Nimi: Kesä iskee kipinää
Fandom: Yuri!!! on Ice
Hahmot: Viktor Nikiforov/Yuuri Katsuki
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Romance, fluffy
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Sayo Yamamotolle ja Mitsurō Kubolle. Minä en tee rahaa lainatessani heidän keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Kesäinen patikka ja piknik saavat romanttisen käänteen.
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen
Idän temppelin paluu ja
Fluffy10 #4 ja
Kepeitä kesäromansseja II Elton Johnin kappaleella Can you feel the love tonight?Haluan linkittää tähän löytämäni kuvat (S) Yuurista ja Viktorista. Ihastuin tähän Yuurin kuvaan, koska tässä kuvassa on selvästi nähtävissä hänen japanilaisia piirteitään ja se kauneus, mitä Viktor hänessä näkee. Viktor samalta taiteilijalta myös onnistunut.
Yuuri Katsuki (S)
Viktor Nikiforov (S)
Kesä iskee kipinää
Viktor seurasi Yuuria kapealla polulla, joka nousi yhä ylemmäs rinteelle. Elokuiset kedon kukkaset olivat vallanneet väriloistollaan koko rinteen. Oli keltaista, punaista, lilaa ja oranssia. Molemmilla oli selässään pienet kevyet reput. Myöhäisen iltapäivän aurinko lämmitti edelleen kuumasti. Viktor tunsi olevansa onnellinen. Yuuri oli ehdottanut tätä retkeä ja oli halunnut näyttää hänelle polun, jolla hän oli nuorempana patikoinut useinkin. Yuuri ei ehdottanut mitään aivan kevyesti ja tämä retki tuntui olevan hänelle erityisen tärkeä.
Yuurin askel oli kevyt. Hän antoi tuulen hyväillä kasvojaan. Välillä hän kurkisti taakseen vain todetakseen, että Viktor pysytteli aivan hänen kannoillaan. Kohta he olivat päässeet ylärinteen tasanteelle, josta oli näköala kauas alas Hasetsun kaupunkiin ja merelle ja toisaalta ympäröivälle maaseudulle. Yuuri istahti alas niittykukkien keskelle.
”Kävin täällä aika usein lukioaikana, kun minulla oli paljon ajateltavaa”, Yuuri sanoi. ”Nousemalla tänne ylös ja katselemalla kaupunkia, kuin pienoismallia sitä näki asioita aivan uudesta näkökulmasta. Aivan kuin asioitten tärkeysjärjestys olisi jollain lailla muuttunut. Kaikkea oli helpompi käsitellä kun olin käynyt täällä”, Yuuri kertoi Viktorin kuunnellessa.
”Onko sinulla nytkin asioita, joille pitää löytyä uusi tärkeysjärjestys?” Viktor kysyi. Yuuri punastui vähän, mikä saattoi tarkoittaa sitä että hänellä tosiaan oli ajateltavaa.
”En tiedä. En ole aivan varma”, hän sanoi. ”Luulen tietäväni oikean tärkeysjärjestyksen, mutta asia ei ole pelkästään kiinni minusta.”
”Ahaa. Asiaan liittyy joku muukin”, Viktor sanoi ja Yuuri nyökkäsi.
Kaksikko asettui syömään eväitä. Yuuri katseli kauas merelle ja sen jälkeen Viktoria. Viktor oli tullut hänen luokseen meren takaa. Noin vain. Asiassa tuntui vieläkin olevan joitakin aukkoja, joita ei voinut järjellä selittää. Yuurilla oli ainoastaan hataria aavistuksia ja muistikuvia jostakin, joka tuntui kuin unelta. Se, että Viktor halusi olla hänen seurassaan ja viettää aikaa hänen kanssaan, sai hänen sydämensä hyppimään ilosta. Hänen pitkäaikainen ihastumisensa luistelulegendaan oli paisunut mittoihin, jota oli hankala pitää enää piilossa.
”Yuuri, tämä on sinulle”, Viktor ojensi yhden makean mansikan suoraan Yuurin suuhun. Sellainen Viktor oli. Mies flirttaili aivan huomaamattaan ja rikkoi hänen henkilökohtaisia rajojaan, joskin se tuntui nykyisin pelkästään kotoisalta ja hyvältä. Eväät olivat tarkoituksella kevyitä ja raikkaita, jotta Yuurin ei tarvinnut kantaa huonoa mieltä siitä että söisi liikaa tai liian raskasta ruokaa alkavan kisakauden kynnyksellä.
”Yuuri, haluan meistä kuvan Instagramiin”, Viktor sanoi ja asettui aivan Yuurin viereen istumaan.
”Et kyllä laita tuota kuvaa!” Yuuri älähti nähdessään lopputuloksen. ”Ota uusi.” Niin Viktor otti vielä uuden kuvan ja vielä kaksi kuvaa senkin jälkeen ennenkuin kuva oli Yuurin mielestä tarpeeksi onnistunut.
Siihen Viktor jäi istumaan, aivan Yuurin viereen antaen polvensa osua Yuurin polveen ja olkapää kosketti olkapäätä. Se tuntui yllättävän kotoisalta ja mukavalta, eikä Yuuri halunnut että Viktor siirtyisi kauemmas. Siinä oli hyvä olla. Yuuri sulki silmänsä ja rohkaistui nojaamaan päänsä Viktorin olkaa vasten. Hänen teki mieli rutistaakin, mutta se oli enemmän Viktorin juttuja.
Viktorin sydän hypähti, kun hän tajusi Yuurin nojautuneen olkaansa vasten. Yuuri lopultakin luotti häneen jotta oli rohjennut tehdä niin. Viktor ei ollut koskaan avautunut tunteistaan Yuuria kohtaan, mutta hän oli yrittänyt varoen raottaa jotain siitä.
Olisiko viimein aika sanoa se ääneen? Rohkenisiko hän tehdä sen nyt? Hän kallisti päätään Yuurin päätä vasten ja saattoi haistaa miedosti hedelmäisen shampoon tuoksun miehen hiuksissa. Hän kietoi kätensä Yuurin ympäri, jotta voisi tuntea toisen tiukemmin lähellään.
Siinä he istuivat pitkään hiljaa. Viktor huomasi että Yuuri hymyili.
Heidän katseensa kohtasivat ja siinä he katselivat toisiaan silmiin. Molempien silmissä loisti hymy ja Viktor näki Yuurin silmissä suurempaa halua ja kaipausta.
”Yuuri”, Viktor kuiskasi kuin lupaa pyytäen. Lupaa ei tarvittu eikä sitä ehditty pyytää. Välimatka heidän välillään oli kurottu umpeen, kun Yuurin huulet tavoittivat Viktorin suun. Viktor huokaisi ja oli sen jälkeen kuin sulaa vahaa. Yuuri tunsi samoin kuin hän. Se jokin oli ollut heidän välillään kasvavana ja aina vain nälkäisempänä. Halu päästä toista lähelle.
”Viktor, oh my g...”, Yuuri huokaisi. ”Sinä et ole vain haavekuva.”
”Olen halunnut tätä jo useamman kuukauden”, Viktor sanoi kellistäessään Yuurin selälleen ruohikkoon. Yuuri tunsi olevansa kuin romanttisessa elokuvassa, jonka vatsanpohjaa kutkuttavaa kohtausta hän eli juuri todeksi. Viktor syvensi heidän suudelmaansa ja Yuuri halusi olla siinä täysillä mukana. Heidän välillään oli kipinöinyt jo pitempään, siltä se oli Yuurista tuntunut, mutta nyt mikään ei jäänyt enää epäselväksi. Hänen tunteensa saivat vastakaikua. Ne eivät olleet yksipuolisia, kuten hän oli pitkään pelännyt.
”Yuuri, olen niin onnellinen. Tätä täytyy juhlia”, Viktor sanoi.
”Ai miten?”
”Tadaa”, Viktor sanoi kaivaessaan repusta shampanjaa ja vaahtokarkkeja.
”Viktor! Tänään on aivan tavallinen tiistai”, Yuuri totesi.
”Tavallinen tiistai täynnä elämää ja unelmia. Ja rakkautta.”
Viktor kaatoi kuohuvaa juomaa muovipikareihin ja avasi vaahtokarkkipussin.
”Mistä sinä keksit ottaa nämä mukaasi?” Yuuri ihmetteli.
”Tänään olisimme juhlineet joka tapauksessa. Jokainen hetki sinun kanssasi on juhlimisen arvoinen. Ja vaahtokarkit sopivat tiistaipäivälle parhaiten.”
Yuuri nauroi. Viktor oli niin... no, Viktor. Ihana oma itsensä.
Yuuri syötti Viktorille taatusti enemmän kuin puolet vaahtokarkeista. Sen jälkeen he loikoilivat vielä nurmella Yuurin pää Viktorin rinnalla.
”Nimeän tämän loppuelämäni ensimmäiseksi päiväksi”, Viktor sanoi hipelöidessään Yuurin hiuksia.
”Taidan tietää mitä tarkoitat”, Yuuri totesi.
”Korjaan ajatustani. Tämä on
meidän loppuelämämme yhteinen ensimmäinen päivä.”
”Tuo kuulostaa vielä paremmalta”, Yuuri mumisi.
”Eikö vain kuulostakin.”
Kun ilta-aurinko alkoi vähitellen punertaa, kaksikko päätti että oli aika palata takaisin alas kaupunkiin. Yuuri oli tälläkin kerralla saanut vastauksia elämän suurille pohdinnoilleen kiivetessään kukkulan ylärinteille. Tällä kerralla myös Viktor oli saanut vastauksia elämänsä suurille kysymyksille. Heidän retkensä oli onnistunut.
Heillä ei ollut kiire takaisin. Käsi kädessä he kulkivat polkua ja pysähtyivät useamman kerran matkalla. Kenellekään Yuurin perheessä ei jäänyt epäselväksi, että Yuurin ja Viktorin välillä oli tapahtunut jotain kaunista. Lisäksi se tuntui olevan pysyvää eikä vain yhden pienen kesähetken kipinöintiä.
