Kuun pimentäjä | S | tähtitiedehyggeä

[hiddenben]

Nimi: Kuun pimentäjä
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: tähtitiedettä, hyggeä, kansantarua
Haasteet: Hyggeyhtälö (tähtitiede + hygge), OTS20 #2 (suomalainen mytologia), Originaalikiipeily sanalla kuu, Spurttiraapale V (kierros 34), syyshaaste, SOINTI! (elokuu)
Yhteenveto: "Rachkoi Cuun mustaxi iacoi." - Dauidin Psalttari, Mikael Agricola (1551)

K/H: Spurttiraapaleviikon alkaessa minulla oli idea, mutta huomasin, etten ollut tyytyväinen itse tarinaan. Aloitin monena päivänä uudelleen uusilla hahmoilla toisenlaisesta asetelmasta, mutta mikään ei edennyt kokonaisuudeksi. Sitten keksin yhdistää asetelmat yhdeksi kokonaiseksi tarinaksi ja syntyi tämä: monessa eri aikatasossa kulkeva tarina, jossa hahmoja on monta, mutta yksi päähenkilö on ja pysyy: Rahko. Hänestä voi lukea lisää täällä, vaikka kuvaus onkin rajallinen. Itse olen hyödyntänyt tässä tekstissä Risto Pulkkisen teosta Suomalainen kansanusko - Samaaneista saunatonttuihin (kiitos Rowenalle kirjalainasta! ♥). Toivottavasti viihdyt tarinan parissa! Kaikenlaiset kommentit ovat tähän tekstiin tervetulleita

Kuun pimentäjä

I

Airojen verkkaiset vedot vedessä ja vauhdin kohina soutuvenettä vasten ovat ainoat äänet pimeässä illassa. Järvi on autio ja tyyni, ilma kirpeä. Kaikkialla pyörteilee usva. Se peittää soutajalta karikot, havupuilta niiden latvat ja taivaan tutkijalta tähdet. Silti viestinviejä oli tuonut tunti sitten Jurille kirjeen, kapean sirpin muotoisella vahasinetillä suljettuna:

Tule vilkkaan. Pukeudu lämpimästi.
               - Babu

Juri kääntyy katsomaan saarta, jota kohti hän soutaa. Suuri lyhty palaa rannalla siinä kohtaa, johon on turvallista soutaa ja vetää vene ylös hiekalle. Korkealla kukkulalla hän näkee tähtitornin kupolikaton: se kohoaa usvaista taivasta kohti jylhänä ja järkkymättömänä kuin vuoriston korkein vuori.

Juri ei ole käynyt tällä saarella koskaan yksin: ainoastaan vanhempiensa kanssa ja silloinkin niin pienenä, ettei muista paikasta muuta kuin valtavan tähtikaukoputken ja että linssin läpi katsoessaan hän näki liikaa. Sen jälkeen hän ei ole babua tavannut.

Isoäiti on kuitenkin pitänyt lupauksensa. Tänä iltana Juri näkisi Rahkon.

Kun soutuvene töyssähtää hiekkaiseen rantaan, Jurin vatsaa kouraisee jännityksestä.

II

Kuisma katselee mielellään, kun Olga tarkkailee tähtiä.

Hän rakastaa Olgan kapeita sormia, jotka säätelevät tähtikaukoputkea ja kuinka hänen kulmansa kurtistuvat, kun hän vertaa näkemäänsä tähtikartastoon. Joskus Olga kohottaa kätensä taivaalle ja yrittää nipistää jotain, tähden tai kuun tai kaukaisen planeetan, etusormen ja peukalonsa väliin. Siinä on jotain tavattoman suloista ja silloin Kuisma rakastaa tyttöystäväänsä siitä huolimatta, että tähdet menevät heidän parisuhteensa edelle.

Tänä iltana taivaan peittää kuitenkin tiheä usva. Tähtien tarkkailun sijaan Olga makaa olohuoneen sohvalla ja selailee puhelintaan, tähtikarttaa tai horoskooppiaan tarkistaen. Kuisma huokailee tylsyydestä, sillä usvasta huolimatta Olga ei suostu tekemään mitään kivaa vaan haluaa vain odottaa taivaan kirkastumista.

“Eikö tämä ole ajan tuhlausta?” Kuisma kysyy, kun Olga taivaalle vilkaisun jälkeen palaa tuijottamaan näyttöä. “Tähtiä ei näy.”

“Tänään en etsi tähtiä, Kuisma”, Olga vastaa kärsimättömästi. “Minä odotan kuun pimentäjää.”

“Tarkoitat kai kuunpimennystä?”

“Ei”, Olga sanoo. “Vaan Rahkoa, kuun pimentäjää.”

Kuisma vilkaisee taivaalle. Täysikuun kajo erottuu usvan läpi himmeänä.

III

“Näkyvyys?”

“Parempi, mutta edelleen heikko.”

Mestari murahtaa kärsimättömyyttään. Feeliks kohottaa katseensa kaukoputken silmältä ja vetää paksut nahkahansikkaat takaisin käsien suojaksi lokakuun kylmältä. Hän esittää hiljaisen toiveen yötaivaalle, että se haihduttaisi sumun ja antaisi heidän nähdä Rahkon. Mestarin mukaan tällaisia tilaisuuksia ei tule elämän aikana montaa.

He istuvat korkealla kukkulalla, molemmilla paksut vaatteet ja villatäkit päällään. Feeliks kaataa leilistä kuumaa mehua ja ojentaa kuksan mestarille, tarjoten heti perään palaa sienipiirakkaa. Mestari tuhahtaa kuin ei tarvitsisi huolenpitoa, mutta Feeliks huomaa, kuinka mies sulkee silmänsä kohottaessaan höyryävän kuksan huulilleen.

“Miksi Rahko on niin tärkeä, mestari?” Feeliks uskaltautuu kysymään, kun mestari on syönyt.

 “Ei hän tärkeä ole”, mestari sanoo. “Vaan varas, oikein röyhkeä sellainen.”

“Miksi sitten haluatte nähdä hänet?”

“Koska harva osaa taltuttaa kuun tahtoonsa”, mestari sanoo, nyt mietteliäämmin. “Hänen kykynsä hallita kuuta ovat… häkellyttävät.”

Mestari unohtuu hetkeksi omiin ajatuksiinsa. Feeliks katsoo taivaalle usvan takana häilyvää kuunvaloa.

Yskähdys. “Näkyvyys?”

Feeliks nojautuu tähtikaukoputkelle. “Kirkastumassa.”

“Vihdoinkin.”

IV

Matias painaa suudelman Oton rintakehälle ja kellahtaa sitten hänen vierelleen makuualustalle. Makuupussi kahahtaa, mutta sitten telttaan laskeutuu hiljaisuus. Matias tasaa hengitystään ja vilkaisee Ottoa, jonka kasvoilla kareilee pehmeä hymy.

Huuman nostattama lämpö alkaa häilyä lokakuun viileydessä, ja Matias kohottautuu vetämään päälleen merinovillapaidan, jonka on seksin aikana riisunut. Otto alkaa tuhista, ja Matias hymähtää. Hän auttaa Oton makuupussin sisään ja vetää vetoketjun ylös saakka suojaamaan yöltä. Sitten hän avaa teltan oven ja pujahtaa ulos käydäkseen puskapissalla ennen nukahtamista.

Hän katsoo taivaalle ja hengähtää. Kun he saapuivat illan hämärtyessä leiripaikalle, taivasta peitti tiheä usva. Nyt taivaankansi on kuitenkin kirkastunut: tuhannet tähdet tuikkivat avaruutta vasten ja täysikuu kiipeää kohti taivasta vahtimaan öistä maailmaa. Leiripaikan vieressä olevan järven pinta välkähtelee yötaivaan valoissa.

“Uskomatonta”, Matias kuiskaa.

Käytyään puskalla, Matias palaa teltalle ja vilkaisee vielä kerran taivaalle. Hänen kätensä pysähtyy teltan oven vetoketjulle.

Jokin lähestyy kuuta.

Matias näkee sen selvästi: kuin jättimäiset tikapuut lähestyisivät kuun pyöreää kaarta.

V

Ruben ja Fredrika seisovat pellolla käsi kädessä. Kanadanhanhet heidän ympärillään ovat varuillaan ja tuntuvat nekin katselevan taivaalle, jolla tapahtuu jotain poikkeuksellista. Muuttolintujen levottomuudesta Fredrika sen arvasi, että tänä yönä heidän pitää pitää taivasta silmällä.

Fredrika siristää silmiään ja erottaa taivaankantta vasten tikapuut, jotka nousevat nojaamaan kuun pintaa vasten. Miten se on mahdollista, Luoja yksin tietää. Sitten pieni, musta hahmo alkaa kiivetä tikapuita pitkin kohti kuuta.

“Onko tuo…?” Fredrika kuiskaa.

Ruben nyökkää ja puristaa Fredrikan kättä. “Varas itse. Rahkonen.”

“Mitäköhän hän tällä kertaa itselleen haluaa?”

Fredrika miettii naapurikylän Josefiinaa, jonka lapsen Rahkonen kymmenen vuotta sitten vei. Eikä se riittänyt: viisitoista tynnyriä olutta katosi, karjaakin. Ja metsästä löytyi kynittyjen kanojen höyheniä.

Pelko menetyksestä saa Fredrikan värisemään. Hän puristaa Rubenin kättä kovempaa.

Kun kuun pyöreä muoto alkaa kaventua siveltimenveto kerrallaan, Fredrika antaa Rubenin viedä itsensä takaisin sisälle. He sytyttävät takkaan tulen. On parempi vastata pimeyteen valolla ja toivoa, että yöstä selvitään vähin vahingoin.

VI

Tiera juoksee metsän läpi aukealle.

Yö on kirpeä ja kylmä ilma repii keuhkoja, mutta Tiera pakottaa itsensä jaksamaan. Hän on paljain jaloin ja kävyt ja polkua pitkin kasvavat juuret pistelevät jalkoja. Pienet haavat tuntuvat kuitenkin mitättömiltä sitä vasten, kuka häntä aukealla odottaa.

Kun Tiera saapuu aukealle, kuu on pimeääkin pimeämpi, tervalla mustattu, ja tähdet tuikkivat kuun ympärillä heikompina kuin kohtaloonsa alistuneina. Keskellä aukeaa seisovat tikapuut. Tiera polvistuu niiden äärelle, painaa päänsä alas ja laskee kämmenensä polvilleen. Kun sydämen syke tasaantuu ja kohina korvissa lakkaa, Tiera kuulee, kuinka terävät askeleet laskeutuvat tikapuita pitkin maata kohti, hänen luokseen.

Lopulta ruskeasta nahasta valmistetut saappaat tömähtävät niityn huurteiselle ruoholle.

“Rahko, rouvani.”

Tiera odottaa, kun kuun pimentäjä laskee tervaämpärin siveltimineen niitylle ja kerää sitten pitkät tikapuunsa kasaan. Tiera puristaa käsillään mekonhelmaansa. Kun Rahko lopulta vastaa, väristykset kulkevat hänen lävitseen.

“Oletko valmis työhön?”

Tiera nyökkää. Kun Rahko ojentaa kovettumia täynnä olevan kätensä, Tiera tarttuu siihen epäröimättä.

VII

Kun hirsimökin ovi avautuu, aamu sarastaa jo. Kolme kissaa juoksee ovelle toivottamaan saapujan tervetulleeksi.

Sarvipäinen hahmo huokaisee riisuessaan ruskeat nahkasaappaat oven viereen. Hän ripustaa helmasta mutaisen kaavun naulaan ja kävelee peremmälle tupaan. Takassa kytee yhä hiillos, joka vaatii vain sytykettä ja pienen puhalluksen leimahtaakseen jälleen eloon.

Yö on ollut pitkä ja raskas, mutta antoisa. Rahko rakastaa, kun tietää tulleensa nähdyksi. Tänäkin yönä katsojia oli monia: kiihkoilijoita, rakastajia, vihamiehiä, jopa sellaisia, jotka eivät häneen usko. Parhain mahdollinen yleisö hänen työlleen.

Sormenpäät ovat kylmästä kipeät, mutta Rahko saa riisuttua kasvojaan peittäneen naamion ja päätä koristavat peuransarvet. Hän lämmittää itselleen kulhollisen keittoa ja nojautuu takkatulen ääreen. Kissat asettuvat hänen ympärilleen kehräämään. Aamuauringon kajon löytäessä tiensä mökkiin Rahko hymyilee itsekseen. Hän on jälleen onnistunut työssään.

Rahko, Rahkonen. Hänestä on liikkunut monenlaisia tarinoita vuosisatojen varrella:

Joillekin hän on murtovaras, joka nousee tikapuita pitkin taivaaseen saadakseen tehdä työnsä pimeydessä.

Toisille hän on jumalolento, kuun hallitsija ja sen pimentäjä; sen vaiheiden säätelijä ja siten ihmisten mielten manipuloija.

Kolmannet kertovat hänestä tarinaa, jossa hän riistää oman elämänsä ja joutaa siksi kuun pinnalle töihin - ei tosin sitä pienentämään vaan kasvattamaan, kun kuunpimentäjä-kapeet katsovat vierestä.

Joillekin hän on tauti, toisille paha kotihaltija. Monille hän ei ole edes olemassa, ei enää.

Kaikki tarinat ovat tavallaan totta, sillä loppujen lopuksi hän ei ole mitään ja samalla kaikkea sitä, mitä tämän maailman ihmiset ovat halunneet ja haluavat hänestä uskoa. Sellaisena hän viihtyy: outona olentona, joka samanaikaisesti on ja ei ole, joka on sekä hyvä että paha, ja joka saa näyttäytyä maailmalle juuri silloin ja sellaisena, kun itse haluaa.

Ja kun hän palaa takaisin kotiin, hän on vain yksin asuva nainen, jolla on kolme kissaa ja kasvimaa.

☾

[jossujb]

Jotenkin Sadman -henkinen tarina vanhasta jumaluudesta, joka ei ole enää niin kovin muistettu. Wikipedia-artikkelissa mainittiin yhteys erääseen hindujen jumalaan. Tulee mieleen se kun Juha Hurme sanoi eräässä haastattelussa, että muinainen alue jota nykyään suomeksi kutsutaan toimi vähän niinkuin muualta tulleiden tarinoiden säilömispaikkana - kuten mammutti säilyy jäässä, niin suomi on sellanen tarinoiden tundra, että jäässä säilyy kaikenlaista.

Plus se on söpöä, että Rahkoi oli lopulta söpö kirssarouva <3 Miksei tällaisia kirjoiteta enemmän. Minullakin on sulle lainaksi eräs kirja, josta saattaisi löytyä jotain jatkoinspiksiä.

Tässä oli minusta kiva rakenne, tosiaan eri aikakausia, erihenkilöitä ja jo nimistä saattoi vähän päätellä missä päin ja missä ajassa mahdetaan olla. Oli vähän romanssia, hivenen hippusen eroottista vibaa osassa IV mutta kiltisti.

Kiitos tästä, tämä oli mulla tässä auki koneella pitkään ihan vaan että saan kommentin aikaiseksi, kun luin melkein heti kun julkaisit ja toi kommentoinnin muistaminen on haastavaa Toivottavasti saat vielä paljon aikaiseksi kivoka folkloristisia tarinoita, ne on parhaita.

jjb

[kaaos]

hihhih! tää oli viihdyttävä ja hieno :'') tykkäsin kaikista skenarioista, omanlaisiaan tunnelmia, mutta kivasti yhdistävää fiilistä kaikissa myös, odotusta, jännitystä ja ihmetystä.  Rahckoin identiteetti oli kyllä virkistävä yllätys!

Kiitos tästä!
kaaos

[hiddenben]

jossujb, olipa kivaa, että tartuit tähän ja että tykkäät edelleen näistä minun kansanusko-teksteistäni! Kehusi ovat käyneet monta kertaa mielessä, kun olen näitä kirjoittanut ♥ Tuo Juha Hurmen kommentti on kyllä huikea eikä välttämättä ihan väärässä - suomalaisilla kyllä tarinoita riittää eikä sitä oikein tiedä, mistä ne ovat tiensä tänne oikein löytäneet Ota kirja ihmeessä mukaan, kun nähdään! Voisin hyvin selailla ja katsoa, mitä siitä löytyy! Kissarouva!Rahko tuntui siltä ainoalta ja oikealta vaihtoehdolta, kiva kun tykkäsit siitä ja myös eri kohtauksista. Kiitos kommentista ja että luit ♥

kaaos, olipa kiva kommentti, kiitos siitä! Ilahduttaa kuulla, että viihdyit tämän parissa näin hyvin ♥ Rachkoi on kyllä cool, ihan jo nimensä puolesta

[Larjus]

Mulla ei ollu aavistustakaan siitä, mitä odottaa tähtitiedehyggeä (no joo ekat mielikuvat oli kyllä jotain tähtien tiirailua säkkituolilla köllötellen tai jotai 😂), mutta uteliaisuus on hyvä houkutin niin pitihän tähän tarttua. Tosi kiva kun sait tämän lopulta myös kirjoitettua! Jotkut tekstit osaa olla aikamoisia työmaita, mutta valmistuminen on sitten niin palkitsevaa. Ja hienoa työtä oot tehnyt tämän kanssa.

Tän idea on kyllä tosi hieno. Rahko ei oo mulle tuttu, mutta oli kiva tutustua häneen tämän tarinan (ja tuon hyvin pienen Wikipedia-artikkelin) myötä. Aina kiva kun finittämällä voi sivistää itseään Toteutuksestakin tykkäsin, kiva saada katsausta eri paikkoihin, aikoihin ja hahmoihin. Sen kyllä huomasin, että olisin jokaisen kohdalla voinut vain jatkaa ja jatkaa lukemista... Mut sen sijaan hypättiin jo seuraavaan. (Jaa tätä ei oo tarkotettu puoliksikaan minkäänlaiseksi moitteeksi, minä vaan itselleni tyypilliseen tapaan innostun heti ihan huolella Kuten sanottu, toteutus on kiva ja toimii.)

Ja kun hän palaa takaisin kotiin, hän on vain yksin asuva nainen, jolla on kolme kissaa ja kasvimaa.

Enpä odottanut tämmöstä twistiä tänne loppuun, mutta ei kyllä huono Sopii hyvin tähän hyggeilyyn, ja muutenkin kiintoisa ajatus, että tuollainen myyttinen hahmo olisi sitten muina aikoina ihan tavallinen pienessä mökissä asustava nainen Sopii jotenkin niin yks yhteen suomalaisuudenkin kanssa, ku me aina ollaan melkee mytologiaa myötenkin niin tavallisia jannuja kaikki

[hiddenben]

Kiitos huipusta kommentista, Larjus! En kyllä itsekään ihan tarkkaan tiennyt, millaista tämä tähtitiedehygge tulisi olemaan - tiesin vain, että halusin kirjoittaa Rahkosta. Kivaa siis kuulla, että toteutus ja konsepti toimi! Ja hauska myös, että olisit voinut lukea jokaisesta kohtauksesta enemmän. Senhän takia tätä olikin niin vaikea kirjoittaa, kun olisi tehnyt mieli kirjoittaa vähän enemmän kaikista, mutta silti mikään idea ei kantanut ihan loppuun saakka, joten päädyin tähän ratkaisuun Ihana tuo huomio suomalaisuuden tavanomaisuudesta, sai nauramaan Niinhän me taidetaan olla, mytologiassakin tavanomaisia. Kiitos, että luit! ♥

[Linne]

Positiivinen ongelma: sulla on niin monta kivaa originaalia, ettei aina tiedä, mihin niistä seuraavaksi tarttuisi.

Tykkäsin tästä hirmuisesti! Ensinnäkin rakenteesta: viime aikoina mun on ollut vaikea keskittyä pitkiin teksteihin (syytän edelleen jatkuvaa opiskelu/työ/gradustressiäni) joten sun tapa rakentaa tällaisia pitkiä tekstejä joissa on monta lyhyttä lukua, sopii mulle just nyt lukijana täydellisesti. Tykästyin tähän rakenteeseen jo Myrrysmielessä ja tässäkin se toimi tosi hyvin!

Tarina Rahkosta oli kiinnostava, enkä ole siihen aikaisemmin törmännyt. Monen eri kertojan näkökulma piti hyvin otteessaan ja kaikki hahmot tuntuivat niin eläviltä, että heistä lukisi mielellään lisääkin. Oma suosikkini oli kuitenkin myrtsi mestari ja avulias Feeliks.
Tykkäsin myös siitä, miten olit kuvannut Rahkoa lopussa. Hän ei ollutkaan mikään salaperäinen hahmo, vaan ihan vain tavallinen muori, jolla on kissoja ja kasvimaa. Minua jäi kyllä mietityttämään tuo varastettu lapsi: veikö Rahko hänet välinpitämättömiltä vanhemmilta vai veikö ollenkaan? Tässä tekstissä oli muutenkin kaikenlaisia kivoja yksityiskohtia, jotka jäivät mieleen, kuten se, mistä Tiera tiesi, minne tulla ja miksi hän halusi Rahkoa palvella.

Kiitos tästä tekstistä, se oli juuri sitä, mitä tarvitsin tähän iltaan

[Rowena]

Ihanaa, että mun lainaamasta kirjasta on ollut iloa <3! Muistan, kun sain sen vuosia sitten joululahjaksi, ja loma kului rattoisasti suomalaisen mytologian parissa. Kävin myös yliopistossa Pulkkisen vetämän kansanuskokurssin, ja sekin oli ihan huikea. Suomalaisesta tarustosta riittää kyllä ammennettavaa, ja on ihanaa, että sä oot ryhtynyt sitä penkomaan .

Aikatasohyppely toimi tässä tekstissä mainiosti! Sen kautta välittyi hienosti kuva ikuisesta Rahkosta. Pidin myös siitä, miten replikointi kautta koko tekstin on lyhyttä ja napakkaa. Oliko se tietoinen valinta? Oli tai ei, musta se tukee hienolla tavalla ajatusta siitä, että kaikkea ei voi sanoilla vangita, ei varsinkaan kuuhun tikapuilla kiipeävää Rahkoa.

Kaikista eniten mua puhutteli tarinan loppu, kun Rahko luettelee, miten monin erilasin tavoin ihmiset hänestä ajattelevat. Ja vaikka Rahko on myyttinen olento, mä aattelen, että tekstin lopetus väittää jotakin tosi olennaista ihmisyydestä. Koska:

Ja kun hän palaa takaisin kotiin, hän on vain yksin asuva nainen, jolla on kolme kissaa ja kasvimaa.

Vaikka me ulospäin oltais mitä tahansa, vaikka ihmiset aattelis meistä yhtä ja toista, lopulta vain me itse tiedetään, keitä me oikeasti ollaan. Kukaan muu ei voi meitä määritellä.

Kiitos tästä tekstistä, se herätti paljon ajatuksia!

[hiddenben]

Olipa ihanasti sanottu, Linne - kivaa kuulla, että minun teksteistäni löytyy kommentoitavaa ja että tällainen kirjoittamisen muoto on osunut juuri oikeaan kohdallasi Minäkin tykkäsin myrtsistä mestarista, hänestä oli hauska kirjoittaa. Kysymyksesi lapsesta on hyvä, sillä tässä oikeastaan lukija saa päättää, mitä Rahkosta uskoo. Kuuluuko se hänen luonteeseensa: lasten, ruoan ja juoman varastaminen - vai onko se vain sattumaa, eli lasketaanko Rahkon syyksi kaikki, mikä kuunpimennyksen aikaan tapahtuu? Kommenttiasi oli ihana lukea, kiitos kovasti, että luit ja kommentoit! ♥

Rowena, oi että, pääsisinpä minäkin joskus kuuntelemaan Pulkkisen luentoa kansanuskosta! Olisi kyllä hienoa. Kirjalainastasi on ollut hurjasti iloa (ja kumppanin isäkin innostui siitä, kun oli viikonloppuna käymässä ja päätyi selailemaan sitä ) ♥ Dialogin napakkuus ei ollut tietoinen valinta, mutta pidän sen raapalemuodossa muutenkin yleensä lyhyenä, sillä tekstimitta itsessään antaa niin vähän tilaa. Hauska huomio kuinka vain, koska tulen luultavasti tiedostamaan tämän asian jatkossa Ihana kuulla, että pidit lopusta. Mietin sen muotoilua pitkään, sillä halusin tuoda esiin juurikin sen, että tulkintoja on monia, mutta kukaan ulkopuolinen ei tunne Rahkoa niin kuin hän itse itsensä tuntee. Kivaa, että se tuli esiin Kiitos ihanasta kommentistasi ♥

// Kävin viikonloppuna katsomassa Erik Johanssonin valokuvanäyttelyä Beyond Places, joista tämä kuva (S) muistutti Rahkosta!

[flawless]

Oih, olipas tämä kiehtova! Osaat kirjoittaa tosi kivasti sellaista ikään kuin realistista maagisuutta, jossa on läsnä kansantarumainen henki ja toisaalta myös historian lehtiä haviseva arkisuus. Mytologiassa on paljon ammennettavaa ja tämä Rahko oli tosi mielenkiintoinen, se oli mullekin uusi tuttavuus ja kenties juuri siksi tätä oli niin kiva lukea! Oli kiinnostavaa lukaista tuo tarjoilemasi pohjamateriaali ja sitten teksti siihen päälle, kivasti tuntuu siltä että on taas vähän oma maailma avartunut tässä viihteen äärellä.

Pidin tarinan rakenteesta, musta oli mukavaa lukea erilaisista hahmoista ja tilanteista ja siitä, miten tämä mystinen entiteetti oli kussakin niistä läsnä hitusen erilaisilla tavoilla, mutta kuitenkin niin että kaikissa oli se yhteinen punainen lanka, joka punoi ne yhteen. Oli tosi kiehtova rakenne päästä lukemaan näitä erilaisia taruja ja uskomuksia ja jopa Rahkon itsensä näkökulmaa. Erityisen hyvin jäi mieleen viimeisestä osasta lausahdus "Monille hän ei ole edes olemassa, ei enää", sillä se oli hauskalla tavalla samaistuttava lukijalle, jolle tämä Rahko ei ollut tuttu. Kiva ja tunnelmallinen teksti sulta taas kerran, kiitos! ♥

[Thelina]

Tämä on odottanut lukemista julkaisusta lähtien ja olipa taas mukava teksti! Joka kerta, kun esittelet jonkin uuden hahmon suomalaisesta mytologiasta, innostun jotenkin itsekin näistä aiheista enemmän ja enemmän Rahkosta en ollut ikinä kuulutkaan ja oli mielenkiintoista huomata, miten mielikuva hänestä pelkän nimen ja kuvauksen perusteella (=peikon näköinen nuori poika) olikin ihan eri, kuin miksi hän tässä tarinassa paljastui: rouvaksi, jolla on kasvimaa ja kolme kissaa<3. Tekee hyvää itsellekin huomata tällaisia asioita, joita huomaamatta hahmoista olettaa.

Tämä toimi tosi kivasti tällaisina pieninä pätkinä, joihin mahtui monenlaisia hahmoja. Minunkin suosikkejani olivat Linnen mainitsemat Feeliks ja Mestari, sekä Otto ja Matias Oli kiva myös, että palasiin mahtui nykyaikaa sekä historiaan sijoittuvia hetkiä ja myös Rahkon monet kasvot. Kiitos tästä, mielenkiintoinen ja hieno teksti!

[hiddenben]

flaw, vastailen tänään muutamaan teksteihini tulleisiin kommentteihin, joten ihanaa saada lukea sinulta useampi teksteihini vuoden aikana tullut kommentti! ♥ Olen tosi iloinen siitä, että onnistun avartamaan hieman lukijan maailmaa tarjoilemalla jotain uutta tietoa ja että onnistun tuomaan sen sopivana sekoituksena mennyttä, arkisuutta ja maagisuutta. Sitä kansanusko ehkä parhaimmillaan onkin, kun siinä sekoittuu realismi ja maagisuus Kiitos itsellesi kivasta kommentista ja ihanaa, että tykkäsit! ♥

Thelina, ihanaa, jos tekstin kautta herää kiinnostus tietää lisää Sehän on jotenkin ihan parasta tarinoissa, jos ne herättävät uteliaisuuden. Heh, hauskaa, että Rahkosta heräsi tuollainen mielikuva! Nimessä on kyllä vähän sellaista röllimäisyyttä Oli kiva kuulla, mitkä pätkät jäivät erityisesti mieleesi ja nuo kaksi hahmoparia olivat myös omia suosikkejani tekstiä kirjoittaessa! Kiitos kommentista ja että luit ♥

[Kaarne]

Tähänpä onkin saatu yhdistettyä hienosti monta haastetta, ja vieläpä siten, että kokonaisuus on saumaton. Hauskaa myös, että kun tuossa alkutiedoissa kerrot, että kamppailit tekstin kanssa, niin se ei kuitenkaan näy lopputuloksessa. Tämä on hieno kokonaisuus, joka toimii tälleen fragmentaarisena mainiosti.

Pidin paljon kaikista näistä sirpaleista, mutta Thelinan tavoin erityisesti siitä, että Rahko ei sitten lopulta ollutkaan lainkaan sellainen kuin lukijana aluksi oletti. (Vaan paljon parempi, onhan tuo mielikuva aivan ihana! Ja oispa kolme kissaa!) (Huvittaa tosin, kun kummitätini sukunimi on Rahkonen. Enpä ollut ennen osannut yhdistää tähän mytologian hahmoon, mutta niinpä vaan kaikkea oppii kun Finissä juttuja lueskeleepi!)

Omat lempparini näistä olivat viimeisen raapaleen lisäksi Matiaksen ja Oton sympaattinen telttahetki (ja sen loppuun kirjoitettu kohoava jännitys), ja sitten tuo Rubenin ja Fredrikan vähän uhkaavakin raapale, joka loi hienon kontrastin tuolle lopulle. Tässä siirryttiin myös upeasti ja saumattomasti tunnelmasta toiseen, sitä ei voi kuin ihailla! Tämäkin on myös sellainen teksti, joka tuntuu olevan parhaimmillaan näin syyskuussa luettuna, joten kivaa nostaa se tuonne etusivulle.

Ei mulla muuta, viimeistä meemillistä kommenttia kohti!