Nimi: Ei hänen omansa
Ikäraja: S
Tyylilaji: pohdiskeleva ja surullinen draama
Paritus: Ronja/Maria
Haasteet: Femme10 #6,
Originaalikiipeily (106. Sorrettu)
Ei hänen omansa
Yötaivas on pikimusta ja pullollaan tuikkivia tähtiä. Ronja avaa kaksi parvekkeen laseista ja nojautuu kaidetta vasten. Hän ottaa esiin salaisen tupakka-askin neuletakkinsa taskusta. Hän on ostanut sen tällaisia tilanteita varten, yöllisiä ahdistuksia ja itkuja. Maria ei tiedä askista eikä tarvitsekaan. Mitäpä se tälle kuuluu.
Ronja sytyttää tupakan, sen pää hehkuu lämpimän oranssina. Jo ensimmäinen henkäys lievittää rinnassa jyskyttävää ahdistusta. Ronja tietää, ettei tapa ole terveellinen, mutta hän ei jaksa nyt välittää. Hän on väsynyt, uupunut. Uni ei millään tule vaan jättää hänet huomiotta. On liikaa stressiä ja työpaineita. Riitoja Marian kanssa. Ei, pikemminkin heidän välillään vallitsevaa vihaa.
Kun Ronja miettii viime viikkoja, kyyneleet puskevat väkisin silmiin. Kaikki on ollut yhtä helvettiä, on edelleen. Ronja ei tiedä, milloin heidän väleistään tuli niin vaikeat ja tulehtuneet. Milloin he alkoivat riidellä viikoittain? Tapahtuiko se joulun jälkeen? Ystävänpäivän?
Maaliskuun viileä tuuli tarttuu Ronjan aukinaisiin hiuksiin. Hän sipaisee ne korvansa taa. Tupakka on alkanut maistua pahalta, mutta hän päättää silti polttaa loppuun. Kelmeät sormet nipistelevät vielä vatsanpohjassa.
Ehkei sillä ole väliä, milloin hänestä ja Mariasta on tullut kuin vieraita toisilleen. On heillä vaikeita aikoja ollut ennenkin, mutta tämä tuntuu erityisen hankalalta. Ronja tuntee jääneensä ansaan, josta ei ole pois pääsyä. Jossa hän on aina väärässä, aina paha, ei koskaan muka Marian puolella.
Ronja hymähtää katkerasti yöhön ja miettii, mistä kaikesta on luopunut toisen tähden. Hän antoi itsensä vieraantua parhaasta ystävästään, melkein jopa katkaista heidän ystävyytensä langan. Hän on tukahduttanut haaveensa muutosta muualle, halunsa opiskella vielä lisää. Hän on luopunut rajoistaan.
Ronja tumppaa palaneen tupakan vanhaan hillopurkkiin ja antaa kyynelien tulla. Tupakan pehmentämä ahdistus puskee myrkkysavun läpi väkevänä. Hän on niin onneton, kaikkeen uupunut. Kädet puristavat kylmää kaidetta tiukasti kuin estääkseen Ronjaa hukkumasta.
Kun itku rauhoittuu, Ronja myöntää itselleen sen, mitä on pyöritellyt mielessään. Hän ei enää rakasta Mariaa, ei ole ehkä rakastanut pitkään aikaan. Heidän parisuhteensa ei ole ollut sellainen aikoihin. Siitä on tullut jotain muuta, missä Ronja huolehtii ja Maria saa vain olla. Ajatus maistuu katkeralta suussa ja herättelee ihoa pistelevää vihaa.
Ronja ei enää tahdo tätä elämää. Se ei ole hänen omansa vaan Marian.
Ja hän aikoo päästää itsensä irti.
