Talo Kuolleenmeren rannalla, K-11

[sugared]

Ikäraja: K-11
Varoitukset: itsemurha
Yhteenveto: Ja Sanna on aina ollut vähän melankolinen, hän horjuu helposti. Siksi hänestä ei koskaan tullut balettitanssijaa, vaikka äiti olisi halunnut. Ihan hullu vain.

A/N: Kaikki varmaan tietävät ne päivät, jolloin sataa kaatamalla eikä se vesi tunnu koskaan loppuvan. Kun sellaista jatkuu useamman päivän, tuntuu, että tulee hulluksi. Tämä omituinen pikku teksti syntyi pari viikkoa sitten sateisissa tunnelmissa.

Talo Kuolleenmeren rannalla

Vettä on kaikkialla. Sitä tulee ovista ja ikkunoista, se tihkuu seinistä kuin veri huokosista. Se jättää raitoja tapettiin. Huoneissa lemuaa suola. Kaikkialla on märkää, ja päivästä toiseen Sanna kuulee vain veden, joka iskeytyy häpeämättömän meluisasti parkettiin. Vähemmästäkin tulee hulluksi. Ja Sanna on aina ollut vähän melankolinen, hän horjuu helposti. Siksi hänestä ei koskaan tullut balettitanssijaa, vaikka äiti olisi halunnut. Ihan hullu vain.

Sanna istuu sängynlaidalla jalat tiiviisti lattiaa vasten ja tuijottaa tummaa läikkää tapetissa. Vesi on mustaa kuin maksoittunut veri, kesämökin kaivon pohjalla odottava pimeys. Sanna on katsonut kaivoon monet kerrat, pudotellut pieniä kiviä sen syövereihin. Pudonnut sitten itse perässä. Tai ehkä hän ei pudonnutkaan, ehkä maailma vain kohosi ylemmäs hänen ympärillään. Ei hän kuitenkaan maailmaan enää yletä, maailma on tuolla jossain, meren toisella puolen.

Sanna on säästänyt satoja keltaisia muistilappuja ja kiinnittää ne nyt yksi kerrallaan märkään tapettiin. Ne on kaikki kirjoitettu sinun käsialallasi, sinä olet ne joskus hänen keittiönpöydälleen jättänyt.
Kaupassa, palaan pian, niissä sanotaan. Hyvää työpäivää, muru, niissä sanotaan. Rakastan sinua, niissä sanotaan. Vesi valuu ja sanat menettävät merkityksensä.

Sunnuntaiaamuna lattialla on myös verta ja vedellä herttaisenpunainen hohde. Illalla talonmies tulee yleisavaimella sisään: naapurit sanovat, että jokin vuotaa. Sanna löytyy kylpyammeesta pienissä punaisissa bikineissä, punainen huulipuna tahrana leuassa. Ammeen tulppa on kiinni, Sannan ranteet auki.

Talonmies sulkee hanan. Parketti kunnostetaan, tapetit vaihdetaan toisiin, trendikkäämpiin.

Vain suolan haju jää.

[Funtion]

Illalla talonmies  tulee yleisavaimella sisään: naapurit sanovat, että jokin vuotaa.
Tulee-sanaa ennen on ylimääräinen välilyönti. Ja mun aivot alkaa varmaan jo väsyä, koska ekalla kerralla luin "ilkeä talonmies" vaikka siinähän lukee illalla... tän takia en sitten pitänyt tuosta talonmiehestä lainkaan. :DD

Otsikko nappas mielenkiintoni, ensimmäiset virkkeet veivät mukanaan. Jos jotain lempikohtiani lainailisin, niin ottaisin nämä mukaani:

Vesi on mustaa kuin maksoittunut veri

pudotellut pieniä kiviä sen syövereihin. Pudonnut sitten itse perässä. Tai ehkä hän ei pudonnutkaan, ehkä maailma vain kohosi ylemmäs hänen ympärillään.

Ammeen tulppa on kiinni, Sannan ranteet auki.

Vikassa lainaamassani kohdassa vastakohta-asettelu toimi. : ) Näin muutenkin tää teksti toimi! Tosin mua sade ei tee hulluks, päinvastoin, mä rakastan sitä kun sataa ja oon ollu ihan onneissani nyt viime päivät. Sataa sataa ropisee. Kylmyys tuntuu sormissa, tää teksti teki mun olosta vielä enemmän kylmemmän. Märkä tunnelma välittyi loistavasti ja kielesi oli hurmaavaa. Ehkä kaksi ekaa kappaletta olivat tän tekstin huippukohta, niistä pidin eniten, ja vaikka tää loppua kohden vähän "surkastuikin", niin hieno tää silti oli, ehdottomasti. Tosi paljon tunteisiin ja tunnelmaan painottuva teksti.

Elämä menee, elämä tulee. Suolan haju jää. Kiitos! <3

[sugared]

fierté: Oho, olitpa nopea! :--D Kiitos tuon välilyönnin bongaamisesta, näyttää tyhmiltä tuollaiset. Ja kiitos kovasti kommentista! Mä ajattelin tuon talonmiehen sellaiseksi mukavaksi jäpikäksi, harmi, että siitä tuli nyt sitten ilkeä. Jep, olet oikeassa, alku toimii loppua paremmin. Se nimittäin syntyi yhdessä hujauksessa, kun taas loppu piti kirjoittamalla kirjoittaa. Mäkin tykkään kovasti kyllä sateesta, mutta luultavasti olen itsekin ollut viime aikoina Sannan tapaan vähän melankolinen, ja siksi sade tuntui niin tuskaiselta. Nyt on onneksi +20 astetta ja aurinko helottaa!

Elämä menee, elämä tulee.

Hei jes, just tällaista ajatusta tässä tavoittelinkin, kiva, että se tuli esiin.

[Sokerisiipi]

Kommenttikampanjasta huomenia!

Tämä oli todella kaunis. Yleensä välttelen itsemurhatekstejä sen takia, koska niistä joskus jäi paha maku suuhun sellaisen mauttoman angstauksen takia ja kun istutaan jonkin talon katolla enkelinsiivet selässä ja ollaan niin yksin. Mutta joo! Ne eivät liity tähän mitenkään paitsi ehkä siten, että tässä tekstissä ollaan miljoonien kilometrien päässä sellaisesta, mistä minä olen erittäin mielissäni.

Vähän jäi hämäräksi, missä tämä nyt siis tapahtuikaan. Eli onko otsikko tulkinnanvarainen vai ei? Ensin puhutaan kesämökistä, merestä ja suolasta, mutta lopussa talonmies tuleekin yleisavaimella sisään, kun naapurit ovat valittaneet vuodosta. Eli oliko Sanna vain mielessään tuolla meren lähellä, kenties lohdutukseksi ajatellen rakastaan? Mutta mistä se suolavesi sitten oikein tuli? Anteeksi. Ei tällaisia ehkä saisi kysellä, kun kyseessä on muutenkin vähän abstrakti teksti ja se kaipaa vain omaa tulkintaa, mutta mä nyt olen vähän sellainen, että kysyn, kun haluan tietää ja muuten se kaihertaa niin kauheasti

Siinä tietysti voisi olla viittausta skitsofreniaan, sillä missä talossa nyt oikeasti meri hakkaa seiniä ja lattioita? Plus se, että naapurit huomasivat vasta sunnuntaina, että nyt jokin vuotaa. Okei, nyt olen vakuuttunut, että Sanna istuskelee omassa maailmassaan, missä hukkuu hiljakseen pistävän suolaiseen meriveteen. Tämä kommentti taitaa nyt lähinnä olla omaa pohdiskeluani ja tulkintaani tekstistäsi Mutta tämä sai kyllä ajattelemaan, että se on todellinen saavutus!

Pidin siitä, että veri ja suola kulkivat tässä tekstissä käsi kädessä, toistuen hienovaraisesti kauniissa lauseenrakenteissa. Ja lopetus oli ihana. Lopetukset ovat inhottavimpia, mitä tiedän, joten annan aina niiden onnistuessa krediittiä, koska omasta kokemuksesta tiedän, miten hankalia ne voivat olla! Kieli oli kaunista ja kerronta eteni sulavasti. Vähän sillä tavalla unenomaisesti ja tajunnanvirtamaisesti, mutta se sopikin täydellisesti Sannan mielentilaan ja ajatusmaailmaan. Keltaiset muistilaput olivat myös ihana yksityiskohta.

Lempikohtani oli kuitenkin tämä:

ja vedellä herttaisenpunainen hohde.

Tai en tiedä onko se niin sanotusti lempikohta, mutta sellainen, joka kiinnitti huomion. Herttaisenpunainen. Tunnustan, että se ilmaisu ei kyllä tule ensimmäisenä mieleen, kun ajattelen vettä, johon on sekoittunut verta. Mielenkiintoinen sananvalinta. Omaperäinen, yllättävä. Pidin siitä. Ja kuten fierté jo mainitsikin tuossa edellä lauseessa Ammeen tulppa on kiinni, Sannan ranteet auki. vastakkainasettelu toimii todella hyvin. Se olikin toinen suosikkini tässä tekstissä. Jotenkin vain niin kivasti muotoiltu. Kiitokset erilaisesta ja kauniista itsemurhatekstistä!
Pidin ^^   

[sugared]

Sokerisiipi: Kiitos paljon kommentista! Mulle tuli jotenkin puun takaa tuo ilmaisu 'itsemurhateksti', sillä en sellaista alunperin lähtenyt kirjoittamaan – jossain vaiheessa vain tajusin, että tässä oli nyt Sannan lorun loppu. Ehkä tämä siksi ei tunnu perinteiseltä itsemurhatekstiltä? En tiedä. En itse asiassa ole yhtäkään tainnut lukea, ja jos totta puhutaan, niin vähän kliseiseltähän se kuulostaa.

Hämmensin tarkoituksella rajaa todellisuuden ja Sannan mielenmaisemien välillä. Sanna on tosiaan niin syvällä oman mielensä syövereissä, että ne valuvat mielen ulkopuolellekin (ja lopulta ihan konkreettisesti sieltä kylpyammeesta). Vaikka muut eivät sitä näkisikään, Sannan silmissä vesi on todellista. Jokainen tulkinta on kuitenkin tervetullut. Kiitos vielä kommentista ja kauniista sanoista! Hyvä, että tykkäsit.

Sab: Mainiota, että tykkäsit! Eikös sitä sanotakin, että kirjoittajan pitää näyttää eikä kertoa, mitä tapahtuu? Avasinkin jo Sokerisiivelle omaa tulkintaani siitä, mikä on Sannan päässä ja mikä ulkopuolella, mutta tosiaan, muut tulkinnat eivät ole yhtään sen vähemmän oikeita. Lyhyeeseen tekstiin voi kieltämättä olla vaikea saada mahtumaan kaikkea tarpeellista ja haluamaansa, mutta toisaalta lyhyt teksti on myös helpompi pitää koossa kuin pitkä. Hyvä kuulla, että tämä tuntui tasapainoiselta. Kiitos oikein kovasti kommentista!

[nauha]

Viimeinen lause on kummitellut mun päässä siitä asti, kun luin tämän ensimmäisen kerran (en halua usko, että se olisi ollut joskus huhtikuussa, vaikka se tuntuu todennäköisimmältä) sanotaan nyt vaikka loppukesästä.

Vain suolan haju jää.

Koska se on vain älyttömän vangitseva viimeinen lause. Hieno ja jotenkin kammottavalla tavalla repivä.

Tämä on siitä hyvin eriskummallinen teksti, etten mä yleensä lue itsemurhaan johtavia tai niitä käsitteleviä tekstejä lainkaan. Ne eivät yleensä herätä mussa mitään muuta, kuin pientä ärtymystä. Mutta tää oli vain sanalla sanoen hieno. Eikä edes lopulta mitenkään angstinen, vaikka aiheesta niin helposti sitä tulee, pikemminkin arkinen. Ja ehkä juuri se oli hienointa.

Voisin lainata monia kohtia, ja lainaankin, koska ne ansaitsevat sen. Mutta ensin sanon, että Sanna oli hahmona hyvin onnistunut. Näin lyhyeksi tekstiksi tämä antoi hänestä paljon: äidin toiveet, tuotetut pettymykset, menetetyn rakastetun, sen, että lopussa hän oli vain vuoto naapureiden katossa. Jotain, mitä talonmies lähetetään korjaamaan. Vaikuttavaa ja hämmentävää, miten sellaiseksi tullaan, ja onko se oikeasti kaukanakaan?

Ja Sanna on aina ollut vähän melankolinen, hän horjuu helposti.

Horjuu helposti, se oli ihana.

Verta oli paljon, ja yleensä karsastan sen mainitsemista. En tässä, koska vaikka punaisia sävyjä maalattiin, niillä ei lopulta mässäilty. Ja kokonaisuudessaan värimaailma oli ehkä pikemminkin suolaisen veden harmaata ja haaleaa punaa.

Sunnuntaiaamuna lattialla on myös verta ja vedellä herttaisenpunainen hohde.

Ja apua mikä sanaleikki:

Ammeen tulppa on kiinni, Sannan ranteet auki.

Muut ovat näköjään pohtineet tuota todellisuuden ja houreen rajaa, musta tuntui luontevalta elää tätä Sannan ajatusten kautta, olivat ne todellisia tai eivät. Vesi siis hakkasi seiniä ja valui ja pilasi muistilaput ja kaiken. Koska oikeastaan se visuaalisuus antoi tässä ehkä eniten (ja tuoksut, se, että ne melkein saattoi tuntea) ja onko mikään sitten todellista.

Kiitos tästä, nautin siitä hirmuisesti kaikilla lukukerroilla!

[sugared]

nauha: Kiitos tuhannesti kommentista, tää piristää mua edelleen. Tai erityisesti nyt, kun tuntuu, että buhuu en osaa mitään. (Kuinkahan moneen paikkaan mä vielä onnistun tunkemaan tän valituksen.)

suolaisen veden harmaata ja haaleaa punaa

Just näitä sävyjä tekstissä hain!

Muut ovat näköjään pohtineet tuota todellisuuden ja houreen rajaa, musta tuntui luontevalta elää tätä Sannan ajatusten kautta, olivat ne todellisia tai eivät.

Puitpa ytimekkäästi sanoiksi sen, mitä ajattelin. :--D Taustalla mulla oli tässä tekstissä se, miten mieletön merkitys meidän ajatuksilla oikeasti on siihen, millaisessa todellisuudessa me elämme. Masentuneen maailma on musta ja skitsofreenikon yhtä aikaa punainen ja keltainen ja sininen ja sukkanauhakäärme. Heidän kokemuksensa kannalta ei ole väliä, millainen objektiivinen todellisuus on. Jos sellaisesta nyt edes voi puhua.

[Angelina]

Ohhoh, olipas tää! Mä en myöskään yleensä lue itsemurhatekstejä, mutta oon iloinen että päätin tarttua tähän. Musta tässä oli todella hieno toteutus ja juurikin abstraktisuutensa vuoksi tätä oli ehkä helpompi lukea, kuin sellaista kirjaimellisempaa itsemurhatavaraa. Mä tulkitsin tätä myös niin, että Sannan todellisuus oli sen verran järkkynyt, että hän oli aivan omissa maailmoissaan. Pidin siitä, että tää oli samaan aikaan karu, mutta myös kaunis ja herkkä. Loppu oli erityisen hieno -  tulppa on kiinni, Sannan ranteet auki - ja miten lopulta vain parketti kunnostetaan, tapetit vaihdetaan, asunto saanee uudet asukkaansa ja muiden elämä jatkuu.

Ai vitsit, mun on kauheen vaikee nyt pukee ajatuksiani sanoiksi tämän kanssa, mutta halusin (ja yritin) sanoa että tykkäsin tästä ♥ Kiitos!