert makoilivat taas ulkona nurmikolla selailemassa kirjojaan, ja puhumassa ties mistä kummallisuuksista. Aberforth ei pitänyt siitä miten Gellert vaikutti Albukseen. Tuo outosilmäinen nuorimies sai Aberforthin niskakarvat nousemaan pystyyn pelkällä olemassaolollaan. Hän ei osannut selittää miksi tuo outosilmä sai hänet niin varuilleen, mutta jokin tämän olemuksessa oli perusteellisesti väärin. Eikä asiaa helpottanut se, että hän oli nähnyt Gellertin pariin otteeseen pyrkivän puheisiin Arianan kanssa näennäisen viattomasti. Miksi helvetissä Albus ei ymmärtänyt, kuinka vaarallista oli laskea Gellert heidän kotiinsa, vaikka Ariana oli voinut hieman paremmin viime aikoina? Milloinkaan ei voinut olla varma, tapahtuisiko jotain vaarallista tai peruuttamatonta, jos Ariana järkkyisi jostakin. Se voisi olla jostain näennäisen olemattomasta, mutta seuraukset voisivat olla hirvittävät. Ja miksi ihmeessä Albus ja tuo outo nuori mies olivat jatkuvasti yhdessä? Aivan kuin kaksikko olisi liimautunut toisiinsa ja kirjoihinsa kiinni. Nytkin Gellert kumartui saman kirjan ääreen Albuksen kanssa, ja Aberforthista nuo kaksi olivat hieman liiankin lähekkäin.  Aberforth haroi tummanruskeita hiuksiaan, säpsähtäen mietteistään Arianan koputtaessa kevyesti hänen olkapäätään.

”Ai, hei.”
”Sait kirjeen.” Ariana sanoi hymyillen lempeästi veljelleen, ojentaen kirjettä. Aberforth otti kevyen kirjeen käteensä. Hän tunnisti heti hieman vinon käsialan kirjeen päällä. Pieni lempeä hymy käväisi hänen kasvoillaan, ja hän laittoi kirjeen paitansa rintataskuun. Talteen, luettavaksi myöhemmin, uteliaiden silmäparien ulottumattomiin.
”Hän saa sinut onnelliseksi, eikö? Niin kuin Gellert saa Albuksen” Ariana sanoi hieman liian tarkkanäköisesti. Aberforth käänsi katseensa Arianaan, joka hymyili leveästi vaaleat hampaat vilkkuen. Mistä ihmeestä Ariana tiesi? Aberforth tiesi, että hänen siskonsa oli herkkä vaistoamaan kaikenlaisia asioita, mutta hän oli luullut salanneensa tämän hyvin. Ja mitä ihmettä Ariana puhui Albuksesta ja Gellertistä?
”Mistä sinä… Gellert ja Albus?” Aberforth aloitti, vaihtaen kesken lauseen ajatuksensa suuntaa. Ariana naurahti, saaden Aberforthin vain enemmän hämilleen.
”Voi Ab, välillä olet sokeampi kuin myyrä. ” Ariana sanoi, istuen viereiseen muhkeaan nojatuoliin. Aberforthin kulmat kohosivat hieman hämillään hänen tuijottaessaan Arianaa odottaen vastausta.
”Se paistaa teidän molempien naamasta monen mailin päähän. Olette molemmat Albuksen kanssa kulkeneet jo muutaman viikon sama onnellinen hymy naamallanne. Albuksen kasvoilla se näkyy, kun Gellert on hänen kanssaan. Sinun naamallasi se on silloin, kun saat noita kirjeitä. Ja molemmat olette yhtä riutuneita, kun odotatte seuraavaa tapaamista tai kirjettä. En minäkään ole mikään autuaan tietämätön asioista, vaikka olenkin vasta neljäntoista. ”Ariana sanoi nauraen ja taputtaen Aberforthia käsivarteen lempeästi.
”Ai. Luuletko että...?”
”Albus on huomannut sinun käytöksesi? Tuskin.”
”Eikun… luuletko, että Gellert tietää Albuksen tunteista?”
”Tiedän, että tietää. Mutta tuskin heistä kumpikaan osaa sanoa sen kummemmin mitä heidän välillään on.” Ariana sanoi tietäväisenä hymyillen veljelleen. Aberforth pudisteli päätään yrittäen sulatella siskonsa kertomaa. Hän ei ollut edes osannut ajatella hänen veljensä ja tuon oudon nuoren miehen välille mitään muuta kuin ystävyyttä. Tämä asetti asioita uuteen valoon. Nyt kun Aberforth mietti tarkemmin, hän tosiaan oli kummastellut veljensä ja Gellertin pitkiä katseita. Ja kuinka hänestä oli tuntunut, että hänelle ei kerrottu kaikkea, jos hän sattui tulemaan huoneeseen kesken keskustelun. Nyt jälkikäteen ajateltuna hän oli missannut selvää flirttailuakin näiden kahden välillä, koska oli ajatellut Albuksen ja Gellertin olevan vain ystäviä. Kuinka sokea hän oli ollut, kun Arianakin oli huomannut tämän ennen häntä? Tähän mennessä hän oli vain ärsyyntynyt siitä, kuinka holtittomasti Albus oli tuonut Gellertin heidän perheensä keskelle välittämättä seurauksista. Mutta jos tässä oli kyse tunnepuolen jutuista ei Albus ehkä ollut ajatellut tätä järjellä. Aberforth tunsi olonsa hieman epämukavaksi, ajatellessaan kuinka hänen veljensä oli kiinnostunut miehistä. Tai ehkä häntä vaivasi enemmän ajatus siitä, että Albus oli kiinnostunut Gellertistä. Aivan, kuin heillä olisi ollut varaa enää yhteenkään häväistysjuttuun tämän perheen asioiden suhteen. Varsinkaan näin lyhyen ajan sisällä äidin kuolemasta.

”Albus olisi voinut valita kenet tahansa. Niin miksi ihmeessä…” Aberforth aloitti ärtyneenä, Arianan pudistaessa päätään kevyesti. Aberforth ponkaisi ylös nojatuolistaan, alkaen harppoa pitkin olohuonetta. Häntä ärsytti, eikä hän voinut purkaa ärsyyntymistään mitenkään järkevästi tällä hetkellä.
”Ihan kuin olisit itsekään voinut valita, keneen rakastut tai ihastut.”
”Mutta tiedät varsin hyvin, ettei tuo ole luonnollista. Tiedät mitä mieltä taikayhteisö on asiasta, saati sitten brittien jästit. Albus joutuu vielä tilille tästä.” Aberforth sanoi kiihtyneenä, nähden vihan leimahtavan Arianan silmissä.
”Sinä senkin kovapäinen idiootti. Rakkaus on rakkautta. Luulisi sinun, jos kenen, tajuavan, että heillä on ihan yhtäläinen oikeus onneen kuin kaikilla muillakin. Se, että Albus rakastaa Gellertiä, ei tee siitä mitenkään vähemmän arvokasta. Jos he ovat onnellisia, niin mitä hiton väliä jollain lakitekstillä on? ”Ariana sähähti, ärtymyksen ja kiihtymyksen tummentaessa tytön silmät lähes mustiksi. Ilma tuntui sähköistyneeltä ja vaaralliselta. Aberforth tiesi menneensä liian pitkälle, ja tiesi että kohta hänellä olisi käsissään Ariana jota olisi mahdotonta saada rauhoittumaan. Varsinkaan, jos hänen taikuutensa aktivoituisi.  Ariana suuttui harvoin, mutta yleensä aiheesta.
”Ariana, anteeksi. Voidaanko puhua jostain muusta? Tai tehdä jotain?” Sinisilmäinen nuori mies kysyi, vilkaisten ulos ikkunasta nähden, kuinka Albus irroitti muutamaa irtolehteä Gellertin hiuksista hymyillen onnellisen näköisenä. Aberforth käänsi kiireesti katseensa Arianaan. Hän ei pystyisi nyt käsittelemään tätä asiaa, joten oli parempi työntää se sivuun. Tärkeämpää oli saada Ariana sellaiseen mielentilaan, ettei hän räjäyttäisi vahingossa taloa taikuudellaan. Ja paljastaisi kaikkea Gellertille.
”Hyvä on. Sitten sinä saat luvan kertoa, kuka tuo mysteerityttö on, jolle olet kirjoitellut. Jos en ole pahasti väärässä, olet välillä illallisen jälkeen livahtanut tapaamaan häntä. Eli hän ei voi asua kaukana täältä, koska et ole vielä suorittanut ilmiintymiskoetta.” Ariana sanoi, nousten itse ylös nojatuolistaan viittoen Aberfothia seuraamaan keittiöön. Ariana alkoi keittää teetä. Nuori mies huokaisi, haroi hiuksiaan, ja lähti pieni hymynkare huulillaan siskonsa perään. Hän tuskin koskaan saisi tietää miksi Ariana oli niin hyvin perillä muun perheen asioista, vaikka he yrittivät pitää kaikki omat asiat ominaan. Ehkä se oli vain osa Arianaa ja hänen selittämättömiä taikakykyjään, jotka toimivat omalla tavallaan. Tai ehkä Ariana osasi vain lukea ihmisiä tavalla, joka oli heille muille mahdotonta. Sisko toimi vaistonvaraisesti ja intuitiolla. 
Ja vaikka Aberforth ei sitä koskaan ääneen myöntäisikään, Ariana oli onnistunut kietomaan hänet pikkusormensa ympärille.

[valokki]

Enpä ollut huomannutkaan, että tästä oli ilmestynyt jo kahdeksaskin osa! Ja olipa todella mielenkiintoinen tämäkin. Oli todella kiinnostavaa päästä lukemaan tarinaa Aberforthin näkökulmasta ja päästä tutustumaan myös Arianaan paremmin. Nyt kun aloin miettiä tarkemmin, en edes muista, että olisin koskaan tullut lukeneeksi yhtäkään fikkiä, jossa Aberforth olisi ollut jossain muussa kuin sivuroolissa tai Ariana ylipäätään elossa, mikä tekikin tästä osasta monin verroin mielenkiintoisemman.

Pidin kovasti, kuinka Albuksen ja Gellertin välejä oli tarkasteltu tässä kohtaa ulkopuolisen silmin. Vaikka Aberforth vaikutti kaksikkoa paljon seurailleenkin, ei hänelle selvästi ollut tullut mieleenkään, että heidän välillään voisi olla jotain ystävyyttä syvempää, vaikka selkeitä merkkejä olikin ilmassa. Tähän varmasti vaikutti voimakkaasti ihan eletty aikakausikin, mikä näkyi selkeästi Aberforthin purkautumisessa, kun hän viimein tajusi siskonsa pienen vihjailun avulla, miksi Albus ja Gellert vaikuttivat niin läheisiltä ja ihan kirjaimellisestikin olivat aivan kylki kyljessä. Aberforth ei selvästikään kuitenkaan ihan niin paljoa järkyttynyt tiedosta, etteikö olisi kyennyt purkautumisensa jälkeen saamaan itsensä rauhoittumaan välittömästi, kun hän huomasi Arianan alkavan kiivastua.

”Sinä senkin kovapäinen idiootti. Rakkaus on rakkautta. Luulisi sinun, jos kenen, tajuavan, että heillä on ihan yhtäläinen oikeus onneen kuin kaikilla muillakin. Se, että Albus rakastaa Gellertiä, ei tee siitä mitenkään vähemmän arvokasta. Jos he ovat onnellisia, niin mitä hiton väliä jollain lakitekstillä on?”

Pidin todella paljon Arianan kuvauksesta tässä osassa, hän vaikuttaa niin lempeältä, avoimelta ja rakastavalta siskolta, ja molemmat veljet ovat hänelle selvästi valtavan tärkeitä. Oli myös mielenkiintoinen lisä, että taikavoimiensa lisäksi hänellä vaikutti olevan jonkinlainen kuudes aisti, mihin tämän fikin inspiraatiosanakin viittasi. Tai sitten hän vain yksinkertaisesti osasi lukea ihmisiä niin tarkkaan, että hän huomasi erilaisia muutoksia paljon ihan pienistäkin vihjeistä tai muutoksista toisen käytöksessä.

Kiitos jälleen mielenkiintoisesta uudesta osasta!

[Hurrikaani]

Voi apua kiitos ihanasta kommentista valokki. <3

Tää herätteli kyl paljonkin omia ajatuksia kun tätä pallottelin yYggriten kanssa, kun pohdin tätä et voinko kirjoittaa tätä nyt ihan ns ulkopuolisin silmin, ja jotenkin kans halusin kovasti ettei Abe ja Ariana jäisi ihan ulkopuolisiksi tai pintapuolisiksi tässä kokonaisuudessa.

Ja tosiaan tätä itte mietin kans et Ariana oli kuvattu tosi kiltiksi, ja herkäksi tytöksi ja mietin oliko tää Arianan tuittuilu Aberforthille ihan ominaista tai sopivaa. Mutta sitten taas rupesin miettimään omia läheisiä ihmissuhteita, niin niille läheisillehän ihmisille kaikista helpoiten näyttää myös niitä ei niin mukavia piirteitä itsestään.

Ja tätä oli tosi kiva kirjoittaa, on tässä onneksi tulossa vielä 92 osaa lisää, ni päästään varmasti nauttimaan myös tälläisestä erilaisesta näkökulmasta toistenkin. :3

Kiitos vielä ihan superina kommentista. <3

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla

[Meldis]

On jäänyt näidenkin kommentointi viime viikkojen kiireiden alle, mutta tähän sain tartuttua ja kiinnostuin näkökulman vaihdoksen takia. Niin mielenkiintoinen suhde kuin Albuksella ja Gellertillä onkin, niin ihan yhtä kiehtova suhde on kolmella sisaruksella. Olen vasta ficcien kautta tajunnut, että Ariana ei ollut mikään mielenvikainen, ajattelematon, ontto olento vaan hän oli yhä ihminen, vaikka ei hallinnut voimiaan. Tässä oli taas tosi kiva versio Arianasta ja tuli vähän mieleen, että kun Albus on älykäs klassisella tavalla, ainakin eniten, niin Arianalla sen sijaan on paljon tunneälykkyyttä ja hyvin terävät silmät ja tuo oli tosi kiva hänen persoonassaan. Hän todella tuntui Albuksen siskolta ja miten he molemmat olivat todella viisaita. Suhtaudun aina vähän varauksella ei-modernilla ajalla eläviin hahmoihin, jotka ajattelevat liian modernisti, varsinkin jos puhutaan samaa sukupuolta olevien suhteista, mutta minusta Arianan nuoreen hahmoon sopi lievän naiivi "rakkaus on rakkautta" ajattelu, koska hänen perheensä on mikä on. Hänelle on opetettu suvaitsevaisuutta ja sen näkee Albuksessa vahvasti myöhemmin.

Kivaa, että Aberforthillakin on ollut iloa elämässään ja on saanut ainakin nuoruudessaan kokea rakkautta. ^^ En oikein tykkää pitää Ihmeotukset-elokuvien kaikkia käänteitä canonina, joten itse ajattelen, että Aberforth ei koskaan hankkinut omaa perhettä, mikä on surullinen ajatus. Mutta ei hän ollut aina yksinäinen, toivottavasti hänelle ei käy samoin kuin Albukselle, että tuon kesän rakkaus jää hänen elämänsä ainoaksi. ^^

Kiitos tästä pätkästä, oli tosi kiinnostava näkökulma Albuksen ja Gellertin elämään. Albuksen sisarukset olivat erottamaton osa häntä ja varsinkin tuota kesää ja lukisin mielelläni lisää myös heidän näkökulmastaan, ehkä myös Bagshotin mietteitä tästä kaikesta. Joka tapauksessa, tätä oli jännä lukea, kiitos siitä.

[Hurrikaani]

Joo, kiitos Meldis kommentista. Ja kiireet on kamalia kun ei kerkeä saada aikaiseksi ficcejä tai luettua. XD

Ja tosiaan katsotaan kuinka paljon päästään tutkailemaan Albusta ja Gellertiä muiden näkökulmasta jatkossa. :3 vannomatta paras.

Ja tosiaan mulla on vähän suunnitelmia pienten murusten pohjalta mitä ihmeotuksista saadaan tietää Aben menneisyydestä, mutta katsotaan kuinka vahvasti ne tässä tulee näkymään, vai jääkö vain viittausten ja omien mielikuvien varaan tarkemmin.

Mä lupaan yrittää saada aikaiseksi tässä lähiviikkoina taas tekstiä, oon tässä ollu vähän lomamoodissa ja ois kiva saada jotain järkevää aikaiseksi.

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla