Routalapsi |S| Walburga Musta

[Odo]

Ficin nimi: Routalapsi
Kirjoittaja: Odo
Beta: LillaMyy
Genre: draama
Hahmo(t): Walburga Musta
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Päätin näyttää teille Walburgan muitakin puolia kuin sen huutavan maalauksen naisen, joka on kirjoista tuttu. Taustatietona voisin sanoa, että Walburga oli tosiaan jo 35 vuotias, kun sai esikoisensa. Osallistuu FF50: Luihuiset (034.Lumi.), One True Something (Mustan suku) ja Kaiken maailman ficlettejä IV (50/2015: Lapset).

Routalapsi

Lapsi kehdossa oli vielä pieni ja mustat hiukset harvaa untuvaa päälaella, mutta poika kasvaisi pian. Walburga pystyi kuvittelemaan poikansa suljettujen luomien alla silmät täynnä periksi antamatonta luonnetta, vaikka routalapsi ei ollut kuin kuukauden ikäinen. Kehdossa lepäävä vauva oli hänen esikoisensa, ylpeytensä. Eikä kehto narissut keinuessaan, sillä se oli uusi, hienoin mitä sai. Tehty vain ja ainoastaan hänen pojalleen. Walburga katsoi nukkuvaa pienokaista rakkaudella ja kunnioituksella, ajatuksiinsa vaipuneena. Hän ei ollut varma, kauanko oli jo istunut kehdon äärellä, mutta sillä ei ollut väliä. Pakkasen raivotessa ulkona ja kuurankukkien nitisyttäessä ikkunoita, ei ollut väliä millään muulla kuin takkatulen loimulla, ja lapsella jolla oli äitinsä silmät suljettujen luomien alla.

Pieni lapsi saattoi olla vielä hento, mutta annettuaan kaiken itsestään raskauden ja synnytyksen aikana, Walburga tiesi synnyttäneensä pojan, jota mikään ei lannistaisi. Ei lumimyrsky, joka pieksi katuvarsien puita, eivät jykevät kinokset – ei mikään, kun poika vihdoin nousisi omille jaloilleen.

Vielä jonain päivänä poika lausuisi ensimmäiset sanansa, kävelisi ensimmäiset askeleensa, vaikka siihen oli vielä aikaa. Walburga oli kuitenkin valmis odottamaan, sillä hän oli odottanut jo yli kymmenen vuotta lasta peläten, että ei kykenisi synnyttämään perillistä itselleen ja aviomiehelleen, ei miestä jatkamaan sukua ja kantamaan heidän perheensä kunniaa.

Walburga oli kiittänyt maailmaa ja ikiaikaista taikuutta pienokaisestaan. Kaikki yhdeksän kuukautta seisonut selkä suorassa, näyttäen kantavansa esikoista, joka ei antaisi minkään estää itseään. Hänen itsensä ja miehensä kaltaista, heidän parhaiden puoliensa summaa, joka vielä jonain päivänä saavuttaisi jotain suurta. Walburga ei osannut aavistaa vielä, mitä se lopulta olisi, eikä raskauden ilmettyä ollut jaksanut kiinnostua ulkomaailmasta enää niin paljoa. Orion oli kyllä kertonut velhosta, jonka nimen kaikki tunsivat, ja valta-aseman kartuttamisesta niin ministeriön kuin Pimeyden lordinkin lähipiirissä. Walburga oli kieltänyt miestään huolehtimasta liikaa, ja sanonut ettei sodan varjoa kannattanut säikkyä, sillä heillä oli nyt poika jatkamassa heidän ikiaikaista sukuaan, vaikka vuosia he olivat pelänneet, ettei poikaa koskaan tulisi. Nyt hän näki edessään vauvan, mutta pystyi tuntemaan tulevaisuuden ja näkemään, miten hänen poikansa seisoisi voittajien puolella. Siksi juuri nyt, ei ollut väliä kuka hallitsi, ei äidille tai vastasyntyneelle.

Kauniista kasvoista tulisivat vuosia myöten komeat ja ne opittaisiin tuntemaan koko velhomaailmassa. Walburga vain tiesi, oli tiennyt heti, kun routa oli peittänyt maan kolmas marraskuuta. Lumisateessa ja tuulessa hän oli tuonut lapsensa kotiin, asettanut kehtoon, ja tuntenut vihdoin rauhaa entisen levottomuuden sijaan. Ja niin hän vauvan kääntäessä kylkeään töytäisi keinua antaakseen lisää vauhtia pienokaiselle, joka nukkui parhaiten liikkeessä, välittämättä äitinsä unen tarpeesta. Eikä Walburga väsynyt, ei hän voinut, katsoessaan uutta elämää, jonka he olivat saaneet aikaan. Ylpeytensä aihetta ja miestä, jonka nimi tultaisiin muistamaan ja se nimi periytyisi vielä vuosien päästä seuraavalle pienokaiselle, ja kaikki muistaisivat, keitä he olivat.

”Sirius Musta”, viipyili seinillä kuiskauksen myötä, kun tuoreen äidin kasvoille levisi hymy pojan avatessa suljetut silmänsä havahtuessaan unesta. Pienen pojan kasvoilla oli ihmetystä ja pian naurua, kun hänen äitinsä nosti hänet syliinsä ja kantoi ikkunan luokse katsomaan miten talvi peitti alleen koko Lontoon. Pieni Sirius jokelsi, välittämättä myrskystä, joka tuntui vavisuttavan koko taloa. Walburgan rakas routalapsi, talven tuoma – suvun tulevaisuus, jota maailma ei lannistaisi.

[Paquette]

Walburgassa olisi mielestäni potentiaalia enempäänkiin fikkailuun ja monenlaisiin tulkintoihin, mutta aika vähän hänestä kertovia tekstejä on tullut vastaan. Tämä saattaa olla peräti ensimmäinen lukemani, ainakin sellainen jossa hän on päähenkilönä.

Pidän tulkinnastasi, ja vaikka tämä Walburga on aika kaukana maalauksessa nähdystä, ei niiden välistä jatkumoa ole mitenkään mahdoton kuvitella. Toki teksti herättää myös paljon kysymyksiä siitä, mikä Mustan perheessä on myöhemmin mennyt niin pahasti pieleen. Tämän fikin perusteella voisi melkein odottaa, että Siriuksesta olisi kasvanut jonkinlainen Jamesin luihuisvastine; siis kauan odotettu esikoinen, joka oppii pitämään itseään ja perhettään itsestäänselvästi muita parempina. Mutta ilmeisesti Orionin ja Walburgan kasvatusmetodit eivät sitten olleet oikein onnistuneet tai ainakaan klikanneet sopivasti yhteen Siriuksen persoonan kanssa. Näin vankka usko lapsen erityisyyteen kuin Walburgalla tässä voi tietysti myös johtaa hieman epäterveisiin lopputuloksiin.

Routalapsi on hieno sana ja pidän siitä miten se Walburgan mielessä yhdistyy nimenomaan vahvuuteen. Multa katkesi nyt jotenkin kokonaan ajatus tätä kommenttia kirjoittaessa, mutta tykkäsin siis tekstistä. Se herätti monia mietteitä, vaikka en onnistunutkaan kielellistämään niitä sellaiseksi kommentiksi kuin olin ajatellut. Joka tapauksessa kiitos lukukokemuksesta!   

[Odo]

Paquette anteeksi, vastaan kamalan myöhässä kommenttiin!! Uudelleen lukiessa muistin, miten mahtavana pidin kommenttiasi, ja sama fiilis heräsi nytkin. Olen kyllä samaa mieltä, että Walburgassa olisi potenttiaalia vaikka mihin. Siksi siitä onkin kiva kirjoittaa. Kiitos paljon kommentista vaikkakin näin pahasti myöhässä.

[Fiorella]

Nappasin tämän ficin kommenttikampanjasta, koska se vaikutti kiinnostavalta, ja sitä se olikin. Walburgasta kirjoitetaan aika vähän ja harvoin lempeässä valossa. Tässä pidin erityisesti siitä, miten onnellinen ja ylpeä äiti pienestä pojastaan oli. Vaikka Siriuksesta kasvaisi mitä, vauvana hän oli äitinsä lemmikki. Ja tuskinpa häntä olisi niin rajusti perheestä irti reväistykään, ellei vanhemmilla olisi ollut häntä kohtaan niin suuret odotukset ja toiveet. Rakkaus voi kääntyä rajusti takaperin ja muuttua vihan teoiksi.

Osaan hyvin samaistua Walburgan epäonnistumisen ja hyödyttömyyden tunteisiin, jotka kauan odotettu lapsi viimein paikkasi syntymällään. Tietenkin suuren ja ylvään perheen esikoispoika sai kaiken parhaan, mitä oli tarjolla, kehdosta lähtien. Ja tietäen perintötekijät taustalla, tottahan toki pikkuisesta tulisi kasvamaan luonteikas, vahva ja periksiantamaton! Minäkin pidin tuosta, että Walburgalle routalapsi merkitsi hellittelynimeä, joka kuvasi luonteenlujuutta.

Nyt hän näki edessään vauvan, mutta pystyi tuntemaan tulevaisuuden ja näkemään, miten hänen poikansa seisoisi voittajien puolella.

Walburgan vahvat visiot saivat miettimään, liekö hänelläkin ollut veressään ripaus näkijää? Tavallaan veikeää, ettei hän kuitenkaan nähnyt - tai ehkä edes välittänyt nähdä - mitä se voittajapuoli sitten lopulta edusti.

Lumisateessa ja tuulessa hän oli tuonut lapsensa kotiin, asettanut kehtoon, ja tuntenut vihdoin rauhaa entisen levottomuuden sijaan.

Ihastuin tähän, miten poika toi Walburgalle rauhan, niin mieleen kuin sydämeen. Ja kuinka jo Sirius-vauva halusi tuntea olevansa liikkeessä, ei pysähtyä paikoilleen. Tämä vapaus ja vauhdinhurman kaipuu varmaan tekivät Azkabanista Siriukselle todellisen painajaisen, kun hän joutui istumaan aloillaan kuin häkkiin vangittu eläin.

Lopyssa oli myös niin ihana, miten lapsen ja äidin suhde oli rakastava ja onnellinen. Ehkä juuri tämä kuitenkin loi Siriuksesta sen, joka hän oli; hän oli rakastettu varhaislapsuudessaan, ja vaikka tulevaisuus toi mitä toi, se perusturvallisuus ja -onnellisuus oli kuitenkin ehtinyt juurtua psyykeen ja tehdä hänestä sisäisesti ehjän ja vakaan. Se, mikä sitä myöhemmin horjutti, oli enemmän pintaa? Tällaisia ajatuksia tämä ficci minussa ainakin herätti.

[Linsku]

Voisin kuvailla tätä yhdellä sanalla: kaunis. On ensimmäinen kerta kun olen lukenut mukavasta Walburgasta, tai no hänestä edes päähenkilönä. Tämä on niin hyvin kirjoitettu että rakastuin heti. Ja olen melko varma, että Walburga rakasti Siriusta vielä senkin jälkeen kun se meni rohkelikkoon.

[maigaro]

Kivaa vaihtelua, että näytetään Walburgasta toisellainenkin puoli. Tässä hän on inhimillisempi kuin kirjoissa, minkä takia varmaan jäänytkin etäiseksi hahmoksi mulle. Voin hyvin kuvitella että Walburga olisi ollut ylpeä Siriuksesta, kun hän oli vielä pieni. Aika kovia odotuksia hänellä ollut Siriuksen suhteen, vaikka monet niistä lopulta toteutuivatkin vaikkakin toisellalailla kun Walburga odotti.

Ensin näin otsikon negatiivisessä valossa, mutta se olikin positiivinen hellittelynimi Siriukselle. Kannatti kyllä lukea

[Altais]

Ihailijakaartista tervehdys! Päätinpä lähteä kanssafanittamaan Mustia nyt oikein kunnolla, ja aloitin tästä, koska olin ihan sanoinkuvaamattoman onnellinen löydettyäni listaukseltasi Walburga-keskeisen ficin! Hän on tosiaankin harvinainen päähahmo ficeissä, ja harvoin kirjoitettu ylipäätään mistään muusta näkökulmasta kuin siitä, että oli kaikin puolin kamala ihminen ja huono äiti pojilleen, Siriukselle nyt varsinkin. Siksi rakastin tätä tulkintaasi Walburgasta, joka piirsikin hänestä paljon inhimillisemmän kuvan, varmaan hänellä silti olisi puutteensa ihmisenä, mutta kuitenkin hän on niin ihanasti ihminen tässä, ja tuntee vieläpä äidillistä ylpeyttä ja onnea pienestä poikavauvastaan.

Ei voi mitään, sydämeni suli ihan täysin tällaiselle ajatukselle, että Walburga olisikin hoivannut sylissään pientä Siriusta, ja kuvannut tätä jo vauvana ylpeydellä ja hellyydellä sellaiseksi vahvaksi ja periksiantamattomaksi tyypiksi, josta kasvaa suuri ja kaikkien ihailema velho. ❤️ Aivan ihanaa, samoin kuin se, miten pieni Siriuskin vielä viihtyi äidin käsivarsilla. Sitä, mistä heidän välisensä viha ja kauna myöhemmin tuli, ei haluaisi tässä edes miettiä, kun tuossa hetkessä kaikki näyttää vaan olevan niin hirveän hyvin, ja tuoreet vanhemmat tuntuvat kuitenkin miettivän Siriuksen tulevaisuutta aika suurella rakkaudella ja huolellakin siitä, ettei tulevaisuus näytä velhomaailmassa hirveän turvatulta. Ja silti ne uskovat, että Sirius pärjää (vaikkakin heidän ajatuksensa mukaan se on tuo ikiaikainen ja vahva suku, joka sitä tukee matkallaan).

Tuo on muuten todellakin ihan totta, että Walburga oli jo ihan aikuinen nainen saadessaan poikansa, Orion sitten muutamia vuosia nuorempi, mutta kuitenkin olen jostain antanut itseni ymmärtää niiden menneen ehkä naimisiin aika lailla Orionin koulunpenkiltä päästyä, niin onhan siinä varmaan vauvauutisia odoteltu vähintäänkin riittävän kauan (ja varmaan kärsitty uteliaiden sukulaisten kyselyistä). Joskus olen ajatellut, josko Walburgalla ja Orionilla ei olisi ollut riittävän läheiset välit lapsentekoon, mutta tykkäsin tästä sun tulkinnastasi, että ne olisivatkin kärsineet lapsettomuudesta, ja se olisi ollut hirveän vaikea aihe. Tässä ihan sydän sulaa Walburgalle, ja toivoisi hänen ja Siriuksen takia, että mitäs jos asiat eivät menisikään niin pahasti solmuun, ja mitäs jos ne osaisivatkin tässä versiossa olla ihan onnellinen perhe. Mitähän olisi Siriuksen ja Reguluksen elämästä tullut, jos niillä olisikin ollut sellainen ihan tasapainoinen ja rakastava koti, ja hyvin kohtelevat vanhemmat?

Kiitos tästä, olen hirmu onnellinen, että löysin tämän! ❤️