Nimi: Kuin ketut pesässään
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: S
Kirjottaja: Vendela
Tyylilaji: Siirappinen söpöstely
Pituus: ficlet ~ 600 sanaa
Vastuuvapaus: Rowling omistaa, minä lainaan.
Tiivistelmä: Myrsky nousee, mutta peiton alla on hyvä olla. Aivan niin kuin ketuilla pesässään.
Vapaa sana: Tämä on kirjoitettu Kevätvaihtarit-haasteeseen numerolle 4. Kiitos inspiroivista sanoista ja lauseista
Mitä ET halua lukea?: mitään kovin synkkää
Fandomehdotuksia?: Harry Potter, MCU, Witcher, originaali
Yksi tai useampi seuraavista inspiraatiopalasista:
Inspiraatiosanoja: Kesä, perhe, suurenmoinen, hämy, ilta
Lauseita: "Olet sinäkin yksi pöhkö." , "Siniset myrskypilvet peittivät vaalean taivaan." , "Nukuimme vierekkäin kuin ketut pesässään."
Teksti on oikolukematon, virheet ovat omiani.
Osallistuu haasteisiin: Flyffy10 #4 ja Kevätvaihtarit
Kuin ketut pesässään
Siniset myrskypilvet peittivät vaalean taivaan, ukkonen jyrisi jossain kaukana. Draco katseli näkymää ikkunasta ja toivoi, että Harry ehtisi ajoissa. Myrskyllä ilmiintymisessä oli aina omat riskinsä ja Draco toivoi saavansa miehensä kotiin yhtenä kappaleena ja ilman ylimääräistä reissua Pyhään Mungoon.
Salama halkoi taivasta kauempana ja Draco pidätteli henkeään laskiessaan etäisyyttä. Ikkunan takana näkyi liikettä ja äkkiä Draco näki Harryn juoksevan pihan poikki. Juuri kun ulko-ovi kolahti kiinni, kuului jyrähdys ja ensimmäiset raskaat pisarat iskeytyivät pihakiviin.
”Draco?” Harry kutsui.
”Täällä”, Draco vastasi ja kääntyi juuri kun Harry astui huoneeseen.
”Myrsky nousee”, Harry totesi itsestäänselvyyden ja asteli Dracon viereen katselemaan ikkunasta avautuvaa maisemaa.
”Niin nousee, onneksi ehdit kotiin ajoissa”, Draco sanoi ja painautui Harryn kylkeen. Tämä kietoi kätensä automaattisesti Dracon ympärille ja yhdessä he katselivat salamointia, mikä oli vallannut taivaan.
”Tiedätkö mitä tällaisena iltana pitäisi tehdä?” Harry kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja Draco käänsi päätään kysyvä katse silmissään. ”Tällaisena iltana pitäisi mennä peiton alle ja olla vain lähekkäin. Aivan niin kuin ketut käpertyvät pesäänsä myrskyä suojaan.”
”Kuulostaa hyvältä”, Draco hymyili ja tarttui Harrya kädestä.
He eivät sytyttäneet valoja matkalla makuuhuoneeseen, eivätkä he puhuneet mitään riisuutuessaan. Lakanat olivat viileät ihoa vasten ja Draco hakeutui aivan kiinni Harryyn. Huulet eksyivät huulille ja vähitellen lämpö levisi kaikkialle.
Sade rummutti kattoa heidän yläpuolellaan ja ukkonen jyrisi säännöllisin väliajoin milloin lähempänä, milloin kauempana. Draco tunsi vain Harryn pehmeän ihon omaansa vasten, kosteat huulet, jotka vaelsivat pitkin kaulaa sekä vahvat kädet, jotka puristivat juuri oikein.
Jälkeenpäin he makasivat raajat toisiinsa kietoutuneita. Ukkonen oli siirtynyt eteenpäin ja sade oli enää hiljaista rapinaa. Harry sormeili laiskalla liikkeellä Dracon hiuksia.
”Mitä mietit?” Draco rikkoi hiljaisuuden.
”Mietin, että oletko sinä onnellinen”, Harry vastasi selvästi yhä ajatuksissaan ja Draco käännähti nopeasti katsomaan miestään.
”Mitä sinä tarkoitat?” Dracon äänensävy oli terävä ja hetken tuntui kun lempeä tunnelma olisi pilalla.
”Tarkoitan sitä, että toivon sinun olevan yhtä onnellinen kuin minä juuri nyt”, Harry sanoi asettaen selvästi jokaisen sanansa huolella. ”Mutta en luule sen olevan mahdollista, sillä minä olen luultavasti maailman onnellisin ihminen tällä hetkellä.”
Draco tuhahti ja laski päänsä takaisin Harryn rintaa vasten.
”Olet väärässä”, Draco sanoi hetken päästä ja sai vastaukseksi kysyvän äännähdyksen. ”Sillä
minä olen koko universumin onnellisin ihminen tällä hetkellä.”
”Todellako?” Harryn äänessä kuului hymy.
”Kyllä”, Draco sanoi sillä äänellä, jota hän käytti aina töissä jos tahtoi tehdä selväksi olevansa oikeassa. ”Sillä
minulla on maailman paras mies joka tekee minut onnelliseksi kaikin mahdollisin keinoin. Hän tarjoaa minulle rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa.”
”Hmm”, Harry sanoi mietteliäänä. ”Mutta entäpä jos minun mieheni tarjoaa
minulle kaikkea tuota samaa ja vielä vähän enemmän?”
”En usko sen olevan mahdollista”, Draco tuhahti.
”Mutta minäpä tiedän, että se on mahdollista”, Harry sanoi ja kiersi kätensä Dracon ympärille. ”Sillä minun mieheni tekee minusta maailman kaikkeuden onnellisimman ihmisen vain siksi, että juuri hän on minun mieheni.”
Draco ei voinut enää pidätellä hymyään.
”Sinä olet ihan…”
Mutta Draco ei saanut lausettaan loppuun, sillä äkkiä Harry pyörähti hänen päälleen, sulki hänen suunsa omallaan ja lukitsi hänen vartalonsa alleen. Suudelma kesti pitkään ja Draco nautti siitä antaumuksella. Tämä oli parasta Harryn kanssa, ei pelkästään intohimo vaan myös kylkiluissa napsuva onnentunne mikä sai Dracon tuntemaan sellaisia asioita, joita hän ei uskaltaisi sanoa ääneen, etteivät ne vain katoaisi.
”Minä rakastan sinua”, Harry kuiskasi viimein, vetäytyi hieman kauemmas ja katseli Dracoa silmissään niin valtava määrä rakkautta että Dracon kurkkua kuristi.
”Niin minäkin sinua”, Draco sanoi ja antoi katseensa kertoa kaikesta siitä tunteesta mikä oli hänen sisällään ja mitä hän ei osannut sanoa ääneen.
Harryn silmät kertoivat, että tämä ymmärsi ja Draco kurottautui uuteen suudelmaan. Mikä johti taas uuteen ja uuteen, kunnes kesäyön pehmeä hämy laskeutui ja sulki heidät lempeään syliinsä.