Ficin nimi: Tähtivalot
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: MCU
Tyylilaji/Genre: draama, AU, ABO, post-mpreg
Paritus: taiteilija!Steve/Loki
Vastuuvapaus: MCU kuuluu tekijöilleen. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: Sana/kuva/lause10
#3 (
kuva), Teelusikan tunneskaala
III (riemu)
A/N: Tämä kuuluu samaan AU-maailmaan kuin jatkikseni
Aurinko ja kuu, K18. Uskon kuitenkin, ettei jatkista tarvitse tuntea voidakseen lukea tämän
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Steve katseli Leoa tämän puristaessa hänen peukaloaan tiukasti. Hän ei voinut olla tuntematta iloa nähdessään pojan vakavat lapsenkasvot. Ilme oli aivan samanlainen kuin Lokilla, vaikka piirteet muistuttivat enemmän häntä itseään. Leo päästi muutaman kysyvän pulpahduksen.
Steveä nauratti. ”Isä rakastaa sinua niin paljon”, hän sirkutti pojalle, joka nyt yritti tunkea hänen nyrkissään olevaa sormeaan suuhunsa.
Steve oli luvannut Lokille, että hoitaisi heidän lapsensa iltatoimet ja laittaisi tämän nukkumaan. Jumala oli palannut kolmen päivän tehtävältään rättiväsyneenä, mutta oli silti halunnut suukotella ja hellitellä Leoa ja tietysti myös Steveä. Olipa tämä vielä ennen sänkyyn kaatumistaan pahoitellut, ettei jaksanut tarjota kumppanilleen vapaailtaa lapsen hoidosta. Steve oli silitellyt muusansa poskea ja hiuksia ja käskenyt tämän vain levätä.
”Isillä taitaa olla meistä jatkuva huoli”, hän jutteli tarkasti tapittavalle Leolle. ”Hän kyllä riemuitsee aina ollessaan sinun kanssasi. Vai oletko eri mieltä?”
Poika jokelsi jotain, joka kuulosti ihan papalta ja Steve tulkitsi sen myöntymisen merkiksi. Leo, joka oli nimetty spartalaisen sankari Leonidaan mukaan, oli heille äärimmäisen rakas. He olivat menettäneet esikoisensa kohtukuoleman vuoksi ja toinen raskaus oli ollut Lokille henkisesti rankka, koska tämä oli pelännyt Tiitiäisen kohtalon toistuvan. Steve muisti miten humalluttavaa oli ollut nähdä Leo ensimmäistä kertaa Lokin käsivarsilla ja puolison puhdas onni pienestä vauvasta, heidän ihmeestään. Pojalta pääsi pikkuruinen haukotus.
”Joko sinua väsyttää, murunen? Mennäänkö ottamaan iltapuuroa?” Steve kyseli lempeästi.
Hän heijasi pojan paremmin syliinsä ja sai aikaan pienen riemunkiljahduksen. Se sai hänenkin suonensa kuplimaan. Inspiraation vallassa hän teki syömisestä varsinaisen seikkailun, joka jatkui aina siihen asti, kun Leo viimein nukkui tyytyväisenä omassa vuoteessaan. Nautittuaan tarpeeksi uinuvan lapsen katselusta Steve hiipi hänen ja Lokin makuuhuoneeseen. Hän riisui hiljaa ja kävi maate.
”Nukahtiko Leo hyvin?” ääni kysyi pehmeästi.
”Herätinkö minä sinut, Kuutamoni?” Steve vastasi kurottaen kättään Lokin suuntaan.
”Et. Havahduin, kun kuulin sinun tulevan.” Jumala kaappasi Steven hitaasti halaukseen. ”Oli ikävä sinua. Ja miten Leo on voinut kasvaa kolmessa päivässä noin paljon!”
Steve tunsi kihelmöintiä joka puolella vartaloaan. Hän suuteli Lokia hartaasti ja toivoi juottavansa tälle tujauksen omaa hyvää oloaan. Hän tunsi omien huuliensa alla, kuinka toisen suupielet kääntyivät virneeseen. ”Minusta tuntuu, että Leo sanoi tuossa aiemmin
papa”, Steve mutisi onnellisena.
Lokin kädet jähmettyivät hänen ympärilleen. ”Menikö minulta sivu suun poikani ensimmäinen sana?”
Steve tunki sormensa mustiin silkkisiin kiharoihin. ”Se oli enemmän sellaista mokellusta. Mutta ajattelin, että haluaisit tietää, koska höpöttelin hänelle sinusta juuri silloin.”
Loki rentoutui ja silmiin syttyi kevyt loiste. ”Luuletko, että minä olisin papa? Kyllähän Leo saa alkaa kutsumaan minua niin, jos haluaa.”
Steve muutti asentoaan, jotta sai painettua nenänsä Lokin kaulakuoppaan. Hänen täytyi katsoa hieman pois, kun hänen Kuutamonsa kimmelsi noin. Ja silti se oli kauneinta maailmassa. ”Rakas, tiedän, että poikamme tulee kutsumaan sinua jollain tavalla, joka saa sydämeni lyömään nopeammin. Te olette minun kaksi kultakimpalettani.”
Loki hieroi hänen selkäänsä laiskasti kämmenillään. Pehmeä raukeus valui Steveen kuin puun mahla. He olivat ripustaneet makuusoppensa ikkunaan samanlaiset tähtilamput kuin Leon huoneeseen, sillä erotuksella, ettei niitä pidetty öisin päällä. Ne saattoi silti erottaa hyvin pimeydessä. Ne toivat Steven mieleen aina tietynlaisen rauhan, aivan kuin Leo ja he katselisivat samaa taivasta, vaikka väliseinä erottikin heitä.
”Mitä ajattelet Aurinkoni?” Lokin uninen ääni tiedusteli.
Steve vei sormensa hyväilemään toisen niskaan. ”Pelkkiä mukavia asioita. Ja että sinun pitäisi jo nukkua, Loki-rakas.”
Jumala huoahti autuaankuuloisesti ja vaikutti vaipuvan uneen hetimiten. Steve valvoi ehkä vielä puoli tuntia kuunnellen toisen kimpaleensa tuhinaa millien päästä ja toisen itkunhälyttimen kautta.
