Ficin nimi: Jos jaat minut, en ole enää olemassa
Kirjoittaja: Thelina
Fandom: Gotham
Ikäraja: K-11
Paritus: Edward Nygma / Oswald “Pingviini” Cobblepot
Tyylilaji: Draama
Yhteenveto: Ed Nygmalla on Oswaldille yllättävä ehdotus
Vastuuvapautus: Kunnia kaikesta sarjaan liittyvästä kuuluu sen tekijöille.
A/N: Kolmivelhoturnajaisten Aistit-teema inspismurusineen inspiroi kirjoittamaan itselleni aivan uudesta fandomista. Kirjoitushetkellä olin menossa Gothamin kakkoskaudella, joten tämä sijoittuu niihin tapatumiin
yhden sanan lisäsin, sillä aloin miettiä, onko Jim Gordon tosiaan
läpeensä kunnollinen, joten lievensin tuota vähän sanalla "lähes"
Enjoy!
Jos jaat minut, en ole enää olemassaKun Oswald lopulta heräsi, hän luuli olevansa sairaalassa. Totuus paljastui kuitenkin toiseksi, sillä saatuaan silmänsä auki hän tunnisti välittömästi pöydän ääressä työskentelevän kuolinsyytutkija Ed Nygman. Tämän asunto lemusi desinfiointiaineelta ja kemikaaleilta ja joka paikassa oli yhtä tahrattoman puhdasta kuin poliisiaseman ruumishuoneella. Teollisuushenkiset valaisimet ja kemistinvälineitä pursuavat hyllyt korostivat vaikutelmaa. Samaan aikaan Nygman koti oli kuitenkin – niin, kodikas. Oswaldin jalkoja peitti kukkakirjailtu viltti, ja sairaalamaisen muovimaton sijasta lattia oli tyylikästä tummaa lankkua. Jopa vanha, sysiruma sohva alkoi ennen pitkää näyttää Oswaldin mielestä kutsuvalta. Sen takana olevan pianon päällä oli radio, joka soitti hiljaista Bachia.
”Hei, unikeko”, Nygma tervehti häntä huomattuaan, että hän oli vihdoinkin hereillä. Tyyppi istui vuoteen reunalle hymyillen kuin idiootti. Oswald perääntyi vaivoin kohti sängynpäätyä ja huomasi rintakehänsä olevan yltä päältä siteissä. Oliko Nygma tehnyt hänelle ruumiinavauksen?
”Mitä helvettiä sinä teet?” Oswald raakkui, kun Nygma kumartui yhä lähemmäksi tutkiakseen kääreitä.
”Tarkistan vointisi tietenkin”, Nygma sanoi ja väläytti taas sen hymyn. ”Haava ei näytä vuotavan enää. Miten olet saanut nukuttua?”
Oswald mietti hetken. Hän oli nähnyt sekavaa unta, jossa hän rämpi metsän läpi vaatteet veren peitossa, kunnes joku tarttui hänen käteensä, veti autoon ja myöhemmin peitteli sänkyyn. Tähän sänkyyn, Nygman sänkyyn. Ei se ollutkaan ollut unta, eikä hänelle mitään ruumiinavausta ollut tehty, vaan Nygma oli jostain jumalan syystä auttanut häntä ja vielä sitonut taistelusta tulleet haavat. Oswald saattoi yhä tuntea pitkien sormien kosketuksen ihollaan.
”Anna vettä”, hän käski ja Nygma tarjoili auliisti juotavaa suuresta dekantterilasista. Rinnuksille läikkyvä neste kasteli raidallisen yöpaidan ja siteet sen alla.
”Parempi?” Nygma kysyi, mutta Oswald ei välittänyt vastata.
”Nyt, jos sallit, minä häivyn täältä”, hän sen sijaan ilmoitti ja yritti nousta ylös upottavasta vuoteesta. Kylkeä kuitenkin vihlaisi niin, että hänen silmissään sumeni. Oswald ähkäisi.
”Et suinkaan, herra Pingviini”, Nygma sanoi hellästi ja painoi hänet takaisin vuoteelle. ”Ei ennen kuin olet toipunut kunnolla ja kuunnellut ehdotukseni.”
”Minkä ehdotuksen?” Oswald puuskahti.
”Kun sinulla on minut, haluat jakaa minut. Mutta kun jaat minut, en ole enää olemassa. Mikä minä olen?” Nygma arvuutteli silmät loistaen.
”Vitustako minä tiedän”, Oswald kivahti. ”Oliko sinulla jotain oikeaa asiaa, vai ei?”
”Oikea vastaus on salaisuus. Ja haluan jakaa omani sinulle.”
Oswald kuunteli suorastaan liikuttuneena, kuinka Nygma selitti rikollisista teoistaan: kolmesta kuolonuhrista ja siitä, minkälainen euforia syntyy, kun on vähällä jäädä kiinni, mutta onnistuu livahtamaan viime hetkellä. Oswald ei allekirjoittanut tunnetta laisinkaan – hän arvosti mutkattomasti sujuvia liiketoimia – mutta ymmärsi kyllä tappajan mieltä. Ja mikä vielä parempaa, Nygma tarjosi hänelle yhteistyötä, kontaktia poliisilaitokselle. Hänessä oli kiistatta potentiaalia, sillä toisin kuin Oswaldin lähes läpeensä kunnollinen poliisituttava Jim Gordon, Nygma oli selvästi helpommin houkuteltavissa pahoille teille.
”Ja mitä sinä haluat kaikesta tästä?” Oswald kysyi.
”Apuasi. Olethan alan ammattilainen”, Nygma kehui. ”Ja jos haluat, ehkä pääsemme toisenkinlaiseen sopimukseen.”
Sänky notkahti, kun Nygma kumartui jälleen lähemmäksi. Oswald haistoi bergamotin ja setripuun tuoksun, tunsi lämpimät sormet niskassaan ja antoi Nygman suudella unenkuivattamia huuliaan. Kosketus vaelsi varoen pitkin kipeää rintaa alaspäin, kunnes pysähtyi lantioluulle. Ennen kuin Nygma ehti ujuttaa sormensa pidemmälle, Oswald esti häntä.
”Jos ryhdyt tähän, olet minun”, hän sihahti vasten Nygman suuta. ”Yksin minun, oma salaisuuteni.”
”Jos jaat minut, en ole enää olemassa”, Nygma muistutti.
”Vaan kuollut”, Oswald tähdensi. ”Se on hinta petturuudesta. Piste.”
”Siihen meidän ei tarvitse ryhtyä”, Nygma sanoi kivutessaan hänen päälleen. Radio soitti edelleen Bachia, sänky narisi ja kukkakuvioinen peitto valahti mytyksi lattialle.
Oswald riisui märän yöpaidan yltään, siirsi kipunsa sivuun ja otti kaikki Nygman salaisuudet omakseen.