Nimi: Laastaria, laastaria
Fandom: Yuri!!! on Ice
Hahmot: Otabek/Yuri
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, lievä h/c
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Sayo Yamamotolle ja Mitsurō Kubolle. Minä en tee rahaa lainatessani heidän keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Tekevälle sattuu ja tapahtuu
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen
Idän temppelin paluuTämmöinen juolahti mieleeni ja yks kaks se olikin jo kirjoitettu.
Laastaria, laastaria
Kokkausbuumi ja into kokeilla kaikkea erilaista oli vallannut Yurin ja nytkin hän oli parhaillaan keittiöllä pilkkomassa kasviksia seuraavaan kokeiluunsa. Hänestä oli tullut hyvä ruoanlaittaja ja taitava keittiöveitsen käyttäjä. Hän oli tekemässä kanavokkia thaimaalaiseen tyyliin ja itämaisilla mausteilla.
”Auts!”
Paitsi että tekevälle sattuu ja veitsi viilsi peukaloon niin, että veri lainehti. Tai siltä se Yurista näytti. Veri värjäsi hänen vasemman kätensä sormet aivan punaisiksi ja työpöydälle muodostui parhaillaan pieni lammikko.
”Aaaaarr!”” hän huudahti ja juoksi nopeasti kylpyhuoneeseen. Kuinka häntä heikottikaan yhtäkkiä. Eikä Otabek ollut kotona. Mitä ihmettä hän nyt tekisi?
Veren näkeminen ei ollut Yurille ongelma silloin, kun sitä vuosi joltain toiselta. Mutta jos sitä sattui vuotamaan häneltä itseltään, se oli maailman kamalinta ikinä. Sitä paitsi verta oli kamalan paljon ja peukaloa tykytti ikävästi. Hän oli varmasti leikannut peukalonsa puoliksi irti. Mielikuva peukalon jänteiden ja luun näkymisestä saivat hänet voimaan pahoin. Hänen oli pakko mennä makaamaan lattialle. Kättään hän piti mahdollisimman kaukana muusta vartalostaan, ikään kuin se auttaisi yhtään mihinkään.
Pitikö Otabekin olla pois juuri silloin, kun hän tarvitsi tätä eniten?
Yurin onneksi ulko-ovelta kuitenkin kuului kolahdus kun Otabek tuli kotiin.
”Apua!” Yuri huusi.
”Mitä ihm…?” Otabek kysyi. Hän näki lattialla muutaman pisaran verta, joista muodostui polku keittiön ja kylpyhuoneen välillä. Hän meni pikaisesti kylpyhuoneeseen, josta Yurin ääni oli kuulunut, tuijotti kylpyhuoneen lattialla makaavaa poikaystäväänsä, jolla oli vasen kämmen veressä. Otabek otti lähimmän pikkupyyhkeen ja puhdisti sillä kättä peittävän veren. Hän näki pitkän viillon peukalon kohdalla ja saattoi se olla syväkin, sen verran siitä pulppusi verta.
”No niin. Makaa siinä, sulje silmät ja hengitä syvään”, Otabek komensi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Yuri oli valkoinen kuin lakana vuotaessaan verta. Otabek puristi vähän haavaa pitäen sitä samalla muuta kehoa ylempänä.
”Ei, älä katso”, hän sanoi kun Yuri yritti kurkkia.
”Auh, tuo sattuu”, Yuri valitti kun Otabek puristi hänen peukaloaan.
Otabek puristi vielä haavankohtaa ja kurkisti sitten josko verenvuoto olisi tyrehtymään päin. Hetken haava pysyi verettömänä mutta siihen kerääntyi nopeasti uutta verta. Hän ehti nähdä ettei se ollut kovin suuri eikä vakava haava. Se kuitenkin vuosi vielä sen verran, että ihan pieni laastari siihen ei auttaisi. Hänen pitäisi hetkeksi irrottaa ote Yurin kädestä, jotta ylettyisi heidän ensiaputarvikekaapille.
”Hetki pieni”, hän sanoi laskiessaan Yurin käden lattialle.
”Älä mene mihinkään”, Yuri parahti.
”En mene. Sinä tarvitset nyt sideharsoa ja laastaria”, Otabek sanoi.
”Onko se niin paha?” Yuri kysyi.
”No itseasiassa ei ole.”
Otabek puhdisti kämmeneltä veren, kiersi vähän sideharsoa pahimman haavankohdan ympärille ja viimeisteli soman paketin laastarilla.
”Nyt voi avata silmät”, hän sanoi Yurille.
Yuri tuijotti paketoitua peukaloaan ja naurahti.
”Ihanko oikeasti Beka? Hello Kitty laastaria.”
”No mitäpä muuta. Olen ostanut sen pikkusiskojani varten, Viktorin ja Yuurin tytärtä varten ja…”
”Otabek!” Yuri älähti hieman huvittuneena kuunnellessaan tämän ontuvaa selitystä ja nousi istumaan.
”Niin ja tietysti sinua varten myös”, Otabek lisäsi sitten. Hän antoi oman peukalonsa kulkea Yurin peukalon ylitse, jossa komeili leveä vaaleanpunainen laastari, jossa oli muutama Hello Kitty kuva. Hän kohotti Yurin kämmenen huulilleen ja suuteli kärsinyttä kämmentä.
”Onko sinulla nyt parempi olo?” hän kysyi vielä.
”Totta helkkarissa. Paitsi että minun täytyy vaihtaa tämä paita”, Yuri vastasi.
Paidan helmassa oli verestä punainen ruma läiskä.
”Mitä sinä olit muuten tekemässä?” Otabek kysyi laittaessaan Yurin t-paidan jääkylmään veteen likoamaan tahranpoistoa varten.
”Mielessäni on thaimaalainen keittiö. Kasvikset ovat taatusti aivan veren peitossa. Ehdin juuri ottaa kanasuikaleet jääkaapista paistinpannulle, mutta en paistanut niitä vielä.”
”Stop!” Otabek huudahti kun Yuri oli pyyhältämässä keittiölle. ”Nyt sinä istahdat pöydän äärelle ja kerrot miten ruoka tehdään, niin minä valmistan sen loppuun. Nämä lattialla olevat tahratkin pitää siivota ennen kuin verta on muuallakin.”
”Mutta minä olen jo ihan kunnossa”, Yuri intti.
”Tiedän, mutta sinä olet nyt haavoittunut tässä kokkisodassa”, Otabek sanoi. Hän ohjasi Yurin hartioista kohti keittiön tuolia ja istutti sitten Yurin tuolille. Yuri seurasi vierestä kuinka nopeasti veritahrat hävisivät lattialta ja kohta Otabek seisoi esiliinaan sonnustautuneena ja valmiina jatkamaan ruoanlaittoa siitä mihin se oli jäänyt.
”Kiitos Beka”, Yuri sanoi hymyillen.
”Älä vielä kiitä. On mahdollista että poltan ruoan pohjaan.”
”Mutta niin ei käy, kun minä olen tässä varmistamassa.”
”Kiitos itsellesi.”
Ruoka onnistui ja se oli maukasta. Yurin mielestä se oli jopa parempaa mitä hän oli pitkään aikaan saanut. Hänen henkilökohtainen ritarinsa oli tullut pelastamaan hänet sodasta thairuokaa vastaan ja paikannut laastarilla, jollaista hän ei arvannut poikaystävänsä koskaan heille edes ostaneen. Kyllä hänen kelpasi. Oli aina kelvannut.