Nimi: Asiakas
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Raid
Genre: Yleisdraama. Ficlet (305 sanaa).
Ikäraja: k11
Paritus: taustalla Hopo/Venla
Yhteenveto: ”Oon joskus miettinytkin mitä poliisi ostaa pornokaupasta.”Vastuunvapaus: Hahmot eivät ole minun enkä tee tällä minkäänlaista voittoa.
A/N: Sijoittuu määrittelemättömään lähitulevaisuuden leffan jälkeen, joka muuten on toistaiseksi katsottavissa Yle Areenassa vink vonk. Harri Nykäsen Raid-romaaneista en vieläkään ole lukenut kuin kolme ensimmäistä, eli kirjacanon ei tässä talossa päde yhtään ja tuskin tulee pätemään vastakaan.
Ficlet300 sanalla 214 (
rakkaus).
Taustalle voisin suositella vaikkapa elokuvan soundtrackilta Hopon ja Venlan teemaa (
YouTube,
Spotify).
ASIAKASSundman taittaa Iltalehtensä kahtia, kun tiskille ladotaan puolenkymmentä erilaista erotiikan erikoisjulkaisua ja tekopillu. Hän lyö hinnat kassakoneeseen kyllästyneellä automaatiolla ja on jo sanomaisillaan summan samaan sävyyn, mutta silloin hän sattuu katsomaan asiakastaan ensi kertaa kunnolla.
”Oon joskus miettinytkin mitä poliisi ostaa pornokaupasta”, hän tuumaa. Suupieli kohoaa ivalliseen hymyyn.
”Onko kauppa käynyt”, Huusko kysyy ilmeettömästi.
”Tässähän tämä”, Sundman kohauttaa hartioitaan. ”Seksi myy. Otatko muovipussin?”
Huusko nyökkää. Sundman repäisee tiskin takana olevasta rullasta rapisevan, läpinäkymättömän pussin ja lisää loppusummaan kaksikymmentä senttiä. Huusko kurtistaa kulmiaan ja kiristää ilmettään tyytymättömästi, muttei sano mitään, sulloo vain tavaransa pussiin jotenkin alistunein elein.
”Tällanen säätö on aina helpompi ratkaisu kuin ihmisen nussiminen”, Sundman sanoo. ”Vaatii vähemmän ylläpitoa. Ei uhkaa puukolla, ei pyssyllä. Eikä särje herkän miehen sydäntä heittämällä henkeään.”
Huusko jähmettyy tekopillupaketti kädessään. Äkeässä perusilmeessä muljahtelee surua ja vihaa. Sundman tarkastelee häntä päästä vyötärölle, missä tiskin reuna katkaisee näkymät. Huuskolla on yllään sama nahkapusakka kuin kesällä. Siinä on naarmuja, jotka eivät ole kuroutuneet piiloon.
”Auttoko se kaksintaistelu yhtään?”
Huusko tuijottaa tiskiä ja jäystää hampaitaan esittääkseen kasvojensa olevan peruslukemilla. Lyhyesti ja hiljaa hän ravistaa päätään.
”Se nainen on edelleen kuollut”, Sundman sanoo, melkein myötätuntoisesti.
”Niinpä.” Lauseen loppu tukahtuu.
”Oliks se vakavaa?”
Huusko räpyttelee silmiään, jotka ovat äreissä kasvoissa melkein luonnottoman kirkkaat.
”Oli.”
Hän ei kysy, miksi Sundman kysyy. Sundman ei kysy, miksi hän vastaa.
Eihän se Sundmanille kuulu, eikä häntä kovin syvällisesti kiinnostakaan. Silloin tällöin miettinyt. Sellainen pieni uteliaisuus, joka on aivan luonnollista, kun näkee kytän juoksevan sellaisen tyypin kimppuun ilman asetta tai selustaa tai mitään muutakaan paitsi särkynyt sydän.
Rakkaus käskee. Vaikka repimään palkkamurhaajan palasiksi paljain käsin. Ja miesparka tottelee.
”Ikävä juttu.” Sundman kohentaa ryhtiään tuolilla. ”Viiskytneljä kuuskymmentä. Maksatko käteisellä vai kortilla?”
Huusko maksaa käteisellä. Vaihtorahat hän työntää irralleen housuntaskuunsa. Hän poistuu kiittämättä ja hyvästelemättä. Ovi kilahtaa hänen mennessään.
Sundman katsoo hänen kireää kävelyään etuikkunoiden kautta samalla, kun taittelee lehtensä jälleen auki.
