Valitsin tämän(kin) fikin sun listauksesta ihan sillä perusteella, että tässä oli sellainen pari, jota en ollut koskaan osannut ajatellakaan yhteen. En siis yhtään tiennyt, mitä tältä tarinalta odottaa ja miten olisit saanut tämän parin yhteen. Yhteen päätymisen historia nyt ei tarinan perusteella paljastunutkaan, mutta fikistä kyllä selvisi,
miksi nämä kaksi oikein olivat yhdessä.
Mun sydän suli täysin tälle sun Goylelle. Tykkäisin kovasti itsekin ajatella, että hän olisi sodan jälkeen aikuistunut ja alkanut olla oma itsensä, kun kukaan ei ollut häntä enää ohjailemassa. Häneen ei niin kovasti pääse canonissa tutustumaan muuta kuin Dracon hännystelijänä, mutta voisin hyvin kuvitella, että hän olisi oikeasti juurikin tällainen rauhallinen, lempeä ja syvästi välittävä hahmo, kunhan häneen pääsisi vain kunnolla tutustumaan. Hänen tunteensa ja kunnioitus Hermionea kohtaan olivat hyvin selkeästi esillä koko tarinan ajan, ja oli myös niin hellyyttävää lukea, kuinka Goylea jännitti kihlasormuksen hankkiminen ja itse kosinta, vaikka näin lukijan näkökulmasta olikin aivan selvää, että Hermione välitti hänestä aivan yhtä paljon.
Pidin kovasti myös tämän tarinan rakenteesta. Olit saanut sujuvasti upotettua kaikki inspiraatiosanat tarinaan, minkä lisäksi oli kiva, kuinka jokainen luku toi esille jonkin yhteisen hetken tai merkittävän keskustelun, joka toi esille Hermionen ja Goylen välisiä tunteita toisiaan kohtaan. Erityisesti pidin siitä, että Goylesta oli tullut niin ennakkoluuloton kaikkia jästijuttuja kohtaan, ja hän uskalsi rohkeasti kokeilla sellaisia asioita, joita hän ei ollut koskaan kokeillutkaan. Näissä hetkissä oli aina mukana myös kovasti sellaista kodikasta ja lämmintä tunnelmaa sohvalle käpristymisestä kuumaan kaakaoon, jotka sopivan hyvin jo tällaiseen lokakuiseen sateisuuteen ja pimeyteen.
Loppu oli kyllä todellinen yllätys, enkä osannut yhtään odottaa, että tämä päättyisi näin surullisiin tunnelmiin. :'( Viimeisessä osassa ei onneksi kuitenkaan kerrottu, mihin kohtaan tämä ajallisesti sijoittuu, joten tuudittaudun ajatukseen, että Goyle kuoli vasta vanhalla iällä ja hänellä ja Hermionella oli pitkä yhteinen elämä yhdessä.
Vaikka loppuosa olikin hyvin surun ja melankolian värittämä, oli siinä läsnä myös muillekin osille tunnusomainen rauhallisuus, lempeys ja jollain tasolla myös onnellisuus eletyistä yhteisistä hetkistä ja ystävistä rinnalla.
Menee hetki, että tokenen tästä lukukokemuksesta, tämä oli hyvin tunteita herättävä, todella kaunis, lempeä ja koskettava. Kiitos ♥