Nimi: Mustavalkoinen sateenkaari
Ikäraja: k11
Kirjoittaja: Abarat
Lajityyppi: Originaali, Draama
Henkilöt: Mindy ja Linnea
Varoitukset: Itsetuhoajatuksia, yksi henkilöhahmo kuolee ja yleistä synkistelyä.
A/N: Mindy kokee olevansa paha ihminen. Otan vastaan kommentteja tästä originaalista.
Mindyn pää oli kuin moukaroitu. Hän sylki irronneita hampaita suustaan lumihangelle. Hän heräsi huutaen painajaisesta ja toivoi että Linnea olisi käsitellyt hänet loppuun silloin tammikuun hyytävän pakkasen näykkiessä nännejä.
Milloin näennäinen, kuviteltu rakkaus kääntyi raivoksi, vihaksi? Vastenmielisyydeksi, ylenkatseeksi? Jotain tapahtui kun Linnea luki Mindyn päiväkirjaa. Padot avautuivat, kun Mindy tunnusti houreisena päiväkirjalleen että tahtoi tappaa Linnean.
"Miksi tahdot tappaa minut?" Linnea, kämppäkaveri kysyi tuimana kädet puuskassa Mindyn huoneen ovella. Mindy oli aamulla maalannut vuokrakämpän huoneensa seinät mustalla maalilla. Linnea katseli huoneen seiniä inhoten. Jokin naisen reaktiossa sai Mindyn tolaltaan.
"Koska sinä olet kirkas valo. Minä olen täynnä pimeyttä. Et voi koskaan pelastaa minua, et parantaa mustaa mieltäni. Kas kun olen hullu. En saa sinua koskaan. Et rakasta minua koskaan ", Mindy riiputti päätään ja muisteli heidän ensimmäistä tappeluaan.
"Voi hyvä Luoja... Olet niin lapsellinen! 33 ja kuin murjottava pikkulapsi! Kun katson sinua, voin pahoin..." Linnea puhui harkitusti ja painokkaasti tuijottaen Mindya silmiin. Silloin Mindyn sisällä räjähti. Hänen tunteensa roihahtivat liekkeihin kun hän paiskasi oven kiinni Linnean nenän edestä.
"Kuole pois, turhake!" Mindy liukui ovea vasten lattialle ja puhkesi itkuun.
Yöllä Mindy sai tietää poliiseilta, että Linnea oli jäänyt auton alle ylittäessään suojatietä noutoruokapussi käsissään. Mustan Mercedeksen ajaja oli juuri ajokortin saanut huumeiden vaikutuksen alainen nuori bilettäjänainen. Huumekuskin takia Linnean elämä oli katkennut ja Mindyn viha-rakkaussuhde Linneaan oli kadonnut iäksi.
Mindy rypi pahuudessaan mustassa huoneessa. Hän ei koskaan näkisi Linnean ruiskukansinisiä silmiä tai vinoa, toispuoleista hymyä tai mustaa tuoksuvaa tukkaa. Linnea oli ollut rukoilija, Mindy pahuuden sätkynukke. Kukaan ei saisi niitä naruja katkeamaan. Sanoilla oli valtava voima, vihalla myös. Mindyn sisintä korvensi. Kuinka hän nyt eläisi Linneattomassa maailmassa?
Unessa Linnea tarttui epäröiden Mindyn käteen ja hymyili miltei irvistäen. "Pala helvetissä!" Linnea sähähti hampaidensa välistä. Uni oli lyhyt mutta vahva. Aamulla Mindy muuttui ontoksi. Ulkona hän muuttui näkymättömäksi. Hän lähtisi oman käden kautta.
Mindy oli yksin. Sisko ja vanhemmat elivät omaa elämäänsä Fuengirolassa. Mindy kirjoitti hitaasti ja harkitusti jäähyväisviestin ja jätti sen teemukin alle pöydälle.
Hänellä oli terävä puukko mutta hän jätti sen toistaiseksi lipaston laatikkoon. Mindy oli tuominnut itsensä unohdukseen. Kokonaisvaltainen uupumus valtasi hänet kokonaan, joten lopullinen reitti ulos saisi vielä hetken odottaa.
Mindy antautui huoneensa mustalle varjolle kokonaan eikä elämä ollut enää sen jälkeen entisensä. Jumalan armo ei ulottunut hänen huoneeseensa asti. Mindy ikävöi Linnean hymyä. Hän päätti jäädä eloon mutta hän kantaisi raskasta taakkaa selässään.
"Elä elämäsi loppuun saakka", Linnea sanoi unessa rohkaisevasti hymyillen. Sitten unet lakkasivat.
Mindy oli edelleen kuin särkynyt ruukku. Hän oli yhä palasina, mutta hän jaksoi uskoa, että Joku keräisi nuo sirpaleet vielä kerran. Ja tuo Joku ei heittäisi niitä koskaan menemään, vaan säilyttäisi ruukun sirpaleita kuin suurta aarretta.
