Nimi: Lukkoja ja tiirikoita
Ikäraja: S
Fandom: The Mentalist
Hahmot: Jane & Lisbon
Tyylilaji: slice of life
Yhteenveto: Jane päättää asettua taloksi CBI:n viidennen kerroksen hylättyyn varastoon.
Haasteet: FF100 (078. Missä?), One True Pairing (Jane/Lisbon), Tarot-haaste (Kolikoiden vitonen)
K/H: Yksi suosikkipaikoistani sarjassa on Janen huone CBI:n yläkerrassa, ja kun sana Missä? arpoontui inspissanaksi tekstille, oli aika selvää, mihin sen sijoittaisin. Kolikoiden vitonen puolestaan symboloi eristäytymistä, joten sovittelin sitten sitä teemaa tähän tekstiin. Tästä tuli aika kiva pieni pohdiskelma, jonka kirjoittaminen oli yllättävän vaivatonta ja kivaa. Aikajanallisesti tämä sijoittuu jonnekin kolmoskauden alkupuolelle. (Mutta viittailee myös neloskauden jaksoon, jossa Jane saapuu CBI:hin ensimmäistä kertaa. Ei kuitenkaan varsinaisesti spoilaa mitään.)
Lukkoja ja tiirikoita
Aluksi huone on pelkkä vanha rojuvarasto, jossa kukaan on tuskin vieraillut vuosikymmeniin. Jos kyse ei olisi Janesta, Lisbon ihmettelisi, miten joku on onnistunut ylipäätään löytämään avaimen paikkaan, jossa sisustuksesta ja ikkunan pölykerroksesta päätellen ei ole vierailtu ainakaan kymmeneen vuoteen. Janen kohdalla vastaus on kuitenkin selvä: mihin tarvitsee avainta, jos lukko on riittävän yksinkertainen tiirikoitavaksi?
“Se tuotti itse asiassa yllättävän paljon vaikeuksia”, Jane sanoo, kun huomaa Lisbonin avaimenreiässä viivähtävän katseen. “Lukonkielet ruostuvat, jos niitä ei pitkään aikaan liikutella.”
Lisbon nyökkää ja jatkaa huoneen tarkastelua. On ehdottomasti tilattava siivous, sillä vaikka Janea tomu ja ruoste tuskin vaivaavat, mutta Lisbon ei halua kuvitella häntä torkkumassa kaiken ryönän keskellä hämähäkinseittiä hiuksissaan. Heteka on jo ilmestynyt seinän viereen, joten on selvää, että Jane aikoo ottamaan nokosensa täällä alakerran sohvan sijaan.
Ajatuksessa on jotain raapivaa.
“Älä huoli”, Jane sanoo. “Sohva on edelleen mukavampi, eikä minulla ole aikomustakaan siirrättää sitä tänne.”
Lisbon kääntää katseensa Janeen. “Ja miksi minä sellaisesta välittäisin?”
“Useista syistä”, Jane vastaa. “Mutta ennen kaikkea siksi, että olet tottunut siihen, että minut löytää joko toimistostasi tai tiimikonttorista. Maisemasta puuttuu jotakin.”
“Pah. Maisemissa ei ole mitään vikaa ilman sinua, mutta jos sinun antaa kadota näköpiiristä, ehdit rikkoa vähintään kymmentä virkamiessääntöä, ja minä joudun kantamaan seuraukset.”
“Vielä joku kerta voimme käydä kunnon keskustelun kontrollintarpeestasi ja sen syistä”, Jane sanoo. “Mutta auttaisitko minua nyt kantamaan pöydän tänne?”
“Pöydän? Et käytä sellaista konttorissakaan.”
“Siellä sen käyttäminen olisi CBI:n työergonomiasäädösten ja yleisten käytäntöjen mukaista. Eikä konsulteilla kuulu olla omaa pöytää. Sehän kielisi siitä, että olen vakituinen työntekijä.”
Lisbon päättää jättää mainitsematta, että Jane on ollut osa heidän tiimiään jo melkein viisi vuotta.
“Ja pöytä täällä ei ole sama juttu, koska…?” hän kysyy sen sijaan.
“Koska en ole täällä osa sinun tiimiäsi tai konsultti”, Jane sanoo.
“Vaan?”
“Kyllä sinä tiedät”, Jane sanoo ja vilkaisee ovessa riippuvaa uutta, jykevää riippulukkoa.
Lisbon ajattelee Janea viisi vuotta sitten ruokkoamattomassa parransängessä ja epätoivoa silmissään, anelemassa että joku päästäisi hänet CBI:n arkistoihin lukemaan Red Johnia käsitteleviä asiakirjoja; Janea joka kulkee nyt ovista mitään kyselemättä ja aikoo lukita muut ulos, koska voi tehdä niin. “Eli sinua ei saa häiritä? Ei tämä toimi niin”, Lisbon yrittää silti.
“Sinä päästit minut sisään”, Jane vastaa Lisbonin ajatuksiin sanojen sijaan.
“Ja nyt on liian myöhäistä? Omapa on vikani?”
Jane pudistaa päätään. “Minä kolkutin, ja sinä päästit minut sisään”, hän toistaa.
“Joten?“
“Sen kuin koputat, Lisbon”, Jane sanoo. “Haetaanko se pöytä?”
