Ikäraja: S
Tyylilaji: (traaginen) huumori
Haasteet: Originaalikiipeily (29. jäätikkö) ja Spurttiraapale V
Jäälautalla
Makaan jäälautalla. Kellun kaiken avun saavuttamattomissa. Mietin, miten kuolen. Todennäköisesti ehdin jäätyä ennen kuin hukun. Todella toivon niin. Olen aina pelännyt hukkuvani. Jäätyminen olisi parempi. Tosin, kun aika koittaa, en usko, että saan valita.
Aurinko ja ruumiinlämpöni kutistavat jäätä allani. Väistämätön lähestyy, mutta aivan liian hitaasti. Kauhu rutistaa rintakehääni. En uskalla liikahtakaan, koska pelkään luisuvani veteen. Tiedän olevani typerä, koska niin tapahtuu pian joka tapauksessa. Rohkea ei odottaisi. Hän syöksyisi veteen ja lähtisi uljaasti omilla ehdoillaan. No, minulla ei ole mitään harhakuvitelmia siitä, kuka olen.
Ajattelen ansaan jäänyttä retkikuntaani. Jep, täällä kelluu heidän viimeinen toivonsa. Jäätikkö petti meidät kaikki, toiset kenties kavalammin. Minä varmaan pääsen vähimmällä. Mieleeni palaa äidin motkotukset tehtävämme järjettömyydestä. Kun hän kuulee minun kadonneen – ruumistani tuskin löydetään koskaan – tiedän, että surun lisäksi äidin sydämessä läikähtää synkeä tyydytys.
”Minähän sanoin.”Niin totisesti sanoit. Traagisesta kohtalostani riittänee kylliksi valittamista surkean elämäsi loppuun saakka. Ei kestä kiittää, äiti.
Lohkare jäätä lipeää äkisti lonkkani alta. Jähmetyn ja odotan luiskahtavani vetiseen hautaani, mutta niin ei käy. Hartiani ja jalkani ovat yhä tukevasti lautan päällä. Tässä menee vielä hetki.
”APUA!” ulvon, koska mitä hyötyä on arvokkuuden rippeistä, kun kuitenkin olen kohta kuollut? ”AUTTAKAA! AAAAAA!”
Huudan ääneni käheäksi, mutta ei näin pohjoisessa tapahdu ihmepelastuksia.