Linne, tietäisitpä vain, miten paljon ilahduin siitä, että tykkäsit tästä tekstistä! Jännitin vähän, onko tämä liian synkkä, mutta olit löytänyt tästä vaikka mitä kaikkea kivaa sanottavaa, eli kiitos siitä ♥ Ihanaa kuulla, että hahmot tulevat selkeästi esiin (he onnistuivat heräämään yllättävän eloon lyhyessä tekstimitassa
) ja että pidit noista kaikista mainitsemistasi yksityiskohdista! Ja olipa onnekasta, että kirjoitin tämän mikromuotoon niin lukemisestakin tuli helpompaa. Tsemppiä graduprosessiin, se vie kyllä aikaa ja energiaa
Tässä vielä kolmas osa, toivottavasti pidät ja kiitos ihanasta kommentista! ♥
K/H: Nyt vielä viimeinen osa. Tähän osaan otin inspiraatiota Anne Michaels -sitaattihaasteesta. Sitaatti löytyy spoilerin alta. Jätäthän kommenttia, jos luit!
Her sister, memory, browses the
closet
for clothes carrying someone’s
shape.
She wipes her hands on an apron
stained with childhood, familiar
smells in her hair; rattles pots and pans
in the circadian kitchen.
- runosta Skin Divers
21
Talo tuntuu tyhjältä. Vaikka Vanamo lukee olohuoneessa kirjaa nojatuoliin käpertyneenä, ja vaikka Oilin soittama musiikki kuuluu hänen huoneestaan keittiöön saakka, kaikkialla vallitsee ontto, outo hiljaisuus.
Viena kohentaa tulta puuhellassa, yrittää lohduttautua kuuntelemalla pihkan poksahtelua, mutta mikään ei auta. Sirka on lähtenyt. Heidän tiivis ryhmänsä on rikkoutunut, vaikka he vannoivat toisilleen pitävänsä yhtä. Nyt jäljelle jääneet tuskin puhuvat toisilleen eikä aina niin lempeä Oili suostu edes katsomaan Vanamoa. Viena jää heidän väliinsä.
Puiden lehdet ovat alkaneet vaihtaa väriä.
Viena käy tarkistamassa postilaatikon. Se on tyhjä niin kuin eilenkin.
22
Oili seisoo Sirkan huoneessa. Hän avaa siskonsa vaatekaapin ovet ja astuu sisään, mutta jättää oven raolleen niin, että pieni valonkaistale pääsee livahtamaan hänen perässään.
Oili sulkee silmänsä ja painaa kasvonsa kesäkaapuihin, jotka Sirka jätti jälkeensä. Syksyn ja talven kaavut hän otti mukaansa, mutta kesän hän päätti jättää taakseen - niin kuin myös Oilin, Vanamon ja Vienan.
Oili nieleskelee itkua. Hän miettii, miksi Sirka ei kirjoita, onko Sirka vielä elossa. Vai onko myrrys vienyt hengen?
Joku astuu huoneeseen. Oili haistaa kostean mullan. Vanamo haluaisi puhua, mutta Oililla ei ole hänelle mitään sanottavaa.
23
Vanamo on työskennellyt kasvihuoneessa ja takapihalla taukoamatta vuorokauden ajasta välittämättä. Työ on tuottanut tulosta: syksyn sato saa takapihan omenapuiden oksat roikkumaan raskaina, paprika kasvaa paremmin kuin koskaan ennen ja tomaatit kypsyvät niin nopeasti, että Viena viettää kaikki päivät keittiössä keittäen ja säilöen ruokaa talven varalle.
Vanamon pitäisi olla ylpeä sadosta. Se on parhain viiteen vuoteen.
Katsellessaan puraisemansa omenan vaaleanpunaista lihaa ja tuntiessaan sen makeuden kielellään, Vanamo yrittää saada hymyn kohoamaan kasvoilleen. Se tuntuu mahdottomalta.
On vaikeaa nauttia mistään, kun hartioita painaa syyllisyys ja ahdistus siitä, että Vanamon pelko saattaa johtaa Sirkan kuolemaan. Mutta oliko hänellä muita vaihtoehtoja?
24
Kun Sirkan lähdöstä on kulunut kuukausi, syksyn sateet tulevat. Pisarat ropisevat mökin kattoon taukoamatta ja maisema muuttuu sekoitukseksi keltaista ja ruskeaa. Eräänä iltana sade yltyy myräkäksi ja tuo mukanaan tuulen. Silloin Viena keittää ison pannullisen minttuteetä. Hän kutsuu Oilin ja Vanamon seurakseen olohuoneeseen, sytyttää tulen takkaan ja kaataa kaikille kupillisen.
Kädet käpertyvät teekuppien ympärille. Jokainen tuntee Sirkan poissaolon ihollaan, aina luissa asti. On kuin he kaikki olisivat menettäneet käden tai jalan, jotain oleellista.
Sirka ei ole lähettänyt yhtäkään kirjettä. He kaikki pelkäävät samaa asiaa.
Savupiipussa ujeltaa ja yllättäen Viena tirskahtaa. Vanamo ja Oili katsovat häntä kuin hän olisi menettänyt järkensä.
”Onkohan se Sirka, joka on lähettänyt tuulen?”
25
Ensimmäistä kertaa Sirkan lähdön jälkeen Oili tuntee jälleen yhteyden siskoihinsa, jopa Vanamoon. Ehkä se on minttuteen ansiosta, tai sitten se on Sirkan tuuli savupiipussa, mikä saa sydämen hieman kevenemään.
”Minulla on ikävä Sirkaa”, Viena sanoo.
”Minullakin”, Oili sanoo. He molemmat kääntyvät katsomaan Vanamoa. Hän tuijottaa teekuppiinsa kasvoillaan ilme, jollaista Oili ei ole päättäväisessä sisaressaan ennen nähnyt.
”Olen pahoillani, että kutsuin Vanhimman kysymättä ensin sinulta, Oili.”
26
Oili ei ole koskaan ollut pitkävihainen. Hän vihaa sanaharkkoja, inhoaa sanomatta jääneitä asioita ja selvittämättömiä riitoja, ja siksi, kuullessaan Vanamon äänessä aidon katumuksen, hän nousee nojatuolista ja istuu siskonsa viereen sohvalle. Hän vie kätensä Vanamon hartioille ja vetää tämän lähemmäs itseään.
”Teit väärin, se pitää paikkaansa”, Oili sanoo. ”Mutta se ei tarkoita, että olit väärässä.”
”Sirka yritti vahingoittaa sinua”, Vanamo sanoo. ”Se oli liikaa. En halua menettää teistä ketään, ja tämä oli ainoa keino.”
”Myrrys se oli, joka yritti vahingoittaa minua”, Oili huomauttaa. ”Ei Sirka.”
”Myrrys”, Vanamo toistaa ja kohottaa katseensa sitten Oiliin. ”Annatko minulle anteeksi?”
”Tietenkin annan.”
27
Kolme vuotta myöhemmin, kun ensilumi leijuu maahan, Viena, Vanamo ja Oili päättävät lähteä käymään rotkolla. Jokin kuluneessa ajassa saa heidät muistelemaan puuta, jonka kaatamisesta Sirka oli ollut niin ylpeä.
Rotkolle vievä polku on vähän käytetty, mutta erottuu silti selkeänä muun metsän keskellä. Vanamo kulkee ensimmäisenä, perässään Oili ja viimeisenä Viena. Kun he lähestyvät rotkoa, tuuli alkaa pyöriä heidän ympärillään jokaisesta suunnasta samaan aikaan, yrittäen napata noidanhatut mukaansa. Oili hengähtää ja lähtee kiirehtimään askelissaan, on kaataa Vanamon rynnätessään hänen ohitseen rotkon reunalle. Viena yrittää huutaa hänen peräänsä, mutta varoitus jää huulille, kun he näkevät rotkon reunalla seisovan hahmon.
28
Sirka on muuttunut. Ei niin paljon, ettei Viena tunnistaisi häntä, mutta hänen taikuutensa on toisenlainen. Sirkasta säteilee mahti, ilman hallitsijattaren voima. Hän on voimakkaampi kuin kukaan heistä. Vienan helpotukseksi tuuli heidän ympärillään on silti kepeä ja leikkisä.
Oili ja Sirka halaavat toisiaan kaikkien erossa oltujen päivien edestä. Viena liittyy mukaan halaukseen ja lopulta, Sirkan pyytäessä, Vanamokin vie kätensä heidän kaikkien ympärille.
Neljä noitaa jälleen yhdessä. Heidän voimansa yhdistyvät ja sykkivät voimakkaina, nauttivat siitä elementtien täyteläisyydestä, jonka ne yhdessä muodostavat. Oili itkee ilosta. Viena tuntee hengittävänsä pitkästä aikaa keveämmin.
29
”Tuolla se on”, Sirka osoittaa rotkon pohjalla makaavaa koivua. Viena ja Oili kurkistavat reunan yli ja nyökkäävät nähdessään sen ääriviivat lumessa. ”Mutta tuo on pientä siihen verrattuna, mitä minä osaan nyt.”
Vanamo tarkkailee Sirkaa etäämmältä. Sisko on muuttunut ja tuntuu hallitsevan ihonsa alla elävän voiman paremmin kuin ennen, mutta silti Vanamon on vaikea luottaa häneen. Mitä jos myrrys vie Sirkan jälleen mennessään, eikä heistä ole enää vastustamaan häntä? Mitä jos joku heistä vahingoittuu, jos Sirka suuttuessaan menettää itsensä hallinnan?
Silloin Sirka kääntää katseensa Vanamoon kuin olisi kuullut hänen kysymyksensä. Hänen kasvoillaan on pelko siitä, että lapsuudesta asti ansaittu luottamus on lopullisesti mennyttä.
Juuri pelon nähdessään Vanamo päättää uskoa.
30
Sinä iltana he istuvat takkatulen ääressä pitkään ja kuuntelevat, kun Sirka kertoo Viimavirran mestareista ja myrryksen hallitsemisesta. Hänet täyttää vuoroin ilo ja suru, kun hän kertoo onnistumisista, tapahtuneista vahingoista ja henkensä menettäneistä oppitovereista.
Sirka on kuitenkin selviytynyt kaikesta ja siitä hän on ylpeä. Myrrys virtaa hänen suonissaan, se elää hänen ihonsa alla, mutta se ei enää määritä häntä. Se on helpotus. On ihanaa saada istua tässä huoneessa yhdessä kaltaistensa kanssa, Hepuli-kissa sylissä kehräten, ja tuntea olevansa jälleen kotona.
”Kai sinä jäät, Sirka?” Oili kysyy.
Sirka katsoa ensin Vienaa, sitten Vanamoa. Vanamo on lopulta se, joka vastaa hänen puolestaan.
”Tietenkin Sirka jää. Eikö niin?”
