Title: What Is a King to a God
Author: Larjus
Chapters: Lyhyt oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Characters: Jean-Jacques Leroy
Genre: Jonkin sorttinen hurt/comfort
Rating: S
Disclaimer: Alkuperäissarja kuuluu Kubo Mitsuroulle ja Yamamoto Sayolle sekä muulle YOI-staffille. En ole saanut rahallista korvausta tämän kirjoittamisesta.
Summary: Vaikka Jeanilla onkin tapana viitata itseensä kuninkaana, on olemassa toinenkin kuningas.A/N: Kirjoitin tämän melkein valmiiksi jo joskus tammikuussa, ja sen jälkeen tämä vain unohtui koneelleni. Mut muistinpa sitten viimein tämänkin olemassaolon
(Ja
Kirjoita se valmiiksi -haasteen motivoimana kirjoittelin tän viimein loppuun.)
Osallistuu haasteisiin
Idän temppelin paluu sekä
Sana/kuva/lause10 #2, lauseena
Meistä eheinkin on lopulta pelkkiä irtokappaleita. Mulle tuli oikeastaan heti siitä lauseesta mieleen JJ (jotenkin niin täydellinen lause hänelle), ja halusinkin kirjoittaa hänen hauraammasta puolestaan. Tämä ei ole ensimmäinen idea, jonka sain, mutta kun ottaa huomioon JJ:n hahmona kokonaisuudessaan, koin tämän tärkeimmäksi ideakseni (laadusta en sano mitään, kun tän kirjoittelu nyt oli muutenkin oikeastaan vain tajunnanvirtaa).
En ole itse uskonnollinen ihminen, en oikeastaan ajattele uskontoa tai uskonasioita muutenkaan juuri lainkaan (mutta en ihan pidä itseäni ateistinakaan. Ehkä oon eniten agnostikko). Kuitenkin se, että usko on vahva osa JJ:tä, on mun mielestä todella hienoa, antaa hänelle hahmonakin kokonaan uuden puolen (mikä helposti tuntuu vain sotivan vastaan sitä ensimmäistä vaikutelmaa). Jotenkin tuntui tärkeältä kirjoittaa hänen siitäkin puolesta jotain.
Lisäksi tämä myös lunastakoon
FinFanFun1000:sta sanan
871. Kuningas.What Is a King to a GodKoko päivän Jean on tehnyt kaikkensa, jotta näyttäisi päällepäin siltä kuin aina ennenkin. Kuningas JJ ei saa näyttää heikolta ja hauraalta muiden edessä. On käyttäydyttävä kuin kipeään jalkaan ei sattuisi ja paineet ja epäonnistumiset eivät olisi saaneet häntä murtumaan, vaikka todellisuudessa ovatkin, ja ennen pitkää murtuisi myös se kuori, jonka hän on suojakseen rakentanut.
Ei tarvita kuin yksi kilpailu, joka menee pieleen niin, että Jean tietää kaiken olleenkin sitten siinä. Jäällä kaatuessa nilkka taittui niin, että sen kanssa ei seuraavana päivänä vapaaohjelmaa luisteltaisi. Se jos mikä tuntuu suuremmalta epäonnistumiselta kuin mikään, sillä nyt hänellä ei ole edes mahdollisuutta parantaa lopputulostaan. Sitä kohtaloa ei ole helppoa hyväksyä. Kuningas ei halua epäonnistua.
Kuullessaan jalkansa kohtalon Jean esittää vahvaa vanhempiensa, kihlattunsa, lääkärin ja kaikkien muidenkin edessä, vaikka tietääkin olevansa henkisesti katkeamispisteessä. Niinpä kun hän viimein pääsee hotellihuoneensa yksinäiseen turvaan, hän lyyhistyy lähes välittömästi lattialle sänkynsä ääreen kipeästä nilkastaan huolimatta. Enää ei tarvitse pidätellä kyyneleitä. Kuningas saa olla heikko ja hauras.
Hetken aikaa Jean vain itkee, antaa huolella padotun tuskan ja turhautumisen vuotaa ulos. Itku ei kuitenkaan tuo hänen sielulleen rauhaa. Hän suoristaa ryhtiään, parantaa asentoaan, ja irvistää kivusta niin tehdessään. Nilkkaa enemmän sattuu kuitenkin hänen sieluunsa. Pää painuu nöyränä alas, ja oikea käsi kulkee otsalta rintakehän kautta molemmille olkapäille ennen kuin se hakeutuu yhteen vasemman käden kanssa.
Vaikka Jeanilla onkin tapana viitata itseensä kuninkaana, on olemassa toinenkin kuningas. Kuningas, jonka edessä hänkin polvistuu, jota hänkin palvoo ja palvelee.
Kun Jean puhuu kuninkaalleen, sanakaan ei karkaa hänen huuliltaan. Hiljaisuuden rikkovat vain yksittäiset niiskaisut ja nikotukset, kun keho yrittää toipua aikaisemmasta itkukohtauksesta. Mutta ei Jeanin tarvitsekaan puhua ääneen, sillä hänen kuninkaansa kuulee kaikki äänettömätkin pyynnöt ja rukoukset.
”Isä – Luojani – Jumalani, sinä joka olet kaikkivaltias, kuuletko lastasi? Tarvitsen rakkauttasi, rohkaisuasi, voimaa jatkaa. Tunnen epäonnistuneeni, pettäneen kaikki ympärilläni. Epäonnistuin lyhytohjelmassani tänään, vaikka tein parhaani. Yritin, yritin niin ankarasti, mutta se ei riittänyt. Hävisin, ja palkinnoksi sain vain nyrjähtäneen nilkan. Nyt en voi edes luistella huomenna vapaaohjelmaani, ja se musertaa minut. Niin paljon panostettiin näihin kisoihin – ja kaikki turhaan. Tuntuu kuin olisin riistänyt muita virheideni takia. En tänään saavuttanut sitä, mitä minulta odotetaan, enkä nyt edes tiedä, milloin voin hyvittää vajeeni muille. Ja onko minusta edes enää siihen? Tai mihinkään? Jalkaani sattuu, mutta suurempaa tuskaa minulle tuottaa sydämeni paino, oma riittämättömyyteni ja virheeni. Tunnen olevani niin yksin.”Jean vuodattaa sydäntään pitkään, anoo sielulleen turvaa ja lohtua pettymysten ja epäonnistumisien pyörteeseen. Polvistuminen vihloo hänen kipeää nilkkaansa, mutta samaan aikaan mieli kevenee ja olo helpottuu. Jeanista aidosti tuntuu, että hänen huolensa ja pelkonsa kuullaan, että korkeampi voima ottaa ne kantaakseen, vapauttaa hänet niistä.
Ennen kuin Jean lopulta kompuroi ylös, hän vielä kiittää ja ylistää Jumalaansa ja tämän valtakuntaa. Seistessä olo on hutera, nilkka jaksaa vähemmän kuin aiemmin, mutta Jeanille se on pieni hinta siitä, että sai puhua kahden kesken kuninkaalleen, luojalleen.
Hän kellahtaa vuoteelle ja kurottelee käsiinsä yöpöydältä nahkakantisen Raamatun, jota kuljettaa aina mukanaan kisamatkoilla. Hän ei valitse sen sivuilta mitään tiettyä kohtaa, mutta siniharmaat silmät löytävät edessään olevalta aukeamalta juuri sen jakeen, jota Jean sillä hetkellä tarvitseekin.
”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.”Vaikka hänen olonsa oli jo lattialta noustessa keventynyt, nyt se on sitä entistäkin enemmän. Jae on kuin selvä vastaus hänen avunpyyntöönsä, merkki siitä, että hänen huolensa on kuultu, että hän ei ole yksin, vaan Jumala on hänen luonaan, kävi miten kävi. Hauras hymy hakeutuu Jeanin kasvoille, kun hän jatkaa jakeiden lukemista, imee niistä itseensä lisää lohtua.
Pitkään Jean vain makaa vuoteellaan Raamattuaan lukemassa piittaamatta lainkaan puhelimesta, joka muutaman kerran muistuttaa olemassaolostaan oven viereen unohtuneessa kassissa. Lopulta silmäluomet painuvat kiinni, ja nahkakantinen kirja valahtaa hänen käsistään sängylle. Päivän koettelemukset vaativat viimein veronsa, mutta Jeanin uni on tyyntä. Päivän aiemmat kokemukset eivät vaani hänen unimaailmassaan, sillä hänellä ei ole niiden synnyttämää tuskaa enää. On enää vain rauha, jonka hänen kuninkaansa hänen sielulleen antoi, ja luottamus siitä, että heikkonakin hetkenä häntä kannatellaan kuin haurasta linnunpoikasta.
A/N: Raamatunlainaus on Jes. 41:10 (vuoden 1933 käännös). Kirjoitin sen suoraan omasta Raamatustani (joka on edesmenneen isoisäni peruja), siksi tuo vanhempi käännösversio (vaikka netistä olisi tuoreempaakin löytynyt).