Ficin nimi: Yötaivaanmustaa
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: SK8 the Infinity
Ikäraja: S
Paritus: Joe/Cherry
Genre: Slice of life, pieni arkifluff
Summary:
"Kenties minulla oli turhan rankka päivä, kun haksahdin tällä tavalla", Kaoru totesi kynsiään tutkaillen.A/N: Omistan headcanonin, jossa Kaoru tykkää lakkailla kynsiään mustaksi, mutta samalla koetaan pientä syyllisyyttä kaikesta tekemisestä, joka ei saman tien istu kypsän aikuisen muottiin.
Niin itsepäinen kuin Kaoru onkin, ehkä häneen vähän vaikuttavat sekä toisten ihmisten että ikään kuin näkymättömät mielipiteet. Onneksi reppanalla on Kojiro puhumassa järkeä! Osallistuu
Fandomaakkosiin.
***
Kaorun kanssa samaan aikaan ajoitetut hampaidenpesutuokiot olivat Kojirosta aina mukavia, vaikkei niiden aikana ollutkaan tarpeen kommunikoida toisen kanssa. Hänestä oli jotenkin herttaista seurata, miten tunnollisesti Kaoru kuljetti sähköhammasharjaa suussaan ja välillä vilkaisi häntä peilin kautta. Kojiro tietysti vilkaisi takaisin, ja joskus syntyi sanaton kilpailukin siitä, kumpi kääntäisi katseensa ensimmäisenä.
Sinä iltana Kaoru vaikutti kuitenkin välttelevän hänen katsettaan, eikä Kojiro keksinyt sellaiselle käytökselle järkeviä syitä. Jos Kaoru olisi ollut hänelle näreissään, tämä olisi kyllä antanut kuulua. Suuttuneen kyräilyn sijaan Kaoru tutkaili peilin reunaa kuin se olisi ollut erityisen kiinnostava.
Kojiro oli aikeissa mutista tarkentavia kysymyksiä hammasharjan ja -tahnan läpi, kunnes hän sitten huomasi jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Hän huuhteli suunsa pikaisesti ja kääntyi Kaorua kohti.
"Oho, onko sinulla kynsilakkaa?"
Kaoru vaikutti hermostuvan kysymyksestä, vähän kuin olisi kokenut asiasta hajottavaa syyllisyyttä.
"Mitä sitten vaikka olisikin?" kuului ensimmäinen vastakommentti, kun tämä oli saanut hampaidenpesunsa päätökseen. Jotain sellaista hän oli odottanutkin.
"Turhaan sinä minua haastat. En minä paheksu tippaakaan, ja sinäkin sen tiedät", hän tuhahti Kaorun äänensävylle. "Ihmettelin vain että mistä moinen päähänpisto?"
"Onhan minulla tavannut olla mustaa lakkaa."
"Ei ole ainakaan viimeiseen kuuteen vuoteen."
"Hm. Niin kai sitten."
Kaorun ääni oli tyyni, mutta se ei riittänyt hämäämään Kojiroa. Hän aisti sekä apeuden, joka yritti kiivaasti kätkeytyä rationaalisuuden alle, että pientä uinuvaa kapinallisuutta, joka tahtoi tuoda itseään esille mustien kynsien muodossa. Se oli sellaista kapinallisuutta, jolle ei tavannut säntillisessä ja aikuisessa elämässä löytyä jalansijaa, etenkin jos niin oli omassa mielessä päätetty.
Kenties kyseinen päähänpisto olikin ollut Kaorulle pohjimmiltaan jotain todella tärkeää, ja hän oli sitten suhtautunut siihen turhan osoitellen.
"No mutta mitäpä siitä, vaikka edellisestä kerrasta olisikin aikaa. Saahan sitä repäistä aina kun siltä tuntuu", Kojiro virkkoi, mutta Kaoru ei näyttänyt olevan samoilla linjoilla.
"Kenties minulla oli turhan rankka päivä, kun haksahdin tällä tavalla", Kaoru totesi kynsiään tutkaillen. "Löysin sattumalta puolikkaan lakkapullon ties miten pitkän ajan takaa ja... sitten vain..."
Kaorun lause katkeili tämän etsiskellessä oikeita sanoja. Kojiro laski kätensä silittelemään tämän hartiaa.
"Kaipasitko vähän vaihtelua?"
Kaoru hymähti. "Kaipasin sitä typerästi sanottuna voimaannuttavaa tunnetta, jollaisen aina sain, kun lakkasin kynteni mustiksi punkkariaikoinani. Sitten tulin järkiini ja yritin etsiä kynsilakanpoistoainetta, mutta ei meillä tietenkään sellaista ollut."
"Miksi halusit ottaa ne heti pois?" Kojiro kysyi, vaikka tiesikin jo vastauksen. Ilmeestään päätellen myös Kaoru tiesi hänen tietävän.
"Musta kynsilakka on mennyttä aikaa ja nyt on nyt", tämä totesi yksinkertaisesti.
"Ai että nyt kun tässä ollaan aikuisia, tietyistä asioista on syytä luopua?"
"Juuri niin."
"Kuten vaikka itseilmaisusta?"
"
Hmh."
"Arvaas mitä." Kojiro tarttui Kaorua kädestä, eikä tämä vastustellut. "Jos minulta kysytään, musta kynsilakka sopii sinulle ihan hemmetin hyvin, on aina sopinut. Siitä ei pääse yli eikä ympäri."
Kaoru hengitti syvään kuin etsiskellen liutaa vasta-argumentteja, muttei löytänyt sellaisia. Tämä näytti hyvässä määrin hämmentyneeltä kuin olisi odottanut hänen nauravan itsensä pellolle ja ivailevan mokomasta päähänpistosta koko illan.
Voi Kaoru rakas, Kojiro huokaisi itsekseen.
"Tämä on kyllä...
epäsovinnaista", Kaoru hymähti ilottomasti kynsiään silmäillen. Kojiro pyöräytti silmiään.
"Sanot sinä, joka skeittailee toisinaan kimono päällä?" hän virnisti, ja ennen kuin Kaoru ehti myöntää hänen toteamustaan oikeaksi, jatkoi: "Lisäksi sovinnaisuuden tavoitteleminen kaikessa on muutenkin yliarvostettua. Onko sitä paitsi mielestäsi
AI-hemmetin-kalligrafia jotenkin tavanomaista ja siten sovinnaista? Ei ihan pue sinua –"
"Hyvä on, tajusin! Lopeta tuo vyön alle lasauttelu", Kaoru ärähti ja vähän vastahakoisesti nojautui hänen syleilyynsä. Kojiro painoi tämän päälaelle muutaman suukon ja kohotti sitten Kaorun kättä katsellakseen lakkausjälkeä tarkemmin.
"Tiedätkö, yksi asia on kyllä vähän epähienoa."
"Mikä?"
"Se ettet sinä ole tehnyt hommaasi kunnolla", Kojiro virkkoi kieltään toruvasti naksutellen. "Sinulla on niin upea yötaivaanmusta kynsilakka hallussasi ja sitten sudit vain yhden kerroksen, hyh hyh."
"En päässyt miettimään asiaa vielä noin perusteellisesti", Kaoru tuhahti takaisin.
"Ennakointi on valttia", Kojiro siteerasi Kaorua ärsyttävästi ja käänsi tämän hartioista hellästi ympäri. "Menepä sitten viivana viimeistelemään käpäläsi niin saat esiintyä entistäkin ehompana! Minä voin lisäksi auttaa –"
"Se sinun
auttamisesi nähtiin jo vuosikausia sitten!" Kaoru murahti ja kumma kyllä totteli ilman protesteja. "Puolet lakasta päätyi sormilleni ja pullo kaatui koko sirkuksen lopuksi, jos satut gorillanaivoillasi muistamaan?"
"No siihen aikaan en ollutkaan mikään hienomotoriikan Herkules."
"Et ole kyllä edelleenkään."
"Pyh, saatpa nähdä", Kojiro naurahti, vastasi Kaorun näykkäyksenomaiseen suukkoon ja asteli kylpyhuoneesta tämän vanavedessä.